Äiti joutunut kärhämään seurakunnassa

Olen vapaaehtoisena seurakunnassa monenlaisissa jutuissa, mutta en minä tiedä läheskään kaikkea kaikista tilaisuuksista, ainoastaan tietyistä diakoniaan liittyvistä. Aina joskus mukana toiminnassa on äitisi kaltaisia omasta mielestään huumorintajuisia ja ronskeja tyyppejä, jotka huomaamattaan loukkaavat muita ja - mikä ikävintä - eivät ymmärrä olevansa mukana seurakunnan toiminnassa. Meille joku muu on ykkönen kuin me itse eli retkiä ei järjestetä meille vaan esim. omaishoitajille, jolloin alapäävitsit eivät ole sitä sielunruokaa, jota seurakunnalta odotetaan. Papin keskeyttäminen tämän tästä hauskoilla sukkeluuksilla saattaa keskeyttäjästä tuntua vain tilanteen keventämiseltä, sururyhmän kahvittelussa se on vain irvokasta.

Aikuisen pitää opetella ymmärtämään, millaisessa tilaisuudessa on mukana. Usko voi olla vahva, vaikka olisikin hauska, mutta kaksimielisillä vitseillä ei toivottavasti kerro omasta Jumalastaan.

Olen seurakunnan työntekijä ja kyllä siellä on tilaa jokaiselle. Jos loukkaa toisia, niin sitten se on selvää, että häntä vältellään, mutta nyt kannattaisi ottaa seurakunnan työntekijään, ehkä pappiin tai diakoniin yhteyttä ja keskustella, mistä kenkä puristaa. Ei sieltä ketään pois ajeta, koska tärkeintähän on, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet erilainen, usein löytyy joku, joka sitä ei hyväksy ja aloittaa mustamaalauksen. Äitisi voisi ystävällisesti kysyä joltakin, miksi häntä on alettu syrjiä. Jos hän saa ympäripyöreän vastauksen, on vastaaja todennäköisesti itsekin osallistunut vahvasti mustamaalaukseen. Toivottavasti joku kertoisi, miksi yhtä syrjitään. Silloin voisi asian selvittää.

Ap voi kertoa syyt, jos äiti ei itse tajua. Hän ei osaa käyttäytyä. Siinä se ainoa syy.

Kun kerran seurakunnasta on kyse, voisiko äitisi puhua papille pahasta mielestään? Voisivat vaikka yhdessä miettiä, miten tilannetta voisi lähteä korjaamaan. Jonkinlainen toimintatapojen muutos äidiltä on todennäköisesti tarpeen.

Jos hän kertoi siellä äänekkäästi kaksimielisiä vitsejä, niin se sitten ei ole sopivaa. Sinne mennään hakemaan hartautta ja sen sellaista. Kaksimieliset vitsit pilaavat tunnelmaa.

Mutta sitä on kaikenlaisia pappejaan. Pitäiskö yrittää hakeutua sellaisen lähistölle. Onkohan joku hevipappikin tms.

Luterilaisuus on hiljaista ja nöyrää. Hänen kannattaisi liittyä johonkin räväkämpään uskonyhteisöön. Hellarit ovat villimpiä, mutta tuskin missään uskon yhteisössä siedetään kaksimielisiä vitsejä.

Onko hänellä joku pakkomielle laukoa asiattomuuksia? Miksei voi olla ainakin sanomatta sellaisia.

Pitkävihainen, marttyyri, ylpeä vaikeasta luonteestaan, joutuu aina kahnauksiin... no kannattaisikohan muuttaa jotain jos haluaa eri tuloksia? Vaikka käytöstään? Luonnetta ei ehkä pysty, käytöstä aikuinen pystyy. Ja pikku huomio vain, vaikka itse esim nautin seksistä avioliitossani niin en halua kuulla kaksimielisyyksiä kirkossa! Huh huh.

Olisiko niin, että tuolla luonteella ja käytöksellä joutuu ongelmiin ihan missä vain??

Rempseä luonne ja alatyylinen käytös ei todellakaan sovi joka paikkaan. Jos seurakunnan työntekijät eivät kerro papistolle vapaaehtoisten touhuista, he saavat jatkaa.

