Lue keskustelun säännöt.
Te joilla on lapsia ja mies ja kuvailisitte perhe-elämäänne onnelliseksi, tulkaa ihmeessä avautumaan!
Haluaisin kovasti kuulla onnellisia kokemuksia perheen perustamisesta. Täällä saa paljon lukea näitä epäonnisia tarinoita, miten suhde on mennyt "pilalle" kun on saatu lapsia.
Kauan olette olleet yhdessä, lapsien iät, miten suhde on muuttunut ajan kanssa? Rakastatko miestäsi? Et kadu lapsien tekoa? Mistä itse luulet että parisuhteesi onni voisi johtua?
Kiitos :)
Kommentit (101)
Yhdessä 14 vuotta, kaksi lasta alle 3 vee molemmat. Naimisissa oltu viisi vuotta. Molemmat ollaan perhekeskeisiä ja tykätään touhuta yhdessä mahdollisimman paljon. Molemmat on hoidettu vuorotellen lasten yövalvomiset yms. Parisuhdetta pyritään aktiivisesti hoitamaan, seksin määrä ei ole vähentynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.
Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
Minusta onnellisuuden edellytys ei ole samanlaiset luonteet, mieluummin se että hyväksyt toisen sellaisena kuin hän on. Toiveet ratkaisee mielestäni enemmän kuin luonne. Jos et ole onnellinen vanhempana tuskin olet onnellinen ihmisen kanssa joka ehdottomasti lapsia haluaa ja on onnellinen vain ollessaan jonkun äiti/isä tai päinvastoin.
???
Sanoin, etten ole tavannut ketään, jolla olisi samanlainen luonne kuin minulla ja joka olisi onnellinen vanhempana.
Niin voisitko silloin olla onnellinen perheellisiä tai ihmisen kanssa joka perheen haluaa?
Eikö nyt ole aika aikaista alkaa juoda?
Ei juominen ole koskaan liian aikaista. Myöhäistä se on siinä vaiheessa kun pian on aika mennä nukkumaan. On inhottavaa herätä kuselle.
Täälläkin yksi onnellinen lapsiperhe. Luulen, että seuraavilla seikoilla on vaikutusta parisuhteen pysymiseen hyvänä lasten kanssa:
- kumpikin osallistuu tasapuolisesti lastenhoitoon, valvomisiin jne. -> ei synny katkeruutta
- lasten lukumäärä ja ikäero tarkkaan harkittu -> ei synny näitä tilanteita, että kumpikaan ei selviä yksin esim. lasten iltarutiineista vaan tarvitaan molemmat vanhemmat paikalle, jolloin kumpikaan ei saa omaa aikaa + vanhemmat saavat tarpeeksi unta (todella tärkeää!!)
- kummallakin tarpeeksi omaa aikaa ja muutakin elämää kuin perhe -> elämä tuntuu mielekkäältä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.
Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
Minusta onnellisuuden edellytys ei ole samanlaiset luonteet, mieluummin se että hyväksyt toisen sellaisena kuin hän on. Toiveet ratkaisee mielestäni enemmän kuin luonne. Jos et ole onnellinen vanhempana tuskin olet onnellinen ihmisen kanssa joka ehdottomasti lapsia haluaa ja on onnellinen vain ollessaan jonkun äiti/isä tai päinvastoin.
???
Sanoin, etten ole tavannut ketään, jolla olisi samanlainen luonne kuin minulla ja joka olisi onnellinen vanhempana.
Ainut "luonteenpiirre" joka estää onnellisuuden perheenä tai yhdessä asumisessa on mielestäni tarve kontrolloida muita. Luonteenpiirteeksi en tosin sitä välttämättä miellä koska usein tarve kontrolloida kohdistuu enemmän itseen ja omaan toimintaan kuin siihen millaisia muiden kuuluisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.
Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
Minusta onnellisuuden edellytys ei ole samanlaiset luonteet, mieluummin se että hyväksyt toisen sellaisena kuin hän on. Toiveet ratkaisee mielestäni enemmän kuin luonne. Jos et ole onnellinen vanhempana tuskin olet onnellinen ihmisen kanssa joka ehdottomasti lapsia haluaa ja on onnellinen vain ollessaan jonkun äiti/isä tai päinvastoin.
