Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko(ko)? Mitä apuja tilanteeseen?
22.10.2017 |
Olen tokalla lukiossa ja 17v. En tiedä itsekään, mistä tämä kaikki lähti, sillä vielä peruskoulussa yläasteella olin kova viittaamaan, eikä minua ahdistanut puhua tunneilla. Mutta sitten ykkösvuoden puolessa välissä viittaaminen loppui, ja minua rupesi ahdistamaan hirveästi se, että jos vaikka kieltentunneilla pitää vastata tai jos opettaja yhtäkkiä kysyykin kysymyksen minulta. Alkaa tärisyttämään ja hikoiluttamaan, ääneni alkaa väristä, pelkään että muut tuomitsevat. Jos on vaikka semmoinen tehtävä, jossa pitää kaikkien vastata vuorollaan, se on kaikkein pahinta ja piinallista, että melkein rupeaa itkettämään ja tärisyttää ja hikoiluttaa jo etukäteen. Olen koittanut tsempata ja rauhoittaa itseäni, että kaikki muutkin ovat samassa tilanteessa, eikä ketään kiinnosta, jos mokaa, muttei se auta. Esitelmät on ihan täyttä tuskaa ja nekin huolettavat monta päivää etukäteen. Kavereita ja ystäviä minulla on eli en ole ihan yksinkään.
Hävettää, että musta on tullut tällainen, vaikkei se minun vika ole. Minua tosin kiusattiin ala-asteella, en tiedä oireilenko nyt siitä. Haluaisin saada tilanteen kuriin, sillä koen, että tämä rajoittaa muutakin elämää, sillä nytkin murehdin jo huomisia kieltentunteja. Olisiko kellään vinkkejä tai kokemuksia?
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käy puhumassa kouluterkkarin kanssa!
Itselläni alkoi yläasteella vastaavanlainen jännitys, mutten osannut/uskaltanut hakea ajoissa apua. Luotin vain näihin yleisiin neuvoihin että "kyllä se helpottaa" ja "mitä useammin vaan esiinnyt, siihen tottuu". Juu, nämä VOI pitää paikkaansa, mutta jos oireet ovat noin voimakkaat mitä itselläni oli (kuvailemasi kaltaiset) niin mulla se vain paheni hiljalleen.
Menin lääkäriin hakemaan apua vasta yli kolmekymppisenä, kun olin saanut esiintymistilanteessa paniikkikohtauksen yleisön edessä. Traumaattinen kokemus.
Olisinpa tajunnut hakea apua jo ajoissa... Hae sinä :)
Helpottiko tilanne? Söitkö/Syötkö lääkkeitä tms.? Miten pärjäär? -ap
Vierailija kirjoitti:
Viina.
Hehheeheheee
-ap
Suosittelen ennemmin avuksi koukupsykologia kuin terkka tai kuraattoria. Nämä(kin) asiat ovat enemmän heidän osaamisaluettaan. Tsemppiä! Mitä aiemmin apua hakee sen helpompi niihin on vielä vaikuttaa!
Olen jo eläkkeellä mutta kokenut tuon saman painajaisen silloisen kansakoulun viidenneltä luokalta lähtien.
Kehottaisin samaan kuin tuo ed. vastaajakin: heti terveystädin puheille! Terapia voi tehota (jos sitä on sopivasti saatavilla), mutta tärkeimpänä pitäisin sitä, että lääkärin kautta hankit toimivan lääkityksen ainakin ensiavuksi (esim. Propralia tai muuta toimivaa beta-salpaajaa - miksei jtkn lievää bentsodiatsepiininilääkitystäkin pahimpia tilanteita varten).
Tuollaiset vaivat eivät ole luonteltaan mitään tilapäisiä, mutta asiallisin hoitotoimin liiallinen jännittyneisyys on kyllä hallittavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kavaako toleranssi nopeasti lääkkeistä? Onko teillä jotain syytä, mikä laukaisi tämän sos. tilanteiden pelon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aapeee kirjoitti:
Kavaako toleranssi nopeasti lääkkeistä? Onko teillä jotain syytä, mikä laukaisi tämän sos. tilanteiden pelon?
mulla laukaisi koulukiusaaminen, pojat nauroi kun pidin esitelmiä koulussa, opettaja ei pistänyt tai saanut poikia kuriin.
