Lähiomaisen kuolema ja irtisanominen samalla viikolla

Tarkoitan lähinnä ettei saa nukuttua eikä syötyä kunnolla vielä 3 viikkoa tapahtuneen jälkeenkään.

Ap

mee lääkäriin

No miten se lääkäri vois asiat muuttaa?

Ap

On se aluksi normaalia,mutta kannatta mennä kuitenkin lääkärin luo,jotta tilanne selvitetään että onko tarvetta esim. lääkitykseen.

Onhan sinulla mahdollisuus keskustella ja purkaa asioitasi jonkun kanssa? Se olisi tärkeää, ei ihminen yksin jaksa kantaa raskasta taakkaa.

Olen pahoillani. Varmasti on normaalia surutyötä. Voitko puhua tuntemuksistasi jollekulle?

Kyllä mulla on tietysti lähisukulaiset.

Miehestä ei juuri oo turvaa ollut, hän vaan hokee että kyllä se siitä.

Mikä oli irtisanomisen syy? Mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä?

Yleensä saa varoituksen ensin, mutta jos on törkeä teko niin sitten voi saada kenkää suoraan.

Olen pahoillani menetyksestäsi. Kyllä ne lääkärit voi oikeasti auttaakin jos on esim. shokissa omanlapsen , puolison tai vanhemman kuolemasta.

Mulle kävi keväällä noin enkä muista kesästä yhtään mitään. Meni ihan sumussa pitkän aikaa. Ja kävin lääkäreillä ja on nyt neljää eri mielialalääkettä ja kolmea unilääkettä ja joku rauhoittava. Niistä olis siis apu pitänyt löytää mutten ole ottanut kun alkuun jotain unilääkettä josta tuli kauheita painajaisia.

Rahat nyt todella tiukoilla niin voiskohan ton kassillisen myydä jollekkin?

Pikkuhiljaa, pienin askelin alkaa elämä palautua raiteilleen. Itku- ja paniikkikohtauksia viikko viikolta vähemmän.

Olen pahoillani puolestasi ja menetyksestäsi, elät rankkoja hetkiä elämässäsi. On normaalia. Jos silti tunnet, että keskusteluapu olisi tarpeen, hakeudu lääkärin juttusille. 

On ymmärrettävää että mieli työskentelee noiden rankkojen juttujen kanssa. Energiaa ei silloin riitä muuhun, eikä pysty keskittymään, unikaan ei tule. Jos tunnet haluavasi puhua, voisitko näille lähisukulaisille? Pidä huolta itsestäsi, jos tuntuu tosi pahalta hakeudu lääkäriin. 

On normaalia.

Firma sulkee omansa, se on irtisanomisen syy.

Olen ollut töissä siellä 15v.

Sukulaisen oli oma sisar.

Ap

Olen pahoillani. Jostain syystä karmeat tapahtumat kasautuvat usein samalle ajanjaksolle. Pyydä läheisiltäsi apua ja puhu, yritä pitää huolta itsestäsi. Aika helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

On se aluksi normaalia,mutta kannatta mennä kuitenkin lääkärin luo,jotta tilanne selvitetään että onko tarvetta esim. lääkitykseen.

Lääkitykseen!!!??? Mitä ihmettä!!??

Eikö enää saa siis tuntea normaalia surureaktiota? Onko sekin tukahdutettava keinotekoisesti ja kemiallisesti!? Onhan se herrajumala normaalia että ihminen reagoi, jotkut voimakkaammin jotkut lievemmin tuollaisiin elämänmuutoksiin!

Kyllä suru pitää saada tuntea ja surra pois! Se on normaalia, ja reaktiosi on täysin normaali. Olisin sinuna huolissani jos et mitään tuntisi! Paras lääke voi olla jollekin puhuminen, toinen haluaa työskennellä asian läpi yksin. Itse tiedät miltä sinusta tuntuu. Ole itsellesi armollinen ja anna tunteitten tulla. Surutyö on tehtävä, muuten se jää pinnan alle ja aiheuttaa myöhemmin oirehdintaa. 

