Muita joiden lasta kiusataan?
Kaipasin asiallisia neuvoja ja kommentteja. Tyttöjen maailma koulussa voi olla julma. Mitätöintiä, silmien pyörittelyä, selän kääntämistä, yksinäisiä välitunteja. Tätä lapseni on saanut kestää koko ala-asteen. Koulun henkilökunta on tehnyt kaikkensa mutta milläpä tuon aikuisten silmien näkymättömissä tapahtuvan, lähinnä psyykkisen kiusaamisen saa kitkettyä pois?
Pitääkö tässä alkaa soitella tyttöporukan kingien koteihin, se tosin voi vain pahentaa tilannetta.
Koulun vaihtokin on käynyt mielessä.
Joka tapauksessa ennen niin iloinen tyttö on muuttunut hajamieliseksi ja surulliseksi. Se miksi juuri häntä kiusataan, miksi jopa paras ystävä käänsi selkänsä, miksi luokan muut tytöt juoksevat välitunnilla karkuun omaa tytärtäni, menee yli ymmärrykseni.
Mitä ihmettä mä teen?
Nykynaisella on noussut itsenäisyys päähän ja hänestä on tullut itsekäs. Onnellisuus ei enää tule perheen kautta vaan niistä itseään tyydyttävistä asioista. Lasten ja nuorten pahoinvointi ja häiriökäyttäytyminen on lähtenyt nousuun suunnilleen silloin, kun itse keksimämme ideologia valtasi alaa. Parisuhteissa käydään sukupuolten välistä sotaa kumpi osa puoli saa tehdä mitäkin ja tämän kaiken ulkpuolella on perheen lapset vailla oikeuksia ja kodin turvaa.