Jenny+ ohjelma

Näitä lihavuudesta yms. elämän vaikeuksista kertovia ohjelmia on tv:ssä jo useita ja miksipä ei olisi, koska varsinkin ylipaino on länsimaisissa yhteiskunnissa niin tavallinen ilmiö. Oikeastaan minusta on ihan piristävää, että tässä ko. ohjelmassa nämä kaksi naista kertovat elämästään ilman että tehdään laihdutusohjelmaa.

Itse ohjelmaa on jopa hieman tuskallista katsoa, sillä niin vinoutunut asenne elämää kohtaan heillä mielestäni on, niin kuin suurissa vaikeuksissa olevilla ihmisillä yleensä. Ei voi kuin toivoa voimia heille, että jossakin vaiheessa tapahtuisi jonkinlainen läpimurto. Yleensä se läpimurto tahtoo olla ymmärrys omasta vastuusta, eli että elämä on aika lailla itsestä kiinni. Tosin tämän kaksikon kohdalla siihen saattaa olla hieman matkaa.

Vähän jää selkärangaton kuva näistä ikävä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ilmeisesti Saara ole vielä edes täysin varma haluaako lapsia, mutta perustan kommenttini siihen että hän haluaisi.

Minusta on erittäin surullista, että häneltä tai joltain muulta henkilöltä jää lapsi saamatta mahdollisesti vain sen takia ettei halua/pysty laihduttamaan.

Luin erästä jenkkiblogia kerran, jossa eräs lapsettomuudesta kärsivä nainen oli kuullut vuosia lääkäreiltä että ylipainosi takia raskaaksi tuleminen ei onnistu. Hän ei tähän aikonut reagoida mitenkään, vaan jatkoi erilaisten hoitojen läpikäymistä. Jenkeissä vielä nämä hoidot maksavat ihan hirveästi, ei ole mitään julkista vaihtoehtoa edes saatavilla.

Mutta jos ihminen ei halua/pysty, niin pitäisikö yhteiskunnan maksaa todennäköisesti tuloksettomia hoitoja? Jos potilas itse ei halua/pysty tekemään mitään asian eteen?  Vai annettaisiinko hoito kuitenkin ennemmin jollekin, joka osoittaa sen motivaationsa hommaan ja on valmis myös parantamaan hoidon onnistumisprosenttia.

Sama pätee kaikkiin tukiin, esim. työttömyyskorvauksiin ja asumistukiin. Tässä vaaditaan yhteiskunnallista linjanvetoa.

Jenny on paska ohjelma!

Vierailija kirjoitti:

Saara pohti keskustelupalstojen kommentteja itsestään, ja totesi olevansa nyt henkisesti terveempi kun ikinä. Tästä kommentista alle kaksi minuuttia eteenpäin Saara poraa taas.

Saman olen huomannut. Kovasti toitottavat, miten ovat laihdutuksen lopetettuaan niiiiiiiiiiiiiiiiiin onnellisia, mutta kukaan muu ei itkeskele noin paljon kuin nuo onnelliset.

Sitä kun ei pääse mihinkään pakoon, että läski ei ole millään tavalla hyväksi tai hyvännäköistä ja siitä pitäisi ihan itse ottaa vastuu.

Raivostuttavaa, minkälaisiin sfääreihin tällaisilla naisilla voi nousta se henkilökohtaisen vastuun pakoileminen. Selitetään ummet ja lammet ja käännetään vaikka maailma ja faktat ylösalaisin, kunhan ei vaan tarvitse lopettaa sitä pullan mättämistä turpaansa. Ei hyvää päivää.

Nytkin jo toisella kroppa kertoo ihan luonnostaan, että ei voi tulla raskaaksi koska tuollainen ylipaino EI OLE TERVEELLISTÄ TAI NORMAALIA IHMISELLE. Meitä ei ole suunniteltu sellaisiksi.

