Lue keskustelun säännöt.
Vanhenemisen hyväksyminen (40v nainen)
01.11.2017 |
Miten olette hyväksyneet oman vanhenemisenne? Olen nyt rehellinen: Minun on vaikea hyväksyä varsinkin kasvoille tulleita iän merkkejä, tyttömäisyyden menetystä, näkymättömäksi tulemista. Tämä alkoi jo n. 35v mutta nyt vauhti on kiihtynyt ja itsestään on vaivalloista saada edes siedettävää selfietä. Älkää tuliko kertomaan että teiltä kysyttiin paperit Alkossa minun iässäni tai että painoindeksinne on 20. Älkää säälikö. Kertokaa miten olette hyväksyneet vanhenemisen ja mitkä asiat ovat olleet vaikeimpia ja mitä vastaan olette taistelleet ja miten. Mistä olette saaneet voimaa?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Elät todennäköisesti ysikymppiseksi. Meinaatko seuraavat 50 vuotta päivitellä vanhenemistasi? Vanhana katsot kuvia nelikymppisestä itsestäsi ihaillen, miten kauniilta ja elinvoimaiselta näytitkään. Elä täysillä, elä loppuun asti. Jätä vanhenemisen surkuttelu niihin vuosiin, kun oikeasti olet vanha ja raihnainen, aistit, lihakset ja tasapaino eivät pelaa, pidätyskyky on mennyt ja ryhti painunut kumaraan.
Liikutuin näistä sanoista. Kiitos kun kirjoitit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon 41v itse. Mulle iski kriisi, kun täytin 40, sitä ennen en edes peilikuvaan kiinnittänyt huomiota. Sit tajusin et apua, minkä ikäinen mä jo olen!
Mutta toisaalta, sain mun kolmannen lapsen vielä karvan alta 40 ja muutenkin näin pikkulasten äitinä ei nyt ehdi joka hetki sitä omaa ikää ja naamaa murehtia. Jaksan paremmin kuin 10 vuotta sitten. Olo on vielä hyvin nuori, asenteesta kaikki myös kiinni!
Muuten ihan sama, mutta yllättävät krempat ovat inhottavia. Kun vaan terveenä pysyisi, elämähalu pysyisi hyvänä, ja ajatus juoksisi kirkkaana, niin aika sama miltä näyttää. Enhän mä itse itseäni joudu katselemaan.
Yhtäkkiä naama valahti 10 senttiä alemmaksi , siis leuka ja posket roikkuu , aivan järkyttävää . Olen alle 60- kymppinen. Ruma olen aina ollut joten luulin ettei enää voi rumentua mutta olin väärässä. Kaulasta puhumattakaan....Järkkyä.
Vierailija kirjoitti:
Yhtäkkiä naama valahti 10 senttiä alemmaksi , siis leuka ja posket roikkuu , aivan järkyttävää . Olen alle 60- kymppinen. Ruma olen aina ollut joten luulin ettei enää voi rumentua mutta olin väärässä. Kaulasta puhumattakaan....Järkkyä.
Täysin sama juttu, no kaula on vielä ok, mutta nelikymppisenä mulla valahti naama melkein yhdessä yössä todellakin 10 senttiä alemmas. Vielä pari vuotta sitten mua luultiin yhtenään paljon ikäistäni nuoremmaksi, nyt eräs viisikymppinen piti ikäisenään.
Eikö ole mitään miestäkään kehumassa vaikka näyttäisin miltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytän tänä vuonna 50v ja aamulla mietin, että voiko parempaa ikää olla. Olo on tosi hyvä, viihdyn nahoissani, viihdyn elämässäni, mikä voisi olla parempaa? Toki huolehdin itsestäni myös ulkoisesti mutta en mä mikään pelkkä naama tai kroppa ole. Kannattaa elää, joku päivä ei ole enää mahdollisuutta siihen.
