Lue keskustelun säännöt.
Olen draamakuningatar, eikä se ole niin huono ominaisuus kuin väitetään
19.10.2017 |
Minut on jo lapsena perheeni toimesta nimetty draamakuningattareksi. Vanhempani ja sisarukseni ovat enemmän hillittyjä viilipyttyjä. Tällaisella leimalla olen siis kulkenut koko ikäni, ja se määrittää omakuvaani aika paljon.
Tässä maailmassa ei draamakuningattaria arvosteta. Sana herättää hyvin negatiivisia mielleyhtymiä, eikä ihan syyttäkään. Joskus (kuten tänään) koen kuitenkin epäreiluna sen, miten tällaista luonnetta kuin omani pidetään automaattisesti huonona, ja tällaisia ihmisiä jotenkin kyvyttöminä hillitsemään itseään jne.
Miten taipumus draamaan sitten ilmenee? Ainakin minun tapauksessani voimakkaina tunnereaktioina niin iloihin kuin suruihinkin. Tunnen kaiken voimakkaasti, ja minun on vaikea kätkeä tunteitani. Otan myös paljon paineita ja stressiä mm. opiskeluista ja töistä, kenties enemmän kuin moni muu. Minulle on aina naureskeltu, kun olen hermoillut esim. tenttejä niin hirveästi. Epäonnistumiset olen ottanut aina raskaasti, ja toisaalta onnistumiset saavat minut täyden riemun valtaan.
Reaktioni eivät kuitenkaan ole mitenkään äärimmäisiä (enkä esim. suuttuessani ole tietenkään väkivaltainen tai mitään sellaista, mikä olisi todella huolestuttavaa), eikä minussa siis ole mitään "vikaa". Muistan kuitenkin jo yläasteen kuraattorin todenneen, että jotkut ihmiset elävät elämänsä kuten ajaisivat autolla pelkästään kolmosvaihteella, kun taas toiset vaihtavat ykkösestä vitoseen tunnetilojen vaihdellessa. Tämä vertaus kolahti.
Minä en ole täysin pahoillani siitä, että olen dramaattiseksi luonteeksi leimattu. Minusta on ihan mukavaa tuntea voimakkaasti. Viilipytty-perheenjäsenteni elämä on seesteisempää, ja he kai ajattelevat enemmän järjellä monia asioita, mutta on siinäkin joskus puolensa että tuntee vahvemmin. (Kunhan se ei siis johda holtittomaan käytökseen, jolloin kyseessä ehkä olisikin jo mielenterveyden ongelma.) Mielestäni on epäreilua, että kaltaisiani luonteita usein pilkataan ja väheksytään. Itse en ole useimmiten jaksanut pahastua tokaisuista, että olen aina niin dramaattinen, mutta joskus se kuitenkin tuntuu pahalta kun omaa luonnetta naureskellaan.
Muita draamaattisia?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinussa jotain vikaa on, jos olet jo yläasteella joutunut kuraattorille. :) Sinne joutuvat vain ongelmatapaukset.
Jaa, no ihan itse halusin siellä käydä juttelemassa kun vanhempani erosivat. Oli mukava ja tuttu nainen tuo kuraattori.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinussa jotain vikaa on, jos olet jo yläasteella joutunut kuraattorille. :) Sinne joutuvat vain ongelmatapaukset.
?? Onpa asiallista leimaamista! Ei ihme etteivät ihmiset tässä maassa uskalla hakea apua ongelmiinsa....
On lähinnä tragedia sinunlaistesi omaiselle, olla tekemisissä tuollaisen kanssa. Aina kun ei ole kyse sinusta.
Hyvä!
Siskoni on myös draamakuningatar ja antaa valloittavalla persoonallaan niin paljon meille läheisille. Hän on rakkain ihminen minulle.
Ihmissuhteet hänellä eivät meinanneet toimia, mutta on löytänyt nyt vierelleen miehen joka viehättyy hänen luonteestaan. Ovat ihana pari ja ensi kesänä häät.
