IS: Kolme nuorta naista kertovat riipaisevat tarinansa Bangkokin hymyjen takaa
”Seksibaareista on harvoin paluuta”
Thaimaata kuvataan onnellisten hymyjen maaksi. Moni Bangkokiin paremman elämän toivossa lähtenyt nuori nainen kuitenkin päätyy köyhyyteen ja kadulle.
Rauhallisella esikaupunkialueella omakotitalon puutarhakahvilassa sekoittaa jääkahvia kolme viikkoa aiemmin neljännen lapsensa synnyttänyt Keed, 28.
Vehreä puutarhamiljöö näyttää idylliseltä unelmalta. Tontin kolme omakotitaloa ovat kuitenkin nähneet surullisia tarinoita. Paikka on ensikoti nimeltä Home of Grace, Armonkoti, ja sitä ylläpidetään Suomen ja Norjan Lähetysseuran varoilla.
Kahvilan ideana on paitsi tuoda tuloja myös antaa ensikodin asukkaille mahdollisuus harjoitella kahvimestarin eli baristan taitoja.
– Olen joskus työskennellyt ravintolan keittiössä, mutta palkka on huono. Olen kuullut Pattayalla työskenteleviltä tutulta, että baareissa voi tienata hyvin rahaa tarjoilijana, Keed kertoo.
Rahaa Keed tarvitsee, sillä hän haluaisi huolehtia tyttövauvastaan itse.
– Lapsi menee nyt ensin sijaiskotiin ainakin vuodeksi, koska minulla ei ole mahdollisuutta elättää häntä.
Bangkokilaisena Keed lienee tietoinen siitä, että hyvä tienesti tietyissä baareissa perustuu tarjoilun lisäksi seksin myymiseen.
Prostituutio on Thaimaassa laitonta, mutta yleistä.
– Aivan selvästi hän kuuluu riskiryhmään ja hänen pitäisi saada vaikkapa ammattikoulutusta, jotta hänellä olisi muita vaihtoehtoja. Seksibaareista on harvoin paluuta tavalliseen arkeen, sanoo kansainvälistä AAT (Alliance Anti Trafic) -ihmiskaupan vastaista järjestöä johtaja Jurgen Thomas.
AAT tekee yhteistyötä naisille koulutusta tarjoavien järjestöjen kanssa. Järjestön sosiaalityöntekijät tekevät etsivää työtä Bangkokin seksibaareissa ja etenkin kuuluisimmalla punaisten lyhtyjen alueella, Nanalla.
Nana on idyllisen esikaupunkimiljöön räikeä vastakohta; seksin ostajalle alue voi näyttäytyä paratiisina, mutta alueella työskenteleville seksin myyjille se on helvetti.
Bangkokin tunnetuin seksikaupan keskittymä Nana Plaza mainostaa itseään ”maailman suurimpana aikuisten leikkikenttänä”.
Nana Plazalla on baareja kolmessa kerroksessa. Liikkeellä on muutama utelias turisti, mutta muutoin Nana Plazalle suuntaavat ovat tositoimissa ostamassa seksiseuraa joko tunniksi tai pariksi tai koko yöksi. Ehdoton enemmistö asiakkaista on miehiä, ja erityisesti keski-ikäisiä länsimaisia miehiä.
Baarissa voi pyörähtää nopeasti katsomassa tarjontaa, mutta pidempi oleskelu vaatii juoman ostamisen, sekä itselle että ”tanssijalle”. Naisen saa mukaansa maksamalla baarille välityspalkkion, joka on noin 500 bahtia eli suunnilleen 14 euroa. Ostoksen voi tehdä joko lyhytaikaisesti tunniksi, hinta alkaen noin 42 euroa, tai koko yöksi, hinta noin 70–170 euroa.
Prostituutiossa liikkuu valtaisia summia rahaa ja siksi se on korruptoituneessa yhteiskunnassa laittomuudesta huolimatta yleistä ja näkyvää.
Arviot prostituoitujen määristä vaihtelevat; heitä on satoja tuhansia tai jopa miljoona. Useimmilla prostituoiduilla on useita asiakkaita illan ja yön aikana ja työviikko on yleensä kuusipäiväinen.
