EN halua täyttää 50!!

En mäkään. Tuntuu että viidenkympin jälkeen kaikki naiset elää vain lastensa kautta,mistään muusta eivät puhu kuin omista lapsista/lapsenlapsista.

Jos et halua täyttää, niin kyllä sekin onnistuu. Narua kaupasta ostamaan vaan, tai jotenkin muulla tavoin...

Höpö höpö, siinä mikään muutu kun 50 täyttää. Elämä vaan paranee itsevarmuuden myötä, mä olen ollut puol vuotta 50 ja tykkään elämästäni enemmän kuin koskaan. Olen sinkku, mutta mulla on teini-ikäinen lapsi, joten omaa aikaakin on jo enemmän.

Vanhenemisessa on ihaniakin puolia, vihdoinkin myös miehet kuuntelee mitä sulla on sanottavaa, eikä vain tuijota tissejä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhenemisessa on ihaniakin puolia, vihdoinkin myös miehet kuuntelee mitä sulla on sanottavaa, eikä vain tuijota tissejä.

Ja se taas miehille, että sen ikäisten naisten kanssa mies  uskaltaa ja  voi jo puhua ihan reilusti niinkuin ihminen ihmiselle ja periaatteessa keskustella asiasta kuin asiasta (ilman siis että nainen jo sukupuolesi perusteella pitää sinua heti  jonain liehittelijänä, tai omalle seksuaaliselle reviirilleen tunkeutujana, rauhansa rikkojana tai muuna , pääsääntöisesti seksuaalisena häiritsijänä)

Ikähän on vain kuin matkamittarin lukema.

Emme me mitään vuosia eläessämme 'täytä'.

Vasta sitten täytämme, kun lopuksi täytämme - silloinkin enää vain arkkumme...

Se viiskyt on vaan numero, turha siihen on takertua. Oot mitä oot.

Ja jos sua se numero häiritsee (sosiaalisissa tilanteissa), ni sano et oot nelkyt. Tai kakskyt - tai mikä nyt parhaalta tuntuu.

Ikä ei ole tyyppikysymys. Jokainen on sen ikäinen kuin on. Ennen aikaan oletettavissa oleva elinikä oli reilusti alle 50. Nykyisin kssvanut. Ihmiset on ikääntyessäänkin (enkä tarkoita lukua 50) erilaisia. Joku sairastuu nuorena, toinen hyppää vaikka miten ysikympisenäkin. Ei ikäluku 50 ole mikään muotti tai rooli.

Ihminen on sen ikäinen kuin on, vuodet kulkee kysymättä.

Ihanaa katsella omanikäisiä hyvin säilyneitä miehiä. Niitä ei ole paljon katukuvassa, mutta ne muutamat saa aina sukat pyrörimään jalassa. ;)

No tuohon pulmaan on olemassa vain yksi ratkaisu.

Oma äitini täytti juuri 50 ja suorastaan pursuaa elämää. Tämän tästä hän sanoo ääneen kuinka ihanaa on olla sen ikäinen. Lapset ovat jo isoja, tienaa mukavasti, asuntolainat maksettu, työura rakennettu, vihdoin enemmän omaa aikaa jne.

Minkä ikäinen olet nyt? Naisen  rupsahtaminen alkaa 47-vuotiaana. Tuosta oli joskus lehtijuttukin oikein, linkkiä en tähän löydä koska siitä on aikaa. Olin tuohon ikään saakka ihan kaunis nainen. Mutta siinä iässä yhtäkkiä huomasin, että näkö on heikentynyt, en näe lukea lehtiä. Piti ostaa ensin lukulasit, ja muutaman vuoden kuluttua monitehot. Kaikki siihen asti olleet pienet lähes näkymättömät laineet kasvoivat varsin nopeasti aallokoksi. Tuli kaksoisleukaa, velttoa ihoa, ihosta katosi se hehku. Hiukset alkoivat harvenemaan, olemus muuttui. Minusta tuli tätimäinen.

