Lue keskustelun säännöt.
Miten uskaltaa ottaa avioero kun on pieniä lapsia
29.10.2017 |
Olemme vaimoni kanssa kämppiksiä, en rakasta häntä enää romanttisessa mielessä, vain ystävänä. Ja välillä sekin välittäminen on kyseenalaista, koska vaimoni kohtelee minua huonosti. En jaksa enää riidellä, koska emme saa sovittua riitoja rakentavalla tavalla eikä kumpikaan muuta näkemyksiään. Kumpikaan ei ota eroa esille, mutta vaimo välillä katselee Oikotien yksiöitä ja kaksioita ja vauvalle puhuu välillä "sitten kun asumme keskenämme", tietäen mun kuulevan vierellä hänen puheensa.
Meillä on 3-vuotias reipas poika ja 10kk ikäinen tyttö. Olen aina ollut lapsirakas ja halusin nuo lapset, hoidan niitä paljon, olin vanhemman lapsen kanssa kotonakin 2kk vaimon palattua töihin. Lasten kanssa vietämme hyvää aikaa ja heidän kanssaan olen onnellinen. Usein olen jopa rennompi ja onnellisempi heidän kanssaan silloin kun vaimoni on jumpassa tai ystäviensä kanssa.
Haluan eron ja tiedän pärjääväni lasten kanssa itse. Minulla on myös läheiset vanhemmat, jotka hoitaisivat ja auttaisivat varmasti. Mutta pelkään erota vaimoni vuoksi. Hänellä ei ole omaa turvaverkkoa, ei ole oikein koskaan ollutkaan ja hän sanoo mun yhä olevan hänelle kaikki kaikessa. Kiukuspäissään hän syyttää mua pettämisestä "kumminkin petät", mutta en ole koskaan pettänyt. Mieli on kyllä tehnyt mutta perheeni on minulle tärkein enkä halua riskeerata sitä.
Vaimoni ripustautuu muhun henkisesti, vaikka hänellä on kavereita ja pärjää hyvin ammatillisesti ja monien mielestä on tosi reipas ja iloinen nainen, hyvä vaimo minulle.
Mutta muut eivät tiedä miten hän kohtelee mua. Tuntuu että hän on elämäniloinen ja ymmärtäväinen kaikille muille paitsi mulle. Mä ilmeisesti ärsytän häntä kaikella mitä teen tai jätän tekemättä. Ja teen kotitöistä vähintään oman osuuteni, hoidan lapsiamme, annan vaimoni olla paljon omissa menoissaan, en juurikaan juo alkoholia enkä makaa sohvalla, pärjään hyvin töissäni. Olen mielestäni hyvä isä ja aviomies, mutta vaimoni ei sitä näe.
Pitkä kirjoitus mutta haluan siis erota enkä uskalla, koska vaimoni on niin räjähdysherkkä ja halveksii mua jo nyt niin paljon että pelkään puhuisiko hän oikeudessa lasten yksinhuoltajuuden itselleen. Hän osaa olla todella upea ihminen muille ja aikoinaan oli sellainen mullekin, yli 10 vuotta sitten.
Mikä meni pieleen? En usko liittomme enää parantuvan, joten miten uskaltaisin erota? Ja miten isiä kohdellaan pienten lasten huoltajuuskiistoissa oikeudessa? Koska oikeuteen tuo vaimoni varmasti minut veisi.
Kommentit (130)
Nykyään määrätään kyllä yhteishuoltajuus jos ei isoja ongelmia. Mutta koska lapset tai nuorin niin pieni niin viikko-viikko systeemi ei käy ja silloin voit jäädä vähemmälle tapaamisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksette puhu keskenänne? Jos vaimo puhuu kuultesi, että sitten kun asumme keskenämme, niin se tarkoittaa sitä, että vaimo haluaa sinun puhuvan hänen kanssaan teidän parisuhteen tilasta.
Mutta jos olet jo päättänyt erota, niin turha siinä on mitään puhua. Ilmeisesti vaimosi on oikeassa, kun ei näe eikä koe sinua hyvänä aviomiehenä, joka omasta mielstäsi olet. Hyvä aviomies ei suunnittele eroa lasten ollessa pieniä.
