Onko tämä totta? Älypuhelin käyttökelvoton, koska muisti on täynnä?
Kyseessä siis Huawein puhelin, pari vuotta vanha. Mitään muita ongelmia ei ole ollut, paitsi tämä yksi:
Puhelimen muisti on jatkuvasti täynnä. Niin täynnä, ettei puhelin enää toimi normaalisti, vaan on ihan jumissa. Muistikortti löytyy, olen siirtänyt kaiken mahdollisen sinne: kuvat, sovellukset jne. Kaiken, mitä en voi muistikortille siirtää, olen poistanut jo ajat sitten. Olen poistanut myös turhia sovelluksia, mutta mikään ei auta. Muisti on aina vaan täynnä. Nyt joudun jo poistamaan sellaisia sovelluksia, joita tarvitsen päivittäisessä elämässäni, kuten esim. whatsapp. En ole mitenkään loistava puhelimien tai tietokoneiden kanssa, mutta olen tehnyt kaiken mitä keksin ja ilman tulosta tottakai. Ainoa, mitä en ole vielä tehnyt, on tehdasasetusten palauttaminen.
Tänään kuitenkin keskustelin aiheesta erään tuttavani kanssa: hänen lapsensa puhelimella oli täysin sama ongelma. Kun mikään ei auttanut, he veivät puhelimen DNA:n liikkeeseen. DNA:lta työntekijä vastasi, ettei asialle ole mitään tehtävissä. Ilmeisesti kyseessä on ihan normijuttu. Android-puhelimet nyt vaan tekevät näin. Muisti menee täyteen normaalissa käytössä ja puhelimen käyttöikä päättyy siihen. Hän osti lopulta uuden puhelimen.
Omaan korvaani tarina kuulostaa aivan älyttömältä. Siis mitä? Pari vuotta vanha puhelin ja nyt jo käyttökelvoton, ihan ilman mitään "järkevää syytä" (en esim. ole vaikkapa tiputellut puhelinta asfalttiin tai muuten vaan rikkonut puhelinta)?
Olisin äärettömän kiitollinen, jos joltain löytyisi kokemuksia asiasta tai enemmän tietämystä. En yhtään tiedä mitä tehdä ja ärsyttää kyllä.
Kommentit (71)
varmuuskopioi ja palauta tehdasasetukset
onko sulla joku pilvipalvelu käytössä joka synkronoi siellä olevat tiedostot takaisin luuriisi kun olet ne poistanut?
Vierailija kirjoitti:
onko sulla joku pilvipalvelu käytössä joka synkronoi siellä olevat tiedostot takaisin luuriisi kun olet ne poistanut?
Ei ainakaan pitäisi olla? - AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko sulla joku pilvipalvelu käytössä joka synkronoi siellä olevat tiedostot takaisin luuriisi kun olet ne poistanut?
Ei ainakaan pitäisi olla? - AP
en nyt varmasti muista mutta google drivet tms kannattaa tsekata mitä asetuksia käytössä
ja muutenkin kattoa mikä sitä tilaa vie:
https://www.howtogeek.com/206591/how-to-see-whats-taking-up-space-on-yo…
Vierailija kirjoitti:
Sovellukset varmaan päivittelevät itseään ja vievät tilaa. Oli vuoden 2015 Samsungin J5:ssä sama ongelma, ihan käyttökelvoton lopulta. Ostin paremman puhelimen.
Sama mulla tuossa mallissa. Ei päivitystä esim whatsappiin voinut tehdä kun tila loppui. Lapsen vanha puhelin ja hänellä oli taatusti enemmän sovelluksia. Minkä paremman osti
Kannattaa ostaa sellanen missä on reilusti tilaa. Jos on esim vaan 16gt niin se ei kyllä riitä alkuunkaan jos tykkää edes välillä ottaa kuvia ja pitää edes ne perus sovellukset puhelimessa. Mulla tällä hetkellä applen iphone 6 ja tässä on se 16gt ja meni ekan kuukauen aikana täyteen ja sit onkin ollu hirveetä rumbaa aina poistella kaikki tärkeet sovelluksetkin et saa tilaa. Tää rupee jumittamaan ja poistelee viestejä ja ties mitä. Tää puhelin on alle vuoden vanha mut nyt tilasin iphone 8 ja siihen 256gt kun ei yksinkertasesti hermot kestä tätä saakelin muistinloppumista. Nyt ei sit ainakaan lopu hitto vie!
Tuon puhelimen mukaan älyttömän suuren tilan vie sovellukset. Muut ei sitten oikeastaan ollenkaan. Mutta tosiaan, niitä itse ladattuja sovelluksia ei enää oikeastaan ole, paitsi ne muutamat, joita tarvitsen joka päivä. Kaikki käyttämättömät ja turhat sovellukset on poistettu jo ajat sitten. - AP
Kyllä mä ainakin sain puhelimen käyttökuntoon viemällä sen alan liikkeeseen tyhjennettäväksi.. En siis enää saanut sitä edes päälle.