Saan sellaisen vaikutelman, että pidät äitiäsi hyvänä ihmisenä, jonka hyvyyttä muut eivät vain ymmärrä. Oikeasti kuitenkin useimmat ihmiset ovat joillekin hyviä ja joillekin eivät niin hyviä. Tämä ei johdu vain siitä, että ihmiset saattavat kohdella ympärillä olevia ihmisiä eri tavoin (oletko muuten ihan varma, että äitisi ei ole sinulle helpompi ja mukavampi kuin seurakunnan tyypeille?) vaan myös siitä, että ihmiset sietävät erilaisia asioita eri tavoin. Se mikä sinulle on vain hieman rasittavaa, voi olla toisille oikeasti törkeää, eikä siinä tarvitse aina olla kyseessä mikään väärinkäsitys. Minullakin on hankala äiti, ja suhtaudumme häneen sisaruksen kanssa aivan eri tavoin. Minä en voi sietää äitini satunnaista ilkeilyä, sisarus taas on juuri näitä, jotka kokevat että "se nyt vaan on tuollainen" ja "ei se mitään pahaa tarkoita pohjimmiltaan". Olen ollut taipuvainen ajattelemaan, että ehkä kumpikaan suhtautumistapa ei ole väärä. Me vain olemme erilaisia ihmisiä. "Hankaluus" ja ymmärryksen saanti ei kuitenkaan saisi mielestäni olla vain joidenkin etuoikeus. Jos loukkaantuu ja provosoituu helposti, silloin se pitää sallia muillekin. Tämä olisi sekä sinun että äitisi hyvä muistaa.

Äitisi voisi tietysti yrittää selittää käytöstään ja sovitella mahdollisia riitoja, mutta luulen silti, että hän ei saisi muita seurakuntalaisia pitämään itsestään. Sen verran vahvasti tuo kuulostaa liittyvän henkilökemioihin ja kulttuurieroihin, ei niinkään yksittäisiin konflikteihin. Kaikki eivät sopeudu kaikkiin yhteisöihin. Vaikka syrjiminen olisikin jossain yhteisöissä kielletty (en yhtään tiedä kuinka vahvasti näin on seurakunnissa), kaikilla yhteisöillä tuppaa olemaan omat toimintatapansa, jotka uusien ja poikkeavien jäsenten pitäisi pyrkiä jollakin tavalla ottamaan huomioon. Kulmikkaille ihmisille ei yleensä jää muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa omaa käytöstään tai etsiä uusia yhteisöjä. Jos äitisi ei voi muuttua, jäljelle jää tuo uusien ympyröiden etsiminen. Mutta kyllä niitä riittää. Äidillesi on aivan mahdollista löytää ympärilleen ihmisiä, jotka jakavat hänen uskonsa ja ymmärtävät häntä. Ymmärrän kyllä että harmittaa, jos tämä ei onnistu minkään seurakunnan toiminnan puitteissa, mutta liikaa ei voi haastavana tyyppinä odottaa.

Asia on ikävä,mutta en voi mitään,että otsikko sai virnuilemaan.Ensimmäinen mielikuva kuin vanhasta suomifilmistä :akat kailottavat kirkonmäellä.

Taitaa olla äidilläsi peiliin katsomisen paikka. Marttyroi, loukkaantuu, provosoituu, käyttäytyy sopimattomasti? Tosissaanko kysyt, mitä pitäisi tehdä, että pääsisi takaisin porukoihin?

Äitisi täytyy pyytää vilpittömästi anteeksi ja ruveta vakaasti muuttamaan käytöstään. Huonoa käytöstä ei todellakaan voi puolustella "minä vain olen tällainen" tai "olen oma itseni". Omaa käytöstä voi aina opetella muuttamaan, jos haluaa huomioida toisia ja pitää muita ihmisiä tärkeinä. Jotkut joutuvat tekemään tämän myöhemmin kuin toiset, jos ympärillä on jatkuvasti joustavia ja ymmärtäviä mahdollistajia, kuten sinä.

Jos taas muiden hyvinvointi ei kiinnosta, on parempi olla yksin.

Tulee mieleen tuttavani joka ei ymmärrä miksi ihmiset katkaisevat välinsä häneen ja välttelevät.

Hän puhuu maanisesti omia asioitaan,ei malta kuunnella muita kun on kiire kertomaan omiansa.

Töksäyttelee toisten ulkonäöstä päin naamaa eikä tajua loukanneensa. Tilannetaju puuttuu täysin

kuten äidiltäsikin näyttää puuttuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jospa se äiti hakeutuisi näihin hurmoksellisiin seurakuntiin, mitä niitä nyt on, vapaaseurakunta ym. jospa sopisi persoonansa kanssa paremmin johonkin niistä...

Ei uskossa oleva ihminen noin vaan vaihda uskontoa. Hän uskoo siihen tiettyyn asiaan, ei muihin. 

Ajatteletko sinä että uskovaisille on tärkeintä uskoa johonkin, mihin tahansa, kunhan vain uskoo? 

Kristinuskoa eli samaa uskontoa nuo kaikki on, lähestymistapa vain eri.

Uskovat ovat vain ihmisiä. Arvoiltaan kylläkin sellaisia, että periaatteessa rakastavat kaikkia. Ei ketään aleta syrjiä ilman syytä (poislukien kiusaaminen) vaikkakin syrjiminen on aina väärin. Kannattaa jutella papin tms. kanssa, josko kuvioita saisi aukeamaan.



Usko on herkkä asia, ja hankalaa, kun siihen liittyy kuvatunkaltainen ongelma.