Koululiikunnassa ei opeteta mitään
Koululiikunnassa ei opeteta mitään. Siellä tehdään suoritteita, joita saa harjoitella 15 minuuttia yhteensä.
Et osannut heittää, et jaksanut kiivetä köyttä pitkin, et hypännyt pukin yli, olet huono pallopeleissä, et ole hyvä uimaan,... Mutta Minna-Jooseppi osasi kyllä. Hän on hyvä liikunnassa. Sinä et ole.
Jos äidinkieltä opetettaisiin kuin liikuntaa, vain 10% väestöstä osaisi lukea.
Sama ongelma on kaikissa taide- ja taitoaineissa. Kuvaamataidossa oppii sen, että on huono kuvaamataidossa. Käsityössä oppii, että on huono käsitöissä. Musiikintunnilla oppii, että ei ole sävelkorvaa eikä rytmitajua.
Meillä opetetaan näiden aineiden opettajia yliopistoissa, ja näin yksinkertaista asiaa ei ymmärretä: koulussa on tarkoitus oppia asioita.
Kommentit (42)
Minulla on hyvät muistot koululiikunnasta ja minusta oli kivaa päästä kokeilemaan paljon uusia lajeja, mitä ei muuten vapaa ajalla olisi tullut mieleenkään kokeilla esim. lentopallo.. huono olin minäkin siinä, mutta mitäs sitten? uskon että liikunnan saralta löytyy jokaiselle jotakin, ja hyvä kun pääsee kokeilemaan monipuolisesti kaikkea.
Minä en näe asiaa noin että liikuntatunneilla opittaisiin missä on huono, mitä merkitystä sillä loppujen lopuksi on? Meidän liikunnan opettaja ei antanut 10 niille, jotka olivat parhaita kaikissa lajeissa, vaan niille, jotka ottivat muutkin huomioon , myös ne vähemmän liikunnalliset esim. paritehtävissä kelpaa kuka tahansa. Ei kaikessa tarvitse verrata itseään muihin, tulee vaan paha mieli koska aina joku on itseään parempi. Helpompaa jos osaa keskittyä kivaan tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Koululiikunnassa voitaisiin keskittyä yhteen lajiin, niin oppisi jotain. Se, että kokeilee x määrää lajeja, joista x-3:ssa on huono, ei opeta muuta kuin että on huono x-3:ssa lajissa.
No eihän koululiikunnan tarkoitus ole opettaa hyväksi yhdessä lajissa vaan kokeilla monipuolisesti niitä lajeja jotta kaikki löytäisivät jotain kivaa (tosin tääkään ei kyllä ihan toimi, meillä ainakin painotettiin liikaa pallopelejä ja hiihtoa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koululiikunnassa voitaisiin keskittyä yhteen lajiin, niin oppisi jotain. Se, että kokeilee x määrää lajeja, joista x-3:ssa on huono, ei opeta muuta kuin että on huono x-3:ssa lajissa.
No eihän koululiikunnan tarkoitus ole opettaa hyväksi yhdessä lajissa vaan kokeilla monipuolisesti niitä lajeja jotta kaikki löytäisivät jotain kivaa (tosin tääkään ei kyllä ihan toimi, meillä ainakin painotettiin liikaa pallopelejä ja hiihtoa).
Mitä hyötyä on kokeilla sitä sun tätä? Mitä se opettaa?
Sama liikunta ei sovi kaikille. Pitäisi voida valita miten liikuntatuntinsa viettää. Ei niin että aina pelataan pesäpalloa.
Olen eri mieltä käsitöistä, niitä kyllä opetetaan. Jokaiselle perusteet ja sitten osa virkkaa pehmoeläimen, osa ketjusilmukkanauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koululiikunnassa voitaisiin keskittyä yhteen lajiin, niin oppisi jotain. Se, että kokeilee x määrää lajeja, joista x-3:ssa on huono, ei opeta muuta kuin että on huono x-3:ssa lajissa.
