Onko tämä totta? Älypuhelin käyttökelvoton, koska muisti on täynnä?
Kyseessä siis Huawein puhelin, pari vuotta vanha. Mitään muita ongelmia ei ole ollut, paitsi tämä yksi:
Puhelimen muisti on jatkuvasti täynnä. Niin täynnä, ettei puhelin enää toimi normaalisti, vaan on ihan jumissa. Muistikortti löytyy, olen siirtänyt kaiken mahdollisen sinne: kuvat, sovellukset jne. Kaiken, mitä en voi muistikortille siirtää, olen poistanut jo ajat sitten. Olen poistanut myös turhia sovelluksia, mutta mikään ei auta. Muisti on aina vaan täynnä. Nyt joudun jo poistamaan sellaisia sovelluksia, joita tarvitsen päivittäisessä elämässäni, kuten esim. whatsapp. En ole mitenkään loistava puhelimien tai tietokoneiden kanssa, mutta olen tehnyt kaiken mitä keksin ja ilman tulosta tottakai. Ainoa, mitä en ole vielä tehnyt, on tehdasasetusten palauttaminen.
Tänään kuitenkin keskustelin aiheesta erään tuttavani kanssa: hänen lapsensa puhelimella oli täysin sama ongelma. Kun mikään ei auttanut, he veivät puhelimen DNA:n liikkeeseen. DNA:lta työntekijä vastasi, ettei asialle ole mitään tehtävissä. Ilmeisesti kyseessä on ihan normijuttu. Android-puhelimet nyt vaan tekevät näin. Muisti menee täyteen normaalissa käytössä ja puhelimen käyttöikä päättyy siihen. Hän osti lopulta uuden puhelimen.
Omaan korvaani tarina kuulostaa aivan älyttömältä. Siis mitä? Pari vuotta vanha puhelin ja nyt jo käyttökelvoton, ihan ilman mitään "järkevää syytä" (en esim. ole vaikkapa tiputellut puhelinta asfalttiin tai muuten vaan rikkonut puhelinta)?
Olisin äärettömän kiitollinen, jos joltain löytyisi kokemuksia asiasta tai enemmän tietämystä. En yhtään tiedä mitä tehdä ja ärsyttää kyllä.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset ostaa noita kaikenmaailman huaweita ja honoreita?
Miksi ei? Ei Huaweissa mitään vikaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni käytössä yhä vuoden 2015 Samsung J5, jota joku täällä haukkui. Minulla se toimii edelleen hyvin; välillä tulee ilmoitus "laitteen muisti on täynnä", ja siivoan sen kohdasta Älykäs hallinta.
Up
Itsellä oli sama ongelma Samsung J5 kanssa. Puhelimen muisti tappiin asti täynnä, mutta SD-kortti käytännössä tyhjä. Yritin siirtää kaikki mahdolliset sovellukset SD-kortille, poistin kaikki kuvat, videot ym. tarpeettomat tiedostot, tyhjensin välimuistia jatkuvasti ja poistin tarpeettomat sovellukset, mutta laitteen muisti oli silti täynnä.
Olin jo itsekin siinä uskossa että joudun ostamaan uuden puhelimen, kunnes mieleeni tuli vilkaista Whatsappin keskusteluiden mediat. Tämä siis löytyy kun avaat jonkun Whatsapp-keskustelun, painat oikeasta yläkulmasta kolmen pisteen kohdalta ja valitset "Mediat". Löytyi aivan jäätävästi kuvia ja videoita, siis myös sellaisia mitä olin jo aiemmin puhelimen galleriasta poistanut. Kävin kaikki keskustelut läpi ja poistin jokaisesta keskustelusta tarpeettomat mediat niin puhelimen oma muisti tyhjeni hujauksessa ja nyt puhelin toimii taas nopeasti ja moitteettomasti. Suosittelen kokeilemaan josko tästä olisi apua. Jos käytössä on myös muita chattailyohjelmia, esim Viber, niin kannattaa tehdä sama myös niiden kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Muisti? Tarkoitat varmaankin tallennustilaa? Montako gigaa sulla on puhelimen omaa tallennustilaa? Entä kortilla? Oletko surutta poistanut kaiken bloatwaren laitteelta?
Suosittelen ostamaan sellaisen puhelimen jossa EI tule bloatwarea kylkiäisenä. Samoin katsoisin, että tallennustilaa on vähintään 32gigaa ja että sdkorttipaikka löytyy.
Ei korttipaikkaa enää tarvita. Riittävästi muistia (esim. 128 GB) ja loput pilveen.

Kiitos paljon tästä vinkistä aivan loistavaa!
Vierailija kirjoitti:
Alustus puhelimelle. Ei kai se muisti voi jäädä täyteen, jos kaiken poistaa?
Itse asiassa voi. Googlen systeemin on ihan perseestä. Monia omia sovelluksia on todella vaikea poistaa ja ne tulevat takaisin heti uuden päivityksen myötä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset ostaa noita kaikenmaailman huaweita ja honoreita?
No kerroppa nyt, että mikä puhelin sinulle kelpaa. Kiitos.
Vaihda Omppuun. Vanhassa 5s:ssä oli jatkuvasti muisti täynnä, haittasi vain sähköpostien lukemista ja kuvien ottamista. Ja nekin onnistui kun käytti muistinlisäyskikkaa (yrittää ladata iTunesista ison leffan, känny poistaa itse väliaikaiset tiedot sekunneissa, ja taas on tilaa). Muuten tilanpuute ei aiheuttanut ongelmia.