Meillä tuli kesällä ero ja tammikuussa saamme hakea kakkosvaihetta. Kirjoituksesi oli aika paljon kuin olisi tullut omasta kynästä. Lapset tosin 5 ja 2,5. Ero on ollut välillä tasaista ja välillä todella riitaisa. Lastenvalvojalla käyminen oli painajaismainen. Olimme päätyneet viikko-viikko-systeemiin, mutta tätä ei meille suostuttu vahvistamaan koska pienempi on vielä alle kolmivuotias. Nyt ollaan siis menty käytännössä tuolla systeemillä, mutta ilman virallista huoltajuussopimusta. Lastenvalvojan asenne oli heti se, että lapset äidille ja isä saa lapset joka toinen viikonloppu. Muutenkin oli valmiiksi huonolla ennakkoasenteella esittäessää näkemyksiään arvioidessaan isän kykyjä ja haluja hoitaa lapsiaan Onneksi ex ei halunnut lähteä tähän ja olen saanut olla lasteni elämässä. Nyt sitten jännitetään tammikuun tapaamista.
Paljon on erossa raskaita ja vaikeita asioita. Kukaan pienten lasten vanhempi ei kuitenkaan siihen prosessiin kevyin päätöksin lähde. Meilläkin kokeiltiin parisuhdeterapiasta alkaen eri keinoja jatkaa yhdessä. Asenteet isiin erotilanteissa on vielä huonot, vaikka onneksi nykyään suositellaan aina edes jonkinlaista yhteishuoltajuutta.
En silti kadu päätöstä. Olen ollut nyt tyttärilleni parempi isä kuin koskaan aiemmin. Kotonani on rauhallista, eikä jatkuvat riidat enää aiheuta mielipahaa ja stressiä. Touhuan lasten kanssa omalla viikollani paljon kaikkea kivaa, eikä mistään tule mitään vääntöä. On ollut kiva myös huomata, kuinka mielellään tytöt tulevat luokseni. Teemme ihan arkisia asioita yhdessä, laitetaan ruokaa, ulkoillaan, siivotaan ja leikitään. Millään onnellisuudenostamisella tässä ei siis ole tekemistä.
Kauheita ovat sitten ne viikot kun tytöt ovat äidillään. Päivä pari menee hengähtäessä ja sitten iskee kauhea ikävä.
Ap olisiko parisuhdeterapia kuitenkin hyvä vielä kokeilla? Teillä on noin pienet lapset ja se on aika kuormittavaa aikaa parisuhteelle. Valvottaako lapsenne? Väsyneenä sitä saattaa olla ärtyisä ja tiuskiva sille lähimmälle eli puolisolle.
Kiitos kommenteista. Yksi kysyjä oletti etten osaisi keskustella vaimoni kanssa tai etten olisi tarttunut hänen hätähuutoihinsa. Väärin oletettu. Mutta jos kysyessäni asiasta kuinka kauniisti tahansa, saan vain kiukkuisia vastauksia "ei mua mikään vaivaa" tai "erota kai pitäisi mutta eihän se kannata", ja sitten keskustelu tyssää taas, niin miten pystyn pitämään avointa ja rakentavaa keskustelua yllä yksin? Mielelläni kuulisin miten saisimme keskustelun toimimaan.
vaimoni ei suostu yksilö- eikä pariterapiaan ja kokee niitä koskevat keskustelunaloitukseni ahdistavina ja loukkaavina, ainakin reaktioistaan päätellen. Itse en ole mennyt myöskään yksilöterapiaan vaikka tuntuu että alkaisi olla jo omat voimat loppu.
Ja huolestuttaa tuo huoltajuuskiista todella paljon, mistä joku jo kirjoittikin. Todella ahdistava tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa erota ennen kuin tilanne tulehtuu niin että vaikuttaa lapsiin.Ja niin sovussa kun vain mahdollista.
Ja lapset nukkuu ihan hyvin. Vanhempi lapsi oli vauvana huonouninen mutta hänkin on nukkunut hyvin jo pari vuotta. Nuorempi on aina nukkunut hyvin, parikuisena vaan oli jotain normaalia vatsavaivaa valvottamassa, mutta univelkaa ei siis ole meillä kummallakaan nykyisin. Ja vauvan kanssa valvomiset hoidimme yhdessä, eli ei vaimoni ole joutunut silloinkaan olla mitenkään yksin lastemme kanssa. Olen hoitanut lapset aina mielelläni. Rakastan heitä ja siksi tämä onkin niin todella raskasta.
Kiitos vinkeistänne. Joku ulospääsy tästä pitäisi keksiä?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun tekis mieli pettää ja erota, ja ihmettelet vaimon kylmyyttä? Luuletko ettei hän aisti tuota kaikkea sinusta?
