Lue keskustelun säännöt.
Oletteko te muut yli kolmekymppiset huomanneet että aika menee nykyään paljon nopeammin kuin teininä ja parikymppisenä?
Tarkoitan että tuntuu että esim: 2000-luvun ensimmäinen kymmenen vuotta, ja nyt 2010 luku sujahtaa jotenkin todella nopeasti verrattuna kasariin ja ysäriin. Olen 1979 syntynyt, joten paljon nuoremmilla ei välttämättä näin ole. Samaa sanoi äitini 70 ja 80-luvuista. Mietin vain että tuntuuko aika nopeutuvan mitä vanhemmaksi tulee, ja yht,äkkiä huomaa olevansa seitsemänkymppinen, vaikka juuri äsken oli pari-kolmekymppinen..
Kommentit (56)
Joulunakaan jaksa mitään erityisesti laitella, kun kohtahan se on jo uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsista muuten ajan kulumisen huomaa konkreettisesti ja helpoiten.
Muistan, kun menin ekaluokalle ja olin aivan varma, että ala-aste ei tuu loppumaan ikinä, se edessä olevat kuusi vuotta vaikuttivat loppuelämän mittaiselta. Sen jälkeen jokainen samanlainen ajanjakso on vaan hujahtanut nopeampaa kuin edellinen ohi.
Tuntuu, että vastahan sitä muutti omilleen ja aloitti omaa elämäänsä. Edessä oli ikuisuuden tuntuiset 5 vuotta yliopistoa. Ja kun se oli ohi tuntui kuin pikaisesti vain käväisi yliopistolla ja opiskelukaupungissa.
Ja tahti vain kiihtyy! Sitää huomaa asuneensa nykyisessä asunnossa kohta 10 vuotta, vaikka "vasta muutti"
Joskus ajattelen, kuinka katoavaista kaikki on. Kaikki jotka tunnen ja jotka olen tuntenut ja kaikki ventovieraat joita kohtaan päivittäin arjessa. Kaikki he ja minä olemme maan mullissa 100 vuoden päästä. Tässä hetkessä eläviä meistä ei ole silloin enää ketään täällä.
Talvetkaan ei enää tunnu niin pitkiltä. Keväällä tuntuu aina, että hä, taasko tulee kesä, eihän tässä ehtiny luistelemaankaan kuin kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mulla on ainaki sellanen hösis nykyisin arkena että ihmekö aika menee nopeesti. Lapset, pitkät työpäivät, jne.
Nuorena oli opinnot ja thats it. Loppuaika jäi elämän ihmettelyyn, matkusteluun, bilettämiseen yms. Sitä vapaa-aikaa oli niin paljon, että aika tuntui kuluvan suorastaan hitaasti.
Ihmetteli sitä itsekin nuorena, kun appiukko sanoi, että aika menee vanhana hurjaa vauhtia.
Kuinka se nyt muka kovempaa silloin pystyy menemään!
En ihmettele enää, missä ihmeen välissä lapsenlapsetkin kasvoivat osa jo aikuisiksi ja loput melkein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsista muuten ajan kulumisen huomaa konkreettisesti ja helpoiten.
Kaverini lapsi on syntynyt 2000, ja muutama vuosi sitten oli puhetta jostain yhteisestä huvipuistojutusta tms. Vuosi oli 2011 tai 2012, mutta tuli joku este, joten "joku toinen kerta sitten". No, se taisi jäädä, kun kaverin lapsi on jo autokoulussa ja pääsee kohta itsekseenkin mihin haluaa.
Aikuisena jotenkin unohtaa sen, miten jokin ajanjakso lapsena on niin paljon pidempi kuin aikuisena. Tätä ei yleensä tule ajatelleeksi, mutta tajusin tämän hieman ikävällä tavalla jokin aika sitten... Lähipiirissä tapahtui avioero, lapset alle kouluikäisiä, ja asuvat vuoroviikoin vanhempiensa luona. Viikko, jopa viikonloppu tuntui lapsena niin pitkältä ajalta! Muistan kun n. 4-vuotiaana jouduin olemaan pari yötä erossa äidistä ja sekin tuntui ihan kauhelta pitkältä ajalta. Tältä kannalta ymmärrän paremmin, miksi lapset itkevät ikäväänsä (kun ei tilanne aikuisellekaan ole helppo).
"Eivätkä päit ole kyllin täydet
eivätkä yöt ole kyllin täydet
ja elämä luikahtaa ohi kuin peltohiiri
ruohon värähtämättä."
- Ezra Pound
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse 29 ja jollain tavalla kriiseillyt tätä ajan kulumista. Tuntuu, että kohta oon neljäkymmentä ja vielä nopeammin viisikymmentä, mun äiti on nyt 64 ja on neljässä vuodessa vanhentunut jotenkin ihan hirveästi. Sekin ahdistaa ja tuntuu pahalta.
Lapsena vietin kesälomasta kuukauden mummolassa. Ne kesät tuntui niiiin pitkiltä ja ihanilta. Nyt ne hujahtaa muutamassa viikossa, kuukausi on vain hetki. Lapset kasvaa kamalaa vauhtia, vastahan ne syntyi ja nyt yhtäkkiä on jo isoja.
En ole tehnyt tässä elämässäni vielä oikein mitään, mitä tämän ikäiset yleensä. Jos aika kuluu vaan nopeammin ja nopeammin, en varmaan koskaan teekään, en halua vaan yhtäkkiä huomata olevani 80 vuotias mummu kiikkutuolissa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsista muuten ajan kulumisen huomaa konkreettisesti ja helpoiten.
