Miksi te hoitoalan ihmiset kiusaatte kollegojanne ?

kirjoitti:

Minä keski-ikäisenä naisena kouluttauduin lähihoitajaksi, tullessani irtisanotuksi pitkältä uraltani. Luulin että ala tarjoaa varman työpaikan ja hyvän työyhteisön eläkkeelle saakka. Ja paskat. Sain muutaman sijaisuuden, joissa oli todella huono työilmapiiri. Nyt olen työtön. Sanoin viimeisessä paikassani suorat sanat ilmapiiristä ja vanhusten hoidosta. Alalla on pienet piirit. Tuskin enää saan töitä . Olin liian naiivi, koska aiemmassa työssäni olin tottunut hyvään työilmapiiriin. Järkytys oli hirveä, kun jouduin näihin kuppikuntiin, joissa sijainen oli kuin vihollinen. En voi ymmärtää vanhuspaikkojen henkilöstön katkeruutta ja vihamielisyyttä sijaisia kohtaan.

Menepä sellaiseen päiväkotiin missä sattuu olemaan joku lastentarhanopettaja-sosionomi-"tiimi"kombo joka valmiiksi kypsänä työhönsä tiuskii sekä muksuille että uudelle työntekijälle/harjoittelijalle samalla kommuniokoiden vittuilemalla muille kuin tosilleen, ihan hirveetä. Hyvä että sanoi suorat sanat, oon ylpee sinusta. Olkoon tommoset paskiaiset keskenään siellä kitumassa.

Monessa paikassa on huono ilmapiiri, Olen itse jo päälle viiskymppinen ja keikkailen tällä hetkellä. Pahin ikäiselleni on paikka, missä on nuoria. Se ivailu ja tirskunta on huvittavaa. Ei kerrota tärkeitä asioita ja odotetaan, että tuo vanha akka tekee hoitovirheen, että päästään nauramaan. Eikä tajuta, että potilas siitä eniten kärsii.

Mutta niin vain olen jokaiseen paikkaan päässyt kuitenkin sisälle. En ole edes sosiaalinen, vaan hyvin introvertti. Mutta minulla on tunnussarvet päässä kuvainnollisesti, joten pystyn aistimaan, millainen paikka on ja mitkä on sen kipupisteet. Yleensä se on johdossa ja esimiehessä, joka suosii jotain ja toista syrjii, mikä tuo katkeruutta. Samoin jos on kavereita samassa paikassa, unohdetaan, että ollaan töissä, eikä vain seuraavassa paikassa bileiden jälkeen ja juorutaan ja kihistään vain vapaa-ajasta ja klikkiydytään ja ei haluta tehdä töitä muuta kuin sen bestiksen kanssa.

Mutta kun nauran vain niille vittumaisille tyypeille, niin jaksaa. Toiseksi, minulla on niin pitkä työkokemus, että osaan hommat vaikka silmät kiinni huomattavasti paremmin, kuin ne nuoret klikkikikakkajat. Mutta heidänkin kanssa alkaa pärjäämään, kun juttelee jokaisen kanssa yksin ja erikseen ja saa heidät puolelleen.

No hoidon taso on sitten eri asia, miten joissakin paikoissa porukka tulee töihin vain viihdyttämään itseään ja unohtaa ne potilaat. Ne tuntuvat vain olevan tiellä, kun olisi mukava muistella viikonlopun bileitä ja sitä, kuka pani kenenkin kanssa.

Keski-ikäiset/vanhat hoitajat ovat usein eläneet sellaisen katkeroittavan kiltin tytön elämän. En nyt puhu vain työstä, vaan yksityiselämässäkin on valittu se inssimies ja kannettu yksin passiivis-aggressiivisina vastuuta perheestä niin että lapset ovat hädin tuskin sänkyään oppineet petaamaan. Sitten kun vielä ukko pettää tai jättää tai sekä että, herää jo kysymys, onko muiden palvelemisessa mitään järkeä. Nuoremmissa kollegoissa ja näiden innossa näkee vain oman hukkaan heitetyn elämän.

Tässä välissä sanottakoon, että on myös paljon itseensä ja elämäänsä tyytyväisiä vanhempia hoitajia, aitoja hoivaajatyyppejä. Mutta yksi passiivis-aggressiivinen myrkkykäärme riittää tuhoamaan työyhteisön.