Mutta ei, ei mene kaaliin. Kasvakaa aikuisiksi sen sijaan, että syytätte kaikkia muita omasta ongelmastanne. Kun vedätte sitä suklaapatukkaa, niin jokaisella suuhun vievällä kädenliikkeellä teette ihan itse sen päätöksen, että meneekö se suklaa sinne suuhun. Mikä tässä on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellinen jatkaa vielä, että täällä usea kommentoija on hakoteillä sen suhteen, että ohjelman tekijöiden "ongelma" (?) korjaantuisi sillä, kun he vai saisivat laihdutettua. Ohjelmassa pääpointti on kuitenkin siinä, mitkä asiat saavat ihmisen syömisen häiriintymään niin pois raiteiltaan, että hän sairastuu esimerkiksi anoreksiaan tai ahmimishäiriöön. Tällaisen ihmisen kehonkuva ja käsitys itsestään on aivan vinoutunut jo silloin, kun hän on ollut laiha (kuten ohjelmassa näytettiin vaikka Saaran kohdalla).

Se, että syömishäiriöiselle ihmiselle annetaan vinkiksi "mennä salille ja syödä vähemmän", on todellakin vahingollista, sillä ongelma on paljon monisyisempi. Syömishäiriöinen kyllä osaa rääkätä ja inhota itseään. Oman itsensä ja kehonsa hyvin kohteleminen ja armollisuus on heille paljon tarpeellisempaa.

Jennykin on tehnyt tätä juttuaan jo aika kauan, mutta tulokset ei näy missään. Mielestäni on tärkeää pyrkiä rakastamaan kehoaan, mutta sen sivutuotteena pitäisi olla se laihtuminen. Jennyn kiloilla edes vähän paremman syömisen pitäisi pudottaa jotain kiloja, mutta ei sitä kyllä ole missään näkynyt.

En ole huomannut montakaan kommentoijaa, joka olisi "hakoteillä". Siihen itsensä rakastamiseen vaan nyt kuuluu terveellisempi ruoka. Rakastan itseäni ja pyrin siksi syömään terveellisesti. Jos vihaisin itseäni ja ruumistani, voisn rankaista sitä vaikkapa syömättömyydellä, koska tiedän sen olevan pahaksi minulle.

Mitä juttuaan? Siis jos lopettaa laihduttamisen, niin sitten pitäisi laihtua, vai mikä sun ajatus nyt on?  Ja perusruokahan voi olla vaikka miten terveellistä, eipä sitä hirveästi tarvitse liikaa syödä, kun paino ei liikahda mihinkään suuntaan. Laihtumiseen tarvitaan aina energiavaje, mutta ihan normaalilla syömisellä voi ylläpitää suurtakin ylipainoa.

Miksi se kehopositiivisuus ei näy missään? Vuosiahan ne on jo yrittäneet suhtautua rakkaudella, mutta merkkiäkään siitä rakkaudesta ei näy. Minä rakastan kehoani ja haluan sen olevan terve. Nautin herkkuja kohtuullisesti, mutta syön myös terveellisesti. Tuon kokoiset ihmiset kuluttaa paljon enemmän kaloreita, joten luulisi, että sillä vuosien "tavallisella syömisellä" edes joskus lähtisi paino alaspäin.

No kyllähän tuo Jenny ainakin on selvästi laihtunut. Jos katsot sitä omenanräjäyttäjä-Jennyä ja vertaat nykyiseen niin onhan tuo selvästi pienentynyt.

No en kyllä sanois. Mulla pyörii taustalla just Maria Hintikka Live uusintana muutaman vuoden takaa, ja Jenny on noista ajoista lihonut ainakin 15kg, ja näyttää muutenkin melko huonovointiselta nykyisin. Ero on oikeasti huikea, kun vertaa tuohon muutaman vuoden takaiseen. Harmittaa hänen puolestaan. Nainen ei selvästikään voi hyvin henkisesti tai fyysisesti. Ja nyt siis puhun melkolailla omasta kokemuksestani. T. Ylipainoinen, itseään piiskaava ylisuorittaja ja tunnesyöppö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En seuraa ohjelmaa. Syystä että olen jo aiemmin saanut henkilöstä kuvan, että meillä ei oikein kai arvot kohtaa.

