Tuliko sinusta isona sitä mitä piti?

Eipä tullut, mutta näin jälkikäteen ajateltuna nykyinen työ on luultavasti mielekkäämpi ja taloudellisesti kannattavampi.

Ei mulle koskaan ollut mitään valmista suunnitelmaa, ainakaan niin että mulle olis kerrottu.

Käytän liikaa alkoholia kuten vanhempani joten ehkä sillä tavalla "tuli mitä piti"...

Tavallaan. Musta piti tulla opettaja ja tulikin, mutta aion lähteä opiskelemaan ihan toista alaa, vaikka valmistumisesta on vasta pari vuotta. Opettaminen olikin sitten vain lyhyt välivaihe elämässä, sukulaiset luulevat/luulivat, että opetan hautaan saakka. 

Olen ainakin edelleen hengissä, toisin kuin luulin. Yhtä työtön luuseri olen kyllä myöskin. Kun ei usko itseensä eikä ole unelmia niin mitäpä muuta voisi odottaa...

Juopoksi en kyllä kuvitellut tulevani, mutta niin se elämä yllättää.

Ei tullut. Eläinlääkäriksi halusin, nyt olen liikunnanohjaaja.

Eipä tulllut. Tai nyt pitäisi olla jo mullan alla. Oman käden kautta lähtö ollut lähellä useamminkin mutta niin vain täälllä nykyään avoliitossa ihanan miehen kanssa asutaan ja asuntovelkaa maksetaan ja iltaisin käperrytään saman peiton alle haaveilemaan perheenlisäyksestä. Että minusta ei tullut kenenkään kuollutta siskoa tai tytärtä, vaan ihan elävä avovaimo. Olen onnelinen.

Ysillä oli vaikea tietää loppuelämän ammattia. Hain leipomoalalle ja kampaamoalalle. En päässyt allergian takia. 28v. olen tehnyt duunarin työtä. Pa*ka palkka ja terveys on mennyttä. Alalle on ammattitutkinto.

Ei. Ysillä halusin arkeologiksi, nyt olen arkkitehti. Yhtä mielenkiintoista, mutta varmemmin töitä ja ehkä parempi palkka, miksi siihen vaihdoinkin lukion aikana.

Muuten piti olla mies, kaksi lasta, omakotitalo ja kesämökki. Nyt olenkin yhden lapsen eronnut yksinhuoltaja. Siltä osin ei mennyt ihan putkeen.

Ei ainakaan vielä. Piti tulla tulevaisuuden toivo mutta tulikin menneisyyden kaipuu. Ja alimman tuloluokan ihme koulun parhailla papereilla. Nuoruuden opettaja lohdutti nelikymppisenä, että kyllä sä vielä ehdit tekemään ihan mitä vaan haluat, muut tekevät mitä osaavat. Joo, tiedän ja olen kyynelsilmiin asti kiitollinen kannustuksesta, mutta välillä se on vaikea muistaa. Köyhyys on siitä inhottava asia, että se luo oman todellisuutensa, josta ympärillä ei ymmärretä mitään, ja joka repii ihmistä alas. Se eristää vielä tehokkaammin kuin nuorena älyllisyys. Kaksi niin tehokkaasti eristävää asiaa saman elämään tahtoo olla liikaa.

Ei tullut ei. Joskus ala-asteikäisenä halusin ratsastuksenopettajaksi. Yläasteella piti tulla taidemaalari. Opiskelin ensin ompelijaksi, sitten yliherkistyin töissä tekstiilipölylle niin että piti keksiä jotain muuta. Harkitsin kondiittoria, mutta pelkään yliherkistyväni myös jauhopölylle niin että joutuisin lopettamaan toisenkin rakkaan harrastuksen. Että tässä nyt sitten mietitään mitä seuraavaksi.

Minusta tuli rikas insinööri niin kuin olin suunnitellutkin. Saan tehdä asioita, jotka kiinnostavat minua ja minulle maksetaan siitä kohtuullisen hyvää palkkaa. Tähän tilanteeseen pääseminen on tosin ollut melko kovan taipaleen takana ja kovin moni ihminen ei olisi valmis tekemään yhtä suuria uhrauksia kuin minä olen tehnyt. Opiskeluaikana kävin opintojen lomassa töissä parhaimmillaan kolmessa eri työpaikassa, jotta ei tarvitsisi ottaa opintolainaa. Maksoin joka vuosi kaikki opintotuet takaisin, koska olin tienannut niin paljon töistä. En käyttänyt aikaani seurustelusuhteen etsimiseen tai perheen perustamiseen vaan panostin opiskeluun ja rahan hankkimiseen. Valvoin monet yöt lukien ja illat ja viikonloput ravasin töissä. Kavereita en kerennyt juurikaan näkemään työ- ja opiskelukiireiltäni.