Aina suomalaisuuteen on kuulunut sääli, vahingonilo, pessimistisyys, ankeus ja runsas lukuinen määrä muita termejä joista aito suomalainen on aina ammentanut elinvoimansa. Surkea pieni hyvin pieni kansa, ajattele vaikka Jaria lauantai-illan päätteeksi nakkikioskin jonossa tuhdissa humalassa, takana oleva Matti vahingossa astuu Jarin jalan päälle, Jarilta lähtee henkselit olkapäiltä välittömästi. No mikä tää koko pointti oli ? surkeus, surkea yksilö viesti on että tiedostat tämän ja hyväksyt sen surkeutesi. Ainoa oikea tie eteenpäin. Ei, tänne ei koskaan olisi pitänyt asuttaa ketään, älkää perkele lisääntykö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä oli joku siirtymävaihe esivaihdevuosien alkaessa 42-44-vuotiaana, jolloin angstasin ikääni. Ehkä siihen paljon vaikutti se, että olin sinkku ja deittimarkkinoilla. Ymmärsin, miten ulkonäkökeskeiseksi maailma on mennyt, ja miten paljon suoranaista halveksuntaa ikäisiäni naisia kohtaan on jopa sellaisilla miehillä, jotka tulevat omasta vapaasta valinnastaan treffeille kaltaiseni kanssa. Esim. suoraan vihjattiin siihen, että vaikea viehättyä "mummoutuneista" ikäisistään - eli ilmeisesti halu tavata esim. minut joka olen myös sitä ikää, oli lähinnä pitkin hampain, että kun ei näköjään nuorempiakaan enää saa, niin pakko kai tyytyä. Yritin kovasti parantaa ulkonäköäni kaikenlaisilla ihonhoidon tehoaineilla, mikroneulauksilla, happokuorinnoilla, opettelemalla meikkaamaan, käymällä värianalyysissä.
Mutta lopulta parin vuoden jälkeen päätin vaan poistua koko parisuhdemarkkinoilta. Sen jälkeen heti helpotti ikämuutosten sureminen. Mun ei tarvi viehättää ketään, saan olla ihan vaan semmoinen kuin olen miettimättä miten muut minut näkee. Nyt olen 51, enkä ole pitkään aikaan enää yrittänyt tehdä mitään ikääntymisen merkeilleni. Ne on ihan neutraaleja. minulle nyt, ei mitenkään surullisia. Esim. monen kammoamat hamsterinpussit leukaperissä, mulla on sellaiset, mutta minusta se on kiinnostavaa vaan miten tämä liittää minut sukuni naisten jatkumoon - äidilläni ja isoäidillänikin oli sellaiset. Olen alkanut enemmän näyttää sukuuni kuuluvalta iän myötä.
Elämä on tajuttoman lyhyt pyrähdys. Sen tajuaa jokainen kun 50 pamahtaa mittariin. Tätä pitää hieman sulatella loppua odotellessa. Siinä ohessa syödään, juodaan, naidaan, itketään, nauretaan, lauletaan, petytään, ilahdutaan, ihastutaan....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytän tänä vuonna 50v ja aamulla mietin, että voiko parempaa ikää olla. Olo on tosi hyvä, viihdyn nahoissani, viihdyn elämässäni, mikä voisi olla parempaa? Toki huolehdin itsestäni myös ulkoisesti mutta en mä mikään pelkkä naama tai kroppa ole. Kannattaa elää, joku päivä ei ole enää mahdollisuutta siihen.
Sulla lienee rakastava puoliso ja lapsia? Mulla ei, ja ootan vaan että elämä loppuisi jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytän tänä vuonna 50v ja aamulla mietin, että voiko parempaa ikää olla. Olo on tosi hyvä, viihdyn nahoissani, viihdyn elämässäni, mikä voisi olla parempaa? Toki huolehdin itsestäni myös ulkoisesti mutta en mä mikään pelkkä naama tai kroppa ole. Kannattaa elää, joku päivä ei ole enää mahdollisuutta siihen.
Sulla lienee rakastava puoliso ja lapsia? Mulla ei, ja ootan vaan että elämä loppuisi jo.
Elä ny, elämä voi yllättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aira Samulin (RIP) varmaan nauraisi, kun nelikymppiset voivottelevat täällä "vanhuuttaan".
Vierailija kirjoitti:
Elämä on tajuttoman lyhyt pyrähdys. Sen tajuaa jokainen kun 50 pamahtaa mittariin. Tätä pitää hieman sulatella loppua odotellessa. Siinä ohessa syödään, juodaan, naidaan, itketään, nauretaan, lauletaan, petytään, ilahdutaan, ihastutaan....
Ei ole lyhyt! Ihan kammottavaa että täällä täytyy olla vielä toisetkin 40+ vuotta jos huonosti käy. Olisin jo valmis haudan lepoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytän tänä vuonna 50v ja aamulla mietin, että voiko parempaa ikää olla. Olo on tosi hyvä, viihdyn nahoissani, viihdyn elämässäni, mikä voisi olla parempaa? Toki huolehdin itsestäni myös ulkoisesti mutta en mä mikään pelkkä naama tai kroppa ole. Kannattaa elää, joku päivä ei ole enää mahdollisuutta siihen.