Jos siis tuntuu ettet jaksa, voit tietysti pyytää jotain mietoa nukahtamislääkettä alkuajaksi. Tunteet pitää kuitenkin tuntea! Kauhea vaatimus että ihmisen pitäisi olla kylmä kone ja tukahduttaa normaalit tunteet lääkkeillä! Hirveä ajatus, mutta niinhän se nykyisin monen kohdalla on. Aina lääketokkura kun vastoinkäyminen ja paha olo iskee. 

Voi järkytys. Tiedätkö, normaalistikin suru sotkee elimistön ja mielen toiminnan noin vuodeksi. Olisi onnekasta sinun tapauksessasi päästä vähemmällä. Saatko ansiosidonnaista? Ehkä voit kääntää sen hyödyksesi ja toipua rauhassa. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulla on tietysti lähisukulaiset.

Miehestä ei juuri oo turvaa ollut, hän vaan hokee että kyllä se siitä.

Jotkut on huonoja tällaisissa tilanteissa. Ehkä mies voisi auttaa enemmän käytännön asioissa kunnes pahin vaihe menee ohi? Joitain auttaa itseäänkin se että pitää itsensä pahimman vaiheen aikana liikkeessä ettei suru ja ahdistus ota valtaa. Minusta lääkäriin kannattaa mennä vasta siinä vaiheessa jos tilanne pitkittyy tai uniongelmat tms ovat todella pahoja. Suru tai elämänkriisi ei ole sairauksia.

Olen samaa mieltä muiden kanssa, ei ratkaisuksi voi aina ehdottaa lääkäriä tai lääkkeitä! Menetykset ja suru kuuluu elämään ja suruprosessilla on tehtävänsä, ei niitä kuulu hoitaa napeilla pois kuin jotain tautia.

Kannattaa hakea keskusteluapua noin raskaaseen tilanteeseen etenkin jos läheisesi eivät osaa tukea sinua menetyksissäsi. Uni on ihmisen perustarve, joten jos nukkuminen häiriintyy pahasti pitkäksi aikaa kävisin lääkärissä arvioituttamassa tilanteen. Joku pitkävaikutteinen melatoniini tai nukahtamislääke voisi auttaa nukkumaan. Muuten mielummin keskusteluapua kuin mömmöjä.

En ole asiantuntija, mutta kuvittelisin, että voi olla ihan normaalia, etenkin jos ei ole koskaan oikein oppinut käsittelemään vaikeita asioita ja tunteita - ja tämä ei ole kritiikkiä, vaan vain toteamus. Tunnen myötätuntoa kaikkia meitä kohtaan, jotka emme ole oppineet, tai olemme oppineet toimimattomat selviytymiskeinot. Tuli myös mieleen, että voit olla shokissa? Se varmaan väistämättä laskee toimintakykyä.

Mä ehkä alkaisin sinuna ihan tietoisesti miettiä, miten jatkat eteenpäin. Kirjoita vaikka lista asioista, joita täytyy tehdä, jos menehtyneen omaisen hautajaisjärjestelyt tms. on sun vastuulla. Konkreettinen lista voi auttaa, jos tuntuu, ettei asiat oikein pysy mielessä, ja voi myös helpottaa oloa viivata yli jo hoidettuja asioita. Pyydä myös ihmeessä apua tarvittaessa, jos sitä vain suinkin on saatavilla!

Kykenemättömyys nukkua ja syödä vaikeiden tapahtumien jälkeen on mulla itse asiassa yleensä johtunut siitä, että oon pantannut vaikeita tunteita sisälläni. Kannattaakin ajan myötä, kun saat käytännön asiat hyvälle mallille, keskittyä myös hyväksymään ja sallimaan vaikeat tunteesi ja opettelemaan niiden ilmaisua ja käsittelyä. Nettipalstoilta tai "tosielämän" sururyhmistä tms. voit löytää samanlaisia asioita kokeneita ihmisiä, jakaa tunteita ja ajatuksia ja huomata, ettet ole ainoa. Voit myös saada vinkkejä, kuinka päästä vähitellen jatkamaan elämässä myös eteenpäin.

Ole nyt myös erityisen armollinen itsellesi, älä vaadi itseltäsi liikaa. Syvä osanottoni, kamalaa että noin kurjat asiat sattuivat nyt samalla kertaa :( Lämmin halaus ja paljon voimia sulle!