Nana Plazalla kuten muissakin seksibaareissa työskentelevät naiset ovat virallisesti tanssijoita tai tarjoilijoita. Heidän asemansa on parempi ja turvatumpi kuin itsenäisten kadulla toimivien yrittäjien. Kadulla asiakkaita etsivätkin useimmiten ne, jotka eivät alaikäisyyden, hiv-positiivisuuden tai ulkonäkönsä vuoksi työllisty baareihin.
Moni seksiä ostava tuntuu ajattelevan, että prostituoituna työskentelevillä naisilla ja miehillä ole mitään tekemistä ihmiskaupan kanssa ja että ammattia harjoitetaan vapaaehtoisesti.
– Jokainen seksiä Thaimaassa ostava tukee ainakin välillisesti myös ihmiskauppaa, Jurgen Thomas sanoo.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäs teet kun ei muuten nykyään saa naisia.
Olen nyt 25-vuotias ja tulevaisuuteni on melko varmasti tuolla. Koskaan en ole naista saanut, mutta en minä hautaankaan aio mennä saamatta. Kunhan kerään rohkeutta ja rahaa nyt kun toivon mukaan pääsen vakituiseen työelämään, niin Pattayalla ollaan muiden mukana.Millainen moraali on ihmisellä, joka on valmis osallistumaan ihmiskaupan tukemiseen ja toisten ihmisten huonon elämäntilanteen hyväksikäyttöön, vain saadakseen itselleen nautintoa? Käyttäisitte mieluummin edes suomalaisten prostituoitujen palveluja. Heidän kanssaan on helpompi todella ottaa selvää siitä, onko prostituoitu työssään vapaaehtoisesti vai ei.
Ei se ole mitään rakettitiedettä päätellä tytön käytöksestä ja kehonkielestä onko hän vapaaehtoisesti alalla. Edes parhaat oscar-näyttelijät ei pysty hymyilemään, nauramaan, tanssimaan, pomppimaan, flirttailemaan miesten kanssa jos he ovat pakotettuja ja inhoavat miehiä. Thaimaalainen kulttuuri ja ajattelutapa on toinen kuin Suomessa, sitä ei keravalla räntäsateessa kyhjöttävät mammat pysty hahmottamaan.
Tottakai kuka vaan osaa näytellä pysyäkseen hengissä. Kuinka tyhmä voi olla, jos luulee naisten huvikseen levittävän jalkansa joillekin rupisille tuntemattomille äijänkantturoille?
No huvikseenhan se mieskin tuntematonta naista panee. Palstan mukaan naiset ovat tasan yhtä halukkaita, elleivät jopa halukkaampia kuin miehet, joten en näe tässä ongelmaa.
Ne rupiset äijänkantturat eivät herätä minkäänlaisia haluja myöskään suomalaisnaisissa. Miksi ihmeessä thaikkunaiset heistä innostuisivat?
Aiemmin keskustelussa joku väitti lukuisten tutkimusten todistavan, että seksituristit ovat pääosin ukkomiehiä. Joten ilmeisesti olet väärässä noine rupisine juttuinesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäs teet kun ei muuten nykyään saa naisia.
Olen nyt 25-vuotias ja tulevaisuuteni on melko varmasti tuolla. Koskaan en ole naista saanut, mutta en minä hautaankaan aio mennä saamatta. Kunhan kerään rohkeutta ja rahaa nyt kun toivon mukaan pääsen vakituiseen työelämään, niin Pattayalla ollaan muiden mukana.Millainen moraali on ihmisellä, joka on valmis osallistumaan ihmiskaupan tukemiseen ja toisten ihmisten huonon elämäntilanteen hyväksikäyttöön, vain saadakseen itselleen nautintoa? Käyttäisitte mieluummin edes suomalaisten prostituoitujen palveluja. Heidän kanssaan on helpompi todella ottaa selvää siitä, onko prostituoitu työssään vapaaehtoisesti vai ei.
