Rehellisiä kertomuksia kaipaan: Kuinka käy parisuhteen RAKENNUSAIKANA?

Suhde vaan syveni ja rakkaus roihusi entistä paremmin :)

V**U! Meillä sijoitusasunnon remppa menossa ja minä tuun hulluksi. Yhtään taloa me ei rakenneta! Ja tämä talo on liian pieni. Saapa nähdä miten laajennuksen kanssa käy. Jos ei palkata yhtään kirvesmiestä niin minä en anna yhtään rahaa siihen laajennukseen. En.

ei tuo rakentaminen ainakaan liittoamme nitkuttanut - pikemminkin lujitti! Älkää uskoko niitä kauhutarinoita. Mutta toki jos vaimo on kitisijä-tyyppiä (valittaa kotitöistä, lastenhoidosta, miehen harrastuksísta jna.), niin sitten ei hommaan kannata ryhtyä!!

Kiva jos sinun pää kestää olla yksin lasten kanssa 24/7, mutta minun ei. Enkä silti kitise miehen harrastuksista. Mutta vi**ttaa vaan olla aina kotona siivoamassa. Minä kun en rakasta kotitöitä! Minä haluan, että minulla on kodin ulkopuolistakin elämää.

3

käyn töissä ja teen työn ohella väitöskirjaa. Illat ja viikonloput olin rakennusaikan lasten kanssa ja sen mitä pystyin, raksalla auttamassa. Luonnolliesti oma väikkärini ei tuolloin juuri edennyt, mutta rakennusaika on niin lyhyt, että mitä siitä stressiä repimään. Nyt on kiva asustaa 1,5kk vanhassa talossamme ja nauttia elämästä kotona, sekä harrastuksista jotka olivat reilun puoli vuotta jäissä.

reilun vuoden, kun rakentaminen alkoi. Lapsen 2-vuotis synttäreitä sitten juhlittiin omassa kodissa.

Meillä ei kumpikaan " kitise" toisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Ollaan oltu alusta asti onnellisia ja näin on edelleen. 2 vuotta on nyt asuttu tässä ja elämä hymyilee.

Me rakennettiin kaikki alusta asti itse. Pääsääntöisesti mieheni rakensi isänsä kanssa koko ajan päivätyön ohella. Töistä tultuaan söi ja levähti hetken ja eikun raksalle. Lapsen kanssa " pyörittiin" jaloissa aina kuin mahdollista ja näin etenkin, kun sisähommat alkoi.

Jos suhde kestää rakentamisen se kestää mitä vain, sanotaan. No rakentaminen oli pikku juttu minulle, jos mieheni pettäisi sitä en kestäisi.

paljon teki myös mies. Eli lähti töistä suoraan raksalle ja tuli kotiin 10-12 maissa (joskus kiireempinä aikoina 2-3 välillä yöllä). Viikonloput meni niin, että mies lähti raksalle aamulla 7-8 aikaan ja tuli illalla 9-10 maissa.



Mutta tuo rakennusaika on niin lyhyt, että turha siinä on kitistä. Ja mielestäni oma talo on kyllä uhrauksien arvoinen :)



t.3.

että tosissaan kaikki tehtiin itse. Puut kaadettiin metsästä, sitten kenttäsirkkeli soi tontilla. Tontilla tehtiin raivaukset itse. Myös LVI ja sähkötyöt tehtiin itse. Ja tätä rataa.

ja rakentaminen loppusuoralla. Rankkaa on ollut, mutta kun ottaa sen asenteen, että tämä kestää vain sen tietyn hetken, niin kyllä sen kestää!

On kyllä tuttavapiirissä pari sellaista, joille ero on tullut, mutta heillä on ollut sitten ongelmia kyllä aikaisemmin, ovat rakennusaikana kärjistyneet.

Meillä ihan ok talo, vaikkei mikään linna. Ja omat ja varastetut rahatkin meni, niinkuin kaikilla muillakin rakentajilla...

Eli meille tulisi ero ihan varmasti, koska olemme hyvin tulisia molemmat luonteeltamme. Remontoiminen on hyvä mittari, pikku rempassakin meinasi tulla kinastelua, mutta siitä selvittiin hyvin. Ei tekisi edes mieli alkaa rakennusprojektiin, siinä täytyisi tosiaan uhrata siksi aikaa vapaa-aikansa, johon itse en olisi valmis. Joillekin se sopii hyvin ja parisuhde ei siitä kärsi.

