IS: Kolme nuorta naista kertovat riipaisevat tarinansa Bangkokin hymyjen takaa
”Seksibaareista on harvoin paluuta”
Thaimaata kuvataan onnellisten hymyjen maaksi. Moni Bangkokiin paremman elämän toivossa lähtenyt nuori nainen kuitenkin päätyy köyhyyteen ja kadulle.
Rauhallisella esikaupunkialueella omakotitalon puutarhakahvilassa sekoittaa jääkahvia kolme viikkoa aiemmin neljännen lapsensa synnyttänyt Keed, 28.
Vehreä puutarhamiljöö näyttää idylliseltä unelmalta. Tontin kolme omakotitaloa ovat kuitenkin nähneet surullisia tarinoita. Paikka on ensikoti nimeltä Home of Grace, Armonkoti, ja sitä ylläpidetään Suomen ja Norjan Lähetysseuran varoilla.
Kahvilan ideana on paitsi tuoda tuloja myös antaa ensikodin asukkaille mahdollisuus harjoitella kahvimestarin eli baristan taitoja.
– Olen joskus työskennellyt ravintolan keittiössä, mutta palkka on huono. Olen kuullut Pattayalla työskenteleviltä tutulta, että baareissa voi tienata hyvin rahaa tarjoilijana, Keed kertoo.
Rahaa Keed tarvitsee, sillä hän haluaisi huolehtia tyttövauvastaan itse.
– Lapsi menee nyt ensin sijaiskotiin ainakin vuodeksi, koska minulla ei ole mahdollisuutta elättää häntä.
Bangkokilaisena Keed lienee tietoinen siitä, että hyvä tienesti tietyissä baareissa perustuu tarjoilun lisäksi seksin myymiseen.
Prostituutio on Thaimaassa laitonta, mutta yleistä.
– Aivan selvästi hän kuuluu riskiryhmään ja hänen pitäisi saada vaikkapa ammattikoulutusta, jotta hänellä olisi muita vaihtoehtoja. Seksibaareista on harvoin paluuta tavalliseen arkeen, sanoo kansainvälistä AAT (Alliance Anti Trafic) -ihmiskaupan vastaista järjestöä johtaja Jurgen Thomas.
AAT tekee yhteistyötä naisille koulutusta tarjoavien järjestöjen kanssa. Järjestön sosiaalityöntekijät tekevät etsivää työtä Bangkokin seksibaareissa ja etenkin kuuluisimmalla punaisten lyhtyjen alueella, Nanalla.
Nana on idyllisen esikaupunkimiljöön räikeä vastakohta; seksin ostajalle alue voi näyttäytyä paratiisina, mutta alueella työskenteleville seksin myyjille se on helvetti.
Bangkokin tunnetuin seksikaupan keskittymä Nana Plaza mainostaa itseään ”maailman suurimpana aikuisten leikkikenttänä”.
Nana Plazalla on baareja kolmessa kerroksessa. Liikkeellä on muutama utelias turisti, mutta muutoin Nana Plazalle suuntaavat ovat tositoimissa ostamassa seksiseuraa joko tunniksi tai pariksi tai koko yöksi. Ehdoton enemmistö asiakkaista on miehiä, ja erityisesti keski-ikäisiä länsimaisia miehiä.
Baarissa voi pyörähtää nopeasti katsomassa tarjontaa, mutta pidempi oleskelu vaatii juoman ostamisen, sekä itselle että ”tanssijalle”. Naisen saa mukaansa maksamalla baarille välityspalkkion, joka on noin 500 bahtia eli suunnilleen 14 euroa. Ostoksen voi tehdä joko lyhytaikaisesti tunniksi, hinta alkaen noin 42 euroa, tai koko yöksi, hinta noin 70–170 euroa.
Prostituutiossa liikkuu valtaisia summia rahaa ja siksi se on korruptoituneessa yhteiskunnassa laittomuudesta huolimatta yleistä ja näkyvää.
Arviot prostituoitujen määristä vaihtelevat; heitä on satoja tuhansia tai jopa miljoona. Useimmilla prostituoiduilla on useita asiakkaita illan ja yön aikana ja työviikko on yleensä kuusipäiväinen.
Nana Plazalla kuten muissakin seksibaareissa työskentelevät naiset ovat virallisesti tanssijoita tai tarjoilijoita. Heidän asemansa on parempi ja turvatumpi kuin itsenäisten kadulla toimivien yrittäjien. Kadulla asiakkaita etsivätkin useimmiten ne, jotka eivät alaikäisyyden, hiv-positiivisuuden tai ulkonäkönsä vuoksi työllisty baareihin.
