Miehen mielestä 7veen pitää pystyä hoitamaan itsensä aamulla kouluun ja olemaan koulun jälkeen yksin, koska " hänelläkin oli niin"

Vierailija kirjoitti:

Ajattelematon Mies. Ilmeisesti luulee kasvattavansa sitkeää selviytyjää, jollainen on ehkä hänen ihanteensa. Mutta paras lapsuus on täynnä välittämistä ja turvallisuutta.

Välittäminen ei ole sitä, että kaikki tehdään lapsen puolesta.

Joo, kyllä lapselle nolo tilanne, jos on ainoa jota äiti saattaa kouluun saakka. Jää vaikka kauemmas, tiedät että loppumatkan selviää yksin.

Meillä ekaluokkalaisen ei edes tarvitse kävellä kouluun sillä kulkee koulutaksilla. Silti ollaan jompi kumpi miehen kanssa kotona siihen kunnes taksi lähtee pihasta. Pikkuhiljaa treenataan. Parempi että rauhassa saa harjoitella kuin että herkälle lapselle tulee stressiä koulun aloituksesta. Varsinkin kun meille nyt mahdollista ertä pystytään töiden puolesta järjestämään.

Etsii itse vaatteet aamulla, laittaa repun selkään ja osaa tehdä aamupalaleivän tms mutta vielä muistutetaan milloin alkaa pesemään hampaita ja pukemaan ulkovaatteita ja milloin ovesta ulos. Keväällä sitten toivottavasti selviää itsekseen lähdöstä.

Ekaluokkalainen on vielä pieni ja aina pitää se yksilöllisyys huomioida. Mitään haittaa ei ole siitä että saa harjoitella rauhassa, meidän mielestä. Onneksi mies samaa mieltä.

Meidän lapsen koulussa ei ainakaan ole noloa että vanhemmat vie tai hakee. Päinvastoin tuntuu olevan ekaluokkalaiselle kunnia-asia ja siistiä!

Minun mieheni oli 5-vuotiaasta asti öisinkin toisinaan yksin kotona, kun isänsä ja äitipuolensa olivat vuorotöissä ja joskus samaan aikaan yövuorossa. Isovanhempansa kuolleet tai satojen kilsojen päässä.

Ei aina ole asiat olleet hyvin. Miksi kopioida huonoja malleja.

Vierailija kirjoitti:

No, mulla oli myös noin. Ja yhdelläkään kolmesta lapsestani noin ei ole ollut, ihan mun päätöksellä. Neljäsluokkalainen alkaa jo aamuisin lähteä omatoimisesti, kotiin tietty tulevat kun tulevat päivän mittaan itsekseen. Mutta aamut on hoidettu kolmosen kevääseen. Aloitin koulun 6 vuotiaana ja ei tuo omatoimisuus tuon ikäisenä tehnyt musta mitenkään parempaa ihmistä, ehkä jopa päinvastoin. 

Mä olen kanssa aloittanut koulun aikaistetusti aikoinaan ja yleensä aina lähdin yksin tai tulin tyhjään kotiin tai joskus jopa molempia. Joskus oli kivaa olla omassa rauhassa, joskus ei. Mutta ei meillä vanhempien töiden vuoksi se elämä voinut pyöriä vaan lasten ympärillä vaan lapset oli osa sitä elämää. Meillä jo ihan pienestä lähtien siihen omatoimisuuteen kasvatettiin lapsentasoisesti ja vanhemmat valoivat meihin kaikkiin lapsiin uskon siitä, että kyllä me pärjätään ja osataan ja jos joskus jotain sattuu (esim. unohtuu haaveilemaan ja myöhästyy) niin ei se ole katastrofi vaan mokia sattuu ja niistä otetaan opiksi. Opeteltiin mitä tehdä jos joku juttu meneekin pieleen, tarvitsee aikuisen apua kun ketään ei ole kotona tms. Samaan olen omani opettanut koska aikuisenakin olen yhä oma-aloitteinen, luotan itseeni enkä pelkää epäonnistumisia. Kauhulla katson nykylapsia joiden äidit häärää ympärillä hokemassa että et sä pysty, et sä osaa, anna kun äiti näyttää vaikka ikää on lapsella reilusti yli kymmenen. No eihän ne osaa eikä opi eikä luota itseensä kun ei aikuinenkaan usko niiden mihinkään pystyvän. Toki lasta pitää helliä ja lelliä ja aikuisella on se viimeinen vastuu mutta jotain rajaa.

