Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mistä saan apua?
Itku
13.11.2017 |
Olen 25-vuotias nainen. Elämäni on ollut yhtä sinnittelyä, turvaton lapsuus, syömishäiriö, koulukiusaaminen, huonot parisuhteet, nuorena kotoa pois muutto ja "pakko" pärjätä elämässä.
Olen herkkä, mutta olen rakentanut kuoren, joten minun on hankala antaa mitään kenellekään itsestäni, koska en luota ihmisiin. Turpaan tulee aina, parempi pärjätä vaan omillaan.
Käyn töissä, ja vaikutan siellä iloiselta ja tasapainoiselta. Minulla on ystäviä, mutta minun on hankala tutustua kehenkään, sillä tunnen olevani aina se erilainen tyyppi. Ihan kun minun ei tänne maailmaan olisi edes pitänyt syntyä, koska en saa tästä mitään. Koulukiusaamisen vuoksi minun on hankala tunkea itseäni väkisin minnekään, joten olen tottunut olemaan paljon yksin ja sen vuoksi kai tuntuu, että olen erilainen kuin muut, en lainkaan sellainen pintaliitäjä.
Tuntuu, että jos vuodesta toiseen elämä on tätä samaa paskaa, niin en enää halua elää näitä kaikkia vuosia, joita elämällä on tarjolla. Olen jo nähnyt kaiken. Kaikilla on joku päämäärä, tavoite tai sisältö elämässä. Minulla ei. Olen miettinyt mikä se voisi olla, mutta mieleen ei tule mitään mitä haluaisin tehdä. Kaikki tuntuu saman tekevältä.
Käyn kyllä koulua ja olen yrittänyt kehittää itseäni sekä elämääni, mutta se ei lisää minkäänlaista nautintoa elämästä. Monetkaan tutut eivät tiedä mitä päässäni liikkuu. Tuntuu, että toiset vain suunnittelevat pinnallisesti elämää.. Minkä reissun tekisi seuraavaksi tai lähtisikö viikon päästä shoppailemaan.. Minua ei kiinnosta yhtään tälläiset, tuntuu, että haluan vain "suoriutua" elämästä mahdollisimman nopeasti, teen pakolliset asiat ja toivon, että vuodet menisivät nopeasti. Eivät ne mene kuitenkaan.
En oikein tiedä oikeasti mitä täällä enää teen. En haluaisi täällä olla. Jatkuva ahdistus ja pahamieli. En jaksa enää pinnallista suoritusta, koska mikään ei tunnu miltään. En pysty edes nukkumaan kunnolla, kun rintaa puristaa ja ahdistaa.
Syksyisin tämä on aina pahempi. Nyt vielä menetin itselleni tärkeän ihmissuhteet, jossa tunsin, että voin olla omaitseni ja minusta välitetään. Elämässä oli jokin tarkoitus, mutta ei ole enää. Kaikki on muuttunut ja vietiin pois. Tämä ihminen petti ja jätti minut henkisesti, eikä halua kanssani enää olla. Ymmärrän, etten voi elämääni rakentaa ihmissuhteen varaan, mutta tämä suhde tuntuu kuin riippuvuussuhteelta, jota ilman en pysty tai edes halua elää. Tuntuu, että se vähäinen merkitys joka elämälleni annettiin, vietiin pois.
Kauan olen halunnut jo mennä juttelemaan, mutta en tiedä miten toimin. Tuntuu, että minulla ei ole mitään oikeaa ongelmaa, joka pitäisi selvittää. Kaikki vain tuntuu huonolta ja ei miltään. Toisilla varmaan on oikeitakin ongelmia.
Olen kuitenkin lähiaikoina saanut itsetuhoisia ajatuksia. Lähtisin täältä pois, jos uskaltaisin. Minulla ei kuitenkaan ole pokkaa. Olen lähiaikoina alkanut olemaan itsetuhoinen, ei minua kiinnosta mitä minulle tapahtuu. Yksi päivä havahduin siihen, että viiltelin itseäni, vaikka en uskonut, että olen niin "hullu" tyyppi. Kaipasin vain jotain toisenlaista kipua henkisen kivun ja huonon olon rinnalle.
En tiedä miten jaksan tästä eteenpäin, koska olen elämässä kaiken tehnyt jonka haluan ja kaiken nähnyt, mitä haluan.
Kommentit (7)
toi kuulostaa just masennukselta ja oikeilta ongelmilta. se, että elämässä on kaikki ihan hyvin eikä mitään erityistä surullista jaksoa mutta silti tuntuu pahalta. älä yhtään vähättele sun oloa vaan mee rohkeasti puhumaan, tällästen tilanteiden takia terapeutit tekee työtään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös 25v ja samaistun niin täysillä aloituksen ensimmäisiin lauseisiin. Loppua kohden minun tilanteeni on täysin päinvastainen. En ole saavuttanut MITÄÄN mitä olisin halunnut, ja tavoitteet tuntuvat lykkäytyvän vaan kauemmaksi vuosi vuodelta. Pian olen keski-ikäinen, lapseton, yksinäinen ja aivan helv katkera nainen.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös 25v ja samaistun niin täysillä aloituksen ensimmäisiin lauseisiin. Loppua kohden minun tilanteeni on täysin päinvastainen. En ole saavuttanut MITÄÄN mitä olisin halunnut, ja tavoitteet tuntuvat lykkäytyvän vaan kauemmaksi vuosi vuodelta. Pian olen keski-ikäinen, lapseton, yksinäinen ja aivan helv katkera nainen.