Pelkästään jo tämä vaakakapina-juttu. Ymmärrän tavallaan pointin, samalla en. Se vaakahan kun on vain esine, joka näyttää henkilön painon. Jos se lukema siinä tuo huonoa mieltä, niin ei se vaa'an syy ole.

Toisen uhriutumisen muistan aiheesta treenivaatteet. Kun ei ollut sopivia tarjolla. Syy oli vain ja ainostaan niissä vaatteissa ja vaatteiden valmistajissa. Ja tämä siten liikunnalle este.

Silloin aikoinaan, kun lähdin omaa kehonkoostumustani muuttamaan juurikin elämäntapamuutoksella, menin salille verkkareissa. (En olisi kyllä edes halunnut nähdä itseäni peilistä missään tiukassa lycrassa.)

Ja sitä palkitsevampaa se sitten olikin, kun yhtenä päivänä tajusin, että mähän hemmetti näytän paremmalta tiukassa kuin löysässä. Sitten siinä kohtaa aloin vasta niitä 'virallisia' jumppavaatteita ostamaan. Ja joissa silloin jo valikoima oli paljon kattavampi. Eli taas; ihan älytöntä uhriutumista ja 'ongelman' ulkoistamista tuokin.

Hyvä sinä! OInnea hienosta saavutuksesta!!! :)

Kiitos! Vaikka ylipainoni ei ole koskaan ollut suurta, yhdeksänvuotiaasta saakka tapellut kilojen kanssa. Ja siinä sitten ohessa jopa erinäisiin syömishäiriöihin päätyen.

Kunnes nyt sitten vasta keski-iällä vihdoin pääsin tilanteeseen, että elämäni ei ole enää ikuista jojoilua painon kanssa. Se, miten se balanssi löytyi, oli nimenomaan sillä elämäntapamuutoksella:

Pääsiassa järkeviin, terveellisiin ruokiin painottuva ruokavalio ja liikuntaa ohessa.

Vaaka ei ahdista, peilikuva ei harmita, mikään ruoka ei ole enää mörkö tai aiheuta morkkista. Satunnainen herkuttelukin on täysin ok. Jos paino heilahtaa enemmän kuin pari kiloa ylöspäin, teen taas pienen välitarkistuksen syömisiin. Näiden asioiden sisäistäminen oli lähes uskoontuloon verrattava kokemus.

Vitsi miten hienoa! Olen aidosti iloinen sun puolesta! Vaikuttaa olevan tosi terveellä ja järkevällä pohjalla toi sun elämäntapamuutoksesi. Juuri tuollaiseen pyrin itsekin, vaikka töitä on vielä tehtävänä.

Kyllä jää karjalaiset itkijänaisetkin kakkoseksi kyynelten määrässä. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta joskus olisi ihan jees jos jonkin aihe pystyttäisiin käsittelemään ihan asiallisesti eikä yhyyhyhhyyyyyy yyyh katsokaa miten mä tunnen tän niin syvästi ja yhjyhyyyy p*ska yhteiskunta kun myyt kaupassa suklaata ja se on yhyyyhhyhhyhhtyyyhteiskunnan vika että mä sitä syön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En seuraa ohjelmaa. Syystä että olen jo aiemmin saanut henkilöstä kuvan, että meillä ei oikein kai arvot kohtaa.

Pelkästään jo tämä vaakakapina-juttu. Ymmärrän tavallaan pointin, samalla en. Se vaakahan kun on vain esine, joka näyttää henkilön painon. Jos se lukema siinä tuo huonoa mieltä, niin ei se vaa'an syy ole.

Toisen uhriutumisen muistan aiheesta treenivaatteet. Kun ei ollut sopivia tarjolla. Syy oli vain ja ainostaan niissä vaatteissa ja vaatteiden valmistajissa. Ja tämä siten liikunnalle este.

Silloin aikoinaan, kun lähdin omaa kehonkoostumustani muuttamaan juurikin elämäntapamuutoksella, menin salille verkkareissa. (En olisi kyllä edes halunnut nähdä itseäni peilistä missään tiukassa lycrassa.)