Kasarilapsi tässä terve. Oon lähtenyt ekaluokasta asti yksin kouluun ja yksin olen tyhjään kotiin tullut. Vanhemmat yrittäjiä. Pärjäilin varmaan ihan ok? Ei ahdistanut eikä pelottanut; näin tekivät monet muutkin luokkakaverit. Nyt itse kasvattajana mietin että ainakin siinä mielessä mentiin metsään, kun sitten teinille, joka oli jo vuosia huolehtinut itse tulemisistaan ja menemisistään, yritettiin asettaa rajoja. Eihän se nyt jumalauta onnistu rajoittaminen, jos oltiin jo vuosia hoettu että kyllä sä iso tyttö osaat ja pärjäät.....

En lukenut vielä koko ketjua, mutta kommentoin tässä välissä, että tuokin riippuu niin paljon lapsesta. Veljeni olisi ollut jo 5-vuotiaana valmis heräämään aamulla yksin, hoitamaan kaikki kamppeet ja romppeet, pukemaan päälle ja pyöräilemään vaikka 8 kilometria kouluun :D Hän on aina ollut nk. vastuullinen lapsi. Minä pikkusiskona olin vielä ekaluokallakin jossain aamutoimissa sellainen haaveilija, että ilman aikuisen apua olisin vähintäänkin myöhästynyt ja ei varmasti olisi ollut kaikki tarvittavat kirjat repussa.

Minua myös aika pitkään pelotti mennä yksin pitkiä matkoja ja pelkäsin esimerkiksi hissejä ja yleisiä vessoja. Pelkäsin jääväni niihin jumiin. Mitään syytä tähän ei ollut eikä niin koskaan ollut käynyt, mutta sain paniikin vessassa jos käänsin lukkoa väärään suuntaan. Usein istuin pöntöllä ja tuijotin lukkoa ja hoin "vasemmalle auki, vasemmalle auki, vasemmalle auki". En ollut kuitenkaan mikään raukka ressukka, ujo tai arka. Olin vain vähän sellainen, hmmm, no haaveilija :D 

Olimme siis veljeni kanssa hyvin erilaisia ja äitini ei olisi mitenkään voinut ennustaa veljeni pärjäämisestä minun pärjäämistäni. Se piti katsoa tapauskohtaisesti. Siksi myös AP:n miehen pitäisi ajatella, ettei hän ole sama asia kuin lapsensa, vaikka samassa iässä olisikin jotenkin toiminut.

Vierailija kirjoitti:

Kasarilapsi tässä terve. Oon lähtenyt ekaluokasta asti yksin kouluun ja yksin olen tyhjään kotiin tullut. Vanhemmat yrittäjiä. Pärjäilin varmaan ihan ok? Ei ahdistanut eikä pelottanut; näin tekivät monet muutkin luokkakaverit. Nyt itse kasvattajana mietin että ainakin siinä mielessä mentiin metsään, kun sitten teinille, joka oli jo vuosia huolehtinut itse tulemisistaan ja menemisistään, yritettiin asettaa rajoja. Eihän se nyt jumalauta onnistu rajoittaminen, jos oltiin jo vuosia hoettu että kyllä sä iso tyttö osaat ja pärjäät.....