???
Sanoin, etten ole tavannut ketään, jolla olisi samanlainen luonne kuin minulla ja joka olisi onnellinen vanhempana.
Ainut "luonteenpiirre" joka estää onnellisuuden perheenä tai yhdessä asumisessa on mielestäni tarve kontrolloida muita. Luonteenpiirteeksi en tosin sitä välttämättä miellä koska usein tarve kontrolloida kohdistuu enemmän itseen ja omaan toimintaan kuin siihen millaisia muiden kuuluisi olla.
On niitä paljon muitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.
Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
Minusta onnellisuuden edellytys ei ole samanlaiset luonteet, mieluummin se että hyväksyt toisen sellaisena kuin hän on. Toiveet ratkaisee mielestäni enemmän kuin luonne. Jos et ole onnellinen vanhempana tuskin olet onnellinen ihmisen kanssa joka ehdottomasti lapsia haluaa ja on onnellinen vain ollessaan jonkun äiti/isä tai päinvastoin.
???
Sanoin, etten ole tavannut ketään, jolla olisi samanlainen luonne kuin minulla ja joka olisi onnellinen vanhempana.
Ainut "luonteenpiirre" joka estää onnellisuuden perheenä tai yhdessä asumisessa on mielestäni tarve kontrolloida muita. Luonteenpiirteeksi en tosin sitä välttämättä miellä koska usein tarve kontrolloida kohdistuu enemmän itseen ja omaan toimintaan kuin siihen millaisia muiden kuuluisi olla.
On niitä paljon muitakin.
Kuten esimerkiksi?
Olemme viisikymppinen pari. Yhdessä olemme olleet 27 vuotta. Lapsia on kolme ja he ovat jo aikuisia. Olemme mieheni kanssa aika erilaisia, hän on rauhallinen ja minä helposti hermostuva. Meillä ei ole yhteisiä harrastuksia emmekä tee tai ole koskaan tehneet perheenä mitään erityistä. Yhdessä ollessamme lähinnä oleilemme ja juttelemme.
Minä olen äärimmäisen introvertti, mieheni jaksaa paremmin ihmisten kanssa. Lapset ovat rauhallisia ja mukavia nuoria aikuisia, joita on kiva tavata, kun he tulevat kotona käymään. Viihdymme miehen kanssa taas kaksistamme, nyt kun lapset ovat isoja. Emme ole vieraantuneet kiireisten lapsiperhevuosien aikana. Aina kun näen mieheni, sisälläni läikkyy ilo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä oltu kohta 25 vuotta. Kaksi lasta, molemmat teinejä. Eka lapsi syntyi, kun yhteistä taivalta oli ollut 8 vuotta ja toinen miltei heti perään. Pikkulapsiaika oli meille todella raskasta, sillä molemmat lapset valvottivat. Meni monta vuotta, että nukuimme vajaita öitä koko ajan. Itse jäin kotiin pitkäksi aikaa ja mies teki töitä. Kaiken vapaa-ajan olimme yhdessä perheenä. Koskaan ei ole ollut riitaa rahasta (yhteinen talous), kotitöistä tai seksistä. Molemmat ollaan vähään tyytyväisiä ja epäitsekkäitä luonteiltamme. Minä kuitenkin temperamenttisempi ja negatiivisempi. Mies sitä vastoin rauhallisempi ja positiivisempi. Ja kärsivällisempi. Huumori on meillä kantava voima. Heitämme arjesssa välillä aika levotontakin läppää ja lapsemmekin ovat saaneet tottua siihen, että jokaisen kustannuksella välillä pilaillaan. Rakkaudella kuitenkin :) Vaikeita aikoja ollut mm. oman äitini pitkäaikaisen sairauden vuoksi mutta yhdessä selvitty niistäkin.
Jos pitäisi valita kaksi kantavaa voimaa meidän suhteessa, niin ne olisivat epäitsekkyys ja huumori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.
Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
Minusta onnellisuuden edellytys ei ole samanlaiset luonteet, mieluummin se että hyväksyt toisen sellaisena kuin hän on. Toiveet ratkaisee mielestäni enemmän kuin luonne. Jos et ole onnellinen vanhempana tuskin olet onnellinen ihmisen kanssa joka ehdottomasti lapsia haluaa ja on onnellinen vain ollessaan jonkun äiti/isä tai päinvastoin.
???
Sanoin, etten ole tavannut ketään, jolla olisi samanlainen luonne kuin minulla ja joka olisi onnellinen vanhempana.
Ainut "luonteenpiirre" joka estää onnellisuuden perheenä tai yhdessä asumisessa on mielestäni tarve kontrolloida muita. Luonteenpiirteeksi en tosin sitä välttämättä miellä koska usein tarve kontrolloida kohdistuu enemmän itseen ja omaan toimintaan kuin siihen millaisia muiden kuuluisi olla.
On niitä paljon muitakin.
Kuten esimerkiksi?
Esimerkiksi riittävän voimakas oman ajan, tilan ja yksityisyyden tarve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.
Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
No tuota...MBTI ei perustu tieteelliseen tietoon.
Tieteellisen persoonallisuustutkimuksen mukaan persoonallisuudella on hyvin vähän vaikutusta siihen, miten kokee vanhemmuuden.
Laitapa muutama viite näihin tutkimuksiin. Kiinnostaa oikeasti. Itse kun en millään usko, etteikö esimerkiksi oman ajan ja tilan tarpeella, neuroottisuudella/ei-neuroottisuudella, stressinsietokyvyllä, hoivaavuudella, optimismilla ja muilla vastaavilla seikoilla olisi huomattava vaikutus siihen, miten vanhemmuus itselle sopii.
Etenkin haluaisin tietää, miten näissä tutkimuksissa on huomioitu se, että vanhemmat ovat nykyisin itsevalikoitua joukkoa. Toisin sanoen he, joiden persoonallisuudelle vanhemmuus ei sovi, eivät yleensä hanki lapsia.
Sorry, nää asiat on niin hirveän perustavia persoonallisuustutkimuksessa, että en keksi mitkä lähteet laittaisin, siis tuolle, että MBTI ei ole tieteellisesti perusteltu. Mutta siis tällä hetkellä persoonallisuustutkimuksessa nk. Viiden suuren piirteen malli on empiirisesti perustelluin (googlaa Big Five/Five Factor model ja seuraa viitteitä), ja sille on hyvin paljon evidenssiä (tosin sitä on alettu myös kritisoida, mutta mihinkään MBTI:n kaltaiseen malliin ei varmasti olla menossa). Ihmisiä ei siinä laiteta luokkiin vaan ajatellaan, että on olemassa 5 piirrettä, ja jokainen sijoittuu jokaisen piirten suhteen jokaiselle dimensiolle.
Yksi piirteistä on Emotionaalinen tasapainoisuus vs. neuroottisuus, ja on paljon pitkittäisaineistoja, joissa on havaittu, että tämä piirre on selkeässä yhteydessä henkiseen pahoinvointiin ja ongelmiin läpi elämän, myös lisää avioeron todennäköisyyttä, mutta lapsen saanti ei vaikuta pahentavan näitä ongelmia. Ts. korkean neuroottisuuden ihmiset ovat aina jonkin verran onnettomampia ja surullisempia ja alttiimpia ongelmille kuin matalan neuroottisuuden (=tasapainoiset) ihmiset, mutta neuroottisuus ei moderoi lapsensaannin vaikutusta onnellisuuteen tms.
Googlaa vaikka Big Five longitudinal life events well-being (tai life satisfaction tai happiness).
Ylipäätään elämäntapahtumilla ja persoonallisuudella ei ole hirveästi yhteisvaikutuksia mihinkään (=onnellisuuteen tyytyväisyyteen tms.).
Kysytään onnellista perhe-elämää viettäviltä luonteenpiirteistä yms. Sitten alkaakin sama vanha jankutus, kuinka itse ei voisi kuvitella hankkivansa lapsia. Jospa perustaisit jälleen uuden ketjun omasta aiheestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä n. 30 vuotta (herrajestas, laskenko mä oikein!? Lasken!). Aloitimme ihan varhaisteininä seurustelemaan. Lapsia on kolme, kaksi täysi-ikäistä, nuorin on 17 vuotta. Olemme onnellisia, en ole katunut lastentekoa.
