The Walking Dead kausi 8 OFFICIAL
Onko sarjan katsojia paikalla, joko jännittää huominen aloitus? Itse haluaisin jo että Neganista päästäisiin eteenpäin, lähdettäisiin taas liikkeelle vaikka eri kaupunkiin, maahan tai miksei laivalle. Jotain uutta odotan tulevalta kaudelta.
Kommentit (1255)
Vai semmottii oli Johnin ja Naomin rakkaustarina. Toivoa on vielä!
Nyt on muuten uusi The Walking Dead sarjakuva luettavissa onlinessa!
Muistaako kukaan, millä sivulla sen onlinen linkki oli.
Hohoi mitä mieltä olet uusimmasta sarjiksesta, ottaako Rick vieraat vastaan hyvin vai huonosti? Mitäköhän Pamelalla on mielessä, ei kait ne huvikseen toistensa luona vieraile. Ei kaupantekokaan kuulosta järkevältä kun on iso vs. Pieni yhteisö.
Tuossa viimeisimmässä lehdessä ei tapahtunut kovin paljon merkittävää. Lähtivät vain matkaan.
Luultavasti Rick ottaa Pamelan hyvin vastaan, mutta kahnauksia aletaan kehitellä. Ehkä sitä kautta, että Rickin porukan pomot eivät ole tottuneet olemaan käskyvallan alla.
En ymmärrä, miksi sarjasta on aiemmin tyllyäut tietoa, että Pamela on kuvernööriäkin pahempi pahis oikeasti. Se ei vielä ilmene. Pientä esimakua saadaan siinä, että hänen poikansa käyttäytyy aika tökerösti. Siten kuin voi kuvitella narsistin käyttäytyvän.
Tosin Michonnen matkaporukassa mukana Rickin leiristä asti. kulkenut nainen (en muista nyt nimeä) privosoityu aivan turhaan liikaa ja käyttäytyy oudosti ja törkeästi. Se matkalta mukaan otettu nainen on himpun verran epäuskottava hahmo. Lapsellinen pilailija välillä. Miten olisi pärjännyt kaupungissa yksin.
Joo tosi outo se 'prinsessa' sarjakuvissa. Mä katoin just uusimman Feari, tosi plääh jos John kuolee. Toivottavasti sillä Nickin exällä on pokkaa ampua sen kakaran aivot pihalle.
Viime sunnuntaina ei tullutkaan FTWD:ia kun oli joku kuolleiden muistopäivä Amerikassa. 6. Päivä tulee uusi TWD sarjis, jee!
Vierailija kirjoitti:
Viime sunnuntaina ei tullutkaan FTWD:ia kun oli joku kuolleiden muistopäivä Amerikassa. 6. Päivä tulee uusi TWD sarjis, jee!
Nettiinkö myös?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime sunnuntaina ei tullutkaan FTWD:ia kun oli joku kuolleiden muistopäivä Amerikassa. 6. Päivä tulee uusi TWD sarjis, jee!
Nettiinkö myös?
Toivottavasti tulee pian nettiinkin. Nyt ainakin voi sanoa ettei tv-sarja mene niinkuin sarjakuvissa kun Rick Grimes poistuu kuvioista.
Katsoin nyt uusimman FTWD:n, ja mietin miksei ne ammu jalkoihin auton takana piileskelijöitä. Just kauden puolivälissä selviää loputkin mitä stadiumilla tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime sunnuntaina ei tullutkaan FTWD:ia kun oli joku kuolleiden muistopäivä Amerikassa. 6. Päivä tulee uusi TWD sarjis, jee!
Nettiinkö myös?
No nyt olis se uusin sarjis netissäkin
Vierailija kirjoitti:
Ja jos haluaa sarjakuvana:
http://readcomiconline.to/Comic/The-Walking-Dead/Issue-126?id=1753
Keksin, että sivulle 71 pääsee helpommin, kun laittaa kännykän vaakatasoon. Tällöin tulee enemmän sivuja valittavaksi ruudulle.
Rick lähtee sarjasta 9. kaudella eli näinköhän jää viimeiseksi tuo tuleva kausi. Parempi olisi jos jo loppuisi. Alkukausien jännittävä ja tapahtumarikas sarja on nykyisin sellaista tuubaa että ei enää jaksa innostua. Toisaalta haluan nähdä miten sarja päättyy ja sen takia olen katsonut. Harmi että hieno sarja on latistunut niin pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos haluaa sarjakuvana:
http://readcomiconline.to/Comic/The-Walking-Dead/Issue-126?id=1753
Keksin, että sivulle 71 pääsee helpommin, kun laittaa kännykän vaakatasoon. Tällöin tulee enemmän sivuja valittavaksi ruudulle.
Tai sitten tallentaa kirjanmerkkeihin sen mihin viimeksi jäi? :D
Taas olisi uusi sarjis luettavissa, vink vink :)
http://readcomiconline.to/Comic/The-Walking-Dead/Issue-181?id=136477
Täällä olen ainakin minä. Turussa :-)
Itse jatkan sarjan seuraamista, vaikka siitä on tullut liian hidastempoinen ja siinä on liikaa ryhmien vastaisia taisteluita ja kiinnostavia päähenkilöitä on liikaa kuollut. Seuraan sitä niin kauan kuin sitä tulee. Sen verran kuitenkin vielä kiinnostaa.