Mitä tehdä kun mies haluaa meille aina kaikkein vaikeimmat asiat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkään et suostu minnekään mökin ostoon. Ja sanot asiat miehelle kuin ne ovat, että ymmärtää. Sano selvästi, että mitä kaikkea sinä teet ja mitä mies tekee omakotitalossanne. Jos on kädetön remontoimisessa, niin on. Kaikki eivät sitä opi, vaikka kuinka harjoittelisivat ja tekisivät ja olisi motivaatiota.

Mutta minusta tuntuu että mies jotenkin nauttii itse siitä kamalasta työmäärästä ja paljosta vastuusta ja siitä että hänen pitää koko ajan tehdä jotain. Hän saa siitä jonkun tunteen että on todella tarpeellinen ihminen. Ja että tekee todella paljon niin häntä arvostetaan jne, ihaillaan puurtajaa joka koko ajan raataa perheensä eteen. Hän jotenkin tuntuu tarvitsevan nuo vaikeudet ympärilleen ja ahdistuu jos ei voi raataa mitään. Ap.

No älä tee asioita siellä talossanne, anna siis miehen tehdä.

En ole ap, mutta arvaan, että pian he eläisivät hallitsemattomassa kaaoksessa noin.

Eikö se nimenomaan olisi hyvä herätys miehelle, että hän ei pysty hoitamaan nykyisiäkään velvollisuuksian?

No ei se mitään auttaisi, sitten tulisi vain pettymys itseen ettei minusta ole mihinkään. En ole ap.

Muakin on lytätty pienenä ja tunnistan tuon ihan saman. Eli se on äitien vika, kun aikuisetne lasten liitot menee pieleen. Miksi hankin perheen, mietin ylipäätään. Ei mua huvitakaan olla äiti, ihan paskaa. Mutta koska lytättiin, päätin, että olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi se mökkikeskustelu on mennyt näin: 

minä: jos mökkiä harkitaan, niin sen pitää olla sitten sellaisella kalliotontilla, että pihaa ei tarvi hoitaa.

mies: mutta kyllähän sellainen iso nurmikko nyt pitää olla, se kuuluu mökkiin.

minä: nurmikon leikkaamisessa on liikaa työtä

mies: älä ole aina tuollainen negatiivinen, eihän sitä joka päivä tarvitse leikata

minä: en ole negatiivinen vaan realisti, se pitää leikata kesällä vähintään kerran viikossa eikä me ehditä joka viikko sinne mökille

mies: no minä sitten käyn kyllä vaikka yksin kerran viikossa päiväseltään leikkaamassa sen nurmikon jos se on siitä kiinni

minä: sinullahan on töitä välillä viikonloppuisinkin jne, et sinä sinne oikeasti ehdi joka viikko ja on liian raskasta jos pitää joka viikko ajaa pitkä matka ja olisi tässä kotonakin paljon tekemistä

mies: älä aina jaksa valittaa

minä: ei tämä ole valittamista jos sanoo että kalliopiha on järkevämpi

mies: onhan, sun reaktio on aina kaikkeen ei, miksi sun aina pitää olla noin negatiivinen

jne 

jne

Ap.

No on kyllä kummallinen ajatusmalli miehelläsi. Tiedätkö hänen lapsuudestaan paljoa? Olisiko jotain lapsuuden traumoja?

En tiedä miehen lapsuudesta paljon, hän ei juurikaan halua puhua siitä. Tunnen tietenkin miehen vanhemmat, mutta hekään eivät halua puhua menneisyydestä vaikka olen joskus kysellytkin että millaista oli kun mies oli lapsi. Miten jotkut traumat aiheuttaisi tuon ajatusmallin? Ap. 

Ajattelin, että jos vanhemmat ovat lytänneet miehesi haaveet lapsena ja vähätelleet häntä. Jos hän haluaa näyttää heille ja todistella itselleen, että pystyy hoitamaan kaikki ja vielä vähän enemmänkin.

Mutta ihan selkeästi miehen kiinnostus lopahtaa ja suurin osa jää sitten vaimon vastuulle. Ja hetken päästä mies on haluamassa lisää vaikka entisetkin jutut jäivät hoitamatta.

Ei kiinnostus lopahda, vaan ei jaksanut, etkö ymmärrä lukemaasi? Jos ne asiat romahtaisivat, mieskin vain romahtaisi. Mutta sitähän sä meille muille haluat ja vainnitse pärjätä maailmassa. Muista viis.

Vierailija kirjoitti:

Mikään järkipuhe ei auta, sitä olen yrittänyt jo vuosikausia. Mitä ihmettä tehdä tuolle ukolle?

Ei miehet kuuntele järkipuhetta. Puhu tunteella. 

- mies

Meillä miehellä joskus epärealistisia ajatuksia kerkeämisestä ja jaksamisesta. Esitti vaikka yhdelle kesälle että rakennetaan konehalli ja mökille laituri ja vielä jotai muuta vastaavaa. Mies on taitava käsistään ja aikaansaava ei siinä mitään. Mutta kuulosti siltä että koko kesä juostaan näiden erisuunnissa olevien paikkojen väliä ja väsytään. Kysyin miksi laituri juuri nyt. No kun olisi samalla sopivaa puutavaraa kun tehdään konehalli ja lapset tykkäisivät. No kysyin milloin lapset kerkeäisivät olla mökillä laitirilla. No onhan niitä viikonloppuja kesällä (molemmat vieraalla töissä, minulla ei lomaa lainkaan ja miehellä 4 viikkoa). Selitin että kesäviikonloppuja on noin 12. Tiedossa parit sukujuhlat ja konehallin rakennus viikonlopuille joten mökillä tuskin kerettäisiin käymään muuta kuin parina viikonloppuna enintään. Toki niiden aikana helposti rakennettaisiin laituri mutta tuskin kerettäisiin nauttia siitä muuten kuin rakentamisesta ja pois ottamisesta talveksi. Sain miehen ymmärtämään pointin ja siirrettiinlaiturin rakentaminen seuraavalle kesälle.