Vierailija kirjoitti:
aapeee kirjoitti:
Kavaako toleranssi nopeasti lääkkeistä? Onko teillä jotain syytä, mikä laukaisi tämän sos. tilanteiden pelon?
mulla laukaisi koulukiusaaminen, pojat nauroi kun pidin esitelmiä koulussa, opettaja ei pistänyt tai saanut poikia kuriin.
Näkyykö vaikutukset vielä tänäpäivänä arjessasi? -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja haluan lisätä, että parikeskustelut ja kahdenkeskiset keskustelut eivät tuota ongelmaa. Ainoastaan kaikille ääneen puhuminen.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aapeee kirjoitti:
Kavaako toleranssi nopeasti lääkkeistä? Onko teillä jotain syytä, mikä laukaisi tämän sos. tilanteiden pelon?
mulla laukaisi koulukiusaaminen, pojat nauroi kun pidin esitelmiä koulussa, opettaja ei pistänyt tai saanut poikia kuriin.
Näkyykö vaikutukset vielä tänäpäivänä arjessasi? -ap
no mulla on lääkitys, välillä näkyy ja välillä ei, esim. kaupassa jos tapaan tutun yhtäkkiä niin en halua/osaa jutella small talkkia. Tarvii valmistautua tilanteisiin, mitä puhuu jne..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aapeee kirjoitti:
Kavaako toleranssi nopeasti lääkkeistä? Onko teillä jotain syytä, mikä laukaisi tämän sos. tilanteiden pelon?
mulla laukaisi koulukiusaaminen, pojat nauroi kun pidin esitelmiä koulussa, opettaja ei pistänyt tai saanut poikia kuriin.
Näkyykö vaikutukset vielä tänäpäivänä arjessasi? -ap
no mulla on lääkitys, välillä näkyy ja välillä ei, esim. kaupassa jos tapaan tutun yhtäkkiä niin en halua/osaa jutella small talkkia. Tarvii valmistautua tilanteisiin, mitä puhuu jne..
Mikä lääke, onko toiminut hyvin, onko haittavaikutuksia jne.? -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiaan mulla on myöskin mahakipua ja pahoinvointia esim. nyt tai silloin kun on tulossa joku tilanne, jossa tiedän ahdistuvani. Lisäksi musta tulee kauhean itkuinen iltaa ennen ja pelkään vaan taas sitä, että muut arvostelevat ja huomaavat pelon.
-ap
Minullakin koulukiusausta taustalla. Itse hain juurikin aikoinaan yläasteen jälkeen propralit lääkäriltä, ja vielä nyt 25 iässä tarvittaessa ne on käytössä. Jonkun sortin koulu-psykologin luona kävin myös keskustelemassa. Propralin kanssa sinnittelin pitkän aikaa, kunnes ammattikorkeassa tuntui etten enään selviä niiden avulla. Oli paljon seminaareja yms ja tuntui, etten selviä enään normaalista kanssakäymisestä ihmisten kanssa. Alotettiin sitten venlafaxin sekä bentsot tarvittaessa otettaviksi. Eihän se ole mukava napsia lääkkeitä mut muutakaan keinoa ei ole vielä löytynyt.
Käy puhumassa kouluterkkarin kanssa!
Itselläni alkoi yläasteella vastaavanlainen jännitys, mutten osannut/uskaltanut hakea ajoissa apua. Luotin vain näihin yleisiin neuvoihin että "kyllä se helpottaa" ja "mitä useammin vaan esiinnyt, siihen tottuu". Juu, nämä VOI pitää paikkaansa, mutta jos oireet ovat noin voimakkaat mitä itselläni oli (kuvailemasi kaltaiset) niin mulla se vain paheni hiljalleen.
Menin lääkäriin hakemaan apua vasta yli kolmekymppisenä, kun olin saanut esiintymistilanteessa paniikkikohtauksen yleisön edessä. Traumaattinen kokemus.
Olisinpa tajunnut hakea apua jo ajoissa... Hae sinä :)