Umpisolmussa elämän kanssa ulkomailla

Hei,

Olen työttömänä ulkomailla jonkunasteisen burnoutin jälkeen. Mieheni on töissä päivittäin. Huomaan että elämäni menee aikalailla alamäkeä, olen käytännössä kotona yksin kaikki päivät ja käytännössä katson youtube-videoita tms. kaiket päivät. Minulla ei ole täällä ystäviä, eikä muutenkaan tekemistä mikä motivoisi lähtemään kodin ulkopuolelle. Haluaisin kovasti muuttaa takaisin Suomeen, mutta miehelläni on hyvä työpaikka täällä, missä viihtyy todella hyvin, ja minulla ei ole edes tällä hetkellä mitään ajatusta siitä, mitä työtä haluaisin tehdä. En tiedä miten ulkomaalainen mieheni löytäisi töitä Suomesta.

Miten saisin takaisin elämänhalun? Ja elämänhallinnan? Olen niin antanut periksi, kaikki tuntuu todella vaikealta. Olin ennen täällä myös "hyvässä" työpaikassa, mutta koitin vaihtaa työpaikkaa, sillä en viihtynyt edellisessä työpaikassani, liian stressaavaa ja en koskaan oikein tullut juttuun työkavereideni/pomoni kanssa. Halusin myös muuttaa toiseen maahan, koska en alunperinkään pidä tästä maasta missä asumme tällä hetkellä. Mutta kunnianhimoinen suunnitelma uuteen työpaikkaan vaihtamisesta sitten epäonnistuikin, koska ymmärsin uudessa työpaikassa että terveyteni oli tosi vaakalaudalla siinä vaiheessa kun ensimmäisen viikon jälkeen vakavissani mietin ikkunasta hyppäämistä kadulle. Sen lisäksi että lähinnä vain itkin kotona ja menetin toimintakykyni nopeasti. Uusi työ osoittautuikin siis vielä stressaavammaksi. Siinä tajusin, että terveys on tärkeämpi kuin stressaava työ. Ei ole järkeä jatkaa töissä joka tuntuu niin pahalle ja saa niin kaaottiseen tilaan. Joten palasin tänne takaisin, mutta työttömäksi.
Olin täällä hetken työkkärissä, mutta lopetetin sen, sillä en saanut tarpeeksi hakemuksia lähetettyä kuukausittain, joten sain kuukausi toisen jälkeen lisää karenssia. Viime kevään lähinnä nukuin. Tulemme juuri ja juuri toimeen mieheni palkalla.
En voi mennä terveyskeskukseen jutteleen tästä asiasta, sillä täällä on ainoastaan yksityinen terveydenhoito, eikä minulla ole varaa maksaa yli 100e tunti psykologille. Kun menin täällä lääkärille, vanhempi mieslääkäri ei ottanut minua ollenkaan tosissaan, kun kysyin reseptiä 5-htp ravintolisään (masennukseen). Sukulaiseni näkevät minut menestyneenä korkeakoulutettuna selviytyjänä. Olen ollut jo melkein vuoden nyt työttömänä, enkä keksi miten saisin tilanteen korjattua. En osaa paikallista kieltä. Koitan miettiä uutta ammattia, mikä voisi kiinnostaa, mutta en ole toistaiseksi keksinyt, lisäksi olen jo yli kolmekymppinen. Haluaisin tehdä käsilläni jotain ja huomattavasti vähemmän stressaavaa työtä. Epäilen että minulla on lievä asperger, minulle sanotaan aina etten voi tehdä töitä ihmisten parissa (esim. asiakaspalvelu), enkä tiedä pystyisinkö edes siihen. Mahdolliset ammatit kapenevat melko vähiin, jos ei voi olla ihmisten kanssa tekemisissä. Olen tosi hyvä käsistäni ja minulla on luovuutta ja taiteellista silmää. Tuntuu etten voi mistään hakea apua tai neuvontaa vaikkapa nyt uran tai ammatin suhteen. Täkäläisessä työkkärissä totesivat, etten tule täältä löytämään töitä, koska en osaa kieltä, siihen se neuvonta sitten jäi.

Mitähän tälläisessä tilanteessa kannattaisi tehdä? Mulla on niin keinot vähissä. Mistähän voisin edes kysyä apua? Ulkosuomalaisille on kai lähinnä ainoa tukipalvelu merimieskirkko, mutta en valitettavasti ole kristitty.
Kiitos! (ja anteeksi vuodatus.)