Tuossa apn esittämässä mökkikeskustelussa olisin itse varmaan myöntänyt miehelle että minustakin nurmikko kuulostaa hyvältä mutta minua pelottaa sen hoitamisesta aiheutuva työ. Kun miestä ei suoraan lytätä ideasta vaan lähdetään keskustelemaan voisi hän paremmin miettiä ja itsekkin tajuta ongelman. Eli ensin myöntäisin että joo nurtsi olisi kiva mutta kuinkas usein se pitää leikata kesällä. Eli kysyisin mieheltä tietoa tai toteaisin että pitäisköhän se mökilläkin leikata joka viikko. Sitten miettisin jouduttaisiinkin käydä mökillä vain nurtsin takia välillä vaikka ei olisi aikaa /halua tähän. Miettisin paljonko maksaisi jos joku naapuri kävisi leikkaamassa meidän puolesta. Jos mies selittäisi että hän kävisi leikkaamassa miettisin että sillä ajalla ja bensalla voisi kyllä maksaakin jollekkin leikkaamisesta varsinkin jos mies ei rakasta autolla ajoa eli ei koe lomaksi sitä kun ajaa mökille ja takaisin. Eli koetettaisiin etsiä ratkaisuja eikä vaan lytätä että minä tiedän paremmin joten ei nurtsia piste.

Tietysti kannattaa myös kysellä mieheltä miksi haluaa mökkiä. Mikä miehen mielestä siinä olisi parasta ja mitä odottaa. Onko se juuri nurtsin leikkuu ja polttopuiden teko vai rento oleminen. Ehkä voi koettaa etsiä sitä mökkitunnelmaa siihen omakotiasumiseen.

Ehkä apn kannattaisi pyrkiä kehumaan miestä paljon jos tätä on pienenä vähätelty. Kertoa kuinka hyvältä miehen vieressä köllötteli tuntuukaan. Jne. Eli koettaisit saada miehelle tunnetta että sinä olet tyytyväinen siihen mitä teilllä on. Ja opettaisit miestä nauttimaan myös olemisesta eikä vaan tekemisestä.

Silmiä avaava ketju. Minussa on varmasti paljon samaa kuin tuossa miehessä. Minulla ei taida pohjalla olla niinkään lyttäävät vanhemmat kuin syyllisyydentunto. En saanut koskaan tunnustusta aikansaamisistani kylläkään, voiko sitä sitten pitää lyttäämisenä, en tiedä. Salaa toki ylpeilivät ja tiesinhän minä siitä. Jotain suorituspaineita taitaa olla, vaikka osaan teeskennellä vätystä.

Mutta vasta ruuhkavuosiin osuneiden muiden ongelmien kärjistyminen yhtä aikaa laittoi minut burn outiin. Ja sen ajamana olen joutunut ensimmäistä kertaa elämässäni tunnustamaan tosiasioita. Minussa on käsittämätöntä epärealismia, ja uskon jollain tasolla vakaasti, että minun pitäisi olla yli-ihminen.

Kun mietin lisää, niin tuo tehtävien siirtyminen puolisollehan on aivan lapsen toimintaa. Otetaan koira kyllä minä hoidan. Ja täällä on moni nainen kertonut, miten mies on kärttänyt lasta kyllä hän hoitaa, ja tulos on katastrofi. Jos olen rehellinen itselleni, niin tuntuu, että se että puoliso suostuu johonkin tuollaiseen kärttämiseen ja kantaa yliluonnollisen urheasti vastuuta joka hänelle ei mitenkään kuuluisi, on minulle erittäin kovasti kaivattu osoitus hänen välittämisestään. Hyi helvetti. Minähän olen rakkausvampyyri. En noin paha kuin tämän tarinan mies, mutta siksipä ehkä kykenenkin ymmärtämään asian.

Jos ap:n mies vanhempiensa kanssa yhteistyössä on päättänyt paiskata menneisyyden laatikkoon ja istua päälle, niin voisin vaikka vannoa, että miehellä ei ole itsellään mitään hajua siitä, miten suuri taakka hän osaa parisuhteessa olla. Ei ole ollut itsellänikään. Toki minullekin on vääryttä tehty ja puolison oma itsekeskeisyys on osaltaan ajanut minua masennukseen, jota sitten ilmeisesti kompensoin yltymällä supersuorittamaan entistä pahemmin - aina hetkittäin, kun jaksan. Ja taas on tullut haalittua jokin uusi itserankaisun muoto elämään.

Eli samaa sanoisin: realismihoito ei taida yksistään tehota, se vain pahentaa ansaan joutumisen tunnetta ja suorittamisen tarvetta. Itse olen alkanut ymmärtää rajallisuuttani vasta siinä vaiheessa, kun elämän vaikeudet ovat alkaneet hiukan helpottaa.

Ap, sanon nyt tämän kaikessa ystävyydessä ja pelkkää hyvää tarkoittaen: jätä miehesi.

Tämän sanon siksi, että minä olen vastaavankaltaisen miehen tytär ja olen joutunut katselemaan äitini uupumista ja kasvavaa vihaa, tyytymättömyyttä ja surua koko ikäni.

Isä uuvutti äidin syöksemällä meidän perheen jatkuviin DIY-projekteihin, niistä johtuvaan rahapulaan ja uupumukseen. Lapsuudenkodissani oli kaikki vähän miten sattui, sillä isä vahvatahtoisena miehenä halusi tehdä kaiken itse, väsyi ja jätti kesken.

