Vanhenemisen hyväksyminen (40v nainen)

Monet ei nää edes sitä 40v päiväänsä. Täytyy olla onnellinen että saa elää.

Sitä on vaan hyväksyttävä vanheneminen, jos aikoo vanhaksi elää. ;)

Käännä huomio itsestä pois, se auttaa. Mitä väliä parilla rypyllä on, kun voi pitää hauskaa?

Kiitos kaikille tsempeistä ja vastauksista. Ihan todella lämmitti mieltä. Pidetäänkö ketjua yllä muitakin saman asian kanssa painiskelevia varten, uskoisin että tämä koskettaa monia vaikka sitä ei aina ääneen sanota.

Ap

Sitä kutsutaan neljänkympin kriisiksi. Tai elämänkaariteorioissa siirtymävaiheeksi, tosin niihin kuuluu paljon muutakin kuin ulkonäön hyväksyminen. Joka tapauksessa prosessi kestää aikansa, ei sitä voi väkisin nopeuttaa, mutta jonakin päivänä olet valmis siirtymään elämässäsi eteenpäin ja olet hyväksynyt sen, että et enää ole ulkonäöltäsi nuori. Arvomaailma muuttuu.

Mä olen ollut sikäli onnellisessa asemassa että vanhenemisen merkit on tulleet vasta reilusti yli 50v:nä vaihdevuosien jälkeen.

Nyt 57v ja mulla on muutamia valkoisia/harmaita hiuksia punertavien seassa, hienokseltaan ryppyjä silmien alla ja naururyppyjä, toinen silmäluomi roikkuu joskus hieman ja tänävuonna tuli allit!? Kropan iho on vielä sileä ja kimmoisa ja muutenkin treenin ansiosta ihan ok kuosissa moneen nuorempaan verrattuna. Kämmenselkien iho sileä ja suoneton, siitähän monella ikä näkyy.

Vasta nyt viimeisen vuoden olen ollut huolissani vanhenemisesta. Vieläkin tämän kaiken voi kevyesti meikkaamalla saada häivytettyä mutta tokihan väsymys ja kivut näkyy kotona peilikuvasta.

Mutta oikeasti ikä on vain numero. Mun ihana isäni säilytti nuoren miehen asenteen elämässään loppuun saakka ja kaikki naiset ihastuivat häneen ikään katsomatta. Toinen vain oli niin viehättävä ja toiset huomioiva! Tämän saman haluaisin itsekin osata säilyttää.

#15 voihan se olla että ne naiset on hymyilleet sulle vain kohteliaisuuttaan:) Tai säälistä.

Minulla on sama ongelma vaikka olen "vasta" 20-vuotias. Lähes päivittäin olen surullinen siitä, että minua nuoremmat ovat kaikkien miesten mielestä parhaita. Ei edes oma poikaystäväni pidä minusta vaan harmittelee etten ole enää teini.

Näin ajattelen oikeasti. Olen yrittänyt saada asian muutettua siinä onnistumatta.

Maailma muuttuu koko ajan vain ulkonäkökeskeisemmäksi, joten on ymmärrettävää, että myös vanheneminen koetaan raskaammaksi. Noin keskimäärin. Muistan kuitenkin, että äitini vastaavassa iässä kauhisteli itseään peilistä katsellessaan. Että miten voi olla niin vanhan näköinen vaikka tuntuu ihan nuorelta. Ja äitini oli hyvännäköinen ikäisekseen! Turhamaisuus on piirre eikä siitä kokonaan eroon pääse. Mutta sairastuttuaan reilu kuuskymppisenä parantumattomaan syöpään, äiti totesi, että eläisi mielummin vanhaksi ja ryppyiseksi kuin kuolisi nyt. Toki toivoi, että kuoltuaan meikkaisin hänet kauniiksi :) Ja tiedoksi. Ne rypyt lähtivät kasvoilta miltei heti äidin kuoltua :)

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa miten olette hyväksyneet vanhenemisen ja mitkä asiat ovat olleet vaikeimpia ja mitä vastaan olette taistelleet ja miten. Mistä olette saaneet voimaa?

Siitä että tuli elettyä nuorena nuoruutta "tarpeeksi". Ei siihen muuta keinoa ole.

Keski-ikäinen akka itkee, kun ei saa hyvää selfietä. Näin...

Up

Oi olen 51-vuotias ja oireillut samojen asioiden kanssa kuin sinä neljänkympin jälkeen. Lääkkeeksi löysin ulkoilun, lenkkeilyn, joogan, kosmetologin palvelut, ei-kirurgiset esteettiset hoidot joita annetaan lääkärikeskuksissa, hiusten pidennykset. Ripsiin ja kynsiin en ole sortunut, mielestäni antavat halvan kuvan. Ripsissäni on ollut lisät ainoastaan joissain suuremmissa juhlissa, samoin kohtuulliset rakennekynnet mutta kummatkaan eivät kuulu arkilookiini.

Minä en ollut asiaa edes ajatellut ennenkuin nelikymppisenä tajusin kasvojeni muuttuneen. Iho on löysä ja ryppyjä näkyy. Siitä tuli hyvin voimakas tunne että nyt on menty rajan yli, en ole enää samanarvoinen ihminen kuin siloposkisena.

En tiedä miksi siitä tuli niin voimakas arvon menetyksen tunne. Tietysti media tulee ensimmäisenä mieleen.. Onhan noita lööppejä ollut naisista jotka 40-50 vuotiaana julkaisee kuvia kuinka hän näyttää parikymppiseltä. Suuri suosio taattu, ja lehtijuttukin on aina kirjoitettu ylistävään tyyliin. Sama julkkiksista, kehutaan niitä jotka näyttävät nuorilta aivan kuin se olisi ainoa oikea tapa vanheta.

