Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koen surua meidän joulusta (pakko avautua jossain)
03.11.2017 |
Meillä lapset tottui siihen, että joulut on vilkasta ja iloista yhdessä oloa. Jouluaattona mentiin koko perhe mummulaan (minun mummulle) ja siellä syötiin vatsat täyteetn ruokaa ja sitten vielä herkkuja. Paikalla oli yleensä sisaruksenikin. Jonain vuonna joku saattoi puuttua. Myös isäni oli siellä aina. Mummulasta sitten mentiin meille kaikki ja sinne tuli joulupukki. Avattiin lahjat ja ihmeteltiin niitä ja sitten taas vedettiin vatsaan lisää herkkuja.
Joulupäivä ja tapaninpäivä vierailtiin toisissa mummuloissa ja vain oltiin ja lököiltiin. Yleensä ainakni veljeni oli meillä yötäkin.
Mutta nyt kaikki on muuttunut. Isäni oli jouluihminen ja kuoli maaliskuussa 2014 keuhkosyöpään. Jo viimeinen joulu meni sairaalassa,vaikka silloin emme osanneet ymmärtää ja ajatella, että tilanne on niin huono. Kun tyhjensimme kevätauringossa sisarusteni kanssa isämme asuntoa niin siellä oli paikoillaan vielä kaikki jouluverhot, joululiinat ja kuolleet joulukukkat. CD-soittimessa oli joululevy. Eikä iskä edes itse käynyt siellä viimeisenä jouluna. Asui loppuajat äidillään eli siellä mummulassamme. Mummu kävi isän toivomuksesta laittamassa joulua asuntoon,vaikka iskä ei sinne sitten lopulta päässyt itse edes käymään. Viimeisen kerran taisi olla asunnollaan jossain vaiheessa joulukuussa,kun teki veljeni kanssa jouluksi lihapullia. Mutta tahtoi sinne joulukukatkin. Ne käytiin toiveiden mukaan ostamassa eikä iskä ikinä nähnyt niitä.
2014 joulu muuttui vielä mustemmaksi muutama päivä ennen aattoa,kun pappakin kuoli. Kunto romahti yhtäkkiä syksyllä ja syöpähän sekin oli,vaikka ei lopulta ehditty selvittää mikä syöpä.
Tuo joulu vietettiin vielä suunnilleen entisen kaavan mukaan suruverho päällä, mutta jotain oleellista puuttui.
Sitten keväällä 2015 minä ja lasteni isä erosimme. En tässä pui syitä sen isommin. Meillä on loistavat välit ja kaikki tälläiset juhlapyhät on helppo sopia. Lapset on vuoroviikoin. Ekana jouluna eron jälkeen minä menin aatoksi sinne ja olimme siellä keskenämme ns. vanhana perheenä ja veljenikin osallistui.
Viime jouluna lapset vietti aaton isällä. Minä kävin heidän kanssaan aamupuurolla mummulla ja sinne tuli myös veljeni käymään. Joulupäivänä sitten lapset tuli minun luokse ja viettiin uusi jouluaatto siellä olevalla porukalla.
Ihan kivaa, mutta kuitenkaan ei oikein mitään. Itse pystyn tämän kestämään. Suren asiaa, mutta yritän ajatella, että jonain päivänä se jouluntaika sieltä vielä jostain saapuu. Viimeistään kun saan omia lapsenlapsia niin varmasti sieltä ne iloiset joulut taas tulee.
Mutta eniten suren sitä, että etenkin 14v teinipoika sanoittaa ääneen tätä joulusurua ja luopumista siitä mitä ne lapsuuden joulut on olleet. Ja hän on kuitenkin edelleen se lapsi,joka toivoisi sitä tunnelmaa mitä on ollut. Ymmärtää etten minä asialle mitään mahda ja että suren samalla tavalla sitä, että isäni ja pappani on kuolleet eikä mikään mahti maailmassa muuta sitä asiaa emmekä voi niitä vanhoja jouluja saada.
Suren sitä,että vaikka itse olen menettänyt sen jouluilon niin lapseni on menettäneet sen jo lapsena. Minä sentään olen aikuinen.
On sekava teksti, mutta pakko kirjottaa tämä johonkin.