No eihän koululiikunnan tarkoitus ole opettaa hyväksi yhdessä lajissa vaan kokeilla monipuolisesti niitä lajeja jotta kaikki löytäisivät jotain kivaa (tosin tääkään ei kyllä ihan toimi, meillä ainakin painotettiin liikaa pallopelejä ja hiihtoa).
Mitä hyötyä on kokeilla sitä sun tätä? Mitä se opettaa?
No sitä kautta voi löytää mieluisen liikuntalajin jota alka vaikka harrastaa vapaa-ajallakin. Jonkinlaista liikuntaa pitäisi kuitenkin kaikkien harrastaa.
Eipä näy mikään muuttuneen sitten minun kouluaikani (ja siitä on todella kauan). Liikunnassa ei opetettu hiihtämisen eikä luistelun alkeitakaan - siis edes alkeellista tekniikkaa - sillä kyllähän nyt kaikki suomalaiset lapset hiihtää ja luistella osaavat! No, minä en osannut. (Perheeni oli kaikkea muuta kuin liikunnallinen, keskityttiin enemmän henkiseen kuin ruumiin kulttuuriin). En osannut ennestään, enkä siis oppinut enkä koulun jälkeen ole kertaakaan suksia tai luistimia jalkaani pannut. Harmi, olisi nuorempana ollut kiva osata. Käsitöissä oletettiin että tokihan kaikki tytöt nyt virkata ja neuloa osaavat... eikä opetettu. Nuo taidot hankin sitten aikuisena käsityötaitoisen ystävän opastuksella.
Kurjaa, ettei mikään ole muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Koululiikunnassa voitaisiin keskittyä yhteen lajiin, niin oppisi jotain. Se, että kokeilee x määrää lajeja, joista x-3:ssa on huono, ei opeta muuta kuin että on huono x-3:ssa lajissa.
Jatkan. Olisi siis lajeja, joista valittaisiin. Voitaisiin jopa tehdä joukkueita, ja koulut kisaisivat. Esim. yhdessä koulussa pesäpallo, hiihto, moukarin heitto, luistelu, suunnistus, miekkailu; toisessa koulussa sähly, uinti, pesäpallo, hiihto, keihäänheitto, luistelu, aitajuoksu; pienessä koulussa olisi vain pesäpallo ja hiihto.
Olisi muutama laji, jotka olisivat joka koulussa, vähän kuin kielissä on pakkoruotsi. Joukkueet voisivat kokeilla vähän noita pakkolajeja, yleissivistysmielessä.
Liikuntatunneilla on tarkoitus oppia, yllätys yllätys, liikkumista. Kuulostaa kyllä harmillisesti siltä, että sinä et siellä paljoa oppinut. Osallistuitko ollenkaan? Oli miten oli, kyllä siellä kaikki voi halutessaan oppia joukkuetaitoja sekä kehonhallintaa, tasapainoa ja kaikkea muuta omasta fysiikasta. Kansallisesta perusopetuksen opetussuunnitelmasta löytynee vielä tyhjentävämpi selvitys liikuntatuntien tavoitteista ja oikeutuksesta.
Kyllähän muissakin aineissa täytyy suurin osa oppia kotona jos haluaa hyvän numeron. Ei kukaan opettaja selitä asioita keskiverrolle oppilaalle kunnolla
Ehkä koululiikunnan ei ole tarkoitus opettaa. Jos haluaa oikeasti oppia lajin ja sen tekniikkaa tulee sitä säännöllisesti harrastaa. Koululiikunnan tarkoitus on olla vastapainona opiskelulle, tutustuttaa eri liikuntalajeihin, ylläpitää lasten ja nuorten liikkumista edes jollain tasolla sekä kehittää motoriikkaa, koordinaatiota ja kehon hallintaa yleisesti.