Äiti jätti isän kun pikkuveljeni vihdoin muutti 17-v. kotoa ja alkaa nyt vihdoin 62-v. nauttia elämästään. Olisin suonut hänelle niin paljon enemmän hyvää ja kun olen joskus kysynyt miksi hän ikinä otti isän kaltaisen mahdottoman miehen, hän vastasi että ihan todella rakasti isää.

Joskus rakkaus ei vaan riitä ap.

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanon nyt tämän kaikessa ystävyydessä ja pelkkää hyvää tarkoittaen: jätä miehesi.

Tämän sanon siksi, että minä olen vastaavankaltaisen miehen tytär ja olen joutunut katselemaan äitini uupumista ja kasvavaa vihaa, tyytymättömyyttä ja surua koko ikäni.

Isä uuvutti äidin syöksemällä meidän perheen jatkuviin DIY-projekteihin, niistä johtuvaan rahapulaan ja uupumukseen. Lapsuudenkodissani oli kaikki vähän miten sattui, sillä isä vahvatahtoisena miehenä halusi tehdä kaiken itse, väsyi ja jätti kesken.

Äiti jätti isän kun pikkuveljeni vihdoin muutti 17-v. kotoa ja alkaa nyt vihdoin 62-v. nauttia elämästään. Olisin suonut hänelle niin paljon enemmän hyvää ja kun olen joskus kysynyt miksi hän ikinä otti isän kaltaisen mahdottoman miehen, hän vastasi että ihan todella rakasti isää.

Joskus rakkaus ei vaan riitä ap.

Kaikkiin parisuhdekeskusteluihin tulee joku aina huutamaan että jätä se sika. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanon nyt tämän kaikessa ystävyydessä ja pelkkää hyvää tarkoittaen: jätä miehesi.

Tämän sanon siksi, että minä olen vastaavankaltaisen miehen tytär ja olen joutunut katselemaan äitini uupumista ja kasvavaa vihaa, tyytymättömyyttä ja surua koko ikäni.

Isä uuvutti äidin syöksemällä meidän perheen jatkuviin DIY-projekteihin, niistä johtuvaan rahapulaan ja uupumukseen. Lapsuudenkodissani oli kaikki vähän miten sattui, sillä isä vahvatahtoisena miehenä halusi tehdä kaiken itse, väsyi ja jätti kesken.

Äiti jätti isän kun pikkuveljeni vihdoin muutti 17-v. kotoa ja alkaa nyt vihdoin 62-v. nauttia elämästään. Olisin suonut hänelle niin paljon enemmän hyvää ja kun olen joskus kysynyt miksi hän ikinä otti isän kaltaisen mahdottoman miehen, hän vastasi että ihan todella rakasti isää.

Joskus rakkaus ei vaan riitä ap.

Kaikkiin parisuhdekeskusteluihin tulee joku aina huutamaan että jätä se sika. 

Hoi taliaivo, missä välissä haukuin ap:n miestä siaksi? Päin vastoin, vertasin omaan isääni, joka kaikesta huolimatta on mulle rakas. Ja mahdoton ja omia rajojaan tuntematon. Sitä voi rakastaa ihmistä ja silti ymmärtää, että se ihminen tekee väärin. Silloin täytyy itse ymmärtää ottaa etäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanon nyt tämän kaikessa ystävyydessä ja pelkkää hyvää tarkoittaen: jätä miehesi.

Tämän sanon siksi, että minä olen vastaavankaltaisen miehen tytär ja olen joutunut katselemaan äitini uupumista ja kasvavaa vihaa, tyytymättömyyttä ja surua koko ikäni.

Isä uuvutti äidin syöksemällä meidän perheen jatkuviin DIY-projekteihin, niistä johtuvaan rahapulaan ja uupumukseen. Lapsuudenkodissani oli kaikki vähän miten sattui, sillä isä vahvatahtoisena miehenä halusi tehdä kaiken itse, väsyi ja jätti kesken.

Äiti jätti isän kun pikkuveljeni vihdoin muutti 17-v. kotoa ja alkaa nyt vihdoin 62-v. nauttia elämästään. Olisin suonut hänelle niin paljon enemmän hyvää ja kun olen joskus kysynyt miksi hän ikinä otti isän kaltaisen mahdottoman miehen, hän vastasi että ihan todella rakasti isää.

Joskus rakkaus ei vaan riitä ap.

En ole nyt kuitenkaan jättämässä miestäni, se on monella tapaa erittäin hyvä mies. Kaikissa meissä on joku vika, se pitää vain hyväksyä. Vähemmän vikoja tuossa nykyisessä ukossa on kuin kenessäkään eksässäni. En ehkä ole ihan samanlainen kuin äitisi, koska minä laitan tiukkoja rajoja miehelle ja olen se tylsimys joka usein sanoo ei ja kieltää monet DIY-projektit. Mies tietenkin harmistuu minulle, mutta ei se pitkään ole harmissaan onneksi, kai se itsekin lopulta tajuaa että saatan olla oikeassakin. Meidän suhteeseen on osunut kaksi vahvatahtoista, mies ja minä, ja välillä oletaan yhteen siksi, mutta eipähän mies pääse ajamaan meitä rahapulakierteeseen. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkään et suostu minnekään mökin ostoon. Ja sanot asiat miehelle kuin ne ovat, että ymmärtää. Sano selvästi, että mitä kaikkea sinä teet ja mitä mies tekee omakotitalossanne. Jos on kädetön remontoimisessa, niin on. Kaikki eivät sitä opi, vaikka kuinka harjoittelisivat ja tekisivät ja olisi motivaatiota.

