Yksin puhuminen - ongelma vai normaalia?

Olen koko syksyn puhunut itsekseni. En mitään arkipäiväisiä "pitäisi siivota", vaan ihan kunnolla puhunut. Saatan pitää esitelmiä ja puheita, väittelen itsekseni. Tarkastelen asiaa useasta näkökulmasta ja kyseenalaistan itseäni. Viime viikolla havahduin siihen, että olin tunnin kävellyt ympäri ruokapöytää ja kädet huitoen pitänyt jotain esitelmää.

Yleensä tätä tapahtuu kun pohdin jotain asiaa kovasti tai kun innostun jostain. Yleensä pälättelen esim. politiikasta, uskonnosta tai koulutuksesta. Tavallaan valmistan itseäni mahdollisiin väittelyihin. Itsekseen puhuminen on toki ihan hyödyllinen tapa jäsentää ajatuksiaan, mutta mietin, olenkohan mennyt liian pitkälle..

Olen kahdesti havahtunut siihen, että puhun itsekseni ulkona ja joku ihminen on tuijottanut minua. Todella noloa, naapurit pitää mua varmaan hulluna. Kaikki asiat mitä puhun, eivät ole todellisia. Eilen kulutin 1,5h kuvitellen, että minulla on jokin harvinainen sairaus, ja minua oli pyydetty haastatteluun. Pälättelin siis itsekseni kertoen "sairaudestani". Ihan kuin eläisin jossain mielikuvitusmaailmassa.

Onko tää normaalia vai oonko tulossa hulluksi? En kuvittele puhuvani kenellekkään tietylle, vaan kasvottomalle "yleisölle". Puhun aina englanniksi. Puhutteko muut itseksenne?