Monessa koulussa liikunta kuitenkin painottuu pallopeleihin näin ainakin oli meillä ja se oli mielestäni surullista. Ylästeella perusvoimistelua oli tasan kerran koko vuonna. Siellä sitten niinkin yksinkertainen asia kuin esteen yli hyppiminen tai kuperkeikka oli mahdoton tehtävä ja oltiin kankeita kuin rauta. En sitten tiedä onko se puhtaasti opettajien laiskuutta olla pitämättä perusvoimistelua, sillä siihen tarvitaan erilaisia välineitä. On vain helpompaa sanoa oppilaille että hakekaa koripallo tai säbämailat.
Musiikissa on mielestäni tarkoitus sivistää lapsia ja nuoria musiikin historiasta, eri genreistä ja tutustuttaa soittimiin ja mahdollisesti laulamiseen. Näillä ns. turhemmilla aineilla on pohjimmiltaan tarkoitus vain tutustuttaa alaan ja olla vastapainona lukemiselle. Joku voi nauttia musiikin tunneista, käsitöistä ja liikunnasta. Jotta voidaan valinnaiskursseilla tehdä aiheesta kiinnostuneiden kanssa vaativampia juttuja pitää perusasiat olla hallussa. Minusta on kyllä tarpeellinen taito osata käyttää neulaa ja lankaa sekä oppia leikkaamaan, sahaamaan ja naulamaan nauloja.
Kyllä näissä aineissa aina jotain oppii. Ei ehkä pohjimmiltaan täydellisesti jotakin, mutta kuitenkin oppii esimerkiksi miten suurin piirtein pelataan niitä tiettyjä pelejä, miten palloa voidaan eri tavoin käsitellä ja kuinka saadaan nappi ommeltua hyvin kiinni.
Se mikä mättää on se että näitä aineita arvostellaan numeroin. Kun kyse on kuitenkin näistä asioista, ei niitä tulisi arvostella taitotason mukaan. Meillä liikunnanopettaja ei ottanut huomioon kuntotestien tuloksia arvioinnissa, hän antoi katsoa tulosta vastaavat numerot meitä itseä varten. Tuloksia ei merkattu myöhemmin ylös mihinkään. Opettaja arvosteli sen mukaan kuinka aktiivisesti osallistuu ja millä mielellä ja motivaatiolla. Hänelle yrittäminen oli tärkeintä eikä se taitotaso. Taidot olivat vain korottavat ominaisuuksia, mutta ei se huippulahjakaskaan saanut 10 jos asenne/yhteistyökyky tms ei ollut kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koululiikunnassa voitaisiin keskittyä yhteen lajiin, niin oppisi jotain. Se, että kokeilee x määrää lajeja, joista x-3:ssa on huono, ei opeta muuta kuin että on huono x-3:ssa lajissa.
No eihän koululiikunnan tarkoitus ole opettaa hyväksi yhdessä lajissa vaan kokeilla monipuolisesti niitä lajeja jotta kaikki löytäisivät jotain kivaa (tosin tääkään ei kyllä ihan toimi, meillä ainakin painotettiin liikaa pallopelejä ja hiihtoa).
Mitä hyötyä on kokeilla sitä sun tätä? Mitä se opettaa?
No sitä kautta voi löytää mieluisen liikuntalajin jota alka vaikka harrastaa vapaa-ajallakin. Jonkinlaista liikuntaa pitäisi kuitenkin kaikkien harrastaa.
Mutta ei se mene niin. Ei jääkiekkoa aleta harrastaa, koska sitä kokeiltiin koulussa. Ei yhden kerran kokeilu surkeasti opastettua koripalloa saa sinua innostumaan harrastamaan koripalloa.
Koululiikunta oli aivan hevonvitusta vuonna 90 jotain. Ei siitä pitäis ees olla numeroa vaan sen pitäisi vain sisältyä koulunkäyntiin.
Ei jotain pro-olen aina harrastanut kaikkea liikuntaa oppilasta ja koskaan mitään tehnyttä voi opettaja verrata keskenään.