Miten nuo liittyvät toisiinsa? Siis se, että tukee koululaista arkirutiinien itsenäisessä hoitamisessa (kuten repun pakkaamisessa, aamupalan tekemisessä ja kouluun lähtemisessä) ja rajoittaa teinin kaupungilla kukkumisia yms.? Kyllähän alakouluikäisellä koululaisellakin on kotiintuloajat ja tietyt rajat, vaikka häntä opastetaan myös toimimaan itsenäisesti joissakin asioissa. Kaikki teinit haluavat lisää vapauksia, se kuuluu ikään ja vanhemmista irtautumiseen. Ei se ole seuraus siitä, että lasta on opetettu ja ohjattu hoitamaan joitakin asioita myös yksin. Se kuuluu kasvamiseen. Kaikkiin teinin vaatimuksiin ei vanhempien silti tarvitse suostua, vaikka hän jo "iso tyttö" onkin, eikä ahdista tai pelota.

On meilläkin lapsi haaveilija ja haaveilija, mutta silti on päässyt itse lähtemään ajoissa kouluun ekaluokasta asti :). Ekaluokan ekat 1-5 kk (en muista tarkkaan sitä aikaa minne asti) saatettiin lapsi kouluun ja autettiin aamutoimissa. Sitten piti opetella ite. Sanottiin vaan, että aamulla kun heräät meet heti syömään, vessaan ja sit vaatteet päälle. Harjaa hiukset ja hampaat. Pue ulkovaatteet ja lähde. Eikä autettu paitsi jos alko olee kiire eikö löytäny esim reppua mistään.Jos

lapsesi ei osaa kelloa tai jää leikkimään, niin laittaa herätyksen soimaan siihen milloin pitää ruveta pukee ulkovaatteet, että kerkee kouluun. Viimeistään minusta lapsen pitäisi osata nämä toisella luokalla. Silkkaa avuttomuutta jos ei oo opetettu menemään ajoissa kouluun.

Olin tuollainen kasarilla pakkoitsenäistetty haahuilija, joka lähti tyhjästä kodista ja tuli tyhjään kotiin ja "pärjäsi". Ainoa vaan, että stressasin tästä välttämättömyyden sanelemasta itsenäisyydestä niin paljon, että söin suuren osan ala-astetta happolääkkeitä. Kasarilla sai unohtuneita kirjoja hakea sitten koulupäivän jälkeen koululta, ovet eivät olleet säpissä, kaikkea ei laitettu tiedoksi lapulla kotiin ja monia unohtelemisia peittelin. En tosin juuri myöhästellyt.

Nykyisin erilaisia neurologisia vikoja tunnistetaan, oma lapseni haahuilee ihan autismin kirjon diagnoosin kanssa ja toiminnanohjauksen vaikeudet liittyvät siihen. Silloin kun hänen pitää suoriutua aamusta itse, hän haahuaa itsensä kouluun ajastimen ja tehtävälistan avulla, ei tuollaisella ap:n miehen "heitetään veteen, niin oppii uimaan" -tekniikalla. Minun mielestäni on hyvä, että hahmotusongelmiin voi saada nykyisin ihan oikeaakin apua, eikä lapsen tarvitse viettää lapsuuttaan jatkuvasti stressaantuneena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuttui, kun kysyin katkotaanko samalla autoista turvavyöt, eihän meillä sellaisia lapsena ollut! Ja tuodaanko tuhkakuppi keittiöön, niin voin poltella kokatessa kuten kasariäidit.

Turvavöiden puuttuminen lisäsi kuolemia. Mitä haittaa siitä aikoinaan oli, että koululaiset liikkuivat ja olivat yksin hetken?

Kyllä lapsikuolleisuus oli 70-luvulla aika paljon pahempi kuin nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei tunnu ymmärtävän, että vaikka itse hoiti itsensä kouluun ja oli ns avainkaulalapsi, niin se ei vain toimi pojallamme! On sellainen haaveilija ja haahuilija, eikä ekaluokkalaisen muutenkaan mielestäni tarvitse osata.  Minä sain muutettua työaikoja niin, että lähetän koulutielle ja tänään, kun on vapaapäivä   saatan koululle asti .  Koulun jälkeen on iltapäiväkerhossa.

