Lue keskustelun säännöt.
Olen draamakuningatar, eikä se ole niin huono ominaisuus kuin väitetään
19.10.2017 |
Minut on jo lapsena perheeni toimesta nimetty draamakuningattareksi. Vanhempani ja sisarukseni ovat enemmän hillittyjä viilipyttyjä. Tällaisella leimalla olen siis kulkenut koko ikäni, ja se määrittää omakuvaani aika paljon.
Tässä maailmassa ei draamakuningattaria arvosteta. Sana herättää hyvin negatiivisia mielleyhtymiä, eikä ihan syyttäkään. Joskus (kuten tänään) koen kuitenkin epäreiluna sen, miten tällaista luonnetta kuin omani pidetään automaattisesti huonona, ja tällaisia ihmisiä jotenkin kyvyttöminä hillitsemään itseään jne.
Miten taipumus draamaan sitten ilmenee? Ainakin minun tapauksessani voimakkaina tunnereaktioina niin iloihin kuin suruihinkin. Tunnen kaiken voimakkaasti, ja minun on vaikea kätkeä tunteitani. Otan myös paljon paineita ja stressiä mm. opiskeluista ja töistä, kenties enemmän kuin moni muu. Minulle on aina naureskeltu, kun olen hermoillut esim. tenttejä niin hirveästi. Epäonnistumiset olen ottanut aina raskaasti, ja toisaalta onnistumiset saavat minut täyden riemun valtaan.
Reaktioni eivät kuitenkaan ole mitenkään äärimmäisiä (enkä esim. suuttuessani ole tietenkään väkivaltainen tai mitään sellaista, mikä olisi todella huolestuttavaa), eikä minussa siis ole mitään "vikaa". Muistan kuitenkin jo yläasteen kuraattorin todenneen, että jotkut ihmiset elävät elämänsä kuten ajaisivat autolla pelkästään kolmosvaihteella, kun taas toiset vaihtavat ykkösestä vitoseen tunnetilojen vaihdellessa. Tämä vertaus kolahti.
Minä en ole täysin pahoillani siitä, että olen dramaattiseksi luonteeksi leimattu. Minusta on ihan mukavaa tuntea voimakkaasti. Viilipytty-perheenjäsenteni elämä on seesteisempää, ja he kai ajattelevat enemmän järjellä monia asioita, mutta on siinäkin joskus puolensa että tuntee vahvemmin. (Kunhan se ei siis johda holtittomaan käytökseen, jolloin kyseessä ehkä olisikin jo mielenterveyden ongelma.) Mielestäni on epäreilua, että kaltaisiani luonteita usein pilkataan ja väheksytään. Itse en ole useimmiten jaksanut pahastua tokaisuista, että olen aina niin dramaattinen, mutta joskus se kuitenkin tuntuu pahalta kun omaa luonnetta naureskellaan.
Muita draamaattisia?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Itsekin tunnen ja eläydyn voimakkaasti, mutta ei tulisi mieleenkään kutsua sitä draamakuningattaruudeksi. Itselleni ja lähipiirilleni draamakuningatar on se, jonka pitää kääntää kaikki itseensä, loukkaantua lähes kaikesta (esim. Jos sisaruksella on merkkipäivä ja pitää luopua omasta valokeilasta toisen takia) ja järjestää kohtauksiaa ties mistä. Oma napa ja tunteet ovat tärkeimmät, kun taas muiden vain pitäisi muka sopeutua siihen.
Eipä kyllä koskaan ole kukaan valittanut/kokenut negatiiviseksi itkupilliyttäni tai innokkuuttani. Tiedostan tunteeni hyvin ja esitän tunneherkkyyteni usein huumorin kautta ("jospa ei katsota titanicia tänään, ellet halua itsekin hukkua - kyyneliini" -tyylisesti).