Ei se ole mitään rakettitiedettä päätellä tytön käytöksestä ja kehonkielestä onko hän vapaaehtoisesti alalla. Edes parhaat oscar-näyttelijät ei pysty hymyilemään, nauramaan, tanssimaan, pomppimaan, flirttailemaan miesten kanssa jos he ovat pakotettuja ja inhoavat miehiä. Thaimaalainen kulttuuri ja ajattelutapa on toinen kuin Suomessa, sitä ei keravalla räntäsateessa kyhjöttävät mammat pysty hahmottamaan.
Ihmiset sopeutuvat pakosta. Lapsetkin esittävät helppoa ja iloista jos se saa ympäristön pysymään kasassa vaikka vanhemmat olisivat sekaisin. Ja minä olen tavannut monta miestä jotka ovat ymmärtäneet minun ystävällisyyteni väärin joten en yhtään ihmettele että miehissä on enemmäkin muille sokeita.
Turistipaikoissa tytöt saa valita kenen pöydässä istuvat ja lähtevätkö hotellille. Thaimaa ei ole maailman köyhin maa, joten noita pattayoita pitäisi olla paljon enemmän Afrikassa ja Intiassa kuin Thaimaassa, jos köyhyys siihen pakottaisi. Tietenkään alaa ei olisi, jos kaikilla olisi esim. 1000 euroa kuussa perustulo (tai jos kaikki saisivat seksiä muutenkin), mutta Thaimaassa on työpaikkoja tarjolla muillakin aloilla joten ei voi puhua suoranaisesta pakosta. Kaakkois-Aasiassa on kaikki muut maat köyhempiä kuin Thaimaa. Miksi niissä on vähemmän seksikauppaa? Luulisi että suurempi köyhyys pakottaisi enemmän.
Oletko itse työskennellyt tuolla seksityöläisenä ja samalla asunut noissa olosuhteissa ja ehkä elättänyt vastasyntynyttä siinä sivussa? Helppoa noin ulkopuolisena puhua valinnanvapaudesta. Afrikassa ei ole prostituutiota samalla tavalla, koska kulttuuri pakottaa naiset naimisiin ja miehet voivat lennosta vaihtaa puolisoa jos haluavat.

Lapsista näkee yleensä helposti päällepäin, ovatko he aidosti iloisia vai pakosta. Samoin aikuisista.
Näkee jos on todella taitava tulkitsemaan kehonkieltä, mutta väitän että aika harva on. Kukaan ei ainakaan minun lapsuudessani tajunnut että kiltti tyttö olikin oikeasti ahdistunut ja pelokas sekä masentunut.
Jos olit masentunut niin tuskin hypit iloisena ja kiljahtelit kavereillesi että tulkaa tänne, tääl on kivaa.
Kun ensin nainen työskentelee prostituoituna ja lopulta löytää jonkun suomimiehen, joka ottaa mielellään naisen puolisokseen, niin onhan se lottovoitto sille naiselle. Ajatelkaa, olet joutunut panemaan 10-15 vuoden aikana tuhansia ja taas tuhansia ällöttäviä miehiä ja sitten tulee joku, joka vie sut pois siitä helvetistä ja elättää sut. Olet onnellinen, vaikka se mies on sua 30 v vanhempi eläkeläisvaari. Ei haittaa, vaikka mies on ruma, kielitaidoton, lihava ja vaikka vielä tyhmäkin. Mutta sun tarvii palvella vaan sitä yhtä miestä. Siitä voi ajatella, miksi nuo thai-vaimot ovat niin onnellisia niistä miehistä, joita me suominaiset ei kelpuuteta. Siinä mielessä ihan hyvä homma molemminpuolin, jos mies ei vaan ole mikään väkivaltainen hullu. Surullista tietysti, että tuollainen liitto on naisen onni, eihän siinä mistään rakkaudesta ole kyse, mutta toimeentulo on turvattu ja on muutenkin turvallista.

Et selvästikään tiedä mistä puhut jos luulet ettei Thaimaan baaritytöissä ole naimisissa olevia naisia.