Ap

Meillä poika ilmoitti 1. luokalla hoitavansa koulun itse, ei huolinut apua läksyjen tekoonkaan.

Tytär pyytää rahaa vieläkin vaikka on melkein 30 vuotta.

Yritä opettaa vastuun ottamista elämästään vaikka kaikki eivät opi koskaan. En ole vielä heittänyt toivoa kokonaan.

Eskarilaisen ja tokaluokkalaisen isänä oon kyllä pysähtynyt monta kertaa miettimään sitä, miten vaikeaa joillekkin nykylapsille on olla yksin. Siis edes joskus. Miten hyvää se tekiskään. Vähän olla yksin omien ajatustensa keskellä, ja RAUHOITTUA päivän säpinöiden välissä edes HETKEN.... Koulua, kavereita, harrastuksia, tapahtumia....ettei vaan ehdi jäädä yhtään aikaa pysähtyä ja käyttää omaa päätä.

Käyn joskus "raivoisaa" vääntöä siitä, kun meillle ei tulla koulun jälkeen ollenkaan kaverin kanssa. Tullaan kotiin, syödään välipala joka on valmiina kaapissa. Tehdään läksyt huom. yksin, eikä kaverin kanssa. Sitten jää pikku hetki aikaa vain istua sohvalla, lukea, pelata tai katsoa telkkua. Puolentoistatunnin päästä tulee mun tarkastussoitto ja saa lähteä kaverille. Tai kaveri tulla meille.

Kouluun lähdetään kasin aamuina isän kanssa yleensä samasta ovenavausesta. Ysit ja kympit lähdetään yksin. Ei ole kovin vaikeaa pukea kaikkia vaatteita eteisen penkiltä päälle ja ottaa reppu selkään. Ja kokoajan on vanhempi turvana puhelimen välityksellä. Ja usein toki soitan mutenkin että nyt voit alkaa pukemaan, ootko huomannut itse katsella mitä kello on.... ja kappas perhana tokallaluokalla poika jo alko itse joskus soitella että kello on pian 15 vaille ysi, mä lähden nyt jo kouluun...

Maailma muuttuu toki, mutta enemmän kaikkea on joskus kyllä vähemmän. Kehittyäkseen tasapainoiseksi ja sellaiseksi nuoreksi joka osaa hoitaa asioitaan itsenäisesti ja vastuullisesti itselllen ja läheisilleen edullisesti ei tapahdu hetkessä ja kaikki ei mahdu samaan muottiin tässäkään. Mutta jos ei saa pikkulintuna ottaa lentopyrähdyksiä niin on isona lintuna jo niin painava ja siipien lihakset niin pienet ettei lento yrityksestäkään tule enää mitään...;o)

Toki äiti saa olla kotona, jos perhe ei tarvitse äidin palkkaa! Siitähän siinä on kyse! Ei ne töissäkäyvät äidit mitenkään vittumaisuuttaan siellä töissä juokse, ihan rahan takia, että on sillä lapsella vaatteet, ruokaa ja se koti. Jos perheenne ei tarvitse sinun palkkaa, niin tottakai olet kotona.

Suomi on varmaan harvoja sivistysvaltioita missä lasten on pärjättävä yksin ja itsenäistyttävä mahdollisimman varhain. Loppujen lopuksi kukaan ei hallitse oikein mitään asioita kun on sitten aika muuttaa kotoa. 

Meillä ekaluokkalaiset on lähteneet itsekseen kouluun, vaihtoehtoja ei ole ollut. Miksi tuttu koti olisi lapselle kamala paikka?