Minulle on todellinen yllätys että draamakuningatar-termiä ei yleisesti ilmeisesti käytetä niin kuin minun perheessäni on käytetty. Olen kulkenut sillä leimalla lapsesta saakka, ja tiedän ettei sitä ole tarkoitettu pahalla, mutta se on ollut välillä vaikea muistaa kun luonteelleni on naurettu. Olen nimenomaan se itkupilli ja toisaalta yli-innokas, kuten ilmeisesti sinäkin. Se ei ole sama asia kuin "minä minä minä". Aiemmin ketjussa yritin ilmaista asiaa siten, että en ole mikään riehuja, vaan "OMG OMG OMG" -ihminen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle draamakuningatar/kuningas tarkoittaa ihmistä joka ei osaa käsitellä omia tunteitaan, ei sellaista joka vaan tuntee voimakkaasti. Draamailija kuvittelee toisten olevan vastuussa hänen tunteistaan, ja odottaa toisilta niihin vastakaikua. Hän ei ikään kuin riitä itselleen, vaan muiden pitää osallistua hänen tunteisiinsa. Usein hänen on pakko järjestää erilaisia kohtauksia, joilla hän tutkii omia ja toisten tunteita ja niihin vaikuttavia asioita, koska ei osaa käsitellä niitä sanallisesti, ei osaa keskustella eikä luota toisiin ja itseensä.
Jos joku kokee itsekseen omassa kopperossaan ilon ja surun vuoristorataa, ei häntä voi suoriltaan sanoa draamailijaksi, koska draamailija haluaa nimenomaan vetää ne muut ihmiset omaan vuoristorataansa mukaan. Se on draamailijan elinehto.
Tämä.
Olin just viisi päivää matkalla työkaverin kanssa, joka osoittautui draamakuningattareksi. Nyt tuntuu että tarvitsen toiset viisi päivää toipumiseen tuosta draamailusta. Se vaan pilasi matkan ja uuvutti mut kokonaan.
Ja huom. olen itse tunteellinen ja temperamenttinen tyyppi. Mutta draamailussa on kyse muusta: mun työkaverin tilanteessa näkyi olevan joku nuoruuden trauma, jossa hänen pitää aina saada parasta, parempaa kuin muut, ettei tuntisi olevansa huonompi. Joka hinnasta piti kuitenkin tingata, koska vaikka vaati parasta ei tietysti voi maksaa täyttä hintaa siitä. Eikä hänen korkeutensa tietenkään voi noudattaa palveluntarjoajan sääntöjä vaan siinäkin pitää saada erityiskohtelu tai kiukuttelu alkaa. Nämä draamailijat näkevät itsensä aina erityistapauksina, mutta kun maailma ei heidän ihmeellisyyttään tunnusta, niin sitten ollaan koko aika törmäyskurssilla joka asiassa. Lasken nämä draamailijat samaan kastiin kuin ne pikkulapset jotka heittäytyvät selälleen itkemään kaupassa karkkihyllyllä, elleivät saa karkkia. Tunteen syvyyttä, pyh.
Juu no minä en käyttäydy noin enkä ole mitenkään oikeutettu erityiskohteluun :D Käytöstavat ovat kunnossa, kiitos kunnollisen kasvatuksen ja terveen järjen. Käyttämäni "draamakuningatar"-termi on nyt selvästi väärä, en arvannut mitä se niin monille tarkoittaa.
Ap
No kas kummaa, kaikki muut tietävät mitä käsite tarkoittaa, mutta sinä olet näköjään kuvitellut itse sille jonkun positiivisen merkityksen. Läheisesi ovat sanoneet että olet "draamakuningatar", joten se tarkoittaa, että he pitävät sinua rasittavana.
Ja näin sanoo Urban Dictionnary: "Drama Queen. Someone who turns something unimportant into a major deal. Someone who blows things way out of proportion when ever the chance is given. "
Tiedätkö läheisteni lukeneen urban dictionarya....? Voin melkoisella varmuudella sanoa että esim. omat vanhempani eivät käytä minusta mitään nimitystä negatiivisessa mielessä, ilmaistakseen että olen rasittava. Jos nyt voitaisiin vaikka unohtaa tämä ilmaisu ja keskittyä siihen mitä itse asiassa olen kertonut itsestäni.
Ap
Mutta mitä keskustelua sä tästä haluat? Jos nyt tarkoitit vain, että olet tunteellinen ja mahdollisesti koet tunteet jotenkin syvemmin kuin lähipiirisi, tai ainakin näkyvämmin, niin mitä sitten. Ihmisillä on erilaisia temperamentteja, eikö tämä ole aika itsestäänselvää. Kaipasitko siis vertaistukea, vinkkejä omien tunteiden hillitsemiseen, arvostella niitä "kivikasvoja" vai siis mitä?
Tietenkin on selvää että ihmisiä on erilaisia. Minä olen elämäni aikana joutunut loukkaantumaan siitä, kun minun luonteestani on tehty pilaa. Jo aloitusviestissä heitän kysymyksen, onko muita samanlaisia. Se valaisee uskoakseni ketjun tarkoitusta?