Minun mies sanoi ennen rakentamista, että se on vaativaa - hän on paljon poissa - jne. Meillä oli silloin yksi lapsi.



Minusta asian ydin on siinä, että edes jollain marginaalilla ennakoi, mitä on tulossa.



Ja rakennusaika ei ole se vaikein aika. Minusta vaikein aika oli sitten, kun muutettiin lähes valmiiseen kotiin - ja edelleen se mies kauppareisulta tultaessa hävisi jonnekin siinä auton ja ulko-oven välissä! Aina joku projekti kesken jossakin.



Sitten olen kuullut näitä sanoja lapsiperheen projekteja, joissa äiti lupaa hoitaa rakennusaikana kodin ja mies rakentamisen, mutta rakentmisenkaan jälkeen se mies ei palaa sinne kodin puolelle - eli miehen saa irrotettua perhe-elämästä niin totaalisesti, että saa kynsin hampain raapia takaisin: hänellä on myös projekti nimeltä perhe eikä vain se paljon kehuja tuottava rakentaminen.



Omalta rakennusajalta muistan myös ne ihanat yöt, kun laitoin lapsen (2v) vaunuihin yöunille ja lykin hänet rakennukselle " terassille" nukkumaan ja sitten suunnittelimme miehen kanssa rakennuksen etenemistä ja mitä milloinkin. Päiväsaikaan rakennuksella käynti oli hyvin pikaista: muksu halusi puolen tunnin sisällä takaisin kotiin, eli kaikki sellaiset kuin yhdessä laatoitukset jne jäi alkutekijöihin.

Lapsi oli sillon alle 1v. Kakkonen mahassa koko rakennusajan. Syntyi kun oltiin muutettu. Mies rakensi talon (talopaketti) virkavapaan ja kesäloman aikana. meni 4 kuukautta. Edelleen ollaan onnellisesti yhdessä. Lapsiakin on tullut lisää. Olihan se rankkaa, mutta kun tiedettiin mitä halutaan, elettiin sen mukaisesti.

Meillä oli selkeä työnjako: mies hoiti rakentamisen ja minä lapset ja kodin (kolmas lapsi syntyi samoihin aikoihin kun alettiin rakentaa joten siitä tämä työnjako). Käytännössä se tarkoitti sitä, että miehen ei tarttenut tehdä mitään kotona, koska tiesin että hänellä on ihan riittävän rankaa töidenohessa rakentamisen kanssa. Niinpä suunnittelin oman elämäni siitä lähtökohdasta ettei miestä ole, eli etukäteen mietin miten toimin jos tuntuu etten itse jaksa ja pärjää yksin kolmen pienen kanssa, ja mies ei näihin suunnitelmiin kuulunut. Parisuhde kukoisti rakennusaikana, joka kesti n. 8 kk.



Jos olisin odottanut miehen panostavan perheeseen, parisuhteeseen niin huonosti olisi käynyt. Niiden aika tuli sitten kun tämä projekti oli saatu ohi.

meillä on vuosi rakennettu. mies on aamusta iltaan pois, minä lasten kanssa kotona. nähdään niin vähän ettei edes ehtisi tapella. molemmat saa valittaa väsymystään, mutta kumpikin on alusta asti tiennyt työnjaon, eli siitä ei tarvi kiistellä. tuntuu että jopa enemmän välitetään toisistamme kun ei koskaan nähdä, kaipaisi yhteistä, kahdenkeskeistä aikaa. minulla ollut n kerran viikossa/kahdessa yhtenä iltana hoitaja lapsille että olen päässyt tuulettumaan.

vielä kun mies raksan jälkeen oppisi uudestaan kotityöt. :) toivottavasti ei tarvi opettaa! järkyttävän rankkaa on ollut , mutta kohta on pahin ohi.

Me vaan ei siihen rääkkiin koskaan ryhdytä, koska on olemassa ihania asuntoja ja taloja ihan valmiinakin. Mukavampi niin eikä elämästä katoa paria vuotta raksalle. Meidän elämästämme katosi jo neljä vuotta lapsettomuuden tuskaan joten nyt nautitaan perheestämme ja elämästämme!

Rakentavat miehet eivät ole normaalissa mielentilassa, vaan heitä pitää ymmärtää ja helliä, vaähän kuten naisia raskausaikana.

se jos mikä on parisuhteen koetuskivi...