Mitä vaimosi sanoo, jos ehdotat sitä pariterapiaa nimenomaan lasten parhaaksi? Jos eron jälkeen menee huoltajuuskiistaksi, sillä on todennäköisesti hyvin iso merkitys lastesi psyykkiselle voinnille! Miksi arvelet, että vaimosi ei osaa ajatella eron tullessa lasten etua? Jos hakeutuisit yksin perheneuvolaan, jos sieltä saisit vinkkejä perheesi tilanteeseen? Samalla antaisit vaimollesi viestiä, että yrität hakea apua perhetilanteeseen. Joskus se vastahakoisempikin voi tulla vastaanotolle, kun toinen käy ensin aikansa. Tai sitten vaihtoehtoisesti pariterapiaankin voi mennä yksin. Kumpi nyt tuntuisi itsestäsi järkevämmälle ja tarpeellisemmalle. Pariterapiasta voisit saada vinkkejä ja näkemystä esim. vaimosi käytöksen suhteen (esim. miten lapsuudenperheen parisuhde- ja kiintymyssuhteet näyttäytyvät omassa parisuhteessa), perheneuvolasta taas eroneuvontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että olet päätöksesi tehnyt.
Sinuna hakeutuisin johonkin, jossa saat käydä asioita läpi ammattilaisen kanssa, jos vaimo ei suostu yhdessä terapiaan. Pariterapiaa suositellaan myös silloin, kun suhdetta ei voida pelastaa. Siellä voidaan keskustella asiat selviksi niin, että ero menisi mahdollisimman kivuttomasti. Luulisin, että sinulle olisi sellaisesta hyötyä vaikka yksinkin.
Lapset ovat sinulle tärkeitä. Vaikka on aina surullista, kun perhe hajoaa lasten ollessa pieniä (tai no, minkä ikäisiä hyvänsä), joskus ero ja kaksi kotia on lasten kannalta parempi kuin koti, jossa vanhemmilla on kovin tulehtuneet välit. Lapset kyllä aistivat kaikenlaista.
Varmasti vaimo aistii mun epätietoisuuden jokaisen riidan kohdalla ja jokainen hetki, kun ollaan lähekkäin eikä silti kumpikaan enää halua koskettaa toista. Seksiä meillä on ollut vähän jo vuosikausia vaimoni tahdosta ja silti olen osoittanut hänelle pysyväni avioliitossamme ja haluavan lapsia hänen kanssaan. Tiedän hänellä olevan huono itsetunto ja siksi hän kohtelee minua ailahtelevaisesti. Olen lukuisia kertoja lohduttanut häntä ja kertonut rakastavani häntä, mutta ne sanani ja tekoni kannattelevat häntä vain hetken. Kunpa hän olisi jo aikoinaan käynyt terapiassa ja vahvistanut itsetuntoaan niin suhteemme olisi voinut olla hyvä. Hiljalleen olen alkanut miettiä että onko tosiaan minun velvollisuus kannatella häntä koko loppuelämäni? Tuntuu todella raskaalta. Ja jokainen kommentti esim lehdissä tai täällä palstalla "hyvä mies ei eroa" yms satuttaa enemmän kuin uskottekaan. Miehen pitäisi aina olla vahva ja ottaa vastaan kaikki mitä vaimoltaan saa? Näin itsekin ajattelin "myötä- ja vastamäessä", mutta nyt voimieni vähetessä epäilen tuota vahvasti... Milloin saa luovuttaa? Milloin mies saa erota ja silti nähdä lapsiaan tasavertaisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti vaimo aistii mun epätietoisuuden jokaisen riidan kohdalla ja jokainen hetki, kun ollaan lähekkäin eikä silti kumpikaan enää halua koskettaa toista. Seksiä meillä on ollut vähän jo vuosikausia vaimoni tahdosta ja silti olen osoittanut hänelle pysyväni avioliitossamme ja haluavan lapsia hänen kanssaan. Tiedän hänellä olevan huono itsetunto ja siksi hän kohtelee minua ailahtelevaisesti. Olen lukuisia kertoja lohduttanut häntä ja kertonut rakastavani häntä, mutta ne sanani ja tekoni kannattelevat häntä vain hetken. Kunpa hän olisi jo aikoinaan käynyt terapiassa ja vahvistanut itsetuntoaan niin suhteemme olisi voinut olla hyvä. Hiljalleen olen alkanut miettiä että onko tosiaan minun velvollisuus kannatella häntä koko loppuelämäni? Tuntuu todella raskaalta. Ja jokainen kommentti esim lehdissä tai täällä palstalla "hyvä mies ei eroa" yms satuttaa enemmän kuin uskottekaan. Miehen pitäisi aina olla vahva ja ottaa vastaan kaikki mitä vaimoltaan saa? Näin itsekin ajattelin "myötä- ja vastamäessä", mutta nyt voimieni vähetessä epäilen tuota vahvasti... Milloin saa luovuttaa? Milloin mies saa erota ja silti nähdä lapsiaan tasavertaisesti?