Mutta minusta tuntuu että mies jotenkin nauttii itse siitä kamalasta työmäärästä ja paljosta vastuusta ja siitä että hänen pitää koko ajan tehdä jotain. Hän saa siitä jonkun tunteen että on todella tarpeellinen ihminen. Ja että tekee todella paljon niin häntä arvostetaan jne, ihaillaan puurtajaa joka koko ajan raataa perheensä eteen. Hän jotenkin tuntuu tarvitsevan nuo vaikeudet ympärilleen ja ahdistuu jos ei voi raataa mitään. Ap.

No älä tee asioita siellä talossanne, anna siis miehen tehdä.

En ole ap, mutta arvaan, että pian he eläisivät hallitsemattomassa kaaoksessa noin.

Eikö se nimenomaan olisi hyvä herätys miehelle, että hän ei pysty hoitamaan nykyisiäkään velvollisuuksian?

No ei se mitään auttaisi, sitten tulisi vain pettymys itseen ettei minusta ole mihinkään. En ole ap.

Muakin on lytätty pienenä ja tunnistan tuon ihan saman. Eli se on äitien vika, kun aikuisetne lasten liitot menee pieleen. Miksi hankin perheen, mietin ylipäätään. Ei mua huvitakaan olla äiti, ihan paskaa. Mutta koska lytättiin, päätin, että olen.

Luulen että näin siinä juuri kävisi, koska mies usein pettyy itseensä jos ei osaakaan tai jaksakaan. Siksi se on itselleen sitten vihainen, kun on itseensä pettynyt. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Meillä miehellä joskus epärealistisia ajatuksia kerkeämisestä ja jaksamisesta. Esitti vaikka yhdelle kesälle että rakennetaan konehalli ja mökille laituri ja vielä jotai muuta vastaavaa. Mies on taitava käsistään ja aikaansaava ei siinä mitään. Mutta kuulosti siltä että koko kesä juostaan näiden erisuunnissa olevien paikkojen väliä ja väsytään. Kysyin miksi laituri juuri nyt. No kun olisi samalla sopivaa puutavaraa kun tehdään konehalli ja lapset tykkäisivät. No kysyin milloin lapset kerkeäisivät olla mökillä laitirilla. No onhan niitä viikonloppuja kesällä (molemmat vieraalla töissä, minulla ei lomaa lainkaan ja miehellä 4 viikkoa). Selitin että kesäviikonloppuja on noin 12. Tiedossa parit sukujuhlat ja konehallin rakennus viikonlopuille joten mökillä tuskin kerettäisiin käymään muuta kuin parina viikonloppuna enintään. Toki niiden aikana helposti rakennettaisiin laituri mutta tuskin kerettäisiin nauttia siitä muuten kuin rakentamisesta ja pois ottamisesta talveksi. Sain miehen ymmärtämään pointin ja siirrettiinlaiturin rakentaminen seuraavalle kesälle.

Tuossa apn esittämässä mökkikeskustelussa olisin itse varmaan myöntänyt miehelle että minustakin nurmikko kuulostaa hyvältä mutta minua pelottaa sen hoitamisesta aiheutuva työ. Kun miestä ei suoraan lytätä ideasta vaan lähdetään keskustelemaan voisi hän paremmin miettiä ja itsekkin tajuta ongelman. Eli ensin myöntäisin että joo nurtsi olisi kiva mutta kuinkas usein se pitää leikata kesällä. Eli kysyisin mieheltä tietoa tai toteaisin että pitäisköhän se mökilläkin leikata joka viikko. Sitten miettisin jouduttaisiinkin käydä mökillä vain nurtsin takia välillä vaikka ei olisi aikaa /halua tähän. Miettisin paljonko maksaisi jos joku naapuri kävisi leikkaamassa meidän puolesta. Jos mies selittäisi että hän kävisi leikkaamassa miettisin että sillä ajalla ja bensalla voisi kyllä maksaakin jollekkin leikkaamisesta varsinkin jos mies ei rakasta autolla ajoa eli ei koe lomaksi sitä kun ajaa mökille ja takaisin. Eli koetettaisiin etsiä ratkaisuja eikä vaan lytätä että minä tiedän paremmin joten ei nurtsia piste.

Tietysti kannattaa myös kysellä mieheltä miksi haluaa mökkiä. Mikä miehen mielestä siinä olisi parasta ja mitä odottaa. Onko se juuri nurtsin leikkuu ja polttopuiden teko vai rento oleminen. Ehkä voi koettaa etsiä sitä mökkitunnelmaa siihen omakotiasumiseen.

Ehkä apn kannattaisi pyrkiä kehumaan miestä paljon jos tätä on pienenä vähätelty. Kertoa kuinka hyvältä miehen vieressä köllötteli tuntuukaan. Jne. Eli koettaisit saada miehelle tunnetta että sinä olet tyytyväinen siihen mitä teilllä on. Ja opettaisit miestä nauttimaan myös olemisesta eikä vaan tekemisestä.

Tuo kehuminen on hyvä ja konkreettinen neuvo. Kyllä kehun miestä monta kertaa viikossa, mutta aina voisi kai kehua enemmänkin. Ehkä se ei ihan täysin usko, että olen tyytyväinen kaikkeen mitä meillä on, vaikka oikeasti aina sanon sille että olisin tyytyväinen paljon vähempäänkin kuin mitä meillä on nyt, mutta ei se taida sitä uskoa, en tiedä miksi. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Silmiä avaava ketju. Minussa on varmasti paljon samaa kuin tuossa miehessä. Minulla ei taida pohjalla olla niinkään lyttäävät vanhemmat kuin syyllisyydentunto. En saanut koskaan tunnustusta aikansaamisistani kylläkään, voiko sitä sitten pitää lyttäämisenä, en tiedä. Salaa toki ylpeilivät ja tiesinhän minä siitä. Jotain suorituspaineita taitaa olla, vaikka osaan teeskennellä vätystä.

