Monitehosilmälasit vai ei?
Milloin kannattaa hankkia vai pärjääkö ilman? Ovatko hankalat?
Kommentit (5)
silloin pitää hankkia, kun ei enää muuten pärjää. Totuttelu ekojen kanssa kesti jokusen viikon, mutta nyt en enää voisi käyttää tavallisia. Elämä on helpompaa, kun ei tartte ottaa lukiessa aina laseja pois.
Itse kävin mieluummin Tallinnassa laserleikkauksessa. En ole hetkeäkään katunut sitä päätöstä.
Jos on -1,75 yksitehot, niin kannattaako hankkia monitehoja? Voiko näkö parantua iän myötä muutenkin, kun miinukset vähentyvät? Minulla oli miinusta ennen jopa -2.25.
Näen lukea. Koskaan ei ole käsivarretkaan käyneet lyhyiksi. Olen kuullut tämän olevan joillekin syy hakkkia lasit, kun näköetäisyys lukiessa on kasvanut.
Luen noin 30-60 cm päässä kirjaa tai tietokonetta pitäen. Näen normaalikokoisen tekstin vaikka metrin päästäkin. Kuitenkin suosittelivat jo moniteholaseja. Kun luen pienten etikettien tekstejä, jotka ovat muutenkin epäselvälllä pohjalla tai fontti heikko, niin tarvitsen lisää valoa. Joskus mukavuus syistä voin zoomata tekstin kännykälläni, kun täytyy esim etsiä suomenkielistä versiota. Vain ruoka-ainepakettin kyljissä voi olla todella pientä tekstiä.
ap
Itse käytän vielä 'tiimari'-laseja, harmittaa kun olen parit kalliit monitehot ostanut vaikka näkö huonontunut koko ajan, siis ne monitehot jäänyt tehottomiksi eli ei voi käyttää. Tiimari-laseissa se hyvä puoli että niitä voi ostella kaikennäköisiä eikä harmita vaikka menisi rikki tms.
Ei ole yhtään hankalat, mutta itsellä on molemmat plussaa. Jos jyrkkä miinus ja vahvat plussa, niin on ehkä vaikeamoi opetella. En jaksaisi pelata kakislla laseilla enää.