Vierailija kirjoitti:

Miten olette hyväksyneet oman vanhenemisenne? Olen nyt rehellinen: Minun on vaikea hyväksyä varsinkin kasvoille tulleita iän merkkejä, tyttömäisyyden menetystä, näkymättömäksi tulemista. Tämä alkoi jo n. 35v mutta nyt vauhti on kiihtynyt ja itsestään on vaivalloista saada edes siedettävää selfietä. Älkää tuliko kertomaan että teiltä kysyttiin paperit Alkossa minun iässäni tai että painoindeksinne on 20. Älkää säälikö. Kertokaa miten olette hyväksyneet vanhenemisen ja mitkä asiat ovat olleet vaikeimpia ja mitä vastaan olette taistelleet ja miten. Mistä olette saaneet voimaa?

En koe ollenkaan olevani näkymätön, vaikka olen ihan kohta 50v. Lähes joka mies katsoo minua ihan kadulla ja kaupoilla uteliaasti ja hyväksyvästi. En ole koskaan ollut mikään kaunotar, mutta nykyään nautin itsestäni, pukeudun nuorekkaasti (ei mikään jakkupukutyyli), meikkaan ja laitan hiukseni ja ennen kaikkea en pyydä anteeksi olemassaoloani, vaan kuljen pää pystyssä hymyillen. Kukaan ei silloin pieniä uurteita huomaa. Pari vuotta sitten oppilaani (yläkoululaiset) pohtivat luokassa ikääni. Osa tuli lapsieni iän mukaan siihen tulokseen että minun on pakko olla päälle 40v, osa hämmästeli että ei uskoisi minun olevan "niin vanha".

Täytän kohta 40.

 En ole koskaan ollut kaunotar, mutta nyt kun deittailen, on vähän kipeää se, että ymmärrän, että vielä viisi vuotta sitten oli ihan toisenlaiset apajat kiinnostuneita miehiäkin. Että en voi vaan olla sillä tavalla haluttava kuin mitä nuorena olin.

Harrastan liikuntaa, huomaan, että kroppa on rapistuneempi, niveliin ottaa enemmän kovat liikkeet (nyt jo), palautuminen on hitaampaa. Pitää yleensäkin kuunnella kroppaa.

Kiloja myös kertyy helpommin ja pari makkaraa muistuttaa siitä, se harmittaa.

Mutta hyvänä puolena kyllä osaan nauttia jostain asioista, olla sopivasti itsekäs ja tehdä, mitä kiinnostaa, olla sillä tavalla tyytyväinen ja iloinen. Ja uskon, että se sitten näkyy.

Ei se pelkästään helppoa ole. Onneksi minulla on teinitytär, voin ajatella että jos tyttö on noin viehättävä, hänen äitinsä ei enää tarvitse olla se maailman nuorekkain. Eli luonnollinen kiertokulku. Iän tuoma lisääntynyt itsevarmuus on ihana asia, ja aika näkymätön olen ollut aina, ehkä sekin auttaa. N44

Lasten ja puolison kanssa vanheneminen ei tunnu yhtään epämukavalta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama ongelma vaikka olen "vasta" 20-vuotias. Lähes päivittäin olen surullinen siitä, että minua nuoremmat ovat kaikkien miesten mielestä parhaita. Ei edes oma poikaystäväni pidä minusta vaan harmittelee etten ole enää teini.

Näin ajattelen oikeasti. Olen yrittänyt saada asian muutettua siinä onnistumatta.

Nyt nyt kuule, jätä tuollainen pedofiili-poikaystävä, törkeästi ajateltu ja sanottu! Naisen paras ikä on silloin kuin nainen itse sen kokee, monelle 30+, monille 50+. Tsemppiä, löydät kyllä varmasti paremman poikaystävän!

Vierailija kirjoitti:

Oi olen 51-vuotias ja oireillut samojen asioiden kanssa kuin sinä neljänkympin jälkeen. Lääkkeeksi löysin ulkoilun, lenkkeilyn, joogan, kosmetologin palvelut, ei-kirurgiset esteettiset hoidot joita annetaan lääkärikeskuksissa, hiusten pidennykset. Ripsiin ja kynsiin en ole sortunut, mielestäni antavat halvan kuvan. Ripsissäni on ollut lisät ainoastaan joissain suuremmissa juhlissa, samoin kohtuulliset rakennekynnet mutta kummatkaan eivät kuulu arkilookiini.

Eli juhlissa voit näyttää halvalta. 😂

Tytär kertoo pyytämättä silloin tällöin, että näytän hyvältä kun vertaa tavalliseen kolmekymppiseen. Olen 50+. Jos itsestään pitää huolta ja on iloinen, niin ikä ei tee rumaksi eikä näkymättömäksi. Aito pitää olla.

Minä olen 45-vuotias ja onnellinen ja tyytyväinen. Olen oikeastaan iloinen että tulee muutoksia, olen perin juurin kyllästynyt miesten huomioon vuosikymmenien aikana. Aina saanut olla huomion keskipisteenä ulkonäön vuoksi ja aina on ympärillä ollut lääppiviä kuolaavia ajoittain jopa pahasti ahdistelevia miehiä. Tällaiselle kauneuskilpailuja voittaneelle naiselle ikääntyminen on pelastus ja henkireikä. 

Ikääntyvän kannattaa kuitenkin muistaa, kuten joku sanoikin, että oma tyyli pitää päivittää. Ei voi enää pitää samanlaisia vaatteita kuin aikaisemmin, ylipäätään maailman muoti muuttuu, mutta kaikki ei sovi vanhemmille naisille.