Mutta vasta ruuhkavuosiin osuneiden muiden ongelmien kärjistyminen yhtä aikaa laittoi minut burn outiin. Ja sen ajamana olen joutunut ensimmäistä kertaa elämässäni tunnustamaan tosiasioita. Minussa on käsittämätöntä epärealismia, ja uskon jollain tasolla vakaasti, että minun pitäisi olla yli-ihminen.

Kun mietin lisää, niin tuo tehtävien siirtyminen puolisollehan on aivan lapsen toimintaa. Otetaan koira kyllä minä hoidan. Ja täällä on moni nainen kertonut, miten mies on kärttänyt lasta kyllä hän hoitaa, ja tulos on katastrofi. Jos olen rehellinen itselleni, niin tuntuu, että se että puoliso suostuu johonkin tuollaiseen kärttämiseen ja kantaa yliluonnollisen urheasti vastuuta joka hänelle ei mitenkään kuuluisi, on minulle erittäin kovasti kaivattu osoitus hänen välittämisestään. Hyi helvetti. Minähän olen rakkausvampyyri. En noin paha kuin tämän tarinan mies, mutta siksipä ehkä kykenenkin ymmärtämään asian.

Jos ap:n mies vanhempiensa kanssa yhteistyössä on päättänyt paiskata menneisyyden laatikkoon ja istua päälle, niin voisin vaikka vannoa, että miehellä ei ole itsellään mitään hajua siitä, miten suuri taakka hän osaa parisuhteessa olla. Ei ole ollut itsellänikään. Toki minullekin on vääryttä tehty ja puolison oma itsekeskeisyys on osaltaan ajanut minua masennukseen, jota sitten ilmeisesti kompensoin yltymällä supersuorittamaan entistä pahemmin - aina hetkittäin, kun jaksan. Ja taas on tullut haalittua jokin uusi itserankaisun muoto elämään.

Eli samaa sanoisin: realismihoito ei taida yksistään tehota, se vain pahentaa ansaan joutumisen tunnetta ja suorittamisen tarvetta. Itse olen alkanut ymmärtää rajallisuuttani vasta siinä vaiheessa, kun elämän vaikeudet ovat alkaneet hiukan helpottaa.

Mieheni taitaa olla aika samankaltainen kuin sinä. Hänellekin näyttää olevan tärkein osoitus minun rakkaudesta juuri se, jos otan hänen vastuita kantaakseni yliluonnollisen urheasti. Ap. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi se mökkikeskustelu on mennyt näin: 

minä: jos mökkiä harkitaan, niin sen pitää olla sitten sellaisella kalliotontilla, että pihaa ei tarvi hoitaa.

mies: mutta kyllähän sellainen iso nurmikko nyt pitää olla, se kuuluu mökkiin.

minä: nurmikon leikkaamisessa on liikaa työtä

mies: älä ole aina tuollainen negatiivinen, eihän sitä joka päivä tarvitse leikata

minä: en ole negatiivinen vaan realisti, se pitää leikata kesällä vähintään kerran viikossa eikä me ehditä joka viikko sinne mökille

mies: no minä sitten käyn kyllä vaikka yksin kerran viikossa päiväseltään leikkaamassa sen nurmikon jos se on siitä kiinni

minä: sinullahan on töitä välillä viikonloppuisinkin jne, et sinä sinne oikeasti ehdi joka viikko ja on liian raskasta jos pitää joka viikko ajaa pitkä matka ja olisi tässä kotonakin paljon tekemistä

mies: älä aina jaksa valittaa

minä: ei tämä ole valittamista jos sanoo että kalliopiha on järkevämpi

mies: onhan, sun reaktio on aina kaikkeen ei, miksi sun aina pitää olla noin negatiivinen

jne 

jne

Ap.

No on kyllä kummallinen ajatusmalli miehelläsi. Tiedätkö hänen lapsuudestaan paljoa? Olisiko jotain lapsuuden traumoja?

En tiedä miehen lapsuudesta paljon, hän ei juurikaan halua puhua siitä. Tunnen tietenkin miehen vanhemmat, mutta hekään eivät halua puhua menneisyydestä vaikka olen joskus kysellytkin että millaista oli kun mies oli lapsi. Miten jotkut traumat aiheuttaisi tuon ajatusmallin? Ap. 

Ajattelin, että jos vanhemmat ovat lytänneet miehesi haaveet lapsena ja vähätelleet häntä. Jos hän haluaa näyttää heille ja todistella itselleen, että pystyy hoitamaan kaikki ja vielä vähän enemmänkin.

Mutta ihan selkeästi miehen kiinnostus lopahtaa ja suurin osa jää sitten vaimon vastuulle. Ja hetken päästä mies on haluamassa lisää vaikka entisetkin jutut jäivät hoitamatta.

Mutta sitähän sä meille muille haluat ja vainnitse pärjätä maailmassa. Muista viis.

Anteeksi kuinka? Aika vilkas mielikuvitus sinulla jos kahdesta rivistä tuollaisen tulkinnan teet. Kolahtiko omaan nilkkaan?

Ihan selkeästi mies haalii liikaa tekemistä josta osa jää  vaimon vastuulle koska työmäärä on aliarvioitu  ja  sitten mies  haluaa vielä  lisää tekemistä vaikkei  selviä  yksin entisistäkään. Ihan selväksihän se tässä ketjussa on käynyt.Luetun ymmärtäminen?

Hahaha, ei saisi nauraa, mutta tutulta ap kuulostaa.

Miehillä tuntuu olevan VÄHINTÄÄN samanlaiset luulot omista kädentaidoistaan kuin meillä naisillakin.

Ja sukupuoliroolit vahvistavat sitä, koska ne edellyttävät naisilta kokkaus- ja ompelutaitoja ja miehiltä nikkarointi- ja koneenkorjaustaitoja.