Nyt kun lapset ovat muuttamassa omilleen, mietin usein hölmistyneenä, mihin ihmeeseen katosi kaksikymmentä vuotta. Kaappeja siivotessa olen löytänut tavaroita, jotka olivat käytössä ennen lasten syntymää, mutta ovat useiden muuttojen seurauksena jääneet varastojen kätköihin. Tässä taannoin tarjosin tyttärelle opiskelija-asuntoon verhoja, jotka olin itse ostanut ensimmäiseen kämppääni kolmekymmentä vuotta sitten. Muistan tuon verhojen ostoreissun, kuin eilisen päivän, enkä voi käsittää, että siitä on niin kauan.
Nuo vanhat tavarat on kuin päiväkirjaa lukisi.
Kyseiset verhot eivät hänelle kyllä kelvanneet, mutta onneksi laatikossa oli myös tallessa tuoreempaa vuosikertaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko ainoa, joka ei tähän väittämään samaistu?
Vierailija kirjoitti:
Joskus ajattelen, kuinka katoavaista kaikki on. Kaikki jotka tunnen ja jotka olen tuntenut ja kaikki ventovieraat joita kohtaan päivittäin arjessa. Kaikki he ja minä olemme maan mullissa 100 vuoden päästä. Tässä hetkessä eläviä meistä ei ole silloin enää ketään täällä.
Tämä on oikeastaan aika kauniskin asia ja herättelee siihen, että pitäisi juuri nyt, tässä ja tänään osata pysähtyä nauttimaan elämästä ja hetkestä. Siitä mitä juuri nyt on, katsoa ulkona luontoa uusin silmin, nauttia sadepisaroista ja auringonsäteistä kasvoilla. Kohdella läheisiään ja kanssaihmisiään yhtä kauniisti kuin eläisimme viimeisiä päiviämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempana kun ymmärtäisi monen asian "oikean laidan ja arvon " se on jo myöhäistä. Nuorena vain porskuttaa ja ajattelee tekevänsä sitten joskus, ja äkkiä on myöhäistä. Vaikka niin sen pitää ehkä olla.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, joka ei tähän väittämään samaistu?
Oletko kenties kotoisin joltain tuntemattomalta planeetalta?🤔
Vierailija kirjoitti:
Vanhempana kun ymmärtäisi monen asian "oikean laidan ja arvon " se on jo myöhäistä. Nuorena vain porskuttaa ja ajattelee tekevänsä sitten joskus, ja äkkiä on myöhäistä. Vaikka niin sen pitää ehkä olla.
Mikä on myöhäistä???
Vierailija kirjoitti:
Aika on mennyt niin nopeasti, etten näköjään unissani ehdi oikean ikäni perään. Olen unissa usein teini, joku 16–18 vuotias, ja sisaruksenikin ovat niissä samalla tavalla nuorempia kuin oikeasti. (En tiedä liittyykö tämä ajan nopeuteen, vai vain kypsymättömyyteen ja siihen, etten ole ehtinyt kokea elämässäni yhtä paljon asioita kuin tähän ikään mennessä pitäisi.)
Mites te, oletteko unissanne saman ikäisiä kuin oikeasti?
nro 4, 26-v.
Itse olen välillä teini ja välillä ihan oikean ikäinen. Lapset ovat aina oikean ikäisiä.
Välillä käyn läpi teini-iässä sattuneita ongelmia ja onnellisuuksia uudestaan..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus ajattelen, kuinka katoavaista kaikki on. Kaikki jotka tunnen ja jotka olen tuntenut ja kaikki ventovieraat joita kohtaan päivittäin arjessa. Kaikki he ja minä olemme maan mullissa 100 vuoden päästä. Tässä hetkessä eläviä meistä ei ole silloin enää ketään täällä.
Tämä on oikeastaan aika kauniskin asia ja herättelee siihen, että pitäisi juuri nyt, tässä ja tänään osata pysähtyä nauttimaan elämästä ja hetkestä. Siitä mitä juuri nyt on, katsoa ulkona luontoa uusin silmin, nauttia sadepisaroista ja auringonsäteistä kasvoilla. Kohdella läheisiään ja kanssaihmisiään yhtä kauniisti kuin eläisimme viimeisiä päiviämme.
Hei, mä olen nyt tässä, tässä, tässä. Hei, mä olen nyt tässä, tässä, tässä..
Minulla on ollut hassu ajatus ,että vielä voisin palata nuoruuteen ja silloiseen elämään. Eihän se ole mahdollista , osa rakkaista on jo kuollut . Kotikaupunki muuttunut. Ihmiset muuttaneet vanhentuneet ja aika on kovin toinen. Jotkin laulut ja sen ajan musiikki saa toisinaan pakahduttavan tunteen aikaan , itkukin saattaa tulla, kaipaan kovasti sinne.
Noinhan se on. 18/19-vuotias lukion päättävä on todennäköisesti aika eri ihminen kuin se 15-16-vuotias peruskoulusta päässyt. 43-vuotiaana taas on varmaan aika samanlainen ihminen kuin 40-vuotiaana, jos mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut.
Joskus mietin, että minkähänlaista opettajilla on katsella lapsia ja nuoria. Varmaan pahin vaihe on yläaste 12/13-vuotiaasta 15/16-vuotiaiksi. Muistan kuinka itsekin olin yläasteelle mennessä sellainen kiltti vaaleatukkainen neulepaitoihin pukeutuva tyttönen... Ja vuoden päästä oli violettia tukkaa, lävistyksiä ym :D Ja pian sekin vaihe meni.