Ap
Ei draamailija ole välttämättä todellakaan mikään itsekäs. Voi olla huomattavasti helpompaa seuraa ku ne joista ei saa mitään irti, kun eivät avaa suutaan ja kerro mikä on hätänä. Se vasta raskasta on
Jos tunnetilojen heilahtelu menee epäterveellisen voimakkaaksi niin eikeikö. Siiiinä ä tapatapukauksessa puhuuta kaksissuuntaisesta mieliaallaahhääirriööstä? En taarkoita, että tässä olisi sairaudesta kyse vaan siitä, että jos samaa polkua mennään paljon vielä pidemmälle.
Onhan aktiivinen tunneihminen kyllä viihdyttävä ja kivaa seuraa muutaman tunnin ajan. Loistavaa bileseuraa siis. Kotona ja töissä koen sellaiset uuvuttaviksi. Jos nyt vähän ikävästi sanotaan niin tunteiden täysin pidäkkeetön ulos päästäminen on vähän kuin suolistokaasun oidäkkeetön ulos päästäminen: tuntuu itsestä hyvältä ja helpottavalta, muitakin naurattaa pikku hetken mutta pidemmän päälle muilla ei ole enää kivaa.
Voisin ajatella asiaa myös näin: ehkä sinulla on voimakkaat ”tunnelihakset” ja saat ulos vahvan tunteen pienelläkin ponnistelulla. Siihen liittyy myös vastuu niinkuin lihasvoimaan. Ei saa käyttää liikaa voimaa, jotta toiset eivät kokisi ”tunteiden kädenpuristusta” liian voimakkaana ja jopa väkivaltaisen kivuliaana. Kun kuiskaat tunnetta, sen voima voi tuntua jostakin huutamiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinussa jotain vikaa on, jos olet jo yläasteella joutunut kuraattorille. :) Sinne joutuvat vain ongelmatapaukset.
?? Onpa asiallista leimaamista! Ei ihme etteivät ihmiset tässä maassa uskalla hakea apua ongelmiinsa....
Vai olisiko tämä ketju perustettu vain siksi, että draamakuningatar saisi taas hieman draamaa itsestään, kun elämässä epäonnistuneet hyökkävät tänne puollustelemaan häntä kritisoineita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin tunnen ja eläydyn voimakkaasti, mutta ei tulisi mieleenkään kutsua sitä draamakuningattaruudeksi. Itselleni ja lähipiirilleni draamakuningatar on se, jonka pitää kääntää kaikki itseensä, loukkaantua lähes kaikesta (esim. Jos sisaruksella on merkkipäivä ja pitää luopua omasta valokeilasta toisen takia) ja järjestää kohtauksiaa ties mistä. Oma napa ja tunteet ovat tärkeimmät, kun taas muiden vain pitäisi muka sopeutua siihen.
Eipä kyllä koskaan ole kukaan valittanut/kokenut negatiiviseksi itkupilliyttäni tai innokkuuttani. Tiedostan tunteeni hyvin ja esitän tunneherkkyyteni usein huumorin kautta ("jospa ei katsota titanicia tänään, ellet halua itsekin hukkua - kyyneliini" -tyylisesti).
Minulle on todellinen yllätys että draamakuningatar-termiä ei yleisesti ilmeisesti käytetä niin kuin minun perheessäni on käytetty. Olen kulkenut sillä leimalla lapsesta saakka, ja tiedän ettei sitä ole tarkoitettu pahalla, mutta se on ollut välillä vaikea muistaa kun luonteelleni on naurettu. Olen nimenomaan se itkupilli ja toisaalta yli-innokas, kuten ilmeisesti sinäkin. Se ei ole sama asia kuin "minä minä minä". Aiemmin ketjussa yritin ilmaista asiaa siten, että en ole mikään riehuja, vaan "OMG OMG OMG" -ihminen.
Ap
En nyt oikein ymmärrä. Sanot, että tätä nimitystä on käytetty nimenomaan perheessäsi. Sanot myös, että tiedät, ettei sitä ole tarkoitettu pahalla, mutta kuitenkin olet asiasta joskus loukkaantunut. Ja tässä aloituksessa kuitenkin halusit kertoa, ettei se ole niin huono ominaisuus kuin väitetään. Jos perheessäsi tätä ei ole tarkoitettu huonona ilmaisuna ja muiden käyttämänä et ole ennen tätä ketjua edes oikein tiennyt, mitä sana tarkoittaa, miksi halusit puolustella tätä ominaisuuttasi? Jos et ymmärtänyt, että se on negatiivinen ilmaus sisältäen nimenomaan negatiivisia asioita, miksi tämä aloitus on olemassa?