Vierailija kirjoitti:
Kun ensin nainen työskentelee prostituoituna ja lopulta löytää jonkun suomimiehen, joka ottaa mielellään naisen puolisokseen, niin onhan se lottovoitto sille naiselle. Ajatelkaa, olet joutunut panemaan 10-15 vuoden aikana tuhansia ja taas tuhansia ällöttäviä miehiä ja sitten tulee joku, joka vie sut pois siitä helvetistä ja elättää sut. Olet onnellinen, vaikka se mies on sua 30 v vanhempi eläkeläisvaari. Ei haittaa, vaikka mies on ruma, kielitaidoton, lihava ja vaikka vielä tyhmäkin. Mutta sun tarvii palvella vaan sitä yhtä miestä. Siitä voi ajatella, miksi nuo thai-vaimot ovat niin onnellisia niistä miehistä, joita me suominaiset ei kelpuuteta. Siinä mielessä ihan hyvä homma molemminpuolin, jos mies ei vaan ole mikään väkivaltainen hullu. Surullista tietysti, että tuollainen liitto on naisen onni, eihän siinä mistään rakkaudesta ole kyse, mutta toimeentulo on turvattu ja on muutenkin turvallista.
Thaimaalaiset miehet kohtelee naisia sen verran huonosti että se suomalainen nössöpappa on monelle lottovoitto vaikka ei prostituoituna olisi ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se menee. Tätä se on, se "vapaaehtoinen" prostituutiokin. Siihenhän miehet aina näissä keskusteluissa vetoavat, että ongelmaa ei ole kun aikuiset (18v "aikuiset") harjoittavat prostituutiota "vapaasta tahdostaan".
Oma valinta tilanteessa jossa valittavana on vain huonoja vaihtoehtoja ei ole mitään todellista vapaaehtoisuutta.
Silti tosiasia on se, että monien naisten asema olisi monin verroin huonompi ilman turistien tuomia rahavirtoja. Ne rahat päätyvät usein myös Thaimaan maaseudulle tyttöjen kotikyliin. Myöskin seksin ostaminen on valinta huonoista vaihtoehdoista, koska jokainen mieshän saisi mieluummin ilmaiseksi.
Tuo ei pidä täysin paikkaansa. Olen itse kuullut kuinka mies joka kyllä sai naisilta toisinaan ilmaiseksikin, puheli kuinka pitää prostituoiduista. Homma on kuulema joskus kivempaa kun ei tarvi huomioida tai yrittää tuottaa nautintoa sille toiselle osapuolelle. Voi vain toteuttaa itseään ja toinen on läsnä lähinnä seksinuken ominaisuudessa. Eli varmasti tällaisia herroja löytyy maailmasta useampikin.
Ällöttävää touhua. Yöks. Koomisimpia on suomalaiset perheenäidit (yleensä jotain amisduunareita), jotka oikein ylpeinä ja tyytyväisinä kertoilevat unelmalomastaan nykyajan Sodomassa ja Gomorrassa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäs teet kun ei muuten nykyään saa naisia.
Olen nyt 25-vuotias ja tulevaisuuteni on melko varmasti tuolla. Koskaan en ole naista saanut, mutta en minä hautaankaan aio mennä saamatta. Kunhan kerään rohkeutta ja rahaa nyt kun toivon mukaan pääsen vakituiseen työelämään, niin Pattayalla ollaan muiden mukana.Millainen moraali on ihmisellä, joka on valmis osallistumaan ihmiskaupan tukemiseen ja toisten ihmisten huonon elämäntilanteen hyväksikäyttöön, vain saadakseen itselleen nautintoa? Käyttäisitte mieluummin edes suomalaisten prostituoitujen palveluja. Heidän kanssaan on helpompi todella ottaa selvää siitä, onko prostituoitu työssään vapaaehtoisesti vai ei.
