Miten uskallan kertoa suuren salaisuuden miehelle?

Tunnustele tilannetta puhumalla mielenterveysongelmista ja katso, millainen suhtautuminen on.

Ei sinun tarvitse asiasta puhua, jos se ei itsestäsi tunnu tärkeältä tai et halua asiaa kertoa.

Jos mies oikeasti rakastaa sinua hän ei välitä menneisyydestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinun tarvitse asiasta puhua, jos se ei itsestäsi tunnu tärkeältä tai et halua asiaa kertoa.

Jos mies oikeasti rakastaa sinua hän ei välitä menneisyydestäsi.

Ei osastolla oleminen vaikuta nykyisin, koska olen saanu terveen paperit. Mietin, että jättäisin kertomatta, koska ei asiasta ei tiedä muut kuin mä ja hoitohenkilökunta.

Ei kai sillä väliä ole, ellet sitten aio alkaa uudestaan hulluksi. Aiotko?

Monilla ihmisillä saattaa olla ennakkoluuloja, parempi kun et kerro mitään.

Miksi ette ole jo puhuneet asiasta? Kahdessa vuodessa minusta ehtii hyvin puhua ihan kaikesta. Valheelleko haluat suhteen perustuvan? Et kai ole menossa kihloihin typeryksen kanssa? Jos et, niin kyllä hän ymmärtää ja rakastaa sinua kertomasi asian takia vai enemmän <3

Ei tuollaista ole pakko kertoa. Jos et halua täysin pimittääkään, niin voit muotoilla asian siten että olet joskus käynyt aika syvissä vesissä, saanut apua ja selviytynyt. On oma asiasi kuinka yksityiskohtiin haluat mennä.

No jos mies ei tuollaista juttua kestä niin onko hyvä sellaisen kanssa sitoutua vakavasti? Kerrot sille vaan avoimesti.

No aika ahdasmielinen pitää miehen olla, jos 2v yhdessäolon jälkeen enää mitään muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Pian 2v ollaan oltu yhessä ja mies on kyselly millaisen sormuksen haluan eli suunnittelee kosintaa. En ole kertonu salaisuudesta kenellekää, en edes miehelle, vaikka alussa olisi ehkä pitäny. En halua välillemme valheita, mutta pelkään miehen jättävän mut jos paljastan asian. Nuorempana olin lyhyen hoitojakson suljetulla osastolla ja lääkitystä mulla ei ole, mutta olen nykysin hyvinvoiva ja kunnossa. Annanko asian olla vai nostanko puheeksi, mutta miten? En halua erota miehestä.

sinuna jättäisin kertomatta, ellet halua menettää miestäsi. me naiset osaamme muutenkin valehdella tai siis jättää asioita kertomatta ;) eipä nuo sovinistit sitä ansaitse! totuutta nimittäin!

Mun mielestä puoliso pitäisi olla sellainen että on niin paljon samanlaista taustaa, että isoista asioista ollaan ikään kuin samalla kartalla.

Esimerkiksi mulla on alkoholisti-ex. Vaikka hän on ex, siitä on jäänyt traumoja joita ei ymmärrä sellainen jolla ei ole mitään ongelmia menneisyydessä. Mulla on kuitenkin nyt mies jolla on myös alkoholisti-ex, joten ei tarvitse selittää.

Tarkoitan, että jos sulla on iso osa elämää, jota puoliso ei voi ymmärtää, onko hän oikea puoliso sulle. Vaikka hänellä ei olisi ollut samanlaista ongelmaa tai kokemusta kuin sulla, ainakin hänellä pitäisi olla kyky ja valmius ymmärtää sua avarakatseisesti. Jos näin ei ole, elät valheessa, nimittäin valehtelet itsellesi siitä että teidän suhde tulisi kestämään mitään muutakaan vastoinkäymistä.

Mitä jos sun mielenterveys tarvii tukea vaikka lapsen saannin yhteydessä. On kauhean tavallista esim synnytyksen jälkeinen masennus ilman mitään entistä taustaakaan. (Liittyy varmaan hormonitason heittelyyn). Jos et voi luottaa miehen ymmärrykseen ja tukeen tuollaisessa vanhassa asiassa, miten sitten jos tuen tarve on oikeasti akuutti ja päällä?