Moni seksiä ostava tuntuu ajattelevan, että prostituoituna työskentelevillä naisilla ja miehillä ole mitään tekemistä ihmiskaupan kanssa ja että ammattia harjoitetaan vapaaehtoisesti.
– Jokainen seksiä Thaimaassa ostava tukee ainakin välillisesti myös ihmiskauppaa, Jurgen Thomas sanoo.
Kommentit (218)
Thaimaan talous luultavasti romahtaisi jos seksibisnes loppuisi.
Vierailija kirjoitti:
Thaimaan talous luultavasti romahtaisi jos seksibisnes loppuisi.
Niin että hienoa kun turistit tätä vastenmielistä elinkeinoa tukevat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Thaimaan talous luultavasti romahtaisi jos seksibisnes loppuisi.
Niin että hienoa kun turistit tätä vastenmielistä elinkeinoa tukevat?
Tuosta en tiedä, mutta jos Thaimaasta löytyisi poliittista tahtoa seksibisneksen (ja seksituristien tuomien rahojen) kitkemiseksi, niin keinojakin varmasti löytyisi.
Miksi aina puhutaan nuorista naisista kun ne akat on oikeasti 30-40?
Ikinä en ole sieltä nuorta saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Thaimaan talous luultavasti romahtaisi jos seksibisnes loppuisi.
Niin että hienoa kun turistit tätä vastenmielistä elinkeinoa tukevat?
Thaimaassa seksikauppa on suurelta osin paikallisille miehille suunnattu. Tosin hinnat on heille huomattavasti halvemmat ja naisten olosuhteet huonommat. Turistien (länsimaisten) seksipalvelut hoidetaan paremmissa olosuhteissa ja niistä saa moninkertaisen hinnan.
Ne show-paikat Bangkokissa (ping pong showt...) ovat kyllä järkyttäviä.
Luin joskus thainaisen haastattelun, menetti miehensä nuorena ja oli pakko ottaa vastaan mikä tahansa työ että voisi elättää lapsensa ja itsensä. Noissa esityksissä mm. laitettiin partateriä emättimeen ja juuri kesken kyseisen tempun tuli ratsia. Nainen juoksi muiden mukana karkuun ja partaterät tekivät pahaa jälkeä...
Asiallisesti toteutettu prostituutio on vielä jotenkuten siedettävissä mutta noita esityksiä en toivo kenenkään tukevan.
Näinhän se menee. Tätä se on, se "vapaaehtoinen" prostituutiokin. Siihenhän miehet aina näissä keskusteluissa vetoavat, että ongelmaa ei ole kun aikuiset (18v "aikuiset") harjoittavat prostituutiota "vapaasta tahdostaan".
Oma valinta tilanteessa jossa valittavana on vain huonoja vaihtoehtoja ei ole mitään todellista vapaaehtoisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Thaimaan talous luultavasti romahtaisi jos seksibisnes loppuisi.
Niin että hienoa kun turistit tätä vastenmielistä elinkeinoa tukevat?
Thaimaassa seksikauppa on suurelta osin paikallisille miehille suunnattu. Tosin hinnat on heille huomattavasti halvemmat ja naisten olosuhteet huonommat. Turistien (länsimaisten) seksipalvelut hoidetaan paremmissa olosuhteissa ja niistä saa moninkertaisen hinnan.
Ja sitten taas niitä valoja päälle. Kummalla porukalla on moninkertaisesti enemmän rahaa, thai-miehillä vain länkkärituristimiehillä? Siitä voit päätellä, kenelle touhu on ensisijaisesti suunnattu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina puhutaan nuorista naisista kun ne akat on oikeasti 30-40?
Ikinä en ole sieltä nuorta saanut.
Ei, vaan ne Suomeen tuotavat naiset ovat 30-40. Siellä paikallisesti itseään myyvät ovat juuri enimmäkseen nuoria. Sitten kun ikää tulee niin ne lähtee vaimoiksi länteen.
Vierailija kirjoitti:
Antakaa naiset sitä pillua ujolle miehelle niin ei tarvitse lähteä toiselle puolelle palloa poistamaan paineita. Ette te tiedä miltä tuntuu olla vuodesta toiseen yksin, eturauhanen niin turvonneena kun ei ole ketään kenen kanssa harrastaa seksiä. Mitä hemmettiä te ymmärrätte yksinäisen miehen tuskasta? Kukaan ei ole soittanut vuosiin, ei ystäviä ei omaa rakasta. Ainoa kuka soittaa on ahnas verottaja joka haluaa osuuden pienestä perinnöstä kun äiti kuoli syöpään. Mitä vittua te tiedätte meidän tuskastamme? Jopa valtio on unohtanut meidät.