Oikein odotan kaasoilua bridezillan kanssa joka osaa nykyään jo nauraakin pahimmille ylilyönneilleen :)
Vierailija kirjoitti:
On lähinnä tragedia sinunlaistesi omaiselle, olla tekemisissä tuollaisen kanssa. Aina kun ei ole kyse sinusta.
En nyt tainnutkaan sanoa että aina olisi kyse minusta? Vaan että reagoin asioihin voimakkaasti, mikä tuntuu olevan synti. Yritän myös tietoisesti muokata käytöstäni vähemmän rasittavaksi jos joskus epäilen olevani ärsyttävä. Esim. töissä joutuu joskus tosissaan tsemppaamaan, sillä en haluakaan siellä paljastaa itsestäni liikaa, vaan pitää tietyn etäisyyden.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Espanjassa, Italiassa jne sopisit varmasti joukkoon, suomalaisiahan pidetään monissa maissa autistisina kivikasvoina joten riippuu ihan seurasta mikä on outoa..
Vierailija kirjoitti:
Espanjassa, Italiassa jne sopisit varmasti joukkoon, suomalaisiahan pidetään monissa maissa autistisina kivikasvoina joten riippuu ihan seurasta mikä on outoa..
Olen epäillyt samaa, että noissa kulttuureissa voisin olla enemmän valtavirtaa :D
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dramabitchit ovat rasittavia.
Aina lintsaamassa duuneista, ottavat kuitenkin meriitit töistä...niistä, joita ei siis eivät tehneet.
Esittävät parempaa kukn olevat.
Valehtelevat.
Pettävät.
En halua moisia enää ainakaan työkavereiksi ja kaveripiirissä tuollaisia ei onneksi edes ole.
Riitti aikaisemmat kokemukset..
Hrrrrrrrrrr
Vieläkin puistattaa....
Aloituksessa ei ollut yhtään kohtaa, jossa olisi selitetty, miksi draamailu olisi hyvä tai edes ok. Ainoa oli tuo vertauskuva auton vaihteesta ja sekin jäi vain vertauskuvaksi ilman käytännön hyötynäkökulmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa ei ollut yhtään kohtaa, jossa olisi selitetty, miksi draamailu olisi hyvä tai edes ok. Ainoa oli tuo vertauskuva auton vaihteesta ja sekin jäi vain vertauskuvaksi ilman käytännön hyötynäkökulmaa.
No, mielestäni se on ok koska se on synnynnäinen ominaisuuteni joka ei vahingoita ketään. En myöskään ole täysin itsekeskeinen vaan yritän huomioida muut, eikä maailmani siis pyöri oman itseni ympärillä. Olen iloinen siitä, että tunnen niin hyvät kuin huonotkin asiat syvästi. Mieluummin näin päin kuin että olisin tunnekylmä (joo, välimuotojakin on olemassa, mutta minä olen tällainen). Siinä nyt muutamia. Ja vaikka joskus harmittelen sitä että tätä piirrettä pidetään joko rasittavana tai huvittavana, niin on siitä hyvääkin palautetta tullut että olen eloisa, ja pystyn mm. eläytymään ystävieni iloihin ja suruihin aika hyvin.
Tuota edellistä kommenttia (nro 9) en ymmärrä ollenkaan. Että tällainen luonne johtaisi lintsaamiseen töistä, valehteluun ja pettämiseen...? Joo ei.