Ei se ole mitään rakettitiedettä päätellä tytön käytöksestä ja kehonkielestä onko hän vapaaehtoisesti alalla. Edes parhaat oscar-näyttelijät ei pysty hymyilemään, nauramaan, tanssimaan, pomppimaan, flirttailemaan miesten kanssa jos he ovat pakotettuja ja inhoavat miehiä. Thaimaalainen kulttuuri ja ajattelutapa on toinen kuin Suomessa, sitä ei keravalla räntäsateessa kyhjöttävät mammat pysty hahmottamaan.[/
Hehee, mistäköhän mä joskus kuulin että thaimaalaiset hymyilee koko ajan koska ne miettii sitä farangia jota onnistuivat kusettamaan aiemmin. Luulen että se on totta (enkä tuomitse). Luulen myös, että kun sun ja sun lastesi ruoka tulee sen farangin taskusta ketä milloinkin viihdytät, kykenet varmasti parhaimpaan Oscar-tason suoritukseen. Etenkin kun yleisönä on kiimainen mies, menee varmasti läpi. Eikä thaimaalaisessa kulttuurissa se päälle könyävä ja nylkyttävä, 58v, ylipainoinen ja karvainen ukko tunnu siitä 19v köyhästä tytöstä keskimäärin sen paremmalle kuin keravalaisessa kulttuurissakaan. Sä et vaan kykene käsittämään sitä, koska sulla on aina ollut vaihtoehtoja. Sä et ole joutunut uhraamaan itseäsi ihan vaan säilyäksesi hengissä.
Kukkahattu kirjoitti:

Thaimaan bkt/asukas ostovoimakorjattuna on sama kuin Suomessa 70-luvun alussa. Oliko suomalaisten naisten silloin pakko myydä seksiä jotta saivat lapsensa ruokittua?
Miehet ovat kyllä selittelyn mestareita. Että ihan ilokseen prostituoidut menevät makaamaan hikisten kaljamahojen leluina? Kun hymyileehän ne ja hyppii?
Thaikulttuurissa se hymy on ihmisen perusilme, siellä opitaan jo lapsena näyttämään iloiselta vaikka olisi kuinka kamala olo. Ja tottakai ne tytöt aivan miehissä roikkuvat nauraen ja huutaen kun elanto on siitä kiinni. Nuo esityksethän ovat nimenomaan niin teeskenneltyjä kuin olla voi.
Edes mies ei voi olla oikeasti niin tyhmä, että luulee sen olevan aitoa. Noissa paikoissa tytöt ovat alkoholin suurkuluttajiakin melkein järjestään kun ei sitä "työtä" selvänä kestä. Päihtyneenä pystyy esittämään iloista ja alkoholi turruttaa sitä henkistä ja fyysistä kipua mitä vastentahtoinen seksi aiheuttaa.
Pornoleffoissakin naisesiintyjät nauttivat seksistä ja saavat ihan aitoja orgasmeja teidän mielestä?
Ihminen on todella taitava huijaamaan itseään, ja näkee siksi sitä, mitä haluaa nähdä. Siihen perustuu niin pirun moni asia maailmassa taikuudesta uskontoihin, eikä Thaimaan baaritytöt ja -pojat ja jopa lapset tee poikkeusta. Jos miehellä on saanti mielessä, niin ei sen oikeasti mikään järjetön oscar-suoritus tarvitse olla, että se tulkitaan aidoksi haluksi. Aika moni nainen kokee väärintulkintoja ihan pelkästään jo vaikka tavallisesta ystävällisyydestä, joten syliin tunkevat ja kikattava thainainen menee taatusti läpi kuin väärä raha! Ihan paskapuhetta alkaa selittää jostain kehonkielestä ja miesvihasta.
Äiti se on äiti sielläkin. Vaikka ei itsensä vuoksi vielä omaa kroppaansa ja mieltään myisi, niin lapsensa vuoksi siihen olisi hätätilanteessa valmis kuka tahansa. Minä, naapuri, nainen Thaimaassa.
5-kymppinen mies nuoren naisen kanssa ei ole länsimaiden ulkopuolella mikään harvinaisuus, ja länsimaissakin Välimeren alueella se on normaalia. Olen mitenkään seksiin liittymättömässä yhteydessä jutellut filippiiniläisen nuoren naisen kanssa, joka piti enemmän keski-ikäisistä kuin nuorista miehistä.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat kyllä selittelyn mestareita. Että ihan ilokseen prostituoidut menevät makaamaan hikisten kaljamahojen leluina? Kun hymyileehän ne ja hyppii?