Aijaa. Olen ollut 30 vuotta ilman kavereita, puolisoa, kosketusta, läheisyyttä ja seksiä. Panetko paremmaksi?
-ikisinkku nainen
Jokainen thaikkuihin matkustava tukee maan hallituksen lapsiseksi/ihmiskauppapolitiikkaa, osti seksipalveluita tai ummisti niiltä silmänsä. Matkustakaa muualle.
Minkäs teet kun ei muuten nykyään saa naisia.
Olen nyt 25-vuotias ja tulevaisuuteni on melko varmasti tuolla. Koskaan en ole naista saanut, mutta en minä hautaankaan aio mennä saamatta. Kunhan kerään rohkeutta ja rahaa nyt kun toivon mukaan pääsen vakituiseen työelämään, niin Pattayalla ollaan muiden mukana.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina puhutaan nuorista naisista kun ne akat on oikeasti 30-40?
Ikinä en ole sieltä nuorta saanut.
Sinulla ei sitten muuta sanottavaa tähän ollut, kuin että harmi ettei seksiorjana ole nuorempia?
Oletko ylpeäkin siitä ettei sinussa ole inhimillisyyden rippeitäkään?
En ole käynyt Thaimaassa milloinkaan, eikä riipaise sen tarinat yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Thaimaan talous luultavasti romahtaisi jos seksibisnes loppuisi.
Niin että hienoa kun turistit tätä vastenmielistä elinkeinoa tukevat?
Thaimaassa seksikauppa on suurelta osin paikallisille miehille suunnattu. Tosin hinnat on heille huomattavasti halvemmat ja naisten olosuhteet huonommat. Turistien (länsimaisten) seksipalvelut hoidetaan paremmissa olosuhteissa ja niistä saa moninkertaisen hinnan.
Ja sitten taas niitä valoja päälle. Kummalla porukalla on moninkertaisesti enemmän rahaa, thai-miehillä vain länkkärituristimiehillä? Siitä voit päätellä, kenelle touhu on ensisijaisesti suunnattu.
Ei, vaan ihan tutkimusten mukaan suurin osa seksikaupasta Thaimaassa on paikallisille miehille suunnattu. Länsimaalaisille turisteille suunnattu katukauppa, baarit jne. ovat näkyvämpiä, mutta edustavat pientä osaa koko Thaimaan seksikaupasta. Ne thaimiesten käyttämät paikat eivät ole yhtä näkyviä, niitä ei mainosteta samalla tavalla eivätkä ne sijaitse missään turistialueilla. Niissä yleensä naisten asema on heikompi, ja tämä mitenkään puolustelematta länkkäreille ja turisteille suunnattua seksibisnestä.
Kaikki thai-miehet eivät muuten ole mitään köyhiä. Monilla on huomattavasti enemmän rahaa kuin keskiverto länkkärituristilla.
Vierailija kirjoitti:
Antakaa naiset sitä pillua ujolle miehelle niin ei tarvitse lähteä toiselle puolelle palloa poistamaan paineita. Ette te tiedä miltä tuntuu olla vuodesta toiseen yksin, eturauhanen niin turvonneena kun ei ole ketään kenen kanssa harrastaa seksiä. Mitä hemmettiä te ymmärrätte yksinäisen miehen tuskasta? Kukaan ei ole soittanut vuosiin, ei ystäviä ei omaa rakasta. Ainoa kuka soittaa on ahnas verottaja joka haluaa osuuden pienestä perinnöstä kun äiti kuoli syöpään. Mitä vittua te tiedätte meidän tuskastamme? Jopa valtio on unohtanut meidät.
Yhtään kenenkään ei tarvitse "antaa" seksiä yhtään kenellekään. Kukaan ei ole sinulle velkaa seksiä. Ei suomalainen, ei thaimaalainen, ei nainen, ei mies, ei valtio, ei maailmankaikkeus, ei yhtään kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Thaimaan talous luultavasti romahtaisi jos seksibisnes loppuisi.
Niin että hienoa kun turistit tätä vastenmielistä elinkeinoa tukevat?