Kommentit (33)
Siis olet menettänyt jouluilon. On aika mennä eteenpäin ja alkaa taas iloita joulusta. Luo uutta, tee omia perinteitä. Tee niitä jouluisia asioita sen lapsen kanssa. Ei varmasti edesmenneet olisi halunneet sinun luopuvan joulusta iloitsemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulin surulliseksi kirjoituksestasi. Olen itsekin jouluihminen ja voin vain kuvitella, miltä tuntuu lyhyessä ajassa noin moni peruuttamaton muutos jouluperinteisiin. Voisitko nyt jo hyvissä ajoin ennen joulua jutella teinisi kanssa joulusta ja miettisitte yhdessä, millaisia ovat tulevat joulunne? Keksisitte jouluihinne jotain uutta perinnettä menetettyjen tilalle?
Niin, itsekin sanoisin samaa että tuo on kaikilla jossain vaiheessa edessä, ainakin jollain tapaa. Isovanhemmat kuolee, lapset kasvaa, ei enää käy joulupukki jne. Teinien vanhemmista n. puolet on eronneet, ani harva viettää siinä tilanteessa joulua vanhalla kokoonpanolla.
Ihan hyviä juttuja mainitsette, kiitos niistä!
Olen ylläpitänyt niitä jouluperinteitä mitä meillä on ja vaikka se oma fiilis on joulusta enemmän surullinen niin olen silti koittanut kaikintavoin sen saman joulumielen säilyttää kotona. Laitan joulua edelleen ja puuhastelen kaikkea. Mitään sellaista ei varsinaisesti puutu. Mutta ne asiat mitä poikakin mainitsee on toki niitä mille en mitään mahda. En mahda mitään sille, että isäni ja pappani ovat kuolleet ja mummu on jo niin vanha ja näistä asioista johtuen ehkä vielä huonokuntoisempi mitä muutoin olisi ja on menettänyt sen joulufiiliksen. Ymmärrettävää,kun oma lapsi kuollut. Mutta mummu ei enää edes jaksaisi niitä jouluja järkätä kuten ennen. Se asia tosin oli muuttumassa jo ennen isäni kuolemaa.
Mutta yritän taas sen sieltä jostain kaivaa ja ollaan me jo joululaulujakin kuunneltu lasten kanssa automatkoilla. Toisaalta hyvä, että se teinikin puhuu niistä suruistaan.
Tiedän mitä tarkoitat. Meilläkin oli ennen aina sukujoulu. Käytiin mun ja miehen isovanhempien luona joulukahveilla ja -puurolla sekä vielä omien vanhempiemme luona päivällisillä.Aina oli väkeä enemmän tai vähemmän ympärillä. Sitten ysikymppiset vanhukset kuolivat peräkkäisinä vuosina. Myös muita läheisiä kuoli ja osa muutti toiselle puolelle maata. Nyt on pari joulua mennyt vähän hakusessa, mutta ehkä on sitten aika luoda omat perinteet. Tiesimme, ettei näitä sukujouluja kestä ikuisesti. Silti pieni kriisin paikka se on. Toisaalta voi olla onnellinen, että saimme monta joulua viettää kera rakkaiden läheisten ja monen sukupolven kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä kuoli tänä vuonna ja eka joulu tiedossa ilman häntä. Olen pari kertaa itkenyt ajatuksesta, mutta pakko tsempata. Ei sitä samaa tunnetta, mikä lapsena on ollu jouluista, oo pitkään aikaan ollukkaan. (Olen 24) En tiiä mihin se on kadonnut, mutta pelkäämpä että nykyinen tilanne pahentaa sitä. Ja jos sataa vaan vettä eikä oo lunta niin en saa tunnelmasta kiinni sitten millään. 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyviä juttuja mainitsette, kiitos niistä!
Olen ylläpitänyt niitä jouluperinteitä mitä meillä on ja vaikka se oma fiilis on joulusta enemmän surullinen niin olen silti koittanut kaikintavoin sen saman joulumielen säilyttää kotona. Laitan joulua edelleen ja puuhastelen kaikkea. Mitään sellaista ei varsinaisesti puutu. Mutta ne asiat mitä poikakin mainitsee on toki niitä mille en mitään mahda. En mahda mitään sille, että isäni ja pappani ovat kuolleet ja mummu on jo niin vanha ja näistä asioista johtuen ehkä vielä huonokuntoisempi mitä muutoin olisi ja on menettänyt sen joulufiiliksen. Ymmärrettävää,kun oma lapsi kuollut. Mutta mummu ei enää edes jaksaisi niitä jouluja järkätä kuten ennen. Se asia tosin oli muuttumassa jo ennen isäni kuolemaa.