En kerta kaikkiaan ymmärrä, että miksi niitä lapsia pitää tehdä, jos parisuhde on ennen lapsiakin ollut huono? Ei se raskas pikkulapsiaika ainakaan tilannetta paranna.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti vaimo aistii mun epätietoisuuden jokaisen riidan kohdalla ja jokainen hetki, kun ollaan lähekkäin eikä silti kumpikaan enää halua koskettaa toista. Seksiä meillä on ollut vähän jo vuosikausia vaimoni tahdosta ja silti olen osoittanut hänelle pysyväni avioliitossamme ja haluavan lapsia hänen kanssaan. Tiedän hänellä olevan huono itsetunto ja siksi hän kohtelee minua ailahtelevaisesti. Olen lukuisia kertoja lohduttanut häntä ja kertonut rakastavani häntä, mutta ne sanani ja tekoni kannattelevat häntä vain hetken. Kunpa hän olisi jo aikoinaan käynyt terapiassa ja vahvistanut itsetuntoaan niin suhteemme olisi voinut olla hyvä. Hiljalleen olen alkanut miettiä että onko tosiaan minun velvollisuus kannatella häntä koko loppuelämäni? Tuntuu todella raskaalta. Ja jokainen kommentti esim lehdissä tai täällä palstalla "hyvä mies ei eroa" yms satuttaa enemmän kuin uskottekaan. Miehen pitäisi aina olla vahva ja ottaa vastaan kaikki mitä vaimoltaan saa? Näin itsekin ajattelin "myötä- ja vastamäessä", mutta nyt voimieni vähetessä epäilen tuota vahvasti... Milloin saa luovuttaa? Milloin mies saa erota ja silti nähdä lapsiaan tasavertaisesti?
Oletko varma, että se on juuri vaimosi joka tarvitsee terapiaa etkä sinä tai te molemmat? Säälittää viattomat lapset, joita ihmiset itsekyydessään tekevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoidit lapsiasi vain 2 kk. Miksi vain niin vähän?
No nostat vaan kissan pöydälle niin että pistät avioerohakemuksen vetämään. Kerrot asiasta vaimolle heti ja teillä on 6 kk aikaa suunnitella miten järjestetätte lastenne tulevaisuuden.
Lapsille parempi kun eroatte. Ei lapset ole onnellisia jos vanhemmatkaan ei ole.
Mitä se vaimo tarkoittaa että erota pitäisi mutta ei se kannata?
Mitä vaimo sanoo kun kerrot miltä sinusta tuntuu? Kertooko hän miltä hänestä tuntuu? Mitä mieltä vaimo on siitä mikä on lasten etu? Tämä nykyinen vai vaikka se viikko-viikko, niin että hän on lasten kanssa onnellinen omillaan ja samoin sinä, tosin onhan se vaikeaa olla lapsista erossa joka toinen viikko.
Vaimosi varmaan tietää että on hyvin todennäköistä että yhteishuoltajuus teille tulee kun olet normaali ihminen etkä mikään rikollinen tai juoppo. Onko hänellä kuitenkin se pelko ettei kestä yksinäisiä viikkoja? Mutta ei oikein kestä sinun kanssasi olemistakaan?
Mikä mahtaisi olla vaimon ratkaisu tässä tilanteessa? Pitäisikö kuitenkin teidän parisuhdetta yrittää pelastaa vai lähteä eri osoitteisiin ja kokeilla olisiko se parempi? Voittehan kokeilla ensin asumuseroa jos hänkin kerran etsii asuntoa?
Vierailija kirjoitti:
Hoidit lapsiasi vain 2 kk. Miksi vain niin vähän?
Hoidan lapsia paljon... Jopa 2 kk :D
Mikähän kumma tässä on että kun isä kirjoittaa ongelmistaan avioliitossa,te koko ajan etsitte vikaa hänestä.Jos olisi toisinpäin,te jo kiireenvilkkaa kehottaisitte naista eroamaan miehestä ja muuttamaan lapsineen mahdollisimman kauas.Vaikka juttu olisi ihan sama mutta vain toistepäin.
Kyllä tää oikeasti on miesvihapalsta.Sen tässä naisena uskallan sanoa.
Komenna vaimo terapiaan hoitamaan masennus veks.