Olemme miehen kanssa introvertteja, rauhallisia, hiljaisia, meillä on samanlaiset arvot. Annamme aikaa ja tilaa toisillemme, meillä on omia juttuja. Luonnevikoja varmasti löytyy joka lähtöön kummaltakin, mutta kummasti näymme kestävän toisiamme. Emme oikeastaan koskaan riitele. Olemme kummatkin aika kotihiiriä, se on ollut vaikeinta aikaa, jos ei ole saanut olla tarpeeksi yksin. Mutta nyt lapset ovat muuttaneet pois ja meillä on kummallakin oma huone. Ja meillä on mahdollisuus mennä mökillemme ihan yksin ilman kumppania joskus vaikka viikoksi, jotta saamme nauttia täydellisestä yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta. Emme käy koskaan missään kylässä, emmekä kutsu meille vieraita. Emme käy ravintoloissa, emme ole mustasukkaisia. Olemme vaan ihan kilttejä ja herttaisia =). Elämä on kyllä aivan täydellistä. Mitä nyt pahinta tässä voisi tapahtua, niin jos sairastuisi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.
Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
No tuota...MBTI ei perustu tieteelliseen tietoon.
Tieteellisen persoonallisuustutkimuksen mukaan persoonallisuudella on hyvin vähän vaikutusta siihen, miten kokee vanhemmuuden.
Laitapa muutama viite näihin tutkimuksiin. Kiinnostaa oikeasti. Itse kun en millään usko, etteikö esimerkiksi oman ajan ja tilan tarpeella, neuroottisuudella/ei-neuroottisuudella, stressinsietokyvyllä, hoivaavuudella, optimismilla ja muilla vastaavilla seikoilla olisi huomattava vaikutus siihen, miten vanhemmuus itselle sopii.
Etenkin haluaisin tietää, miten näissä tutkimuksissa on huomioitu se, että vanhemmat ovat nykyisin itsevalikoitua joukkoa. Toisin sanoen he, joiden persoonallisuudelle vanhemmuus ei sovi, eivät yleensä hanki lapsia.
Sorry, nää asiat on niin hirveän perustavia persoonallisuustutkimuksessa, että en keksi mitkä lähteet laittaisin, siis tuolle, että MBTI ei ole tieteellisesti perusteltu. Mutta siis tällä hetkellä persoonallisuustutkimuksessa nk. Viiden suuren piirteen malli on empiirisesti perustelluin (googlaa Big Five/Five Factor model ja seuraa viitteitä), ja sille on hyvin paljon evidenssiä (tosin sitä on alettu myös kritisoida, mutta mihinkään MBTI:n kaltaiseen malliin ei varmasti olla menossa). Ihmisiä ei siinä laiteta luokkiin vaan ajatellaan, että on olemassa 5 piirrettä, ja jokainen sijoittuu jokaisen piirten suhteen jokaiselle dimensiolle.
Yksi piirteistä on Emotionaalinen tasapainoisuus vs. neuroottisuus, ja on paljon pitkittäisaineistoja, joissa on havaittu, että tämä piirre on selkeässä yhteydessä henkiseen pahoinvointiin ja ongelmiin läpi elämän, myös lisää avioeron todennäköisyyttä, mutta lapsen saanti ei vaikuta pahentavan näitä ongelmia. Ts. korkean neuroottisuuden ihmiset ovat aina jonkin verran onnettomampia ja surullisempia ja alttiimpia ongelmille kuin matalan neuroottisuuden (=tasapainoiset) ihmiset, mutta neuroottisuus ei moderoi lapsensaannin vaikutusta onnellisuuteen tms.
Googlaa vaikka Big Five longitudinal life events well-being (tai life satisfaction tai happiness).
Ylipäätään elämäntapahtumilla ja persoonallisuudella ei ole hirveästi yhteisvaikutuksia mihinkään (=onnellisuuteen tyytyväisyyteen tms.).