Miksi ihmiset ostaa noita kaikenmaailman huaweita ja honoreita?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset ostaa noita kaikenmaailman huaweita ja honoreita?
Mikä pitäisi ostaa? Itse väsyin iphone 5s malliin kun siinä oli tosi huono akku. Heti tyhjä ja erityisesti vähänkin viileässä pimeni heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ap, minulla on myös vanha Huawein puhelin ja sama ongelma. Minäkin ostin muistikortin, mutta ongelmanani on, että miten saan sovellukset ym. siirrettyä sisäisestä muistista sille kortille, jotta muistia vapautuisi sisäisestä muistista? Olen toivoton tämän suhteen. :(
Minulta löytyy ainakin asetuksista kohta, jossa lukee "Hallinnoi sovelluksia". Sieltä näen kaikki sovellukset, käynnissä olevat, SD-kortilla olevat ja ladatut. Sieltä voin avata haluamani sovelluksen tiedot, jossa sitten lukee vaihtoehto "Siirrä SD-kortille". Kaikkia sovelluksia en tosin pääse siirtämään, kuten esim. whatsapp, facebook tai youtube. - AP
Kiitos paljon! <3 En olisi ikinä itse löytänyt tätä.
LG G4S ja sama ongelma :(
Luulen, että ohjelmat ovat tulleet niin paljon isommiksi parissa vuodessa, etteivät ne vain mahdu näihin 8gb muistilla oleviin kännyköihin.
Taas jäi tekstiviestit tulematta kun muisti oli täyttynyt. Tätä puhelinta on nollailtukin, mutta hetkessä se taas täyttyy.
Jotain hämminkiä sulla siinä on oltava.
Mulla on v2013 ostettu Samsung galaxy s4 (16gt) edelleenkin käytössä, hyvin toimii. Tyhjää tilaa vielä melkeen 3gt.
Ootko varma, että ne sun siirtämät appsit (+kaikki data) on siirtyny kokonaan sinne sdkortille? Joskus ne ei siirry kokonaan sinne kortille vaan osa niiden appsien datasta jää sinne puhelimen tallennustilaan ja edelleen vievät siellä sitä tilaa.
-10
Usein appseista ei siirry kuin osa ja heti seuraava päivitys taas palauttaa ne puhelimen omaan muistiin ja sen jälkeen päivityskin pysähtyy virheeseen.
Täjän taloon ei tule enää alle 64g:n muistilla olevaa. Jos sellaisella pärjäisi useamman vuoden.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset ostaa noita kaikenmaailman huaweita ja honoreita?
Ostin, koska Huawein Honor 7 oli kehuttu puhelin ilmestyessään ja kaikenlisäksi aika halpakin. Itse puhelimessa ei muuten ole mitään valittamista: akun kesto loistava, kosketusnäyttö todella hyvä, molemmat kamerat mahtavia jne. Tämä muistijuttu on ainoa ongelma, mikä on ilmennyt. - AP
Vierailija kirjoitti:
Jotain hämminkiä sulla siinä on oltava.
Mulla on v2013 ostettu Samsung galaxy s4 (16gt) edelleenkin käytössä, hyvin toimii. Tyhjää tilaa vielä melkeen 3gt.
Ootko varma, että ne sun siirtämät appsit (+kaikki data) on siirtyny kokonaan sinne sdkortille? Joskus ne ei siirry kokonaan sinne kortille vaan osa niiden appsien datasta jää sinne puhelimen tallennustilaan ja edelleen vievät siellä sitä tilaa.
-10
Mistä tiedän, onko osa datasta jäänyt puhelimen omaan tallennustilaan? Missään ei näy merkkiäkään tälläisestä. - AP
Vierailija kirjoitti:
Usein appseista ei siirry kuin osa ja heti seuraava päivitys taas palauttaa ne puhelimen omaan muistiin ja sen jälkeen päivityskin pysähtyy virheeseen.
Täjän taloon ei tule enää alle 64g:n muistilla olevaa. Jos sellaisella pärjäisi useamman vuoden.
Noh, eipä ole tullut päivitettyä sovelluksiakaan, kun ei muisti riitä siihenkään. Whatsappin viimeisimmän pakollisen päivityksen sain vielä päivitettyä, mutta sekin oli työn ja tuskan takana. - AP
Itselläni käytössä yhä vuoden 2015 Samsung J5, jota joku täällä haukkui. Minulla se toimii edelleen hyvin; välillä tulee ilmoitus "laitteen muisti on täynnä", ja siivoan sen kohdasta Älykäs hallinta.
Liitä kännykkä usb johdolla kiinni tietokoneeseen ja puhdista tiedostonhallinnan kautta kännykkäsi. Tai anna jonkin sellaisen henkilön, joka osaa käyttää hyvin tietokonetta tehdä se.