"Ei se mikään mies ole, joka ei taloa osaa rakentaa/autoaan korjata"

Paskan marjat. Ei kaikkien tarvitse olla kirvesmiehiä ja autonasentajia, ja sen voi myös ihan itselleen TUNNUSTAA, että en ole kätevä käsistäni.

Ja sen myös, että aikani on rajallista, eikä ole mitään järkeä siinä, että hankin itselleni ikuisuusprojekteja, joita en ehdi tehdä kunnolla ja joihin tärvääntyy liikaa aikaa ja materiaaliakin menee hukkaan.

On kaikin puolin järkevämpää hankkia monasti ammattilainen - jolla on valmiina homman vaatimat kalliit työkalutkin - tekemään jotain kuin käyttää siihen omaa aikaa nelinkertainen määrä ja lopputulos on huonompi.

Käytetään mieluummin aikaamme sellaiseen, jossa olemme hyviä ja joista saamme parhaan panos-tuotos-suhteen.

Ehkä miehesi on tuossa illuusiossa, että Miehisen Miehen pitää sitä ja tätä, eikä hän halua realistisesti tunnustaa itselleen, ettei ole taitoja tai aikaa tai energiaa isoihin remonttiurakoihin?

Järkipuhe voisi auttaa, jos kunnolla mietitte sitä, mihin mies kykenee ja ehtii ja onko järkevää budjetoida seuraavat kymmenen vuotta kaikki vapaa-aika susikuntoisen omakotitalon remppaamiseen vähä vähältä.

Älä lyttää miestä liikaa, kannattaa lähteä siitä, miten paljon AIKAA tuollaiset jutut vievät. Ja siitä, onko hänellä tarvittavat työkalut ja onko hän  niitä ikinä tehnyt aiemmin.

Kannattaisi ehkä myös tehdä valintansa järkevämmin. Huonokuntoisen ison vanhan omakotitalon JA mökin ostaminen kuulostaa kerrassaan hölmöltä. Ostakaa mieluummin vain omakotitalo, jossa on isompi puutarha, ajaa mökin asiaa - ja sitten teillä on jo vähän enemmän käyttää rahaa vaikka remonttifirman palkkaamiseen, mökinostosta säästyneillä rahoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanon nyt tämän kaikessa ystävyydessä ja pelkkää hyvää tarkoittaen: jätä miehesi.

Tämän sanon siksi, että minä olen vastaavankaltaisen miehen tytär ja olen joutunut katselemaan äitini uupumista ja kasvavaa vihaa, tyytymättömyyttä ja surua koko ikäni.

Isä uuvutti äidin syöksemällä meidän perheen jatkuviin DIY-projekteihin, niistä johtuvaan rahapulaan ja uupumukseen. Lapsuudenkodissani oli kaikki vähän miten sattui, sillä isä vahvatahtoisena miehenä halusi tehdä kaiken itse, väsyi ja jätti kesken.

Äiti jätti isän kun pikkuveljeni vihdoin muutti 17-v. kotoa ja alkaa nyt vihdoin 62-v. nauttia elämästään. Olisin suonut hänelle niin paljon enemmän hyvää ja kun olen joskus kysynyt miksi hän ikinä otti isän kaltaisen mahdottoman miehen, hän vastasi että ihan todella rakasti isää.

Joskus rakkaus ei vaan riitä ap.

En ole nyt kuitenkaan jättämässä miestäni, se on monella tapaa erittäin hyvä mies. Kaikissa meissä on joku vika, se pitää vain hyväksyä. Vähemmän vikoja tuossa nykyisessä ukossa on kuin kenessäkään eksässäni. En ehkä ole ihan samanlainen kuin äitisi, koska minä laitan tiukkoja rajoja miehelle ja olen se tylsimys joka usein sanoo ei ja kieltää monet DIY-projektit. Mies tietenkin harmistuu minulle, mutta ei se pitkään ole harmissaan onneksi, kai se itsekin lopulta tajuaa että saatan olla oikeassakin. Meidän suhteeseen on osunut kaksi vahvatahtoista, mies ja minä, ja välillä oletaan yhteen siksi, mutta eipähän mies pääse ajamaan meitä rahapulakierteeseen. Ap.

Haluaisin vielä täsmentää, että äitini on myös vahvatahtoinen nainen, mutta lopulta isä teki vaan oman päänsä mukaan vaikka äidin selän takana. Käytti muun muassa tilille säästetyt meidän lasten pesämunaksi tarkoitetut lapsilisät äidin tietämättä perustamansa yrityksen (joka meni konkkaan) pyörittämiseen. Niin kova oli näyttämisen halu, että hän on pystyvä mies joka tekee niin kuin tahtoo.

Mutta ymmärrän että et halua lähteä suhteesta, joka tuntuu kaikesta huolimatta hyvältä. Siinä tapauksessa toivon sulle kaikkea hyvää ja toivon, että tämä teidän tilanne ratkeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanon nyt tämän kaikessa ystävyydessä ja pelkkää hyvää tarkoittaen: jätä miehesi.

Tämän sanon siksi, että minä olen vastaavankaltaisen miehen tytär ja olen joutunut katselemaan äitini uupumista ja kasvavaa vihaa, tyytymättömyyttä ja surua koko ikäni.

Isä uuvutti äidin syöksemällä meidän perheen jatkuviin DIY-projekteihin, niistä johtuvaan rahapulaan ja uupumukseen. Lapsuudenkodissani oli kaikki vähän miten sattui, sillä isä vahvatahtoisena miehenä halusi tehdä kaiken itse, väsyi ja jätti kesken.

Äiti jätti isän kun pikkuveljeni vihdoin muutti 17-v. kotoa ja alkaa nyt vihdoin 62-v. nauttia elämästään. Olisin suonut hänelle niin paljon enemmän hyvää ja kun olen joskus kysynyt miksi hän ikinä otti isän kaltaisen mahdottoman miehen, hän vastasi että ihan todella rakasti isää.