Valmistuin tavoiteajassa ja lukuisten työpaikkojeni ansiosta olin saanut hyvät verkostot luotua työmarkkinoille. valmistumisen jälkeen olin noin puoli vuotta työttömänä kunnes sain vakituisen työpaikan omalta alaltani. Tuossa paikassa työ ei ollut ihan vielä koulutustani vastaavaa eikä palkka kovinkaan hyvä, mutta siitä sai kullanarvoista työkokemusta ja vakituinen työpaikka edesauttoi roimasti nykyiseen työhöni pääsemistä.

Olen nykyään koulutustani vastaavassa työpaikassa unelmatehtävässäni. Saan tehdä töitä 8-16 arkisin. Työ on siistiä sisätyötä ja todella itsenäistä ja pääsen tekemään monipuolisia hommia. Ammattiryhmäni nauttii arvostusta kansan keskuudessa ja on ilo keskustella ihmisten kanssa ammatista kun voin kertoa olevani insinööri.

Ei tullut. Ei silloin 70-luvulla kukaan ajatellut, että hyvin koulussa suoriutuvasta ahkerasta ihmisestä voisi tulla työtön. Ajatus oli että koulutetulle ihmiselle on aina töitä, oli ala mikä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan vielä. Piti tulla tulevaisuuden toivo mutta tulikin menneisyyden kaipuu. Ja alimman tuloluokan ihme koulun parhailla papereilla. Nuoruuden opettaja lohdutti nelikymppisenä, että kyllä sä vielä ehdit tekemään ihan mitä vaan haluat, muut tekevät mitä osaavat. Joo, tiedän ja olen kyynelsilmiin asti kiitollinen kannustuksesta, mutta välillä se on vaikea muistaa. Köyhyys on siitä inhottava asia, että se luo oman todellisuutensa, josta ympärillä ei ymmärretä mitään, ja joka repii ihmistä alas. Se eristää vielä tehokkaammin kuin nuorena älyllisyys. Kaksi niin tehokkaasti eristävää asiaa saman elämään tahtoo olla liikaa.

Nyyh olen älyykkämpi kuin kaikki muut, mutta minulle ei anneta ilmaista rahaa. Nyyh olen uhri auttakaa. Älykkyyttä on myös tilanteeseen sopeutuminen ja eteenpäin pyrkiminen epäreiluudesta huolimatta.

Kuulostat ihmiseltä, joka olettaa saavansa kaiken vain sen takia, että on pärjännyt koulussa paremmin kuin muut. Se ei valitettavasti tosimaailmassa pidä lainkaan paikkaansa. Työnantajat haluavat palkata ihmisiä, jotka tuovat firmaan rahaa. Se tarkoittaa yleensä sitä, että ihminen on yhdistelmä teorettisia- käytännöllisä- ja sosiaalisiataitoja. Ihmisen pitää siis tietää kuinka asiot pitää tehdä sekä osata myös itse tarvittaessa tehdä ne. Lisäksi täytää osata palvella asiakasta. Usein näissä luokan priimuksissa on vain se teoreettinen puoli kohdallaan ja kaikki muut puuttuvat. Toki poikkeuksiakin on ,mutta se, että on paras koulussa ei tarkoita sitä, että tulisi tienaamaan eniten työelämässä tai pääsisi sinne ollenkaan.

Ei. Haaveilin eräälle taidealalle pääsystä, mutta en ikinä saavuttanut harjoittelusta huolimatta sellaista tasoa että voisin toimia ammattilaisena. Olen aivan eri alalla, mutta onnellinen. Palkka on hyvä ja työpaikka kiva.

Tuli. Toiveammatissa 20v. Nyt mun ei anneta työttömyyden kautta tehdä sitä. Sisällä kiukku ja kauna kasvaa...koska purkautuu...

Mua ei ole sukulaiset koskaan millekään tietylle uralle olleet työntämässä. Yhden ylä-asteaikaisen opettajan kun tapasin muutama vuosi myöhemmin sanoi minulle, että hänen mielestään minun olisi pitänyt lähteä jollekin tieteelliselle alalle, esim. kemiaa lukemaan. En kyllä ymmärrä miksi. Matematiikka minulla oli ylä-asteella kyllä 10, mutta kemia vain 7. IT-alalla olen nyt.

Minusta piti tulla näyttelijä, mutta tulikin opettaja, joka ohjaa lastennäytelmiä aina kun mahdollista. Tosin opettajana sitä vasta pitääkin näytellä! Eli tuli kuin tulikin sitä mitä piti.

Omat ja sukulaisten halut on eri asia kuin koulutodistus jolla opiskelemaan pääsee tai ei.

Halusin aina lakimieheksi. Lukiossa järki ei riittänyt tarvittaviin arvosanoihin.

Inhoan tätä systeemiä missä teini-iän älykkyys ratkaisee koko tulevaisuuden. Silloin ne menestyy kenellä on kotona henkinen ilmapiiri tasapainossa ja talous turvattu. Eli etupäässä poliitikkojen ja korkeasti koulutettujen vanhempien lapset.

Jep, musta tuli just se, mitä halusinkin. Ja olen hommassa hyvä.

Ei tullut sitä mitä olisin halunnut ja haluan vieläkin, mutta en pysty... sen sijaan kärsin sosiaalisesta fobiasta, kiitos kiusaajilleni siitä.