Mulla menee älypuhelinjutut kaikkine sovelluksineen niin yli ymmärryksen, että ostan seuraavaksi taas ihan vaan kännykän. Sellainen mulla oli aiemminkin, mutta nyt puolentoista vuoden ajan olen käyttänyt miehen vanhaa älypuhelinta. Se on ihan kiva kunhan vaan toimii, mutta akku koko ajan lopussa ja muisti täynnä. Raivostuttavaa.
Ehkä jos olisin ryhtynyt tähän silloin kun "kaikki muutkin", tulisi ihan selkärangasta ja olisi luontevaa. Olen kuitenkin nuori ihminen.
Sama LG:ssä. Välimuistia voi tyhjennellä, mutta ei se paljon vaikuta koska välimuisti vie aina niin vähän tilaa. Sovellusten päivityksiä tulee pari kappaletta joka päivä, ja ne syövät tilaa kun joka ohjelmassa on aina jotain lisää verrattuna edelliseen versioon. Pelkät pakolliset päivitykset täyttävät muistin.
Mulla sama vika. Ei oo osannut kaupoissa myyjät auttaa. Kai pitää ostaa vaan uus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muisti? Tarkoitat varmaankin tallennustilaa? Montako gigaa sulla on puhelimen omaa tallennustilaa? Entä kortilla? Oletko surutta poistanut kaiken bloatwaren laitteelta?
Suosittelen ostamaan sellaisen puhelimen jossa EI tule bloatwarea kylkiäisenä. Samoin katsoisin, että tallennustilaa on vähintään 32gigaa ja että sdkorttipaikka löytyy.
Joo, tallennustila siis. En edes tiedä, mitä bloatware tarkoittaa, mutta pikaisen googlettamisen perusteella sovelluksia, jotka tulevat automaattisesti puhelimen mukana? Olen poistanut kaiken, mitä pystyn. Sovelluksia oli puhelimessa valmiiksi paljon, pelejä yms. turhaa. Poistettu ajat sitten. Joistain sovelluksista puhelin sanoo, ettei niitä pysty poistamaan: "Järjestelmäsovellus, ei voi poistaa".
Kyseessä on siis Huawein Honor 7. Puhelimen muisti 16,00 Gt yhteensä. Sisäinen tallennustila: Yhteensä 10,35 Gt, vapaana 590 Mt. Puhelimen tilaa käytössä 9,77 Gt/10,35 Gt. SD-kortilla on reilusti tilaa käytössä. - AP
Minulla on honor 7, eikä kannata ladata raskaita sovelluksia jotka pyörivät taustalla. Messenger esimerkiksi saa puhelimen kuluttamaan akun salamana loppuun ja puhelin vaan yhtäkkiä sammuu. Eli käytännössä en pidä taustalla pyöriviä sovelluksia puhelimessa ollenkaan.

Mitä sovelluksia sitten kannattaa ladata? Kaikki sosiaaliset mediat, yhteydenottosovellukset ja muut ovat taustalla pyöriviä...?
Huomasin että Chrome-selain vie omassa puhelimessani melkein 3.5 gigaa, mikä on suorastaan törkeästi. Vaihdoin selaimen UC Miniin ja nyt tilaa menee vain kymmeniä megatavuja. Kannattaa sovelluskaupassa hakea vaikkapa hakusanoilla light web browser niin löytyy useita vaihtoehtoja.
Yksittäisen sovelluksen tilankäyttö näkyy Asetukset - - > Sovellukset ja ilmoitukset - - > Sovellukset - - > *sovelluksen nimi* - - > Tallennustila.
Oletko tsekannut jonkun tiedostohallintaohjelman avulla paljonko puhelimessa on ladattuja tiedostoja, pdf dokuja, videoita yms?
Tehdasasetusten palautuksen kautta kannattaa lähteä liikkeelle koska ne vanhat sovellukset tosiaan kasaavat uudet päivitykset aina vanhojen päälle. Joitain itselle tarpeettomia sovelluksia ei voi poistaa mutta ne voi laittaa pois käytöstä eikä niitä tarvitse päivittää.
Mulla on 2 v vanha halpa huawei eikä mitään ongelmaa tallennustilan kanssa. Kyllä se vaan niin on että useimmin vika on käyttäjässä.
Mulla sama ongelma kolme vuotta vanhan LG:n kanssa. Muisti vaan täynnä, vaikka olen tehnyt sitäkin että koneen kautta poistan kaikki kuvat ja videot ja niiden kopiot. Jostain puhelimen syövereistä löytyi monta kopiota vanhoista kuvista ja videoista, jotka olen mielestäni poistanut jo aikaa sitten puhelimella. Noiden kopioiden poistaminen auttaa jonkin verran, mutta silti suurin osa muistia on mullakin kadonnut noihin sovelluksiin. Oon vähentänyt kaiken minimiin, mutta silti nyt alkaa jotkut sovellukset jo vaatia uusia päivityksiä tai muuten ne lakkaa toimimasta. Ei vaan ole enää tilaa päivittää ja puhelin on aivan saat*nan hidas koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Niin tehdään melkein kaikki puhelimet tarkoituksella. Osta Apple niin ei tule tuota ongelmaa.
Applenhaan saa tunnetusti muistikortin, lol
Mua ainakin kuluttajana kyrpii jos täytyy erikseen opiskella jotain tietotekniikkaa että saa peruslaitteet toimimaan kunnolla edes kahden vuoden ajan. Vika ei todellakaan ole käyttäjässä vaan niissä ohjelmistojen ja laitteiden suunnittelijoissa. Ja me kaikki maksetaan hinta siitä jätteestä ja ympäristörasituksesta mitä näiden laitteiden jatkuva uusiminen kerryttää.
Palauta tehdasasetukset ja sitten otat sovellusten automaattisen päivityksen pois käytöstä ja päivität vain ne mitä käytät.