Sulla lienee rakastava puoliso ja lapsia? Mulla ei, ja ootan vaan että elämä loppuisi jo.
Elä ny, elämä voi yllättää.
No jos ei 40 + mennessä ole yksikään mies kiinnostunut niin ei kyllä kiinnostu vastakaan.
Ei tulee hyvää selfietä, ei hyvää päivää sentään. Tämäkö se huolettaa. Ehdotan, että alat valmistautumaan kunnolla. Et selviä tulevista vuosikymmenistä ilman terapiaa ja lääkitystä.
Provohan se kai tämäkin. Olisit jättäny ton selfien pois, niin olisin kyllä vähän ymmärtänytkin
Täytin juuri 39. Kymmenen vuoden sairastamisten jälkeen näytän kuin haudasta nousseelta. Onni onnettomuudessa, että on näitä "isompiakin" ongelmia terveyden kanssa, niiden rinnalla rumuus tuntuu lopulta aika pieneltä, vaikka masentaa kyllä osaltaan sekin. Nykyään haaveilen enää siitä, että saan olla rauhassa, elää rauhallista elämää. Elän mahdollisimman pitkälti erakkona, joten ei haittaa toisten katseetkaan tai niiden puute. Parisuhdetta ei ole koskaan ollut eikä varmasti tulekaan. Siihen on jo ehtinyt tottua. Miten hyväksyä? Katkerasti ja suremisen kautta. Keskittyy siihen, mikä on mahdollista.
Samperin makkara alkoi pierettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytän tänä vuonna 50v ja aamulla mietin, että voiko parempaa ikää olla. Olo on tosi hyvä, viihdyn nahoissani, viihdyn elämässäni, mikä voisi olla parempaa? Toki huolehdin itsestäni myös ulkoisesti mutta en mä mikään pelkkä naama tai kroppa ole. Kannattaa elää, joku päivä ei ole enää mahdollisuutta siihen.
Sulla lienee rakastava puoliso ja lapsia? Mulla ei, ja ootan vaan että elämä loppuisi jo.
On, mutta aina ei ole ollut näin. Harmi että koet noin
Ilmeisesti ulkonäkökeskeinen ihminen? Omalla kohdalla vasta 55+ ja kropassa tuntuvat muutokset on saanut miettimään vanhenrmista. Pienistä kauneusvirheistä viis. Eli ehkä lähtisin arvomaailmaa tarkastelenaan ja hakemaan sitä kautta helpotusta harmitukseen
Mun mielestä tärkeää on se, että ei edes yritä olla samanlainen kuin mitä oli nuorena. Eli ei tavoittele sitä samaa tyyliä ja yritä saada itseään näyttämään samalta kuin 15 vuotta sitten. Parempi ratkaisu on etsiä oma nykyinen tyyli. Tyyli ei tarkoita mitään mummotyyliä mutta ei toisaalta mitään parikymppistenkään tyyliä. Itse olen huomannut viihtyväni aika pelkistetyissä vaatteissa. Tykkään farkuista ja cargohousuista ja pidänkin niitä. Maksan vaatteista nykyisin vähän enemmän ja pidän niitä pitkään.
Huomasin, että en kauheasti välitä koruista, joten en niitä pidä pahemmin. Tai ne on ainakin aika huomaamattomia. Kevensin meikkiä, ja hiukset on nyt vähän tummemmat kuin nuorena. Ihailen jotenkin etenkin suomenruotsalaisten naisten sellaista meikitöntä, vähän säänpieksämää reipasta lookkia. Oma tyyli on aika samansorttinen. Käytännöllistä, siistiä, puhdasta, luonnollista.
Mieti, mitä haluat harrastaa, ja aloita harrastus. Lue kirjoja, jos tykkäät. Käy teatterissa, elokuvissa, urheilutapahtumissa. Etsi oma kiva tapasi viettää vapaa-aikaa.
Elämä muuttaa muotoaan, parasta on elää itsensä näköistä elämää ja hyväksyä ajan kuluminen. Olen jo 50-vuotias, ja minusta elämä on varsin ihanaa.
Kokisin hyvin ahdistavaksi elää kuin vaikka Susanna Penttilä tai joku Instagramin 50+-influensseri. Koko ajan pitäisi osoittaa, että olen vielä ihan yhtä hyvä tai parempi kuin 25-vuotias. Eihän me olla ainakaan ulkonäköasioissa. Eikä pidäkään olla. Elämä voi silti olla kivaa ja onkin.