Saiko miehesi harrastaa ja tavata ystäviään lasten ollessa pieniä?

Meillä lapsia 4 kpl. 4-13 vuotiaat, jotka aina hoidettu kotona eli vain toinen töissä. Ja töissä käyvä tehnyt lyhyttä 6h päivää. Kaikki aika vietetään kotona, ei omia harrastuksiatai menoja ja silti tuntuu että ei ennätä viettää tarpeeksi aikaa lasten kanssa.

Mikä teitä vaivaa jotka haluatte harrastaa töiden jälkeen ettekä viettää aikaa lastenne kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mistä te revitte ajan tuohon omaan harrastamiseen? Meillä on nimittäin vähän konfliktia tämän suhteen. Missään nimessä en ajattele että kaikki oma aika ja omat jutut pitää jättää, päinvastoin pidän sitä tosi tärkeänä. MUTTA minusta aikuisella pitäisi olla vähän järkeä sen suhteen että paljonko poissaoloa pitkien työpäivien lisäksi on kohtuullista. Ei mitenkään voi olettaa että harrastaa voi ihan samalla intensiteetillä kuin ennen. Osittain siksi, että aina kun mies harrastaa, minä vahdin lasta eli se on suoraan "pois" minun ajastani. Mutta ennen kaikkea siksi, että toivoisin miehen ehtivän olemaan lapsensa kanssa enemmän.

Meillä on molemmilla ns. vaativat työt. Työmatkoineen mies ei juurikaan ennen kuutta kotona ole, ja joskus töissä menee aikaa viikonlopuistakin. Lapsi menee nukkumaan kahdeksan jälkeen joten esimerkiksi arkisin aikaa nähdä omaa lastaan on about 10 tuntia viikossa. Jos siitä haluaa harrastaa kahtena iltana viikossa niin aika vähälle jää lapsi/perheaika. Puhumattakaan siitä, että jos viikonloppuna on lähdössä johonkin harrastusreissuun, mitä sitten pitää valmistella joka ikinen ilta viikolla.

Homma toimii niin, että pidetään työpäivät järkevän pituisina (max. 40 h/viikko), ja valitaan harrastuksia, jotka eivät vaadi pitkiä reissuja. Jos on pakko tehdä pidempää työviikkoa, tehdään etätöitä sen jälkeen kun lapsi on nukahtanut. Valintakysymys.

Vierailija kirjoitti:

Siltä äidiltähän yleensä kuolee seuraelämä, kun lapsi syntyy.

Miehillä ei ole mitään hätää.

Moni nainen jää kotiin ihan "huomaamattaan". Minunkin puoliso oli ekat 1,5v kotona einä käyny oikein missään. Sanoin monesti että menisi nyt vaan ihan itsensä takia. Vastaus oli että ei hänen tarvi, ei koe tarvetta jne...

Nyt yhtäkkiä julistaa itsenäisyytensä löytymistä ja tekemistä löytyy yllin kyllin ja on harrastuksia ja kavereita nähdään jne. Hyvä niin. Paitsi että arvatkaa mitä? Oli muka ollu mun tossun alla. Voi jumalauta. Arvatkaa tuliko riitoja kun syyttää tuollaisesta vaikka ihan itse omasta tahdostaan lymysi kotona. Sitte sano että oli "alitajuisesti" omasta tahdostaan tossun alla. Voi jumalauta jälleen. Tästä on nyt puoli vuotta ja höyry nousee korvista edelleen kun asiaa ajattelee. On vaan niin herkkähipiäiseksi tullut ettei kestä mitään sanomista.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsia 4 kpl. 4-13 vuotiaat, jotka aina hoidettu kotona eli vain toinen töissä. Ja töissä käyvä tehnyt lyhyttä 6h päivää. Kaikki aika vietetään kotona, ei omia harrastuksiatai menoja ja silti tuntuu että ei ennätä viettää tarpeeksi aikaa lasten kanssa.

Mikä teitä vaivaa jotka haluatte harrastaa töiden jälkeen ettekä viettää aikaa lastenne kanssa.