Mielestäni lähes kaikki me 50+ olemme joko tätimäisiä, kuivakoita tai tekonuorekkaita.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini täytti juuri 50 ja suorastaan pursuaa elämää. Tämän tästä hän sanoo ääneen kuinka ihanaa on olla sen ikäinen. Lapset ovat jo isoja, tienaa mukavasti, asuntolainat maksettu, työura rakennettu, vihdoin enemmän omaa aikaa jne.

En voisi näin 56-vuotiaana olla enempää samaa mieltä äitisi kanssa! Tämä nyt vaan on kertakaikkiaan ihanaa aikaa :).

Kun täytin 50 v. pidin isot ja hienot juhlat, kyllä kannatti.

Menneinä vuosikymmeninä varmaan olikin niin, että tietyn ikäisten naisten pitää käyttäytyä tietyllä tavalla. Oli sosiaalisesti hyväksyttyä, että nainen eli vain kyökkipiikana palvellen miestään, lapsiaan ja lapsenlapsiaan.

Mutta ajat ovat tuosta muuttuneet. Tosin varmaan aina on ollut myös sellaisia naisia, jotka ovat tehneet mitä itse ovat halunneet.

Itsekin olin jo hyvän matkaa päälle 30, kun tajusin, ettei minusta ikinä tule sellaista mummoa, joka kulkee punaruskeat sukkahousut jalassa ja liivihame päällään ja mummokiharat päässään jossain kirkon hartaustilaisuuksissa.

Olen 50+ ja harrastan kamppailulajeja.

Minulla nuorempi puoliso, harrastamme astanga-joogaa, pyöräilyä ja matkailua.

Toki pyydettäessä vastaan mitä lapsilleni kuuluu😃

Kun minä olen 50 niin lapseni ovat 23, 21 ja 18. Kaikki täysi-ikäisiä. Kukaan ei tarvitse "hoitamista". Mikä vapaus. Ja miten ihanaa onkaan odotella lapsenlapsia. Tai hyvässä lykyssä olen jo mummo silloin.

Kyl se siittä. Mua ärsyttää kun joudun vakuuttelemaan olevani 50! Joskus suorastaan vituttaa ku pidetään niin nuorena, ei saa arvostusta.

Sitten sinun tarvitsee vain kuolla ennen.

Jos olet sitä mieltä että on kuitenkin parempi olla +50v, sinun täytyy alkaa sopeutua kiireen vilkkaa. Tulet nimittäin olemaan yli viisikymppinen koko loppuikäsi jota on mahdollisesti jäljellä kymmeniä vuosia.

Mä en ole koskaan elänyt sen mukaan mitä ikä muka edellyttää. Olen vaan ottanut vastaan mitä elämä antaa.

Elämä onkin mennyt hullusti päin niin että olin rahan takia työelämässä ja elin perhe-elämää parikymppisenä, sitten elin villiä sinkku- ja opiskelijaelämää kolmikymppisenä, nelikymppisenä sairastuin ja jouduin työttömäksi, joten elin vähän kuin eläkeläismummon elämää, jne.

Nyt viiskymppisenä elän sosiaalista sinkkuelämää ja olen unelmieni työuralla ja siihen liittyvässä koulutuksessa, jossa olen lähinnä kolmevitosten kanssa. Kaveripiirissä on ihmisiä 30-68-v. välillä.

Kuljen skinny jeanseissä ja tukkakin on pitkä, mitä väliä vaikka siinä on harmaata raitaa :D

Tärkeintä on selvitä elämän vastoinkäymisistä ja löytää se oma suunta ja elämäntapa --- iästä riippumatta.

Täytin äsken 50v ja ei elämä ole sen hassumpaa kuin nelosella alkaessa. Olen sinkku, lapset muuttaneet pois ja olen vapaa tekemään monia asioita. Itsevarmuus, kyky puhua asiat ,kuten ne ovat, itsensä tutkiminen, turhuuksien ohittaminen ja etenkin seuran valikoiminen juuri sen mukaan, mitä tarvitsee.

Ei tämä huono vaihe ole. Terveys, yleistyytyväisyys sosiaaliset suhteet kunnossa. Siinä se on.