Thaimaassa seksikauppa on suurelta osin paikallisille miehille suunnattu. Tosin hinnat on heille huomattavasti halvemmat ja naisten olosuhteet huonommat. Turistien (länsimaisten) seksipalvelut hoidetaan paremmissa olosuhteissa ja niistä saa moninkertaisen hinnan.
Ja sitten taas niitä valoja päälle. Kummalla porukalla on moninkertaisesti enemmän rahaa, thai-miehillä vain länkkärituristimiehillä? Siitä voit päätellä, kenelle touhu on ensisijaisesti suunnattu.
Ja sitten taas niitä valoja päälle. Kumpia luulet Thaimaassa olevan enemmän, länsimaisia miehiä vai thaimaalaisia miehiä? Turistipaikoissa low seasonina suurin osa tytöistä on työttöminä kun ei miehiä riitä kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa naiset sitä pillua ujolle miehelle niin ei tarvitse lähteä toiselle puolelle palloa poistamaan paineita. Ette te tiedä miltä tuntuu olla vuodesta toiseen yksin, eturauhanen niin turvonneena kun ei ole ketään kenen kanssa harrastaa seksiä. Mitä hemmettiä te ymmärrätte yksinäisen miehen tuskasta? Kukaan ei ole soittanut vuosiin, ei ystäviä ei omaa rakasta. Ainoa kuka soittaa on ahnas verottaja joka haluaa osuuden pienestä perinnöstä kun äiti kuoli syöpään. Mitä vittua te tiedätte meidän tuskastamme? Jopa valtio on unohtanut meidät.
Yhtään kenenkään ei tarvitse "antaa" seksiä yhtään kenellekään. Kukaan ei ole sinulle velkaa seksiä. Ei suomalainen, ei thaimaalainen, ei nainen, ei mies, ei valtio, ei maailmankaikkeus, ei yhtään kukaan.
Sitä paitsi on tehty tutkimuksia länsimaalaisista miehistä, jotka käyttävät seksityöläisten/prostuoitujen palveluja Thaimaassa. Tutkimuksissa on paljastunut, että suurin osa heistä on naimisissa olevia perheellisiä miehiä, ei mitään yksinäisiä miehiä jotka eivät ole koskaan saaneet naista.
Vierailija kirjoitti:
Antakaa naiset sitä pillua ujolle miehelle niin ei tarvitse lähteä toiselle puolelle palloa poistamaan paineita. Ette te tiedä miltä tuntuu olla vuodesta toiseen yksin, eturauhanen niin turvonneena kun ei ole ketään kenen kanssa harrastaa seksiä. Mitä hemmettiä te ymmärrätte yksinäisen miehen tuskasta? Kukaan ei ole soittanut vuosiin, ei ystäviä ei omaa rakasta. Ainoa kuka soittaa on ahnas verottaja joka haluaa osuuden pienestä perinnöstä kun äiti kuoli syöpään. Mitä vittua te tiedätte meidän tuskastamme? Jopa valtio on unohtanut meidät.
Ja mitähän vittua sinä tiedät niiden tyttöjen tuskasta jotka teikäläisten paineenpoiston välineenä tuolla joutuvat makaamaan? Kuvittele itsesi mieslauman seksileluna päivästä toiseen, tunnista toiseen, keho ja mieli täysin hajalla. Juuri tuota se niille tytöille on. On siellä poikiakin. Mutta siitä tuskastahan sinä et tosiaan hemmettiäkään voi tietää.
Jos ei sitä "pillua" muita vahingoittamatta voi saada on oltava ilman. On teillä miehilläkin jotkut velvollisuudet edes joitakin ihmisoikeuksia naistenkin kohdalla kunnioittaa. Miehen seksuaalisuus ei ole mikään luonnonvoima jota ei muka hillitä voisi.
AAT:n pääkohderyhmänä ovat lukkojen takana vailla vapautta pidettävät seksityöhön pakotetut ihmiskaupan uhrit, mutta järjestö työskentelee kaikkea naisten seksuaalista alistamista vastaan.
– Monille töihin rekrytoiduille nuorille naisille vaadittavan työn luonne voi tulla yllätyksenä. Välittäjät houkuttelevat naisia töihin etenkin köyhistä maalaiskylistä, ja moni nainen kuvittelee työn tarkoittavan nimikkeen mukaan vain tarjoilemista tai tanssimista, Thomas sanoo.
Alalle ajaudutaan myös siksi, että seksityössä tienaa paremmin kuin missään muussa työssä, johon voi päästä ilman koulutusta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005435603.html