Lisääntyminen tuhoaa ystävyyksiä?

Olenko ainoa jolle on näin käynyt?

Tutustuin ystävääni kun hän oli lapseton, itselläni oli tuolloin jo yli 10-v. lapsi. Sain ystäväni seurassa huokaista vähän perhearjesta ja jutella ihan muista asioista. Sitten oli mieli virkistynyt ja oli uutta virtaa taas siihen perhearkeenkin.

Mutta, sitten ystäväni sai ensin yhden lapsen, joka kulki joka paikassa hänen mukanaan, myös meidän tapaamisissamme ja aika menikin AINA poikkeuksetta sitten siihen taaperoon. Puheenaiheet ovat nykyään ainoastaan hänen lapsensa (kyllä, toinenkin syntyi) ja mua ahdistaa. Yritän vain kohteliaasti nyökytellä ja myötäillä, mutta ystävyys on muuttunut ja olen kyllä tietoisesti vähentänyt kontaktia ko. ystävään. Yksi lapsi nyt vielä olisi siinä mennytkin, mutta nyt ystäväni on täydellisesti äitikuplassaan eikä itseäni voisi enää vähempää pikkulapsiperheen kaaosmainen elo kiinnostaa. Oma lapseni on siis aikuinen nyt. Tietysti hänen ystäväpiirissään on nyt lähinnä samassa tilanteessa olevia naisia, mutta eikö se riitä että heidän kanssaan käy läpi näitä kakkavaippa-/yösyöttö-/imetysasioita ja minun kanssani vaikka sitten muita asioita?

Ajatuksia? Asiallisia sellaisia? Oonko minä se itsekäs vai hän? Vai onkohan aika vain nyt ajanut ystävyyden ohi? Tuleekohan ystävä koskaan enää sieltä kuplastaan ulos? Harmillista että näin on käynyt, mutta miksi ei ystävyydessäkin yhtä lailla tapahdu erkaantumisia kuin parisuhteissakin.