Thaikulttuurissa se hymy on ihmisen perusilme, siellä opitaan jo lapsena näyttämään iloiselta vaikka olisi kuinka kamala olo. Ja tottakai ne tytöt aivan miehissä roikkuvat nauraen ja huutaen kun elanto on siitä kiinni. Nuo esityksethän ovat nimenomaan niin teeskenneltyjä kuin olla voi.
Edes mies ei voi olla oikeasti niin tyhmä, että luulee sen olevan aitoa. Noissa paikoissa tytöt ovat alkoholin suurkuluttajiakin melkein järjestään kun ei sitä "työtä" selvänä kestä. Päihtyneenä pystyy esittämään iloista ja alkoholi turruttaa sitä henkistä ja fyysistä kipua mitä vastentahtoinen seksi aiheuttaa.Pornoleffoissakin naisesiintyjät nauttivat seksistä ja saavat ihan aitoja orgasmeja teidän mielestä?
No ainakin miehet ovat perustelleet kantansa tässä ketjussa paljon paremmin kuin sinä, joka turvaudut liioiteltuihin stereotypioihin ja nimittelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Thaimaan talous luultavasti romahtaisi jos seksibisnes loppuisi.
Niin että hienoa kun turistit tätä vastenmielistä elinkeinoa tukevat?
Thaimaassa seksikauppa on suurelta osin paikallisille miehille suunnattu. Tosin hinnat on heille huomattavasti halvemmat ja naisten olosuhteet huonommat. Turistien (länsimaisten) seksipalvelut hoidetaan paremmissa olosuhteissa ja niistä saa moninkertaisen hinnan.
Ja sitten taas niitä valoja päälle. Kummalla porukalla on moninkertaisesti enemmän rahaa, thai-miehillä vain länkkärituristimiehillä? Siitä voit päätellä, kenelle touhu on ensisijaisesti suunnattu.
Parittajille ja heidän pankkitileilleen.
Vierailija kirjoitti:
5-kymppinen mies nuoren naisen kanssa ei ole länsimaiden ulkopuolella mikään harvinaisuus, ja länsimaissakin Välimeren alueella se on normaalia. Olen mitenkään seksiin liittymättömässä yhteydessä jutellut filippiiniläisen nuoren naisen kanssa, joka piti enemmän keski-ikäisistä kuin nuorista miehistä.
Kyseessä on väärinkäsitys. Ei ne naiset keski-ikäisemmistä pidä, vaan rahasta.
Vierailija kirjoitti:
Kukkahattu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäs teet kun ei muuten nykyään saa naisia.
Olen nyt 25-vuotias ja tulevaisuuteni on melko varmasti tuolla. Koskaan en ole naista saanut, mutta en minä hautaankaan aio mennä saamatta. Kunhan kerään rohkeutta ja rahaa nyt kun toivon mukaan pääsen vakituiseen työelämään, niin Pattayalla ollaan muiden mukana.Millainen moraali on ihmisellä, joka on valmis osallistumaan ihmiskaupan tukemiseen ja toisten ihmisten huonon elämäntilanteen hyväksikäyttöön, vain saadakseen itselleen nautintoa? Käyttäisitte mieluummin edes suomalaisten prostituoitujen palveluja. Heidän kanssaan on helpompi todella ottaa selvää siitä, onko prostituoitu työssään vapaaehtoisesti vai ei.
Ei se ole mitään rakettitiedettä päätellä tytön käytöksestä ja kehonkielestä onko hän vapaaehtoisesti alalla. Edes parhaat oscar-näyttelijät ei pysty hymyilemään, nauramaan, tanssimaan, pomppimaan, flirttailemaan miesten kanssa jos he ovat pakotettuja ja inhoavat miehiä. Thaimaalainen kulttuuri ja ajattelutapa on toinen kuin Suomessa, sitä ei keravalla räntäsateessa kyhjöttävät mammat pysty hahmottamaan.[/
Hehee, mistäköhän mä joskus kuulin että thaimaalaiset hymyilee koko ajan koska ne miettii sitä farangia jota onnistuivat kusettamaan aiemmin. Luulen että se on totta (enkä tuomitse). Luulen myös, että kun sun ja sun lastesi ruoka tulee sen farangin taskusta ketä milloinkin viihdytät, kykenet varmasti parhaimpaan Oscar-tason suoritukseen. Etenkin kun yleisönä on kiimainen mies, menee varmasti läpi. Eikä thaimaalaisessa kulttuurissa se päälle könyävä ja nylkyttävä, 58v, ylipainoinen ja karvainen ukko tunnu siitä 19v köyhästä tytöstä keskimäärin sen paremmalle kuin keravalaisessa kulttuurissakaan. Sä et vaan kykene käsittämään sitä, koska sulla on aina ollut vaihtoehtoja. Sä et ole joutunut uhraamaan itseäsi ihan vaan säilyäksesi hengissä.