Lapsettomuushan sitä parasta on. Se on parasta elämää.
Kuulostaa tutulta. Olen tässä vuosien varrella tajunnut, että elämässä ei kannata tavoitella onnellisuutta vaan ajatella sitä ikään kuin seikkailuna ja olla kiitollinen myös huonoista kokemuksista, koska niistäkin oppii.
Ja siinä seikkailussa pitää uskaltaa hankkia uusia kokemuksia. Paino sanalla uskaltaa, koska siitä se on usein kiinni.
Uskalla kokeilla uusia tavotteita ja unelmia
Uskalla epäonnistua
Uskalla olla väärässä
Uskalla yrittää
Uskalla kokea joskus pahaa oloa ja alakuloa
Älä odota että olet joku päivä onnellinen, vaan päätä nauttia elämästä. Iloitse aamun ekasta kahvikupista, omasta sängystä, uudesta tyynystä,.. sytytä välillä kynttilä kun katsot elokuvaa.
Ilo koostuu pienistä puroista. Kuinka moni meistä on todella kokenut onnellisuuden tunnetta esim. valmistuessaan? Minä en kokenut. Olin toki todella tyytyväinen ja kiitollinen asiasta, mutta en kokenut mitään suurta ilon tunneryöppyä.
Elämän ei tarvitse olla erityisen onnellista, mutta se voi olla hyvää. Mieti, mitkä asiat ovat niitä jotka ilahduttavat.
Mä koin vuosien tuommoisen olon jälkeen jonkinlaisen henkilökohtaisen kriisin ja umpikujalta tuntuvan tilan, johon liittyi voimakasta masennusta ja ahdistusta. Jotenkin pääsin sieltä nousemaan vaikka todennäköisyydet oli ns minua vastaan. Rukolin ja yritin parhaani. Pikkuhiljaa pääsin sieltä parempaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Olen tässä vuosien varrella tajunnut, että elämässä ei kannata tavoitella onnellisuutta vaan ajatella sitä ikään kuin seikkailuna ja olla kiitollinen myös huonoista kokemuksista, koska niistäkin oppii.
Ja siinä seikkailussa pitää uskaltaa hankkia uusia kokemuksia. Paino sanalla uskaltaa, koska siitä se on usein kiinni.
Uskalla kokeilla uusia tavotteita ja unelmia
Uskalla epäonnistua
Uskalla olla väärässä
Uskalla yrittää
Uskalla kokea joskus pahaa oloa ja alakuloaÄlä odota että olet joku päivä onnellinen, vaan päätä nauttia elämästä. Iloitse aamun ekasta kahvikupista, omasta sängystä, uudesta tyynystä,.. sytytä välillä kynttilä kun katsot elokuvaa.
Ilo koostuu pienistä puroista. Kuinka moni meistä on todella kokenut onnellisuuden tunnetta esim. valmistuessaan? Minä en kokenut. Olin toki todella tyytyväinen ja kiitollinen asiasta, mutta en kokenut mitään suurta ilon tunneryöppyä.
Elämän ei tarvitse olla erityisen onnellista, mutta se voi olla hyvää. Mieti, mitkä asiat ovat niitä jotka ilahduttavat.
Mä koin vuosien tuommoisen olon jälkeen jonkinlaisen henkilökohtaisen kriisin ja umpikujalta tuntuvan tilan, johon liittyi voimakasta masennusta ja ahdistusta. Jotenkin pääsin sieltä nousemaan vaikka todennäköisyydet oli ns minua vastaan. Rukolin ja yritin parhaani. Pikkuhiljaa pääsin sieltä parempaan.
Ainiin lisään tähän vielä sen et suosittelen menemään juttelemaan psykiatriselle sairaanhoitajalle vaikka.. soita esim. terveyskeskukseesi tai etsi netistä paikkakuntasi mielenterveyspalveluiden yhteystiedot. Kysyt vaikka ja kerrot ettet tiedä miten edetä, jos jännittää soittaa.
Sille psyk. sairaanhoitajalle voi jutella vaikka ihan niitä näitäkin, ei sun tartte tietää mikä sun mieltä painaa eikä joka kerta tarvii sitä pohtiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Töissä yms olen tykännyt käydä siksi, että se on ainoa paikka jossa tiedän mitä minun kuulu tehdä, eikä minun tarvitse miettiä mitä täällä elämässä kuuluu tehdä.
Ihmissuhteen menettäminen tuntuu niiiiin paskalta, koska toiseen luotti ja toisen seurassa oli hyvä olla. En edes tiedä mikä muuttui, koska toinen osapuoli ei suostu keskustelemaan. Minut jätettiin ilman syytä, enkä ymmärrä enää mistään mitään.