Ap
Seurustelin kuusivuotta draamakuningattaren kanssa, eikä se kyllä kovin helppoa ollut. Eron jälkeen olemme kuitenkin hyvissä väleissä ja ystäviä, ja paljon paremmin tulen hänen kanssaan toimeen nyt, kuin yhdessäoloaikana. Hänessä on paljon hyviä puolia joista pidän, mutta parisuhde meidän kesken ei vain onnistunut. Samaa sanoisi varmaan hänkin, eli että olin liian rauhallinen hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteikas iloissa ja suruissa ei vielä mielestäni tarkoita draamailua. Sehän on pikemminkin sitä, että pienistä asioista tehdää suuria numeroita ja nähdään useimmiten vain se oma näkökulma ja mitätöidään toisten tunteet ja näkökulmat, kun oma tunne on oikeutetumpi kuin toisen. Avoimuus ja empaattisuus on mielestäni tästä kaukana.
Niin sanotuissa draamakuningattarissa on se vika, että he usein kuvittelevat omien tunteidensa ja kokemustensa olevan voimakkaampia ja aidompia kuin muiden. Aloittaja itsekin mitätöi läheistensä tunnekokemuksia, koska he eivät anna niiden näkyä niin voimakkaasti päällepäin.
Draamakuningattaret tekevät yleensä itsestään ja omista tunteistaan tilanteiden keskipisteitä, muille ei jätetä tilaa. Yhden ihmisen tenttijännitys, rakastuminen, pettymys tai vaikka taidekokemus täyttää koko tilan ja muiden kokemukset eivät ole yhtä merkittäviä.
Se on draamakuningattarissa epämiellyttävää ja sen takia muut pitävät heitä rasittavina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunteikas iloissa ja suruissa ei vielä mielestäni tarkoita draamailua. Sehän on pikemminkin sitä, että pienistä asioista tehdää suuria numeroita ja nähdään useimmiten vain se oma näkökulma ja mitätöidään toisten tunteet ja näkökulmat, kun oma tunne on oikeutetumpi kuin toisen. Avoimuus ja empaattisuus on mielestäni tästä kaukana.
Kyllä minä pidän itseäni dramaattisena ihan jo sen tunteikkuuden vuoksi. Teen suuren numeron asioista, koska tunnen ne niin vahvasti. Muut ympärilläni eivät tee, sillä pikkuasiat ovat heille pikkuasioita. Näen kyllä muidenkin näkökulmat asioista, ja olen empaattinen. En ole sitä mieltä, että omat tulkintani asioista olisivat ainoita oikeita - minä vaan todella tunnen voimakkaasti. Se ei estä esim. keskustelua vastakkaisista näkemyksistä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteikas iloissa ja suruissa ei vielä mielestäni tarkoita draamailua. Sehän on pikemminkin sitä, että pienistä asioista tehdää suuria numeroita ja nähdään useimmiten vain se oma näkökulma ja mitätöidään toisten tunteet ja näkökulmat, kun oma tunne on oikeutetumpi kuin toisen. Avoimuus ja empaattisuus on mielestäni tästä kaukana.
Kyllä minä pidän itseäni dramaattisena ihan jo sen tunteikkuuden vuoksi. Teen suuren numeron asioista, koska tunnen ne niin vahvasti. Muut ympärilläni eivät tee, sillä pikkuasiat ovat heille pikkuasioita. Näen kyllä muidenkin näkökulmat asioista, ja olen empaattinen. En ole sitä mieltä, että omat tulkintani asioista olisivat ainoita oikeita - minä vaan todella tunnen voimakkaasti. Se ei estä esim. keskustelua vastakkaisista näkemyksistä.
Ap
Mutta se numeron tekeminen juuri on sitä itsekkyyttä. Toivot reaktiota ja että juuri sinun tunteenilmaisusi huomioidaan. Muutkin voivat tuntea asiat ihan yhtä vahvasti, mutta sinä oletat, että he eivät tunne mitään, joten sinun tunteesi menevät edelle. Olettamasi pikkuasiat eivät välttämättä ole muille pikkuasioita, mutta he ymmärtävät, että muiden silmissä ne ovat pikkuasioita, joten he eivät vaivaa niillä muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteikas iloissa ja suruissa ei vielä mielestäni tarkoita draamailua. Sehän on pikemminkin sitä, että pienistä asioista tehdää suuria numeroita ja nähdään useimmiten vain se oma näkökulma ja mitätöidään toisten tunteet ja näkökulmat, kun oma tunne on oikeutetumpi kuin toisen. Avoimuus ja empaattisuus on mielestäni tästä kaukana.