Osa minua on aina ollut musiikki. Laulan kuorossa ja kuulun harrastelijaorkesteriin. Nämä vievät kumpikin kaksi tuntia viikossa. Mieheni taas pelaa tennistä kaverinsa kanssa kerran viikossa. Kun toinen harrastaa, on toinen lasten kanssa.

Yhdessä käymme koko perhe lenkillä iltaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siltä äidiltähän yleensä kuolee seuraelämä, kun lapsi syntyy.

Miehillä ei ole mitään hätää.

Ainakin oma vaimo tapaa äitiysvapaalla kavereitaan ja muita äitejä useamman kerran viikossa eli useammin kuin silloin kun oli töissä. Kai se on ihan vaan itsestä kiinni.

Kaikilla ei kavereita asu lähistöllä, eivätkä kaikkien kaverit lisäänny samoihin aikoihin. Ei siinä paljon kavereita tapailla, kun he olivat töissä ja itse kotona lapsen kanssa.

Toisiin äiteihinkään ei aina välttämättä tutustu, jos ei satu samanhenkisiä tyyppejä muskareihin, perhekerhoihin jne. Ei se siis ole suoraan itsestä kiinni.

Meillä mies on ihan kilpaurheillut päivätyönsä lisäksi. On siis "saanut" urheilla ja harrastaa. Kun varsinaisten lajitreenien oheen on kuulunut kuntosali ja juokseminen. Onhan se samalla tarkoittanut minulta suurempaa vastuuta kodista ja lapsesta, mutta mies on sitten vuorostaan ollut rahallisesti vastuussa meistä. Kilpaurheilu on miehelle rakas harrastus, jossa ikä ottaa vastaan, niin on ollut pakko siihen panostaa nyt, koska myöhemmin se ei taas enää onnistuisi. Samaan syssyyn tietty tuli valmistuminen, työt ja lisääntyminen, koska ei siihenkään aikaa ole loputtomasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä te revitte ajan tuohon omaan harrastamiseen? Meillä on nimittäin vähän konfliktia tämän suhteen. Missään nimessä en ajattele että kaikki oma aika ja omat jutut pitää jättää, päinvastoin pidän sitä tosi tärkeänä. MUTTA minusta aikuisella pitäisi olla vähän järkeä sen suhteen että paljonko poissaoloa pitkien työpäivien lisäksi on kohtuullista. Ei mitenkään voi olettaa että harrastaa voi ihan samalla intensiteetillä kuin ennen. Osittain siksi, että aina kun mies harrastaa, minä vahdin lasta eli se on suoraan "pois" minun ajastani. Mutta ennen kaikkea siksi, että toivoisin miehen ehtivän olemaan lapsensa kanssa enemmän.

Meillä on molemmilla ns. vaativat työt. Työmatkoineen mies ei juurikaan ennen kuutta kotona ole, ja joskus töissä menee aikaa viikonlopuistakin. Lapsi menee nukkumaan kahdeksan jälkeen joten esimerkiksi arkisin aikaa nähdä omaa lastaan on about 10 tuntia viikossa. Jos siitä haluaa harrastaa kahtena iltana viikossa niin aika vähälle jää lapsi/perheaika. Puhumattakaan siitä, että jos viikonloppuna on lähdössä johonkin harrastusreissuun, mitä sitten pitää valmistella joka ikinen ilta viikolla.

Homma toimii niin, että pidetään työpäivät järkevän pituisina (max. 40 h/viikko), ja valitaan harrastuksia, jotka eivät vaadi pitkiä reissuja. Jos on pakko tehdä pidempää työviikkoa, tehdään etätöitä sen jälkeen kun lapsi on nukahtanut. Valintakysymys.

Näinhän se menisi (puuttumatta nyt siihen että työn luonnetta ja työpaikkaa ei ihan noin vain välttämättä valita). Se tässä vähän kiristääkin että minä olen näitä valintoja tehnyt mutta mies ei. Ja sitten keskustelu kääntyy "ai että en sais vai urheilla ikinä" vaikka se ei tietenkään ole tarkoitus. Vaan se, että kaikilla elämän alueilla sovitellaan vähän että kaikki tärkeät palikat saadaan mukaan. Valitettavasti se yleensä koskee myös jonkin verran harrastusten vähentämistä.