Ei tarvi kertoa, jos olet nyt terve.

YH36 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pian 2v ollaan oltu yhessä ja mies on kyselly millaisen sormuksen haluan eli suunnittelee kosintaa. En ole kertonu salaisuudesta kenellekää, en edes miehelle, vaikka alussa olisi ehkä pitäny. En halua välillemme valheita, mutta pelkään miehen jättävän mut jos paljastan asian. Nuorempana olin lyhyen hoitojakson suljetulla osastolla ja lääkitystä mulla ei ole, mutta olen nykysin hyvinvoiva ja kunnossa. Annanko asian olla vai nostanko puheeksi, mutta miten? En halua erota miehestä.

sinuna jättäisin kertomatta, ellet halua menettää miestäsi. me naiset osaamme muutenkin valehdella tai siis jättää asioita kertomatta ;) eipä nuo sovinistit sitä ansaitse! totuutta nimittäin!

Kannattaa jätää myös kertomatta että liikut näillä palstoilla jättämässä tällaisia kommentteja.

Tä? Miksi hän sinut jättäisi menneiden sairauksien takia? Tuo on sattua kenelle tahansa, yhtä hyvin vaikkapa hänelle itselleen.

Sen kun kerrot vaan joskus, kun vaikka telkussa tai lehdessä on jotakin mielenterveyden ongelmista. Että tuli tuosta muuten mieleen, että olenko koskaan kertonut, että mullakin oli paha masennusjakso kun olin 18-vuotias, olin kuukauden osastollakin, mutta selvisin siitä hienosti.

Ei MITÄÄN syytä tuollaisesta hämmentyä. Aikuisikään mennessä joka kuudennella on ollut masennusvaihe, ahdistuksesta katsoo kärsivänsä jopa liki kolmannes. Mutta sä vaan olit fiksu ja hait niihin heti apua. Eiks je?

Sinänsä minusta se on oma asiasi, kerrotko vai ei. Mutta miehestä voi tuntua aika oudolta, jos tuo jossain vaiheessa myöhemmin tulee ilmi: miksi et ole uskaltanut kertoa siitä? Etkö luota häneen? Niin hän helposti ajattelee.

Ja kynnys kertoa tietysti kasvaa sitä enemmän, mitä pidempään haudot tuota sisälläsi. Olosi on todennäköisesti helpottunut, kun saat tuon kerrottua.

On -> piti olla VOI

15

En voisi kuvitellakaan rakastavani miestä, joka ei voisi hyväksyä sitä, että olen ollut osastolla nuoruudessani.

T. Aikuinen nainen

Ps. Ei tuo ole mikään " suuri salaisuus"

Vierailija kirjoitti:

On -> piti olla VOI

15

Ei näin pieniä virheitä tarvitse tällä palstalla korjailla jos ei olennaisesti muuta sanomaa. Mutta jos korjaat niin lainaa viesti ja boldaa korjattava kohta kun viestissäsin on useampikin on-sana.

Jos johtui esim. masennuksesta, niin voithan joskus vain sanoa, että olet kärsinyt siitä nuorempana. Katsot suhtautumista, ja jos mies on kauhistunut, niin sanot, että se oli vaihe elämässäsi, ja se on nyt ohitse. Jos taas mies suhtautuu ymmärtävästi, voit kertoa lisää ja sanoa, että olet tuolloin ollut hoidossa, mutta toivuit siitä ja kaikki on nyt hyvin. Kerrot asiasta sitä mukaa, kun haluat ja niin paljon, kun tuntuu hyvältä.

Suljetusta osastosta ei tarvitse puhua lainkaan, ellet koe sitä luontevaksi.

Mielenterveysongelmista pitää puhua tulevalle puolisolle silloin,  kun ne ovat vakavia ja vaativat elinikäistä hoitoa ja/tai lääkitystä, kuten esim. skitsofrenia. Ap:n kertomasta päättelin, että hänellä ei kuitenkaan ole tällaista tilannetta.

Höh! Kerrot reilusti olevasi hullu... tietysti.