Kuinka vaikeaa naisen on pysytellä hoikkana tai edes melkein hoikkana yli 27-vuotiaana?
Tuntuu välillä, ettei naiset paljon muusta puhukaan kuin laihduttamisesta, niin mietin vain, että miksi se ei sitten onnistu? Kun naiset eivät kerran juo tai herkuttele tai löhöile (aina ovat palstamammatkin kuulemma liikkumassa sen minkä kotitöiltä ja museoiden kiertelyiltä ehtivät), niin kyllä tämä kuvio hieman kummastuttaa.
Kommentit (165)
todettava on, että olen joutunut huomattavasti vähentämään ja muuttamaan syömistäni viimeiset 15 vuotta, erityisesti viimeiset 5 vuotta, jotta olen voinut pysyä nykypainossani 53kg. Ikää on 47 vuotta. Syön pääasiassa kasviksia joka aterialla, en juurikaan maitotuotteita, vähän lihaa joka päivä, leipää pari siivua aamuisin. En syö pastaa, enkä riisiä enkä perunaa. Herkkuja hieman joka viikko, tai välillä jopa päivittäin pieni makea kahvin kanssa. Lenkkeilen ja kuntoilen 2-3 x viikko.
Olen välillä kauhuissani ollut siitä, miten vähän saa syödä, jotta ei liho. Ei kylläkään tee mitään raskasta ruokaa edes mieli, rakastan kasviksia. Lihomiseen olen kyllä helposti taipuvainen ja pidän makeasta. Jos alkaa vaaka näyttää 55kg tai housut alkavat kiristää, pidän 2-3 kg painonpudotuksen jättämällä makeat vähemmälle. Painonhallinta tarkoittaa kohdallani jokapäiväistä valintaa joka aterialla, mitä voi syödä.
Olin nuorena ylipainoinen, aina 30 -vuotiaaksi saakka. Sitten löysin minulle sopivan ruokavalion ja ruokailurytmin.
Olen nyt 52 -vuotiaana n. 50 kiloinen. Olen ollut jo 22 vuotta.
Tuntuu että vaikka syön terveellisesti ja yleensä vähän, jotta paino ei nousisi. Se NOUSEE SILTI !
Lenkkeilen "höpelönä", TV:tä katsoessani nostelen kahvakuulia :) , ym ym niin just ja just voin saada painon pysymään paikoillaan. Mulla taitaa olla niitä turvotushormooneja liikaakin......
Mutta entäs mies ! Hänhän syö harrastuksenaan. Paino ollut sama armeija ajoilta asti.
Huokaus.
Pysyn läskinä ihan vain kiusallani, saapahan olla rauhassa. Ärsyttää tämä jatkuva vikinä lihavista naisista. Miehistä on tullut tämän somehassutuksen myötä vaativia, ihan sama miltä itse näyttävät...
Lihominen on (lähes aina) jokaisen oma valinta, ja jos se tulee väkisin ja yllättäen, olet todennäköisesti laiminlyönyt terveyttäsi koko ikäsi, etkä tiedä asioista paljonkaan.
Ihan kaikki vaikuttaa 1) rasvan lisääntymiseen ja 2) lihasten katoamiseen 3) yleisen aineenvaihdunnan ja hormonien toimintaan. Nämä vaikuttaa sun ulkonäköön ihan suoraan.
Nämä kaikki osa-alueet saa kuntoon, jos on valmis liikkumaan paljon sekä syömään melko terveellisesti, ihan vanhaksi asti.
Menkää salille voimailemaan muutaman kerran viikossa, herättäkää itsenne lenkkeilemällä, katsokaa tv:tä vain harkiten, valmistakaa kaikki ruuat alusta alkaen itse, pyrkikää työhön, jossa ei tarvitse tuijottaa ruutua istuen 8h päivässä. Opetelkaa pitämään liikunnasta. Ottakaa aina portaat hissin sijaan. Syökää säännöllisesti, ja säästäkää herkut ja alkoholi aina vain erikoistilaisuutta varten. Nukkukaa niin paljon, kuin voitte, ja varmistakaa unen laatu hyvällä ympäristöllä.