Mielenkiintoinen näkökulma.
Minunkin mielestäni liikuntatunnit voisivat olla sitä, että kokeillaan erilaisia lajeja järkevästi ilman jatkuvaa kilpailua ja vaikka sitten kirjoitetaan ja keskustellaan eri lajeista ja liikunnan merkityksestä terveydelle ja opitaan hoitamaan kehoa liikunnalla tai että milloin ei kannata liikkua jne.
Vanhoilla liikuntatunneilla jotkut harjoitteet olivat epärealistisen hankalia lapsille ja nuorille ja hyviä lähinnä tuottamaan epäonnistumisen kokemuksia, kuten vaikka leuanvetojen tekeminen jalat tikkusuorana; harva aikuinenkaan jaksaa tehdä yhtään toistoa, joten en ymmärrä mitä järkeä tuollaisessa on.
Liikunnanopettajista itsessään ei ole erityisen huonoja kokemuksia.
Kuviksessa on kyllä ihmetyttänyt opettajien autistitason pedagogiset taidot työn keveyteen nähden; peruskoulun valinnaisesta on jäänyt mieleen, kun opettaja tuli sanomaan, että "ei taida tämä (maalaus) olla sinun vahvuutesi" tai jotain muuta sellaista ja aikuisena kansanopistossa tuli aika kiintoisia persoonia vastaan myös. Toinen rupesi heti ensimmäinen päivänä heittämään levotonta (ääri)feministiläppää ja toinen möykkäsi kerran tärkeänä, miten hänelle "maksetaan tästä" kun joku piirros ei ollut mieleen ja hänen visionsa mukainen. Harmi etten silloin keksinyt sanoa, että "ehkä sinulle ei pitäisi maksaa siitä".
Vierailija kirjoitti:
Ehkä koululiikunnan ei ole tarkoitus opettaa. Jos haluaa oikeasti oppia lajin ja sen tekniikkaa tulee sitä säännöllisesti harrastaa. Koululiikunnan tarkoitus on olla vastapainona opiskelulle, tutustuttaa eri liikuntalajeihin, ylläpitää lasten ja nuorten liikkumista edes jollain tasolla sekä kehittää motoriikkaa, koordinaatiota ja kehon hallintaa yleisesti.
Monessa koulussa liikunta kuitenkin painottuu pallopeleihin näin ainakin oli meillä ja se oli mielestäni surullista. Ylästeella perusvoimistelua oli tasan kerran koko vuonna. Siellä sitten niinkin yksinkertainen asia kuin esteen yli hyppiminen tai kuperkeikka oli mahdoton tehtävä ja oltiin kankeita kuin rauta. En sitten tiedä onko se puhtaasti opettajien laiskuutta olla pitämättä perusvoimistelua, sillä siihen tarvitaan erilaisia välineitä. On vain helpompaa sanoa oppilaille että hakekaa koripallo tai säbämailat.
Musiikissa on mielestäni tarkoitus sivistää lapsia ja nuoria musiikin historiasta, eri genreistä ja tutustuttaa soittimiin ja mahdollisesti laulamiseen. Näillä ns. turhemmilla aineilla on pohjimmiltaan tarkoitus vain tutustuttaa alaan ja olla vastapainona lukemiselle. Joku voi nauttia musiikin tunneista, käsitöistä ja liikunnasta. Jotta voidaan valinnaiskursseilla tehdä aiheesta kiinnostuneiden kanssa vaativampia juttuja pitää perusasiat olla hallussa. Minusta on kyllä tarpeellinen taito osata käyttää neulaa ja lankaa sekä oppia leikkaamaan, sahaamaan ja naulamaan nauloja.
Kyllä näissä aineissa aina jotain oppii. Ei ehkä pohjimmiltaan täydellisesti jotakin, mutta kuitenkin oppii esimerkiksi miten suurin piirtein pelataan niitä tiettyjä pelejä, miten palloa voidaan eri tavoin käsitellä ja kuinka saadaan nappi ommeltua hyvin kiinni.