Ja sitä palkitsevampaa se sitten olikin, kun yhtenä päivänä tajusin, että mähän hemmetti näytän paremmalta tiukassa kuin löysässä. Sitten siinä kohtaa aloin vasta niitä 'virallisia' jumppavaatteita ostamaan. Ja joissa silloin jo valikoima oli paljon kattavampi. Eli taas; ihan älytöntä uhriutumista ja 'ongelman' ulkoistamista tuokin.

Hyvä sinä! OInnea hienosta saavutuksesta!!! :)

Kiitos! Vaikka ylipainoni ei ole koskaan ollut suurta, yhdeksänvuotiaasta saakka tapellut kilojen kanssa. Ja siinä sitten ohessa jopa erinäisiin syömishäiriöihin päätyen.

Kunnes nyt sitten vasta keski-iällä vihdoin pääsin tilanteeseen, että elämäni ei ole enää ikuista jojoilua painon kanssa. Se, miten se balanssi löytyi, oli nimenomaan sillä elämäntapamuutoksella:

Pääsiassa järkeviin, terveellisiin ruokiin painottuva ruokavalio ja liikuntaa ohessa.

Vaaka ei ahdista, peilikuva ei harmita, mikään ruoka ei ole enää mörkö tai aiheuta morkkista. Satunnainen herkuttelukin on täysin ok. Jos paino heilahtaa enemmän kuin pari kiloa ylöspäin, teen taas pienen välitarkistuksen syömisiin. Näiden asioiden sisäistäminen oli lähes uskoontuloon verrattava kokemus.

Vitsi miten hienoa! Olen aidosti iloinen sun puolesta! Vaikuttaa olevan tosi terveellä ja järkevällä pohjalla toi sun elämäntapamuutoksesi. Juuri tuollaiseen pyrin itsekin, vaikka töitä on vielä tehtävänä.

Suurkiitos! Tuli tosi, tosi hyvä mieli palautteestasi. Ja aina vain parempaa, jos pystyn näillä inspiroimaan toisiakin. Kaikkea hyvää, t. lainaamasi.

#kasvurauhanjulistus on mielestäni paras asia mitä tässä ohjelmassa on tullut esille.

Mutta se sana on roina eikä ryönä!

Mikä on tavara on uusi läski????

Herrantähden kaikki asiat, tavaratkin pitää kätkeä läskiksi.

Jos tavaraa on liikaa. Anna pois?

Mutta joku asiantuntija tässä ohjelmassa sanoi, että ei pidä siivota tavaroita ja antaa niitä kirppikselle??

Onko tässä ohjelmassa yhtään järkevää ihmistä.

Vai ovatko ihmiset noin hörhöjä?

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuossa ohjelmassa mäjöytettiin terveellinen omena pesäpallomailalla muusiksi, mutta keskustelijoiden edessä oleva pöytä notkui kaikkea herkkua ja mättöä? Onko tarkoitus julistaa, että kaikki terveellinen pannaan ja herkkuja saa mättää koko ajan? Sitäkö on Jenny Lehtisen kehopositiivisuus? Minusta tuntuu lähinnä hyökkäykseltä kaikkea tervettä kohtaan. Ja Huom. olen itsekin ylipainoinen.

Sinulla on nyt tuota tyypillistä yli-analysointia asiaan, mihin ei liity mitään sen ihmeellisempää asiaa. Itsellä ei käynyt mielessäkään tuollainen asia ennenkuin mainitsit siitä. Ethän vain ole trolli;)

Vierailija kirjoitti:

Itse olin lapsena ja nuorena aina laiha poika, painoindeksinkin mukaan alipainoinen. Jatkuvasti sain myös kuulla olevani sellainen, ei päässyt varmasti unohtumaan. Etenkin vanhemmat sukulaisrouvat toivat mielellään mielipiteensä asiassa esiin. Ja olisin itsekin halunnut olla normaalipainoinen.

Lopulta kyllästyin kommentteihin ja laihuuteeni ja aloin käymään salilla. Olin silloin 28-vuotias, kuusi vuotta sitten. Jo vuoden jälkeen olin kuin eri mies. Oli jännää miten minuun alettiin suhtautua aivan eri tavalla. Ilmeisesti monien mielestä normaalipainoinen on ihmisenä uskottavampi ja muutenkin mukavampi.