Joillekin nämä vaan kun ovat prioriteetit, jollekin toiselle eivät. Nykynuoret (ja monet päälle 30-vuotiaatkin) ovat onneksi heränneet tajuamaan nämä asiat. Mikään hyvä ei tule ilman työtä.
Vierailija kirjoitti:
No minulla kyllä alkoi painoa kertymään yli 30-vuotiaana. Ihan sama ruokavalio kuin nuorempana. Olen vieläkin normaalipainoinen (170/63), mutta siitä parikymppisen 55 kg saa vain haaveilla...
No olen 38vee ja pituutta 159, painoa n. 62. Olen solakan näköinen. Ehkä luut painaa? Haluaisin vain 3kg pois niin olisin tyytyväinen. Minulla auttoi ruokavalio ja parhaimmillaan olinkin joku 57 kiloinen. Tämä onni ei kauan kestänyt kun palasin perus ruokavaliooni. En kuitenkaan entiseen elämääni jossa söin jättilautasen pastaa iltapalaksi kera punaviinin.
Olen 30-vuotias. 26-vuotiaaksi asti painoin noin 53kg, siitä vuodeksi nousi paino 58kg ja sen jälkeen on pysynyt tasaisesti 55kg kieppeillä. Teen toimistotyötä seisomapisteellä, syön kuin hevonen, juon kuin sieni enkä liiku juuri yhtään. Saa nähdä, mitä painolle tapahtuu seuraavina vuosina.
Vierailija kirjoitti:
todettava on, että olen joutunut huomattavasti vähentämään ja muuttamaan syömistäni viimeiset 15 vuotta, erityisesti viimeiset 5 vuotta, jotta olen voinut pysyä nykypainossani 53kg. Ikää on 47 vuotta. Syön pääasiassa kasviksia joka aterialla, en juurikaan maitotuotteita, vähän lihaa joka päivä, leipää pari siivua aamuisin. En syö pastaa, enkä riisiä enkä perunaa. Herkkuja hieman joka viikko, tai välillä jopa päivittäin pieni makea kahvin kanssa. Lenkkeilen ja kuntoilen 2-3 x viikko.
Olen välillä kauhuissani ollut siitä, miten vähän saa syödä, jotta ei liho. Ei kylläkään tee mitään raskasta ruokaa edes mieli, rakastan kasviksia. Lihomiseen olen kyllä helposti taipuvainen ja pidän makeasta. Jos alkaa vaaka näyttää 55kg tai housut alkavat kiristää, pidän 2-3 kg painonpudotuksen jättämällä makeat vähemmälle. Painonhallinta tarkoittaa kohdallani jokapäiväistä valintaa joka aterialla, mitä voi syödä.
Älä välitä niin minullakin! Joskus pitää suoda itselle myös herkuttelu ja tämä on itselle vaikeaa, siis ettei "maisti" jää päälle.
Onkohan se että naiset on läskempiä sen vuoksi, että jos bmi on yli 22= pullukka ja yli 24= läski. Ainoastaan 21-18 painoineksit on terveellisiä lukemia.
Ei se vaikeata ole, jos tykkää liikkumisesta. Itse olin fyysisesti kovassa työssä parikymppisestä 34-vuotiaaksi asti, sitten otin loparit ja lähdin mukavampiin, siisteihin sisätöihin. Lopetin liikkumisen kokonaan (mitä nyt kauppaan ja töihin kävelen, kun duuni on parin korttelin päässä). Paino ei kasvanut, mutta vaatekoko suureni koosta 40 kokoon 48 parissa vuodessa. Annoin suureta. Ei vaikuta mun duuniini ja sen tekemiseen mitenkään.
Mulle oma lihavuus ei ole mikään ongelma, olen laiska ja tykkään hyvästä ruoasta. Vihaan liikuntaa, ja jos en olisi puolivahingossa päätynyt edelliseen työpaikkaani olisin varmaan ollut tämänkokoinen jo 22-vuotiaana. :D
Jos nyt jonkun persettä hiertää se, että minä (täysin tuntematon ihminen) olen hänen mielestään Aivan Kaamea Läski, niin eipä ole siinä tapauksessa sillä tyypillä mitään oikeita ongelmia elämässään. :p #firstworldproblems
Naisista 66 prosenttia kärsii sellaisesta aineenvaihdunnan häiriöstä, jossa vyötärö paisuu ja paisuu, vaikka ihminen ei syö juuri mitään ja liikkuu päivittäin. Jos tämä ilmiö voitaisiin kaupallistaa, maailman energiapula olisi muisto vain.