Mutta yritän taas sen sieltä jostain kaivaa ja ollaan me jo joululaulujakin kuunneltu lasten kanssa automatkoilla. Toisaalta hyvä, että se teinikin puhuu niistä suruistaan.
Voisiko mummu tulla jouluksi teille?
Voisitteko järjestää isommat joulujuhlat teidän kotonanne? Jos mummu ei enää jaksa laittaa, voisi hän kuitenkin ilahtua kutsusta perhejouluun. Ja kutsuisitte veljesi, exäsi yms. keitä lähelläsi nyt sitten onkaan. Ehkä olisi helpompaa kaikille, jos paikka vaihtuisi. Mummun luona tulee ehkä kaikille vähän haikea fiilis, vanhoja muistellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että voitte ääneen puhua surustanne ja luopumuksesta. Samalla mahdollistuu sen suunnittelu: miten voidaan luoda tulevista jouluista omanlaisia, riittäviä, ilman vertailuja vain menneisiin ja menetyksiin?
Voitte vaikka kukin perheenjäsen laittaa listalle yhden asian, mitä toivoo tulevalta joululta (muuta kuin lahjaa). Olipa se sitten tietty koristelu/sisustus (vaikkapa tontun pesä tms) , jokin yhdessä tekeminen esim. pipareiden leipominen varhain aattoaamuna, jouluhartaudessa käyminen, tms. Joka on uutta ja teidän itsenne kehittämää. Jossa ei näy se, mitä ollaan ilman, vaan mitä on nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyviä juttuja mainitsette, kiitos niistä!
Olen ylläpitänyt niitä jouluperinteitä mitä meillä on ja vaikka se oma fiilis on joulusta enemmän surullinen niin olen silti koittanut kaikintavoin sen saman joulumielen säilyttää kotona. Laitan joulua edelleen ja puuhastelen kaikkea. Mitään sellaista ei varsinaisesti puutu. Mutta ne asiat mitä poikakin mainitsee on toki niitä mille en mitään mahda. En mahda mitään sille, että isäni ja pappani ovat kuolleet ja mummu on jo niin vanha ja näistä asioista johtuen ehkä vielä huonokuntoisempi mitä muutoin olisi ja on menettänyt sen joulufiiliksen. Ymmärrettävää,kun oma lapsi kuollut. Mutta mummu ei enää edes jaksaisi niitä jouluja järkätä kuten ennen. Se asia tosin oli muuttumassa jo ennen isäni kuolemaa.
Mutta yritän taas sen sieltä jostain kaivaa ja ollaan me jo joululaulujakin kuunneltu lasten kanssa automatkoilla. Toisaalta hyvä, että se teinikin puhuu niistä suruistaan.
Voisiko mummu tulla jouluksi teille?
Ei hän halua. Mummu ja pappa ei siis koskaan tulleet meille sitten enää lahjoja availemaan vaan jäivät kaksin rauhoittumaan. Kyseltiin toki, mutta ei ollut halua. Nyt on viettänyt jouluna aikaa joko nuoremman poikansa perheen kesken tai sitten kahden siskonsa kanssa,joista toinen myös jäi leskeksi hiljattain. Ei hän kaipaa sitä lapsiperheen tohinaa eikä hän oikein koe tuota nykyistä perhettäni sellaiseksi tietysti missä viettäisi aattoaan. Meillä siis myös minun uusi mieheni ja hänen kaksi tytärtään (teinejä myös jo).
Täytyy vain niitä omia jouluperinteitä kehitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä päädyin miniäksi tuollaiseen sukuun, jossa reissattiin kaikki mummolaan, sitten sieltä 20 km päähän "joulutaloon" eli miehen tädille, missä oli tietynlaiset lahjojenavaamisrituaalit yhteensä noin 4 tunnin ajan... Lapset riekkuivat, ruoka syötiin tietyn kaavan mukaan eli pöytään klo 16 ja ateria päättyi klo 20 ja sitten tuli pukki - oikeasti viimeisiä paketteja avattiin keskiyön tienoilla. Kukaan ei oikeasti tuntunut nauttivan koko perinteestä, suu irvessä jatkoivat sitä. Mummo oli kärttyisä, kun ei enää olisi jaksanut valvoa, mutta pakkohan (?) se oli. Porukkaa nukkui kuka missäkin, osa lattialla ja osa meni sinne mummon luokse. Hotelli oli ehdoton nou-nou. Joulupäivänä kokoonnuttiin toiselle tädille noin 40 km päähän, koko porukka lastasi lapset ja lahjat autoon ja muka-nyyttikestiperinteellä syötiin eli kaikilla oli mukana tietty, etukäteen sovittu ruoka, jota oli joko mummolassa tai toisella tädillä "salaa säilytetty" jääkaapissa.