Joskus rakkaus ei vaan riitä ap.

En ole nyt kuitenkaan jättämässä miestäni, se on monella tapaa erittäin hyvä mies. Kaikissa meissä on joku vika, se pitää vain hyväksyä. Vähemmän vikoja tuossa nykyisessä ukossa on kuin kenessäkään eksässäni. ... Ap.

No mitä IHMETTÄ sinä sitten valitat?! Hyvä mies kerran on, niin pidä suusi kiinni ja nauti siitä miehestäsi, eikö niin? En voi ymmärtää näitä kirjoittajia, jotka ensin kuvailevat kumppaniaan persoonaksi jonka kanssa kukaan täysjärkinen ja hyväitsetuntoinen ihminen ei itseään kiduttaisi - ja sitten kun muut tämän sanovat ääneen, aletaan puolustelemaan "on se kuitenkin niin hyvä mies". Hohhoijaa. Mikä ihme tällaisten keskustelunaloitusten pointti edes on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanon nyt tämän kaikessa ystävyydessä ja pelkkää hyvää tarkoittaen: jätä miehesi.

Tämän sanon siksi, että minä olen vastaavankaltaisen miehen tytär ja olen joutunut katselemaan äitini uupumista ja kasvavaa vihaa, tyytymättömyyttä ja surua koko ikäni.

Isä uuvutti äidin syöksemällä meidän perheen jatkuviin DIY-projekteihin, niistä johtuvaan rahapulaan ja uupumukseen. Lapsuudenkodissani oli kaikki vähän miten sattui, sillä isä vahvatahtoisena miehenä halusi tehdä kaiken itse, väsyi ja jätti kesken.

Äiti jätti isän kun pikkuveljeni vihdoin muutti 17-v. kotoa ja alkaa nyt vihdoin 62-v. nauttia elämästään. Olisin suonut hänelle niin paljon enemmän hyvää ja kun olen joskus kysynyt miksi hän ikinä otti isän kaltaisen mahdottoman miehen, hän vastasi että ihan todella rakasti isää.

Joskus rakkaus ei vaan riitä ap.

En ole nyt kuitenkaan jättämässä miestäni, se on monella tapaa erittäin hyvä mies. Kaikissa meissä on joku vika, se pitää vain hyväksyä. Vähemmän vikoja tuossa nykyisessä ukossa on kuin kenessäkään eksässäni. En ehkä ole ihan samanlainen kuin äitisi, koska minä laitan tiukkoja rajoja miehelle ja olen se tylsimys joka usein sanoo ei ja kieltää monet DIY-projektit. Mies tietenkin harmistuu minulle, mutta ei se pitkään ole harmissaan onneksi, kai se itsekin lopulta tajuaa että saatan olla oikeassakin. Meidän suhteeseen on osunut kaksi vahvatahtoista, mies ja minä, ja välillä oletaan yhteen siksi, mutta eipähän mies pääse ajamaan meitä rahapulakierteeseen. Ap.

Haluaisin vielä täsmentää, että äitini on myös vahvatahtoinen nainen, mutta lopulta isä teki vaan oman päänsä mukaan vaikka äidin selän takana. Käytti muun muassa tilille säästetyt meidän lasten pesämunaksi tarkoitetut lapsilisät äidin tietämättä perustamansa yrityksen (joka meni konkkaan) pyörittämiseen. Niin kova oli näyttämisen halu, että hän on pystyvä mies joka tekee niin kuin tahtoo.

Mutta ymmärrän että et halua lähteä suhteesta, joka tuntuu kaikesta huolimatta hyvältä. Siinä tapauksessa toivon sulle kaikkea hyvää ja toivon, että tämä teidän tilanne ratkeaa.

Kiitos sinulle tsempistä. Kamalaa jos isäsi on toiminut tuolla tavalla äitisi selän takana. En oikein usko että minun selän takana voisi toimia, koska arkemme langat on minun käsissäni, myös raha-asiat pitkälti. 

Kaikkea hyvää myös sinulle. Osaan kyllä kuvitella, että ei ole ollut varmaan ihan helppoa olla tuollaisen isän lapsi.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanon nyt tämän kaikessa ystävyydessä ja pelkkää hyvää tarkoittaen: jätä miehesi.

Tämän sanon siksi, että minä olen vastaavankaltaisen miehen tytär ja olen joutunut katselemaan äitini uupumista ja kasvavaa vihaa, tyytymättömyyttä ja surua koko ikäni.

Isä uuvutti äidin syöksemällä meidän perheen jatkuviin DIY-projekteihin, niistä johtuvaan rahapulaan ja uupumukseen. Lapsuudenkodissani oli kaikki vähän miten sattui, sillä isä vahvatahtoisena miehenä halusi tehdä kaiken itse, väsyi ja jätti kesken.

Äiti jätti isän kun pikkuveljeni vihdoin muutti 17-v. kotoa ja alkaa nyt vihdoin 62-v. nauttia elämästään. Olisin suonut hänelle niin paljon enemmän hyvää ja kun olen joskus kysynyt miksi hän ikinä otti isän kaltaisen mahdottoman miehen, hän vastasi että ihan todella rakasti isää.

Joskus rakkaus ei vaan riitä ap.

En ole nyt kuitenkaan jättämässä miestäni, se on monella tapaa erittäin hyvä mies. Kaikissa meissä on joku vika, se pitää vain hyväksyä. Vähemmän vikoja tuossa nykyisessä ukossa on kuin kenessäkään eksässäni. ... Ap.