Minä pyysin ettei mies aloittaisi uutta aikaavievää harrastusta kun esikoisemme oli syntymässä. Mies tekee pitkää päivää työmatkoineen ja tuon harrastuksen aloittaminen olisi tarkoittanut ettei hän olisi nähnyt lastaan hereillä kuin kahtena arki-iltana viikossa plus viikonloput.

Poden tästä välillä huonoa omaatuntoa, mutta mies on jälkikäteen sanonut ettei olisi todennäköisesti jaksanutkaan moista kovin pitkään. Muihin menoihin olen häntä kannustanut lähtemään.

Vierailija kirjoitti:

Minä pyysin ettei mies aloittaisi uutta aikaavievää harrastusta kun esikoisemme oli syntymässä. Mies tekee pitkää päivää työmatkoineen ja tuon harrastuksen aloittaminen olisi tarkoittanut ettei hän olisi nähnyt lastaan hereillä kuin kahtena arki-iltana viikossa plus viikonloput.

Poden tästä välillä huonoa omaatuntoa, mutta mies on jälkikäteen sanonut ettei olisi todennäköisesti jaksanutkaan moista kovin pitkään. Muihin menoihin olen häntä kannustanut lähtemään.

Meillä vähän sama tilanne. Toisaalta kyllä ärsyttää ns. kieltää aikuista ihmistä, toivoisin ennemmin että tuore isä tajuaisi asian aivan itse. Vähän nihkeää on perhe-elämä jos ainoa syy olla kotona on se, että vaimo kielsi lähtemästä.

Ei ole aikaa. Asutaan eteläeuroopassa ja rytmi eri kuin Suomessa. Miehen työpäivät matkoineen 10-14 tuntia ja 6 päivää viikossa.

Hyvä jos levätä ehtii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kolme lasta ja me molemmat saimme harrastaa ja tavata ystäviämme lasten ollessa pieniä. Ja saamme nytkin, kun lapset ovat jo teini-ikäisiä. Olimme paljon perheen kanssa yhdessä silloin ja olemme nytkin. Tyydyttikö vastaus?

Vähän äksyltä kuulostaa tuo viimeinen kysymys.

Eikö alkuperäinen kysymys ollut myös hieman provosoiva?

Ei.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka usein viikkotasolla?

Omanikin on käynyt, mutta miespuoleinen perhetuttava on eristetty nyt kavereistaan 🙄

Ihmettelen mistä kyse.

Ap

Jaaha, onkohan tuo "kavereista eristäminen" ihan niinkuin luulet/näet. Jos olisi tarvetta moiselle, niin eiköhän se olisi tehty jo ilman lapsia.

Luulen, että mies on nyt vähentänyt omia menojaan itsenäisesti, ihan tässä ketjussakin kuvatuista syistä.

Vierailija kirjoitti:

Siltä äidiltähän yleensä kuolee seuraelämä, kun lapsi syntyy.

Miehillä ei ole mitään hätää.

Ihan naisen oma vika.

Sai, mutta ei juuri koskaan käy missään, ihan saa potkia p*suksille, että lähtisi edes joskus tapaamaan kavereitaan tai harrastamaan! Itse käyn siis useammin kuin mies harrastamassa tai kavereiden kanssa syömässä, kahvilla jne.

Molemmat olemme nähneet omia kavereita ja käyneet omissa harrastuksissa lasten ollessa pieniä. Ihan pikkuvauva-aikana muistaakseni mieskin oli aika tiiviisti kotona (ja minä tietty myös), mutta ei siinä ollut mistää luvan puuttumisesta kysymys, ei vaan kumpikaan kokenut hyväksi olla pois vauvan luota (ja tietty tokan kohdalla esikoisen piti saada joltain huomiota kun olin kiinni vauvassa).

Jos perhetuttusi eristetty mies on komea niin ei sellaista voi päästää mihinkään. Sellaista miestä pidetään häkissä ja ruokitaan sopivasti. Ulkoruokinnassa sellaiset katoaa omille teilleen.

Älkää luottako miehiin!