Kamalaa näytelmää, joka onnekseni katkesi siihen, kun tuo mummo rakastui yli 80 vuoden iässä ja päätti juhlia joulua miesystävän luona. Tädit eivät halunneet enää koko sukua heille, lapset olivat kasvaneet eikä muiden lastenlapset kiinnostaneet.
Mies muistelee vieläkin kaiholla lapsuuden jouluja ja oma anoppini on todennut, että ne olivat oikeasti kulissia ja keskinäistä nokittelua. Nyt olemme jouluna omassa kodissa, niin minä ja mies kuin anoppi ja appikin. Ihan ilman riitoja.
Pystyn samaistumaan aloittajan kokemuksiin. Minulla oli aina lapsuudessa IHANAT joulut. Oli koristeet, pöydät notkuivat herkkuja, oltiin meillä jouluaatto suvun kera, tai sitten mummolassa, jossa myös sukulaiset. Oli niin ihanaa, paljon lahjoja, kaikki iloisia ja tunnelma oli vaan yksinkertaisesti täydellinen.
Ollessani n. 11v, vanhempani erosivat, eikä enää vietetty jouluja yhdessä. Nyt muutaman vuoden sisällä sukulaisia on kuollut. Ei siis pelkästään vanhuuteen, vaan muutenkin. Enää ei ole niitä ihania sukujouluja, missä kaikki ollaan yhdessä, koska se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Silti rakastan joulua. On vain täytynyt opetella viettämään sitä aina eri tavalla :) Uskon myös, että lapsuuden joulut ovat olleet aivan ihania sen vuoksi, että olen ollut lapsi. Vailla huolia, odottanut niitä ihania lahjoja ja saanut huomiota kaikilta tärkeiltä aikuisilta elämässäni.
Kuolleiden sukulaisten ikävöinti myös varmasti korostuu jouluna. Tulee kaikki ihanat muistot mieleen ja haikeus. Se on varmaan ihan normaalia.
Tehkää joulusta oman näköisenne :) On ihan ok kaivata "vanhoja hyviä aikoja", mutta älkää jääkö rypemään siihen, vaan nauttikaa toisistanne ja tehkää ihana joulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä päädyin miniäksi tuollaiseen sukuun, jossa reissattiin kaikki mummolaan, sitten sieltä 20 km päähän "joulutaloon" eli miehen tädille, missä oli tietynlaiset lahjojenavaamisrituaalit yhteensä noin 4 tunnin ajan... Lapset riekkuivat, ruoka syötiin tietyn kaavan mukaan eli pöytään klo 16 ja ateria päättyi klo 20 ja sitten tuli pukki - oikeasti viimeisiä paketteja avattiin keskiyön tienoilla. Kukaan ei oikeasti tuntunut nauttivan koko perinteestä, suu irvessä jatkoivat sitä. Mummo oli kärttyisä, kun ei enää olisi jaksanut valvoa, mutta pakkohan (?) se oli. Porukkaa nukkui kuka missäkin, osa lattialla ja osa meni sinne mummon luokse. Hotelli oli ehdoton nou-nou. Joulupäivänä kokoonnuttiin toiselle tädille noin 40 km päähän, koko porukka lastasi lapset ja lahjat autoon ja muka-nyyttikestiperinteellä syötiin eli kaikilla oli mukana tietty, etukäteen sovittu ruoka, jota oli joko mummolassa tai toisella tädillä "salaa säilytetty" jääkaapissa.
Kamalaa näytelmää, joka onnekseni katkesi siihen, kun tuo mummo rakastui yli 80 vuoden iässä ja päätti juhlia joulua miesystävän luona. Tädit eivät halunneet enää koko sukua heille, lapset olivat kasvaneet eikä muiden lastenlapset kiinnostaneet.