No eipä ole kyllä lainkaan vaikeaa, jos syö sen verran kun sitä ruokaa tarvii. Silloin ei lihoa. Fakta. Mutta jos syö yli tarpeidensa niin aivan varmasti turpoaa, kuin pullataikina.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan se että naiset on läskempiä sen vuoksi, että jos bmi on yli 22= pullukka ja yli 24= läski. Ainoastaan 21-18 painoineksit on terveellisiä lukemia.
Ei. Ei ole "läskempiä" tuon takia.
Ei ole vaikeaa pysyä hoikkana, mutta itsekuria se vaatii. Ei voi imuroida napaansa kaikkea mitä sattuu mieli tekemään. :)
Vierailija kirjoitti:
Hormonaalinen ehkäisy sotkee monella kropan toimintaa, että kyllä tämä ihan siitä miesten kikkelin hyvinvoinnin ylläpitämisestä johtuu. Minulla ei ollut pienintäkään taipumusta lihomiseen ennen ehkäisyn aloittamista, sitten saman tien +7kg vaikka MIKÄÄN MUU ei elämäntavoissa muuttunut. Eli mun pitäisi syödä ihan naurettavan vähän, jotta en lihoisi.
Lääkärin mukaan korkeintaan pari kiloa nestettä voi kroppaan kertyä ehkäisyn myötä. Jos tuon enemmän kertyy, niin sitten se on se parisuhde, joka lihottaa. Laitetaan yhdessä ruokaa, herkutellaan telkun ääressä...
Vierailija kirjoitti:
En tiedä.
Mielestäni naisten pitäisi ottaa mallia miehistä, joista vain 66 prosenttia on ylipainoisia.
Olen ihmetellyt tätä lukua, kun varsinkin reilusti ylipainoisia naisia näkyy katukuvassa mielestäni selvästi enemmän kuin miehiä. Aika isolla osalla miehiä on jonkin verran ylimääräistä, mutta reilusti ylipainoisia ei ole ainakaan pääkaupunkiseudulla kovinkaan paljoa.
Yksi selitys tälle voi olla se, että ylipainon mittarina käytettävä BMI-luku lasketaan molemmille sukupuolille samalla kaavalla. Jos miehellä on vähänkään lihasta, niin BMI-heilahtaa todella nopeasti "ylipainon" puolelle.
Esimerkiksi itse olen ikäisekseni melko hyvässä tikissä oleva mies, 35v, 185cm, 85kg. En ole mikään salihirmu, mutta en myöskään heinäseiväs. Kaljavatsaa ei ole ja muutenkaan en ole yhtään "plösö". Silti painoindeksini hipoo lievää ylipainoa. Vastaavan BMI-lukeman saava urheilematon nainen voikin sitten olla visuaalisesti aika tuhdissa kunnossa...
Mikä on hoikka? Onko se esimerkiksi pituus miinus 110? 170 cm pitkä nainen saisi painaa 60 kg (tai sen alle,) ollakseen hoikka.
Määritelmiä kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Mikä on hoikka? Onko se esimerkiksi pituus miinus 110? 170 cm pitkä nainen saisi painaa 60 kg (tai sen alle,) ollakseen hoikka.
Määritelmiä kiitos!
170/60 ei ole hoikka, vaan normaalipainoinen. 170/55 alkaa olla jo hoikka.
Minä olen ollut hoikka aina, vaikka kaksi sisarustani ovat ylipainoisia.. toinen jopa reippaasti. Painan nyt liki 40-vuotiaana saman verran kuin lukiossa eli n. 45 kg. Painaisin mielelläni pari kiloa enemmän.
Kyllähän sen syyn jo kaupassa käydessä näkee. Lihavilla kärryt täynnä herkkuja ja nämä vielä kehtaavat syyttää huonoa aineenvaihduntaa tai hormoneita. Oikeasti makaavat sohvalla, eivät liiku (=kuluta kaloreita) tai hoida lihaskuntoaan. Lihakset parantavat myös aineenvaihduntaa, päinvastoin kuin läski.