Lue keskustelun säännöt.
Otin koiran ja se on elämäni paras päätös!
10.11.2017 |
Lapset jo omillaan, ukko myös eli asun yksin.
Ystäviä on ja sukulaissuhteet kunnossa. Kuitenkin koiran hankinnan jälkeen tuttavapiirini on laajentunut valtavasti. On syntynyt jopa ystävyyssuhteita puhumattakaan lukuisista tosi kivoista naapuruuskaveruuksista.
Liikuntaa tulee kuin huomaamatta joka päivä paljon.
Yksi lapsista asuu lähellä, joten tarpeen tullen koira on hoidossa hänellä. Eli liiallista sitovuuttakaan en ole kokenut. Töistä tullessa on ihana, kun täällä odottaa suloinen karvapallero iloisena.
Ja sitten lenkille :D
Kommentit (15)
Olen kokopäivätöissä ja pidän arkea liian pitkänä koirulin yksinolemiseen.
Sekin ratkesi kuin itsestään, kun naapurustossa on innokkaita koulutyttöjä viemään iltapäivällä ulos.
Maksan tietysti!
Sattui vielä todella hieno yksilö, rakastaa ihmisiä ja toisia koiria. Voi pitää vapaana huoletta, näinhän koira sosiaalistuu ihan toisella tavalla kuin remmissä nykien.
On rauhallinen kotioloissa, aktiivinen ulkona ja tietysti maailman söpöisin...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ollut jo monesti yhdynnässä lemmikkisi kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Oletko ollut jo monesti yhdynnässä lemmikkisi kanssa?
Itse olen kerran viikossa -ap
Pitihän joidenkin mielisairaiden pervojen tunkea tähänkin ketjuun.
Jos itseänne kiihottaa ajatus seksistä koiran kanssa, niin uskokaa kuitenkin, että valtaosaa ei.
-oikea ap
Vierailija kirjoitti:
Pitihän joidenkin mielisairaiden pervojen tunkea tähänkin ketjuun.
Jos itseänne kiihottaa ajatus seksistä koiran kanssa, niin uskokaa kuitenkin, että valtaosaa ei.
-oikea ap
Ei se ole laitonta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lähes koko ikäni( olen 65v.) ollut koirien kanssa eri tavoin harrastellen. Nykyisin työkyvyttömyyseläkkeellä, vuodesta 2013. En voi selkäsairauteni vuoksi enää koiraa pitää.Harmi. Muistelen usein noita koirallisia vuosia. Ne oli parasta aikaa! Kokemuksena korvaamatonta. Noh, onhan kaverina Ragdollpoika.
Mulla sama. On edes yksi ystävä, tosin siitäkin olen joutunut maksamaan enkä edes usko että koirani niin pitää minusta :D Mutta onpahan joku jonka kanssa hengailla. Kavereita mulla ei ole ollut 19 v jälkeen. N28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitihän joidenkin mielisairaiden pervojen tunkea tähänkin ketjuun.
Jos itseänne kiihottaa ajatus seksistä koiran kanssa, niin uskokaa kuitenkin, että valtaosaa ei.
-oikea ap
Ei se ole laitonta
Mutta se on sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitihän joidenkin mielisairaiden pervojen tunkea tähänkin ketjuun.
Jos itseänne kiihottaa ajatus seksistä koiran kanssa, niin uskokaa kuitenkin, että valtaosaa ei.
-oikea ap
Ei se ole laitonta
Mutta se on sairasta.
Sitten se on normaalia yhtäkkiä kun kuulisit kuinka moni antautuu ”ystävällensä”..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on monella tapaa hyvä elämäntilanne koiranpidolle. Itselläni kuoli keväällä "viimeinen" koira, 15-vuotiaana, ja minä kyllä luulen että enää en ikinä koiraa ota vaikka edelleen niitä rakastan.
Tosiaan se työpäivän yksinolo on aika karu laumaeläimelle. Samoin kun asun kerrostalossa, niin jos yksilö nyt sattuu olemaan yhtään haukkuja niin siitä voi tulla vakaviakin ongelmia. Tai muutenkin jos on koiranvihaajia - kerran jouduin lähtemään vuokra-asunnosta täysin keksittyjen koiravalitusten perusteella. Minulla myös ei ole koiralle yhtäkään hoitopaikkaa, koska en tunne ketään paikkakunnalla jolla työn takia asun, joten esim. työhön kuuluvat ajoittaiset pitkät koulutuspäivät tai illanvietot on mahdottomia järjestää, ja niistä pois jäämistä koiranhoidon takia katsotaan kieroon.
Mitään ystävyyksiä tai kaveruuksia mulle ei koskaan tullut 20 vuoden koiranomistusvuosien aikana. Olen juro introvertti, en sen oloinen että ihmiset kokee helpoksi lähestyä.
Kun otin koiran, mietin että miksi olen koskaan halunnut miehen. Koira on satakertaa siistimpi, kiltimpi, fiksumpi ja joka ikinen päivä näen kuinka se oikeasti palvoo minua. Olen sen elämän tärkein asia (ja toisinpäin tietysti myös).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle koiran hankkiminen oli aika spontaanikin teko kuutisen vuotta sitten. Mutta se oli todellakin paras päätös ikinä. Pakko antaa kredittiä koiralle niinkin suuresta asiasta, että auttoi paljon sen olemassaolo kun isäni kuoli yllättäen. Mieskin mulla on, mutta aika yksinäinen olen noin muutoin. Toisinaan on jopa ollut helpompi surra asiaa koiran kanssa kun miehen. Huhhuh... kiitos siis hiljaisesta tuestasi <3
Melkein tuli tippakin linssiin tässä :D
Ragdollpoika (Pepe) kainalossa muistelen noita koirallisia vuosia. Toki olen ollut muidenkin eläinten kanssa tekemisissä lapsesta asti. Kokemuksesta voin sanoa, että eläimet vaistoavat ihmisen tunnetilan. Sanonta "tyhmä kuin nauta" ei pidä paikkaansa! Useimmat ihmiset eivät osaa "lukea" eläintä. Koirista. Muistan, kun olin surullinen ihmissuhteeseen liittyvässä asiassa. Tulin kotiin itkien. Menin pesuhuoneen lattialle edelleen itkien. 4 koiraani( 2 berniä 2 sakemannia) ympäröivät minut hiljaisina, laittaen päänsä kehoani vasten kuin lohduttaen. Toivuttuani nekin alkoivat "normalisoitua". Eläimet ovat aina olleet surutyössä parhaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kanssa koirat on olennainen osa perhe-elämää. Miehen kanssa ollaan käyty yhdessä koirakoulutuksissa, lapset myös tykkää opettaa koiria. Välillä käydään koko porukalla ulkoiluttamassa ja koirat on mukana marjastusreissuilla yms. Viikolla toki jaetaan ulkoilutusvuoroja, mutta minusta on kiva aloittaa päivä ulkoilulla eikä muutkaan ole valittanut. Koirille on löytynyt helposti hoitopaikat lähipiiristä matkojen ajaksi. En edes osaa miettiä, millaista elämä olisi ilman niitä.
Ihanaa. Mulla koira on toiminut kuntouttajana. Ollaan pikkuhiljaa kohoteltu molempien kuntoa (löytökoira) ja tulee lähdettyä säännöllisesti ulos kämpiltä. On myös ihana kun on seuraa, joka ei tuomitse. Saa pitää jostakusta huolta ja saa rutiinia arkeen. Ilman koiraa en jaksaisi herätä uuteen aamuun.