Miksi koet asiat niin mustavalkoisina? Kyllä minäkin opiskelijana hermoilin tärkeiden tenttien edessä. Mutta sinä taidat olla ylisuoriutuja? Mitä alaa muuten opiskelet? Toivottavasti et hoito- tai hoiva-alaa, et luonteellasi pysty olemaan se vahva tuki toisille ihmisille. Joku kirjoittaja mainitsikin bipon, mutta ap ei puhunut masennuksesta. Millä tavoin suuttumus sinulla, ap, ilmenee? Mietin taas tulevaa ammattiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa asia nillä on väliä on se pitääkö "draamakuningatar" oikeutenaan käyttää muita ihmisiä voimakkaiden tunteidensa ukkosen johdattimina vai ei.
Sinua pudetään rasittavana ja sinulle naureskellaan? Ehkä on syytäkin.
Minä oken tälläinen, en voi luonteelleni mitään, elän täysillä, blaa blaa blaa, minä ja minun tunteet.
Normaali ihminen korjaa käytöstään, jos on korjattavaa. Olet varmaan nuori vaikkaväität ettet ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi on tällainen draamaqueen ja koskaan ei tiedä oikein mistä narusta pitäisi vetää. Saattaa hallita huonetta kailotuksellaan ja kukaan ei saa puheenvuoroa ja suoraan sanoen kävellä keskellä lattiaa jotta hänet huomattaisiin. Kaikesta tehdään suuri numero ja erityisesti negatiivisista asioista tietysti otetaan kaikki irti. On äärimmäisen räjähdysherkkä ja ottaa ihan pienenkin asian itseensä vaikka itse voi haukkua ja sättiä ketä haluaa. Tuntuu ajottain että kokoajan on joku 'show' päällä ja hänen asiansa ovat ne tärkeimmät maailmassa ja muilla ei ole ongelmia eikä ainakaan mitään verrattavissa hänen ongelmiinsa. Maailma on vain 'minä-minä ja minä'. Olen huomannut että hänelle annetaan 'siimaa' paljon enemmän kuin esim. jollekin toiselle ihmiselle. Eli saa mellastaa rauhassa mutta jos joku toinen tekee samoin niin hänet teilataan helpommin. Minusta hyvin rasittavaa olla tekemisissä koska kokoajan saa kävellä varpaillaan ja myötäillä vaan kaikkea. Hänelle etuna draamailusta on se että saattaa mennä vaikka johonkin virastoon ja mellastaa ja raivoaa siellä niin kauan että saa tahtonsa lävitse. Huono puoli on että tuollaista ihmistä on vaikea ottaa vakavasti.
Ihan teinin tunne-elämän vuoristoradalta kuulostaa. Jospa kuraattorilla olisi tänään aikoja vapaana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin tunnen ja eläydyn voimakkaasti, mutta ei tulisi mieleenkään kutsua sitä draamakuningattaruudeksi. Itselleni ja lähipiirilleni draamakuningatar on se, jonka pitää kääntää kaikki itseensä, loukkaantua lähes kaikesta (esim. Jos sisaruksella on merkkipäivä ja pitää luopua omasta valokeilasta toisen takia) ja järjestää kohtauksiaa ties mistä. Oma napa ja tunteet ovat tärkeimmät, kun taas muiden vain pitäisi muka sopeutua siihen.
Eipä kyllä koskaan ole kukaan valittanut/kokenut negatiiviseksi itkupilliyttäni tai innokkuuttani. Tiedostan tunteeni hyvin ja esitän tunneherkkyyteni usein huumorin kautta ("jospa ei katsota titanicia tänään, ellet halua itsekin hukkua - kyyneliini" -tyylisesti).
Minulle on todellinen yllätys että draamakuningatar-termiä ei yleisesti ilmeisesti käytetä niin kuin minun perheessäni on käytetty. Olen kulkenut sillä leimalla lapsesta saakka, ja tiedän ettei sitä ole tarkoitettu pahalla, mutta se on ollut välillä vaikea muistaa kun luonteelleni on naurettu. Olen nimenomaan se itkupilli ja toisaalta yli-innokas, kuten ilmeisesti sinäkin. Se ei ole sama asia kuin "minä minä minä". Aiemmin ketjussa yritin ilmaista asiaa siten, että en ole mikään riehuja, vaan "OMG OMG OMG" -ihminen.
