Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletko päätynyt puolisoon, joka ei ollut "tyyppiäsi"?
19.10.2017 |
Minulle kävi näin. Deittailin ensin melkein kolmikymppiseksi vähän karskeja, perinteisen miehekkäitä miehiä, joiden yhdistäviä tekijöitä olivat mm. kiinnostus autojen, moottoripyörien ja kalastuksen tapaisiin harrastuksiin. Yksi yhdistävä piirre oli ehkä myös tietynlainen dominoivuus suhteessa (hyvällä tavalla).
Sitten tapahtui niin, että kohtasin yhteisten tuttujen kautta oikein kliseisen tietokonenörtin :) Ihana, suloinen mies, joka tekee työtä aivoillaan. Rakastuin, ja nyt olemme olleet yhdessä useita vuosia.
Joskus ihmettelen, miten päädyin yhteen niin erilaisen miehen kanssa kuin olin kuvitellut ja mihin olin tottunut. Voin täällä sen sanoa, että vaikka en muuttaisi hänessä mitään muuta, niin joskus etenkin fyysinen puoli on mietityttänyt. Minun miestyyppini on isokokoinen ja raavas mies, en pääse siitä yli tai ympäri. Mieheni on saman mittainen kuin minä ja luultavasti saman painoinenkin.
Kuulostan kamalan kiittämättömältä nyt. Mutta vaikka valitsin (ja valitsen jatkossakin) tärkeimmäksi asiaksi sen millainen sydän ja millaiset ajatukset miehellä on, en ole aina pystynyt olemaan ajattelematta, onko järkevää valita puolisoksi ihmistä, jonka ulkoinen olemus ei sytytä ihan täysillä.
Tämä kirjoittaminen töksähtelee aika pahasti, tuntuu niin väärältä kirjoittaa rakkaasta miehestään näin. Mutta olen tätä asiaa kauan pohtinut, ja nyt haluaisin kysyä teiltä, onko samanlaisia kokemuksia? Ainahan meitä neuvotaan, että kaikkea ei voi saada, ja olen kuitenkin sitä mieltä että on parasta "luopua" niistä fyysisistä toiveista, kuin muista asioista. Vaikka nyt alankin ymmärtää, kuinka tärkeää oikein selkärangasta kumpuava intohimo parisuhteessa on.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Ja vitonen jatkaa: minullekin tuli erittäin paha ja jotenkin syyllinen olo tämän asian kirjoittamisesta, en ole koskaan aiheesta sanonut kenellekään. Rakastan miestäni ja meillä menee parisuhteessa todella hyvin. Joskus kuitenkin leikittelen ajatuksella siitä, että saisi treffailla taas isoja ja miehekkäitä miehiä.
Kun on kerran saanut alfaa, on vaikea tyytyä ihan kivaan betaan ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pojuyde on monella tapaa jopa parempi kuin uskalsin uneksiakaan, mutta olen jo luopunut tietynlaisesta sielunkumppanuudesta. Me emme tule käymään yhdessä konserteissa tai notkumaan trendibaareissa. Hän ei ole se mies, joka odottaa Zaran sovituskoppien luona kauppakassit kädessä. Jos haluan tehdä näitä aktiviteetteja, minun pitää "hankkia oma elämä". Tietysti olisi aivan mahtavaa jos kumppani olisi samalla bestis, mutta toisaalta, en halua mitään juoppoa metroseksuaalia muusikonrenttuakaan. Ei täydellistä kombinaatiota ole olemassa.
Minä suosin älykkäitä yrittäjähenkisiä miehiä joiden talous ja fysiikka on kunnossa, annoin kuitenkin periksi rapakuntoisen duunarin sitkeille pokausyrityksille ja aloin seurustella hänen kanssaan. Olen itse riuska, päättäväinen ja käytännöllinen, tottunut ahkeriin ja käteviin miehiin kotitaustani vuoksi.
Mies oli väärä alusta asti, liian nahjus ja laiska, tunteellinen pillittäjä joka ei ollut suhteen toinen aikuinen vaan hoidettava kiviriippa. Suhde jäi lyhyeksi, miehen ulkonäössä ei kai ollut vikaa, itse en pitänyt häntä komeana koska ulkonäköön vaikuttavat myös asenne, tapa liikkua ja se tietty "palo" silmissä joka kertoo että mies haluaa pärjätä ja menestyä ja viihtyy roolissaan olipa sitten nörtti , akateemikko tai Harrikka- tyyppi. Sellainen on hakusessa, tällä kertaa en haksahda vääränlaiseen.
Alue: Aihe vapaa
Ulkoisesti kyllä. Olen aina pitänyt vaaleista, söpöistä, siroista, pienirintaisesta ja pienipeppuisista naisista (esim. Malla Malmivaara). Vaimoni on kuitenkin brunetti, isoperseinen nainen, sellainen pullukampi versio Maria Veitolasta. Muutoin kyllä juuri minun tyyppiäni. Kaikkea ei voi saada.