Se mikä mättää on se että näitä aineita arvostellaan numeroin. Kun kyse on kuitenkin näistä asioista, ei niitä tulisi arvostella taitotason mukaan. Meillä liikunnanopettaja ei ottanut huomioon kuntotestien tuloksia arvioinnissa, hän antoi katsoa tulosta vastaavat numerot meitä itseä varten. Tuloksia ei merkattu myöhemmin ylös mihinkään. Opettaja arvosteli sen mukaan kuinka aktiivisesti osallistuu ja millä mielellä ja motivaatiolla. Hänelle yrittäminen oli tärkeintä eikä se taitotaso. Taidot olivat vain korottavat ominaisuuksia, mutta ei se huippulahjakaskaan saanut 10 jos asenne/yhteistyökyky tms ei ollut kunnossa.
Numeron sai siis pärstäkertoimen ja persoonallisuuden piirteiden perusteella?
Vierailija kirjoitti:
Liikuntatunneilla on tarkoitus oppia, yllätys yllätys, liikkumista. Kuulostaa kyllä harmillisesti siltä, että sinä et siellä paljoa oppinut. Osallistuitko ollenkaan? Oli miten oli, kyllä siellä kaikki voi halutessaan oppia joukkuetaitoja sekä kehonhallintaa, tasapainoa ja kaikkea muuta omasta fysiikasta. Kansallisesta perusopetuksen opetussuunnitelmasta löytynee vielä tyhjentävämpi selvitys liikuntatuntien tavoitteista ja oikeutuksesta.
Oletko liikunnanopettaja?
Kävin koulua 80-90-luvuilla.
Kyllä meillä ainakin käsitöissä opetettiin, miten tehdään kaavat, leikataan kankaat, ommellaan saumat ja napinlävet, miten virkataan ja kudotaan ja kirjotaan kuvioita ja kirjaimia ja ommellaan nappi ja korjataan rikkinäinen villasukka jne. Opin paljon sellaista, mitä mummu ei ollut opettanut, vaikka suuren osan käytännön kädentaitoja opinkin häneltä jo ennen kouluikää. Piilopisto onnistuu yhä, joten mukulan vaatteet tulee korjattua nätisti. Samoin hän pysyy lapasissa ja sukissa.
Kuviksessa harjoiteltiin vastavärejä, väriympyrää, perspektiivejä, tehtiin tehtäviä eri maaleilla, valokuvattiin ja kehotettiin itse ne kuvat.
Musiikissa opeteltiin nuottien ja taukojen pituudet, kitaraotteita, nokkahuilua (joka oli tosi kivaa), kannelta, neliäänistä kuorolaulua... Kuorolaulu on nykyisin rakas harrastus, johon en varmaan olisi edes ryhtynyt, jollei minulla olisi ollut osaamispohjaa kouluajoilta.
Liikunnassa käytiin teoriapuolta esimerkiksi kunnon ja eri lihasryhmien kehittämisessä ja ravinto-oppia. Yläkoulussa oli opetusta uimisessa, me kävimme uimassa joka toinen viikko ekaluokalta lukion kolmannelle, koska koulukeskuksessa oli samassa myös uimahalli. Uimahengenpelastusta oli ainakin yhtenä vuonna, ja toisena vuonna opeteltiin melomaan kajakeilla siellä uimahallissa :) . Kajakilla olen vielä aikuisenakin käynyt melomassa, koska nykyisessä kotikaupungissani on kajakkivuokraamo ja hyviä melontareittejä. Yläkoulussa ja lukiossa oli myös vuosittain kaksi kuukautta liikuntatunneilla tanssimista, joten sieltä saakka on hallussa valssit, tangot ja foksit. Lukion tokalla opeteltiin vanhojentansseja, mutta niitä en ole sen koommin tanssinut enkä enää osaisi.