Ap
En nyt oikein ymmärrä. Sanot, että tätä nimitystä on käytetty nimenomaan perheessäsi. Sanot myös, että tiedät, ettei sitä ole tarkoitettu pahalla, mutta kuitenkin olet asiasta joskus loukkaantunut. Ja tässä aloituksessa kuitenkin halusit kertoa, ettei se ole niin huono ominaisuus kuin väitetään. Jos perheessäsi tätä ei ole tarkoitettu huonona ilmaisuna ja muiden käyttämänä et ole ennen tätä ketjua edes oikein tiennyt, mitä sana tarkoittaa, miksi halusit puolustella tätä ominaisuuttasi? Jos et ymmärtänyt, että se on negatiivinen ilmaus sisältäen nimenomaan negatiivisia asioita, miksi tämä aloitus on olemassa?
Siksi, että minusta on epäreilua kohdella ihmistä lähestulkoon pellenä vain siitä syystä, että hän on tunteellisempi kuin muut. Vaikka perheeni sisällä asia on ollut enemmän vitsi kuin mitään todellista haukkumista tai kiusaamista, niin olen sitä mieltä ettei ihmisen luonteelle pitäisi nauraa. En toki ole aina viitsinyt loukkaantua, mutta joskus on tuntunut pahalta. Minä olen mielestäni OK tällaisena kuin olen.
Taas on tullut kommentteja jossa puhutaan mm. riehumisesta virastoissa ja huomion kiinnittämisestä pakonomaisesti itseensä. Minä en tarkoita sellaista käytöstä. Olen jo aiemmin sanonut että esim. töissä yritän tietoisesti olla hillitympi kuin luonnostani olen, sillä en halua häiritä ketään tai saada oudon leimaa. Enkä tarkoita vain negatiivisia reaktioita, vaan saatan jostain hyvästäkin asiasta innostua niin että joku voi sitä oudoksua.
Ap
AP, minä ymmärrän mitä yrität kertoa vaikka saatkin ihmeellisiä vastauksia :-) Minustakin kuulostat nuorelta. On väärin että sinusta on tehty pilaa. Ihan yhtä väärin kuin se että tehtäisiin pilaa vaikka ujoudesta. Kerrot itsekin tietäväsi ettei sitä pilailua ole tarkoitettu loukkaavaksi, joten voisitko kuvitella päästäväsi asiasta irti? Toinen vaihtoehto on sanoa ääneen että pilanteko loukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi koet asiat niin mustavalkoisina? .
Omien kokemusteni mukaan tämä on draamakuningattarille (ja -kuninkaille) hyvin yleinen ja tavallinen ominaisuus.
Oletko, ap, niitä ihmisiä, jotka itkeä tihrustavat lähes kaikille asioille. Oli sitten iloinen tai surullinen asia. Myötäelätkö toisten ihmisten tunteita, jopa saippuasarjojen henkilöiden? Vai koetko voimakkaasti vain asiat, jotka kohdistuvat suoraan sinuun? Kerro ikäsi.
Minun anoppi on päivittelijä. Voi luoja että jaksaa päivitellä omia vaivojaan ja varsinkin naapureiden huonoa onnea. Mutta eipä jää kylällä kyllä kenellekään epäselväksi milloin hänelle on tapahtunut jotain hienoa tai milloin hän taas osasi ja onnistui. Suurentelee kaikki asiat, niin hyvät kuin huonot!
Vierailija kirjoitti:
Oletko, ap, niitä ihmisiä, jotka itkeä tihrustavat lähes kaikille asioille. Oli sitten iloinen tai surullinen asia. Myötäelätkö toisten ihmisten tunteita, jopa saippuasarjojen henkilöiden? Vai koetko voimakkaasti vain asiat, jotka kohdistuvat suoraan sinuun? Kerro ikäsi.
Olen juuri niitä ihmisiä. Reaktioni eivät kohdistu vain omiin asioihini, vaan myös muiden.
Ap
Käsiteltävät ihmiset - juuri ne voimakkaasti reagoivat - ovat kamalan raskasta seuraa. Koko ajan joutuu olemaan varuillaan, etteivät ne provosoidu. (Sukua Italiassa. Madonna sitä kohkaamisen määrää, niin hyvässä kuin pahassa. Tunnin jälkeen tekee mieli köyttää ja suukapuloida koko sakki.)