Ymmärrän hyvin, että ylipainoisia (ja myös alipainoisia) ahdistaa, jos heihin suhtaudutaan tympeästi. Mutta kun sille asialle voi myös itse tehdä jotain, eikä vain odottaa että ympäristö muuttuu. Tietenkään ketään ei pitäisi arvostella painon mukaan, mutta sairaalloista ylipainoa ei pitäisi kenenkään hyväksyä minkään body positivityn tai muun itsepetoksen varjolla.

Ja loppuun vielä: kyllä, aina on myös niitä, joilla on sairauksia. Tämä ei koske heitä.

Todella moni ei ole koskaan saanut kannustusta ja rakkauden ja hyväksynnän kokemusta ja vaikuttaa ihan hirveästi ihmisen minä-kuvaan. On helppo huudella sivusta, että tee itse sitä ja tätä, mutta milläs teet, kun ei ole ollenkaan uskoa siihen, että minä kyllä onnistun tässä mitä yritän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohjelman tarkoitus on varmasti ollut positiivinen, mutta katsojalle välittyy hyvin negatiivinen kuva, kaikesta.

Juuri tämän takia en jaksa enää seurata. Mulla introverttinakin on tunne, ettei tule kuulluksi, mutta raskasta kuulla Jennyn valitusta adhd:staan. Ja että ei oteta tätä huomioon/otetaan liikaa huoh..

Sinä voit sitten katsoa jotakin muuta, minä kyllä tykkään tästä ohjelmasta.

Vierailija kirjoitti:

Itseä ihmetyttää miksi kaikki menee koko ajan itkuksi. Olen tunneihminen myös, mutta jatkuva itkeminen vie jutuilta pohjan. Itse en ainakaan pysty kuuntelemaan keskustelua, koska itkeminen vie pohjan kaikelta. Hienoa jos vaikka molemmat kävisivät terapiassa, mutta totuus on se, että sitä pitäisi olla takana enemmän, että saisivat asiansa esille itkun takaa. Oma elämäni ei todella ole ollut helppo ja heillä on monta samaistuttavaa aihetta, mutta jyräävät itkullaan jopa vieraat. Nekin unohtuu, kun nämä kaksi naista itkevät kaikkea. Vierailla ollut monta kertaa rankkojakin juttuja, eikö vähintään Jenny käy niitäkin itkemään ja vieraat hiljenee. Hämmentävä ohjelma.

Tuo selkeä tekoitkeminen joka välissä pilaa kyllä ohjelmaa pahasti. Juttelisivat vain aiheistaan eivätkä yrittäisi kosiskella katsojia noilla teennäisillä itkuillaan. se kääntyy aina itseään vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen meistä kohtaa arvostelua elämänsä aikana huolimatta siitä paljonko painaa.

Se, että miten näitä asioita itse osaa käsitellä, on ratkaisun avain.

Hienosti kiteytetty!

Vierailija kirjoitti:

Mua kyllä muuta työtä tekevänä koulutettuna toimittajana häiritsee, että tällaista ohjelmaa tehdään. Pitääkö munkin lihoa ja alkaa syyllistää siitä muita ja terapioida itseäni televisiossa että saan alani töitä?

Mua taas häiritsee erittäin vahvasti se, että miten toimittajat itse luovat pahaa oloa ympärilleen mm. sosiaalisen median ja lehtiensä kautta. Se on sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Minua kauhistuttaa tässä vain se että tuo Saara on ollut ihan normaalipainoinen näköjään ja nyt se näyttää tuolta. On varmaan aika kamala fiilis katsoa niitä aiempia, normaaleja kuvia. En voi käsittää miten niin voi ihmiselle käydä. Ja kai kohtuullisen nopeasti kuitenkin? Ei tuosta kovin montaa vuotta voi olla? Hirveä tilanne. Toivottavasti saisi jotenkin painonsa taas aisoihin, ei ihme että on paha olo... Minullakin olisi.

No, se pään sisäinen paha olo siihen juuri vaikuttaakin. Onko se noin vaikeaa ymmärtää?