Mies muistelee vieläkin kaiholla lapsuuden jouluja ja oma anoppini on todennut, että ne olivat oikeasti kulissia ja keskinäistä nokittelua. Nyt olemme jouluna omassa kodissa, niin minä ja mies kuin anoppi ja appikin. Ihan ilman riitoja.
No meillä ei kyllä ole ollut kyse mistään kulissista tai aikataulutetuista näytelmistä siitä miten kuuluu asiat hoitaa. Niissä on ollut muuttuvia ja vaihtelevia tekijöitä eikä mitään ole hakattu kelloon paitsi joulupukki siinä kohtaa,kun kukaan omasta porukasta ei enää hoitanut sitä. On ollut kommelluksia ja sattumuksia. Ikäviäkin,koska isälläni oli myös jonkinverran alkoholiongelmaa ja se on joskus noussut ylös juuri jouluna ja vaikuttanut moneen asiaan.
Niin haikeaa kuin se onkin, ne lapsuuden joulut väistämättä katoavat kaikilla. 14-vuotias on jo teini. Lapsen joulu on oikeastaan aika raadollinen, sillä se perustuu valheisiin (joulupukki) sekä materialismiin (koko päivä odotetaan vaan niitä lahjoja, kaikki muu ohjelma on pelkkää pakkopullaa ja edes ruokaa ei malttaisi syödä). Mutta aika toki kultaa muistot. Otan osaa menetyksiinne. Menetyksetkin kuitenkin valitettavasti kuuluvat elämään meillä kaikilla. Monilla juuri joulunaika tuo muistot pintaan, kun joulua on usein juuri vietetty porukalla.
Aika auttaa. On myös hyvin olennaista, miten itse suhtautuu menetyksiin. Ihminen ei oikeasti elämässä voi vaikuttaa hirveästi muuhun kuin omaan suhtautumiseensa. Arvostakaa sitä, että olette saaneet viettää ihania jouluja läheistenne kanssa. Sytyttäkää jouluna kynttilät poismenneille. Nauttikaa rauhassa hyvästä ruuasta, musiikista, jouluelokuvista, kirjoista, mistä nyt tulee hyvä fiilis. Käykää yhdessä kävelyllä. Ne joulukukatkin voivat olla kaunis tapa muistella isää, vaikka niihin liittyy myös surullisia muistoja.
Sekin voi auttaa, että mielessään yrittää vähän poistaa joulusta niitä hirveitä odotuksia ja vaatimuksia, joita siihen melkein huomaamattaan saattaa liittää. Aikuisten ja isojen lasten kesken vietetty joulu voi olla todella rentouttava, seesteinen ja tunnelmallinen, vaikka se onkin erilainen kuin pienempien lasten (tavarahysteria)joulu. Meillä ollaan tuossa lapsenlapsivaiheessa, ja vaikka pienen lapsen innostus on ihanaa ja tarttuvaa, osaa tässä vaiheessa koko kuviota jo katsoa hieman eri silmin kuin aiemmin. On monta tapaa viettää hyvä joulu.
Minun lapsuuden ja nuoruuden joulut oli kamalia. Alkoholistivanhemmat ja väkivaltaiset. Ei mitään hyviä muistoja.
Kun sain omia lapsia, yritin rakentaa joulua. Hyviä tuoksuja ja tunnelmia. Avioliittoni oli huono ja mies alkoholisoitui ja samat tunnelmat oli kuin omassa lapsuudessa.
Nyt elämä on hienoa, tasaista ja ihana elämänkumppani. Lapseni viettävät joka toisen joulun kanssani, joka toisen isällään.
Edelleen etsin sitä ihanaa joulutunnelmaa, josta niin monet puhuvat. En löydä sitä. Vaikka joulu on nykyään hyvää aikaa, eikä mitään tarvitse pelätä, kaihertaa jossain se pettynyt olo, että tässäkö tämä nyt oli. Ei tunnu yhtään miltään.
Joulu on oikeastaan elämäni vaikeinta aikaa. Perhejuhla, josta minulla ei ole hyvää sanottavaa.. ja aina kuitenkin odotan sitä kuin lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyviä juttuja mainitsette, kiitos niistä!