Thaimaan bkt/asukas ostovoimakorjattuna on sama kuin Suomessa 70-luvun alussa. Oliko suomalaisten naisten silloin pakko myydä seksiä jotta saivat lapsensa ruokittua?[/
OK, ei varmaan useimpien Suomessa tarvinnut. Tiesitkö että Qatarin BKT on 102 000$/hlö. Se on varmasti maailman esimerkillisin ja tasa-arvoisin hyvinvointivaltio. Sama BKT tietenkin tarkoittaa että Thaimaassa on varmaan kaikin puolin samanlaiset olosuhteet kuin Suomessa 70-luvun alussa? Kerroppas, kun näköjään tiedät, millainen on Thaimaan sosiaaliturva? Kuinka pelaa vanhustenhuolto? Entäs lapsilisät? Olen elänyt siinä käsityksessä että siellä vanhemmat hoitaa lapsensa ja myöhemmin lapset vanhempansa. Eli elättäjän vastuulla saattaa olla omat lapset sekä joskus jopa vanhemmat siihen päälle. Toisinaan asiat ovat hieman monimutkaisempia kuin putkiaivo haluaa uskoa. Oletko kuullut koskaan tuloeroista?
Miksi noista yksi on saanut 4 lasta kolmelle miehelle, joista kaikista on jo eronnut? Miksi oli niin hölmö, että teki lapsen yhä uudestaan epävarmalle miehelle. (Ei mennyt kenenkään kanssa naimisiin edes.)
Kyllä noissa on omaa syytä ja tyhmyyttä paljon mukana. Ei ne mitään uhreja kaikki ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat kyllä selittelyn mestareita. Että ihan ilokseen prostituoidut menevät makaamaan hikisten kaljamahojen leluina? Kun hymyileehän ne ja hyppii?
Thaikulttuurissa se hymy on ihmisen perusilme, siellä opitaan jo lapsena näyttämään iloiselta vaikka olisi kuinka kamala olo. Ja tottakai ne tytöt aivan miehissä roikkuvat nauraen ja huutaen kun elanto on siitä kiinni. Nuo esityksethän ovat nimenomaan niin teeskenneltyjä kuin olla voi.
Edes mies ei voi olla oikeasti niin tyhmä, että luulee sen olevan aitoa. Noissa paikoissa tytöt ovat alkoholin suurkuluttajiakin melkein järjestään kun ei sitä "työtä" selvänä kestä. Päihtyneenä pystyy esittämään iloista ja alkoholi turruttaa sitä henkistä ja fyysistä kipua mitä vastentahtoinen seksi aiheuttaa.Pornoleffoissakin naisesiintyjät nauttivat seksistä ja saavat ihan aitoja orgasmeja teidän mielestä?
No ainakin miehet ovat perustelleet kantansa tässä ketjussa paljon paremmin kuin sinä, joka turvaudut liioiteltuihin stereotypioihin ja nimittelyyn.
Miesten perustelut olivat siinä, että ei ole mitenkään moraalisesti arveluttavaa harrastaa seksiä ihmisen kanssa, joka suostuu siihen seksiin vain koska tarvitsee siitä saatua rahaa välttämättömään elämiseen. Että on ihan kunnollinen valintatilanne valita epäinhimillisen seksityön ja epäinhimillisen peltotyön välillä. Että on ok hankkia seksiä vaikka ihmiskaupan uhrilta jos ei muuten satu sitä saamaan. Että prostituoitu on iloinen koska se hymyilee ja hihkuu.
Siinä ne oli ne miesten perustelut.