Haluaisin pistää välit poikki kaikkiin..
Ihmiset on aika ikäviä ja pikkusieluisia, kuten täältäkin aina huomaa. oma ystäväpiirini on ihan samanlaista, joka asia on niin mustavalkoista että tuntuu kuin tukehtuisin. ikinä en tee oikein, teen miten vain. ja jos menee huonosti, niin heillä menee huonommin, jos hyvin niin aina heillä on paremmin. en ole ikinä kovin perustanut ihmisistä ja aina välillä muistan miksi..
Kommentit (14)
olen yli 40 v
viikonloppusin emme enää kyläile
mutta jotuu muusta kuin erakoitumisesta
tosiystäviin pidän kontaktia puhelimitse ja töissä tavataan
ap:n kanssa. Itse olen myös törmännyt sellaiseen asiaan että olen ehkä liian kiltti, mutta yritän mahdollisimman paljon auttaa sukulaisia/ystäviä...... Harvoin kuitenkaan auttamisesta kiitosta saa. Toisin kun taas, jos sen yhden kerran ei jossain asiassa voi auttaa niin tulee pitkä mykkäkoulu ja selän takana puhumista ym.. Eli tuntuu että mikään ei riitä! Aina vaan tulee sanomista
Mihin naisilta katoaa huumorintaju, innostus ja suvaitsevaisuus lasten saamisen jälkeen?
vaikuttaa siltä että pitäisin itteäni muita parempana.. mussa on ihan helvetisti vikaa.. mut yks asia mistä pidän huolen, yritän olla loukkaamatta toisia.. silti mua loukataan koko ajan sanomalla vaikka miten pahasti ja mä en jaksa enää.
ap
luulin jo itseni olevan pahemmin vikainen. Minäpä olen laittanutkin välejä poikki kun on alkanut jurppimaan, aika yksinäinen olen mutta erittäin tyytyväinen olotilaani.
Ikää on 26v ja olen palveluammatissa. Asun pienellä kylällä ja olen läpeen kyllästynyt ihmisiin! Minulla on lapsi ja toinen tulossa jos hyvin menee.
En jaksa ikiteinikavereita. Minulla ärsyttää niiden puhetyyli ja "muotisanonnat". Minulla on tosi tavallinen elämä, arkinen ja NAUTIN. En jaksa kavereiden ainaisia kriisejä ja ketä nyt on pantu jne jne. Tekipähän yks kaveri tosi paskamaisen tempun ja olen onnellinen siitä, että minä sain sen karsia elämästäni kun on oikea SYY siihen. Olikin se niiiiiin ärsyttävä ja en ole siitä koskaan edes tykänny. Nyt en ala enää miellyttämään miellyttämisen ilosta. Siitä ei saa yhtään mitään!
En jaksa ihmisiä ympärilläni, vievät kaikki mehut. Tekopyhiä, sosiaalisesta pakosta yhteyttä pitäviä idiootteja. Luulevat jatkuvasti, etten tiedä mitään elämästä enkä varsinkaan lapsista. Olen aina sanonut "oppia ikä kaikki", mutta tämä ei päde näihin täydellisiin ihmisiin, jotka osaavat kaiken jo silloin, kun syntyvät...
Miten oeltte päätyneet sellaisten himisten tuttavaksi, joilla on ihan erilaiset arvot (?) ja kiinnostuksen kohteet kuin teillä?
Minun (harvat) ystävän ovat aika samantyylisiä kuin minä perusvireeltään, eivät ime enrgiaani, vaan antavat sitä. Pahansuopien ja pelkästään pinnallisten ihmisten seuraa en hae. Ehkä minä sitten olen erakoitunut ihan huomaamattani, onneksi on nuo muutamat ihmiset, joita en ole halunnut eristää.
Ja kyllä kannatti. Sain alotettua uuden elämän.
Jätin kouluaikaiset kaverini. Kaikki. Tosta vaan.
Äitiys on muuttanut mua todella paljon. Olen kurkkuani myöden täynnä hössöttäviä kanamaisia ystäviäni, joiden lapsen maailma järkkyy lastenkutsuilla väärän värisestä pillistä, päivänsankarin saamasta liian hienosta lahjasta tai kosteussuojahaalariin tulleesta tahrasta.
Joo ja meillä on yksi tämmöinen suvussa, mieheni sisko. Jokaisesta pikkuasiastakin tulee hirveä polemiikki ja vääntö, ei jaksa kuunnella.
Eli minun "ystäväpiiri" on jäänyt jonnekkin 20v tasolle eikä ole töissä , eli eivät ole menneet elämässä eteenpäin ja vaan bilettävät. Jotku ovat eronneet ja on kyllä lapsia, mutta kauhea menovaihe on päällä. Mulla on YKSI samanhenkinen ystävä. Työkaveri... Minusta on ehkä tullut sitten tylsä aikuinen, mutta pidän arkisesta elämästä. Kyllä minäkin biletän ja sillon kun biletän niin oksat pois, mutta se on harvoin. Tykkäisin tehä kavereiden kans muutakin enkä AINA vatvoa heidän ongelimia tai vaan bilettää. Minusta olis tosi kiva lähteä jonku kaverin ja lasten kans reissuun tms, mutta ei..
jolla on lapsi ja pidempi parisuhde. :/ Kaikki muut elävät "perinteistä" 25-vuotiaan elämää; bilettävät ja käyvät töissä enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Minä en ole palaamassa työelämään kuin vasta vuoden päästä eikä minua saa bilettämään edes kirveellä, ei ole koskaan saanutkaan. Yhteisiä asioita ei siis ole.
Toisaalta väsyttää kun nuoria äitejä katsotaan kieroon ja minäkin saan kuulla enemmän kuin tarpeeksi "neuvoja" siitä, kuinka asiat KUULUU tehdä. Yksi jyvät akanoista erotteleva asia on se, että 99% muista äideistä uskoo meillä olevan väärä vuorokausirytmi. Meillä kun herätään VASTA yhdeksältä ja kaikki muukin tehdään "liian myöhään" (peräti tunnista kyse, hui!). Ensin nauratti, en tiennyt olivatko mammat tosissaan mutta pian sain huomata että juttu oli levinnyt ja olin saanut tyypillisen teiniäidin maineen :O. Nykyään suhtaudun siis välttelevästi muihin äiteihin puistossa ja se vaan pahentaa katseita...
Ystävät eivät ole pahimmat vaan suku, joka asuu liian lähellä ja eivät ymmärrä että oma perhe vie nykyään aikaa. Autan toki mielelläni, mutta Ei pitäisi oppia myös sanomaan.
Äitiys on muuttanut mua todella paljon. Olen kurkkuani myöden täynnä hössöttäviä kanamaisia ystäviäni, joiden lapsen maailma järkkyy lastenkutsuilla väärän värisestä pillistä, päivänsankarin saamasta liian hienosta lahjasta tai kosteussuojahaalariin tulleesta tahrasta.