Olen ylläpitänyt niitä jouluperinteitä mitä meillä on ja vaikka se oma fiilis on joulusta enemmän surullinen niin olen silti koittanut kaikintavoin sen saman joulumielen säilyttää kotona. Laitan joulua edelleen ja puuhastelen kaikkea. Mitään sellaista ei varsinaisesti puutu. Mutta ne asiat mitä poikakin mainitsee on toki niitä mille en mitään mahda. En mahda mitään sille, että isäni ja pappani ovat kuolleet ja mummu on jo niin vanha ja näistä asioista johtuen ehkä vielä huonokuntoisempi mitä muutoin olisi ja on menettänyt sen joulufiiliksen. Ymmärrettävää,kun oma lapsi kuollut. Mutta mummu ei enää edes jaksaisi niitä jouluja järkätä kuten ennen. Se asia tosin oli muuttumassa jo ennen isäni kuolemaa.
Mutta yritän taas sen sieltä jostain kaivaa ja ollaan me jo joululaulujakin kuunneltu lasten kanssa automatkoilla. Toisaalta hyvä, että se teinikin puhuu niistä suruistaan.
Meillä on ihan lapsesta asti ollut perinne mennä mummon luokse aamupuurolle. Sitä ei muuttanut vanhempien ero, ei omat lapset tai mikään muu.
Lähivuosina on mummon kunto mennyt huonoksi eikä jaksa edes sitä puuroa keittää. Opettelin itse koska näin että siskoni ja veljeni olivat myös perinteen menettämisestä pettyneitä. He ovat ihan aikuisia mutta minä olen ainut meistä jolla lapsia.
Uusi tapa vakiintuu pikkuhiljaa ja alkaa kohta tuntua perinteeltä ja minä ehkä tänä jouluna opin olemaan polttamatta puuron.
Teillä on kuitenkin kyse paljon suuremmista asioista. Saatko teinisi mukaan rakentamaan joulua? Hänelle oma perinne, vaikka kinkun paisto tai mistä hän ikinä tykkää.
Se auttoi minua kun tunsin että tunnelma puuttuu, että tein sen itse jolloin myös muiden oli helpompi siihen tarttua.
Meillä on myös ollut paljon kuolemia joulun ympärillä. He ketkä eniten järjestivät joulua/loivat joulu henkeä ovat valitettavasti poissa. Muutaman vuoden yritimme väkisin pitää entisiä perinteitä pystyssä, mutta tämä vain muistuttii lähimmäisen poissa olosta. Mikään ei ollut samaa, kinkku oli yhtäkkiä pahan makuista ja tunnelma oli jopa kiusallinen. Kukaan ei puhunut isoäidistä ja kaikki menivät salaa itkemään ikäväänsä.
Viime vuonna nostin kissan pöydälle ja sanoin, ettei mummu ole enää täällä joten meidän on turha esittää. Aloimme luomaan uusia perinteitä, uusia ruokia ja aktiviteettejä. Nyt voimme rehellisesti puhua myös menetyksestä ja ikävästä. Tunnelma on paljon avoimempi, vaikka kaipaan entisiä jouluja niin olen oppinut hyväksymään tämän uuden perinteen uutena kautena elämässämme.
Suosittelisin sinua puhumaan lastesi kanssa rehellisesti ja sopimaan yhdessä uusista perinteistä, jos vanhat tavat muistuttaa liikaa edellisiä, voi teidän joulut olla tästä eteenpäin esimerkiksi tex-mex iltoja lahjoilla höystettynä.
Suosittelen ihan kaikille luopumista tuosta auringonpalvojien juhlapäivästä! Niin, tuliko jollekin yllätyksenä että joulu ei ole kristillinen juhla? Se on auringonpalvojien juhla, jolle kirkko joka ei mitään kristinuskosta ymmärrä, on antanut kristillisen nimen. Jos joku tosiaan tuota sairasta juhlaa haluaa juhlia, juhlikaa sitä sitten niillä auringonpalvojien juhlamenoilla, kuten asiaan silloin muinoinkin kuului. Syömingit, juomingit ja orgiat, se on sitä todellista joulun "taikaa". Ja kertokaa lapsillennekin, mistä koko jutussa on oikeasti kysymys.
Alue: Aihe vapaa
Tiedätkö, jokainen joutuu jossain vaiheessa luopumaan niistä lapsuuden jouluista. Vaikkei noita isoja menetyksiä ja muutoksia olisi ollutkaan, niin ei ne joulut sille teinille enää kuitenkaan olisi niitä samoja. Niitä lapsuuden jouluja on nyt mukava muistella ja kaivatakin, mutta mielestäni tuo on vaihe, joka jokaisen täytyy käydä läpi kasvaessaan.