Kyllä minä pidän itseäni dramaattisena ihan jo sen tunteikkuuden vuoksi. Teen suuren numeron asioista, koska tunnen ne niin vahvasti. Muut ympärilläni eivät tee, sillä pikkuasiat ovat heille pikkuasioita. Näen kyllä muidenkin näkökulmat asioista, ja olen empaattinen. En ole sitä mieltä, että omat tulkintani asioista olisivat ainoita oikeita - minä vaan todella tunnen voimakkaasti. Se ei estä esim. keskustelua vastakkaisista näkemyksistä.
Ap
Mutta se numeron tekeminen juuri on sitä itsekkyyttä. Toivot reaktiota ja että juuri sinun tunteenilmaisusi huomioidaan. Muutkin voivat tuntea asiat ihan yhtä vahvasti, mutta sinä oletat, että he eivät tunne mitään, joten sinun tunteesi menevät edelle. Olettamasi pikkuasiat eivät välttämättä ole muille pikkuasioita, mutta he ymmärtävät, että muiden silmissä ne ovat pikkuasioita, joten he eivät vaivaa niillä muita.
Voin kyllä kiipeillä seinille yksin kotonakin, en tarkoittanut missään vaiheessa sanoa että tunnereaktiot olisivat tapa kerjätä huomiota. Mutta ihmisellä tuppaa kuitenkin olemaan läheisiä, jotka saavat kuulla miten joku asia on nyt "maailman hirveintä" tai "maailman ihaninta" jne. Tästä syystä minulle on naureskeltu, ja kuten tässä yritän kertoa niin joskus se naureskelu tuntuu ikävältä (ja vähättelevältä) sillä tällainen minä olen. Ja naureskelua tosiaan aiheuttaa myös se, että minä voin reagoida hirveän vahvasti asioihin jotka ovat muille "ihan sama", en siis oleta olevani ainut joka tuntee asioita vaan minulle on myös kerrottu että asia ei muiden mielestä olisi niin dramaattinen.
Olen aina ollut jossain määrin taitava havaitsemaan, mitä muut tuntevat ja myös hoksaamaan, mistä syistä he tuntevat kuten tuntevat. Olen saanut kiitosta siitä että olen hyvä ja empaattinen kuuntelija, ja tiedän sen olevan totta. Joudun torjumaan esitetyt epäilyt siitä, että olisin omaan napaan tuijottava ja itsekäs, sillä en ole. Teen vaan monista asioista isomman numeron kuin muut.
Ap
Itsehillinnän puute tarkoittaa sitä, että ei ole lapsena kehittänyt riittävästi tunnetaitoja. Pikkulapsi pudottaa jäätelönsä ja puhkeaa kimakkaan huutoon. Aikuisen olettaa selviävän tuosta tilanteesta lievällä harmittelulla. Mutta kun mulla on niin voimakkaat tunteet, ei kelpaa tuossa selitykseksi draamailuun, vaan vaikuttaa lapselliselta.
Kaikissa meissä on vikoja ja virheitä, mutta niiden julistaminen hyveiksi ei kannata.
Mulle draamakuningatar/kuningas tarkoittaa ihmistä joka ei osaa käsitellä omia tunteitaan, ei sellaista joka vaan tuntee voimakkaasti. Draamailija kuvittelee toisten olevan vastuussa hänen tunteistaan, ja odottaa toisilta niihin vastakaikua. Hän ei ikään kuin riitä itselleen, vaan muiden pitää osallistua hänen tunteisiinsa. Usein hänen on pakko järjestää erilaisia kohtauksia, joilla hän tutkii omia ja toisten tunteita ja niihin vaikuttavia asioita, koska ei osaa käsitellä niitä sanallisesti, ei osaa keskustella eikä luota toisiin ja itseensä.