Kävin ala-asteen 90-luvulla. 1. luokalla minut vietiin autolla kouluun alle kilometrin päähän samalla kuin lähdettiin töihin. Koulun jälkeen kävelin vähän yli 1 km päähän olevaan perhepäivähoitoon, jossa olin ollut ennen koulun alkua! Sieltä sitten haettiin kun päästiin töistä. Tuolloin ei ollut mitään iltapäiväkerhoja, mutta jos olisi ollut niin silloin minun olisi varmaan pitänyt osallistua niihin. Jos oikein muistan, niin jos koulu alkoi myöhään minut heitettiin sinne hoitoon ja kävelin sieltä sitten kouluun. Mun mielestä muut ekaluokkalaiset kyllä kävelivät itsekseen koteihinsa koulun jälkeen ja esimerkiksi isoveljeni alkoi itsenäisesti mennä kavereilleen ym. vaikka hänelläkin oli tuo sama systeemi sovittu. Itse en moista temppua olisi edes uskaltanut tehdä, koska minulle oli sanottu, että minun "täytyy mennä suoraan koulusta sinne".

1. luokan jälkeen minua vielä heitettiin aamulla kouluun, lähinnä varmaan sen takia että olin niin aamu-uninen ja minut sai kirjaimellisesti repiä sängystä ja jopa pukea kun olin vielä ihan silmät ristissä siinä vaiheessa kun oli jo kiire. Varmaankaan en olisi täten itsenäisesti kouluun aamulla selvinnyt. Iltapäivällä sitten kävelin kotiin. Joskus oli ehkä yksinäistä, jos ei tullut luokkalainen kylään, mutta ihan kivahan se oli saada olla rauhassakin. Myöhemmin sitten aloin kävellä yhdessä luokkalaiseni kanssa kouluun ja koulunkäyntiini ei enää "puututtu" melkein ollenkaan enää ala-asteen lopuilla. (Olisi kyllä syytä ollut ainakin läksyjen osalta.)

Että riippuu ihan  lapsesta. Ei ole ollenkaan huono hissukseen opetella, eikä vaan suoraan tiputtaa rytinällä kaikkea vastuuta ekaluokkalaiselle!

Niin ja vielä pakko mainita, että ihan yleisesti sellainen ajatus että "se oppii sitä ja tätä kun se joutuu sellaisiin ja sellaisiin tilanteisiin"... Niin ihan totta, jotkut voi oppia vahvoiksi 'kun on pakko', mutta on myös sellaisia jotka musertuu siitä ja tulevat vain aremmiksi!

Että en suosittelisi menemään rankemman kautta jos ei ole pakko, kun ihan hyvälläkin voi oppia.

Lapsia on toki erilaisia, mutta vastuuta omasta itsestään opitaan harjoittelemalla. Eli jos aina kaikki on hoidettu valmiiksi, niin ei varmasti koskaan opi tekemään mitään itse.

Meidän ekaluokkalainen (haaveilija ja haahuilija luonteeltaan) herätetään, niin että ehtii pukea, tehdä aamupesut ja syödä aamupalan. sitten jää kotiin leikkimään/pelailemaan tabletilla tms. kunnes kännykkä hälyyttää. Sitten pukee ulkovaatteet ja ottaa valmiiksi pakatun repun naulakosta ja lukitsee oven ja lähtee kouluun.

Muutaman kerran on ovi unohtunut auki (ei ole siis painanut lukkoon asti kiinni) ja kerran on unohtanut repun sisälle ja painanut oven lukkoon (oli sitten päivän koulussa ilman oppikirjoja).

Eli kyllä terve ekaluokkalainen osaa olla kotona hetken yksin ja sovitusta merkistä pukea ulkovaatteet ja lähteä kouluun, kun vaan sitkeästi harjoitettelee. Lisäksi ei ole maailman loppu, vaikka myöhästyisikin pari kertaa tai unohtai reppunsa, näiden kautta oppii itsenstään huolehtimista