No mitä IHMETTÄ sinä sitten valitat?! Hyvä mies kerran on, niin pidä suusi kiinni ja nauti siitä miehestäsi, eikö niin? En voi ymmärtää näitä kirjoittajia, jotka ensin kuvailevat kumppaniaan persoonaksi jonka kanssa kukaan täysjärkinen ja hyväitsetuntoinen ihminen ei itseään kiduttaisi - ja sitten kun muut tämän sanovat ääneen, aletaan puolustelemaan "on se kuitenkin niin hyvä mies". Hohhoijaa. Mikä ihme tällaisten keskustelunaloitusten pointti edes on?

Samaa mieltä. Ensin kirjoitetaan, et mies toimii ja tekee ja sanoo vaikka mitä kakkaa ja sitten muutaman viestin jälkeen kehutaan ja rakastetaan kuitenkin. Ku se mies on niiiin ihana kuitenkin. Olin aluksi ap:n ”puolella”. En enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanon nyt tämän kaikessa ystävyydessä ja pelkkää hyvää tarkoittaen: jätä miehesi.

Tämän sanon siksi, että minä olen vastaavankaltaisen miehen tytär ja olen joutunut katselemaan äitini uupumista ja kasvavaa vihaa, tyytymättömyyttä ja surua koko ikäni.

Isä uuvutti äidin syöksemällä meidän perheen jatkuviin DIY-projekteihin, niistä johtuvaan rahapulaan ja uupumukseen. Lapsuudenkodissani oli kaikki vähän miten sattui, sillä isä vahvatahtoisena miehenä halusi tehdä kaiken itse, väsyi ja jätti kesken.

Äiti jätti isän kun pikkuveljeni vihdoin muutti 17-v. kotoa ja alkaa nyt vihdoin 62-v. nauttia elämästään. Olisin suonut hänelle niin paljon enemmän hyvää ja kun olen joskus kysynyt miksi hän ikinä otti isän kaltaisen mahdottoman miehen, hän vastasi että ihan todella rakasti isää.

Joskus rakkaus ei vaan riitä ap.

En ole nyt kuitenkaan jättämässä miestäni, se on monella tapaa erittäin hyvä mies. Kaikissa meissä on joku vika, se pitää vain hyväksyä. Vähemmän vikoja tuossa nykyisessä ukossa on kuin kenessäkään eksässäni. ... Ap.

No mitä IHMETTÄ sinä sitten valitat?! Hyvä mies kerran on, niin pidä suusi kiinni ja nauti siitä miehestäsi, eikö niin? En voi ymmärtää näitä kirjoittajia, jotka ensin kuvailevat kumppaniaan persoonaksi jonka kanssa kukaan täysjärkinen ja hyväitsetuntoinen ihminen ei itseään kiduttaisi - ja sitten kun muut tämän sanovat ääneen, aletaan puolustelemaan "on se kuitenkin niin hyvä mies". Hohhoijaa. Mikä ihme tällaisten keskustelunaloitusten pointti edes on?

Tämän keskustelunaloituksen pointti on ainakin saada jokin ymmärrys siitä että miksi mieheni toimii noin. Ajattelin, että täällä olisi joku joka ehkä osaisi selittää minulle tuollaista toimintaa, ja onneksi tähän ketjuun on jo monta silmiä avaavaa selitystä tullutkin, harvinaisen fiksuja vastauksia olen saanut mielestäni. Ei kaikki keskustelunaloitukset tähtää johonkin konkreettiseen ratkaisuun. Osa tähtää siihen, että oppii ymmärtämään jotain asiaa paremmin. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanon nyt tämän kaikessa ystävyydessä ja pelkkää hyvää tarkoittaen: jätä miehesi.

Tämän sanon siksi, että minä olen vastaavankaltaisen miehen tytär ja olen joutunut katselemaan äitini uupumista ja kasvavaa vihaa, tyytymättömyyttä ja surua koko ikäni.

Isä uuvutti äidin syöksemällä meidän perheen jatkuviin DIY-projekteihin, niistä johtuvaan rahapulaan ja uupumukseen. Lapsuudenkodissani oli kaikki vähän miten sattui, sillä isä vahvatahtoisena miehenä halusi tehdä kaiken itse, väsyi ja jätti kesken.

Äiti jätti isän kun pikkuveljeni vihdoin muutti 17-v. kotoa ja alkaa nyt vihdoin 62-v. nauttia elämästään. Olisin suonut hänelle niin paljon enemmän hyvää ja kun olen joskus kysynyt miksi hän ikinä otti isän kaltaisen mahdottoman miehen, hän vastasi että ihan todella rakasti isää.

Joskus rakkaus ei vaan riitä ap.

En ole nyt kuitenkaan jättämässä miestäni, se on monella tapaa erittäin hyvä mies. Kaikissa meissä on joku vika, se pitää vain hyväksyä. Vähemmän vikoja tuossa nykyisessä ukossa on kuin kenessäkään eksässäni. ... Ap.

No mitä IHMETTÄ sinä sitten valitat?! Hyvä mies kerran on, niin pidä suusi kiinni ja nauti siitä miehestäsi, eikö niin? En voi ymmärtää näitä kirjoittajia, jotka ensin kuvailevat kumppaniaan persoonaksi jonka kanssa kukaan täysjärkinen ja hyväitsetuntoinen ihminen ei itseään kiduttaisi - ja sitten kun muut tämän sanovat ääneen, aletaan puolustelemaan "on se kuitenkin niin hyvä mies". Hohhoijaa. Mikä ihme tällaisten keskustelunaloitusten pointti edes on?

Samaa mieltä. Ensin kirjoitetaan, et mies toimii ja tekee ja sanoo vaikka mitä kakkaa ja sitten muutaman viestin jälkeen kehutaan ja rakastetaan kuitenkin. Ku se mies on niiiin ihana kuitenkin. Olin aluksi ap:n ”puolella”. En enää.

No jos olisin vain haukkunut miestäni tai luvannut jättää hänet, niin olisitko silloin yhä minun puolella? Ap.