Jos joku kokee itsekseen omassa kopperossaan ilon ja surun vuoristorataa, ei häntä voi suoriltaan sanoa draamailijaksi, koska draamailija haluaa nimenomaan vetää ne muut ihmiset omaan vuoristorataansa mukaan. Se on draamailijan elinehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteikas iloissa ja suruissa ei vielä mielestäni tarkoita draamailua. Sehän on pikemminkin sitä, että pienistä asioista tehdää suuria numeroita ja nähdään useimmiten vain se oma näkökulma ja mitätöidään toisten tunteet ja näkökulmat, kun oma tunne on oikeutetumpi kuin toisen. Avoimuus ja empaattisuus on mielestäni tästä kaukana.
Kyllä minä pidän itseäni dramaattisena ihan jo sen tunteikkuuden vuoksi. Teen suuren numeron asioista, koska tunnen ne niin vahvasti. Muut ympärilläni eivät tee, sillä pikkuasiat ovat heille pikkuasioita. Näen kyllä muidenkin näkökulmat asioista, ja olen empaattinen. En ole sitä mieltä, että omat tulkintani asioista olisivat ainoita oikeita - minä vaan todella tunnen voimakkaasti. Se ei estä esim. keskustelua vastakkaisista näkemyksistä.
Ap
Mutta se numeron tekeminen juuri on sitä itsekkyyttä. Toivot reaktiota ja että juuri sinun tunteenilmaisusi huomioidaan. Muutkin voivat tuntea asiat ihan yhtä vahvasti, mutta sinä oletat, että he eivät tunne mitään, joten sinun tunteesi menevät edelle. Olettamasi pikkuasiat eivät välttämättä ole muille pikkuasioita, mutta he ymmärtävät, että muiden silmissä ne ovat pikkuasioita, joten he eivät vaivaa niillä muita.
Voin kyllä kiipeillä seinille yksin kotonakin, en tarkoittanut missään vaiheessa sanoa että tunnereaktiot olisivat tapa kerjätä huomiota. Mutta ihmisellä tuppaa kuitenkin olemaan läheisiä, jotka saavat kuulla miten joku asia on nyt "maailman hirveintä" tai "maailman ihaninta" jne. Tästä syystä minulle on naureskeltu, ja kuten tässä yritän kertoa niin joskus se naureskelu tuntuu ikävältä (ja vähättelevältä) sillä tällainen minä olen. Ja naureskelua tosiaan aiheuttaa myös se, että minä voin reagoida hirveän vahvasti asioihin jotka ovat muille "ihan sama", en siis oleta olevani ainut joka tuntee asioita vaan minulle on myös kerrottu että asia ei muiden mielestä olisi niin dramaattinen.
Olen aina ollut jossain määrin taitava havaitsemaan, mitä muut tuntevat ja myös hoksaamaan, mistä syistä he tuntevat kuten tuntevat. Olen saanut kiitosta siitä että olen hyvä ja empaattinen kuuntelija, ja tiedän sen olevan totta. Joudun torjumaan esitetyt epäilyt siitä, että olisin omaan napaan tuijottava ja itsekäs, sillä en ole. Teen vaan monista asioista isomman numeron kuin muut.
Ap
No yleensä sillä draamailulla nyt kuitenkin tarkoitetaan kuitenkin huomion hakemista ja riidan haastamista. En ymmärrä, mitä se "numeron tekeminen" sinulle on, jos ei tätä. Se, että jokin asia saa herkistymään tai ilostumaan isommin kuin yleensä, ei edelleenkään mielestäni ole draamailua. Tai äärimmäisten ilmaisujen käyttö.
Kyllä sinussa jotain vikaa on, jos olet jo yläasteella joutunut kuraattorille. :) Sinne joutuvat vain ongelmatapaukset.