Lukiossa liikunta oli enemmän kokeiluluonteinen sikäli, että sai mennä liikkumaan siten kuin halusi, Niinpä mekin kävimme esim. keilaamassa, pelaamassa squashia ja minigolfia, ampumaradalla ja harjoittelemassa jousiammuntaa. Näitähän ei yläkoulun puolella voi tehdä, koska ne ovat maksullisia, eikä peruskoulussa voi velvoittaa koteja maksamaan opiskelusta.
Minä yritin aina täysiä, siis sen minkä pystyin siihen nähden ettei minulla ollut mitään liikuntaharrastuksia eikä perhekään ollut kovin liikunnallinen. Silti numero aina vain 8. Olisi kannaltani ollut ihan sama mitä teen, ihan mahdoton olisi ollut saada 9 saati 10.
Vierailija kirjoitti:
Kävin koulua 80-90-luvuilla.
Kyllä meillä ainakin käsitöissä opetettiin, miten tehdään kaavat, leikataan kankaat, ommellaan saumat ja napinlävet, miten virkataan ja kudotaan ja kirjotaan kuvioita ja kirjaimia ja ommellaan nappi ja korjataan rikkinäinen villasukka jne. Opin paljon sellaista, mitä mummu ei ollut opettanut, vaikka suuren osan käytännön kädentaitoja opinkin häneltä jo ennen kouluikää. Piilopisto onnistuu yhä, joten mukulan vaatteet tulee korjattua nätisti. Samoin hän pysyy lapasissa ja sukissa.
Kuviksessa harjoiteltiin vastavärejä, väriympyrää, perspektiivejä, tehtiin tehtäviä eri maaleilla, valokuvattiin ja kehotettiin itse ne kuvat.
Musiikissa opeteltiin nuottien ja taukojen pituudet, kitaraotteita, nokkahuilua (joka oli tosi kivaa), kannelta, neliäänistä kuorolaulua... Kuorolaulu on nykyisin rakas harrastus, johon en varmaan olisi edes ryhtynyt, jollei minulla olisi ollut osaamispohjaa kouluajoilta.
Liikunnassa käytiin teoriapuolta esimerkiksi kunnon ja eri lihasryhmien kehittämisessä ja ravinto-oppia. Yläkoulussa oli opetusta uimisessa, me kävimme uimassa joka toinen viikko ekaluokalta lukion kolmannelle, koska koulukeskuksessa oli samassa myös uimahalli. Uimahengenpelastusta oli ainakin yhtenä vuonna, ja toisena vuonna opeteltiin melomaan kajakeilla siellä uimahallissa :) . Kajakilla olen vielä aikuisenakin käynyt melomassa, koska nykyisessä kotikaupungissani on kajakkivuokraamo ja hyviä melontareittejä. Yläkoulussa ja lukiossa oli myös vuosittain kaksi kuukautta liikuntatunneilla tanssimista, joten sieltä saakka on hallussa valssit, tangot ja foksit. Lukion tokalla opeteltiin vanhojentansseja, mutta niitä en ole sen koommin tanssinut enkä enää osaisi.
Lukiossa liikunta oli enemmän kokeiluluonteinen sikäli, että sai mennä liikkumaan siten kuin halusi, Niinpä mekin kävimme esim. keilaamassa, pelaamassa squashia ja minigolfia, ampumaradalla ja harjoittelemassa jousiammuntaa. Näitähän ei yläkoulun puolella voi tehdä, koska ne ovat maksullisia, eikä peruskoulussa voi velvoittaa koteja maksamaan opiskelusta.
Vastaväritkin niin haastava juttu että niitä pitää tankata vuositolkulla.
Koululiikunnassa voitaisiin keskittyä yhteen lajiin, niin oppisi jotain. Se, että kokeilee x määrää lajeja, joista x-3:ssa on huono, ei opeta muuta kuin että on huono x-3:ssa lajissa.