Olen kohtuullisen hyvin perillä personaallisuuspsykologiasta ja onnellisusututkimuksesta ja siksi niitä viitteitä kyselinkin. Luonteenpiirteitä kun on paljon muitakin kuin nuo Big Fiven sisältämät. Esimerkiksi oman ajan tarve, stressinsietokyky, ärsykeherkkyys ja itsekkyys ovat kaikki laajasti ymmärrettynä luonteenpiirteitä, ja niillä on ihan arkikokemuksenkin perusteella selvä yhteys siihen, miltä vanhemmuuden vaatimukset tuntuvat.
MBTI on sikäli kurantti itsetuntemuksen väline, että olisi yllättävää, jos ihmiset, jotka vastaavat samalla lailla lukuisiin luonteenpiirteitä kartoittaviin kysymyksiin, eivät olisi luonteeltaan samanlaisia. Itse pidin itseäni hyvin outona ja jopa viallisena, ennen kuin tapasin muita saman tyypin edustajia, ja yhtäkkiä ymmärsin, että omituisuuteni ei ole lainkaan ainutlaatuista vaan ihan tyypillistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset 7v. ja 9v. ja yhdessä melkein 20v. Laitettiin kaikki "puitteet" kuntoon ennen lapsia, niin mikäs tässä on ollut ollessa. Olin täydet hoitovapaat lapsista aikanaan, joten työ- ja perhe-elämän sovittaminen yhteen on myöskin mennyt suht kivuttomasti, kun lapset oli hoitoon mennessään jo 3v. ja 5v. Mieheni kanssa vallitsee syvä luottamus ja keskinäinen kunnioitus, ja perheenä meillä on todella hyvä olla. Kahdestaan saatiin olla ennen lapsia melkein kymmenen vuotta. Mies on rauhallinen, minä räiskyvämpi, mutta miehellä on kovemmat työpaineet. Se on ainoa asia, joka välillä hiertää. Toki rahallinen kompensaatio vaativasta työstä on hyvä, ja koitetaan koko perhe tukea häntä silloin kun on vaikeampaa. Muuten elämä koostuu koululaisten hommista ja harrastuksista. Mitään muuta en voisi kuvitella, perheen olen aina halunnut. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.
Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
No tuota...MBTI ei perustu tieteelliseen tietoon.
Tieteellisen persoonallisuustutkimuksen mukaan persoonallisuudella on hyvin vähän vaikutusta siihen, miten kokee vanhemmuuden.
Laitapa muutama viite näihin tutkimuksiin. Kiinnostaa oikeasti. Itse kun en millään usko, etteikö esimerkiksi oman ajan ja tilan tarpeella, neuroottisuudella/ei-neuroottisuudella, stressinsietokyvyllä, hoivaavuudella, optimismilla ja muilla vastaavilla seikoilla olisi huomattava vaikutus siihen, miten vanhemmuus itselle sopii.
Etenkin haluaisin tietää, miten näissä tutkimuksissa on huomioitu se, että vanhemmat ovat nykyisin itsevalikoitua joukkoa. Toisin sanoen he, joiden persoonallisuudelle vanhemmuus ei sovi, eivät yleensä hanki lapsia.
Sorry, nää asiat on niin hirveän perustavia persoonallisuustutkimuksessa, että en keksi mitkä lähteet laittaisin, siis tuolle, että MBTI ei ole tieteellisesti perusteltu. Mutta siis tällä hetkellä persoonallisuustutkimuksessa nk. Viiden suuren piirteen malli on empiirisesti perustelluin (googlaa Big Five/Five Factor model ja seuraa viitteitä), ja sille on hyvin paljon evidenssiä (tosin sitä on alettu myös kritisoida, mutta mihinkään MBTI:n kaltaiseen malliin ei varmasti olla menossa). Ihmisiä ei siinä laiteta luokkiin vaan ajatellaan, että on olemassa 5 piirrettä, ja jokainen sijoittuu jokaisen piirten suhteen jokaiselle dimensiolle.
Yksi piirteistä on Emotionaalinen tasapainoisuus vs. neuroottisuus, ja on paljon pitkittäisaineistoja, joissa on havaittu, että tämä piirre on selkeässä yhteydessä henkiseen pahoinvointiin ja ongelmiin läpi elämän, myös lisää avioeron todennäköisyyttä, mutta lapsen saanti ei vaikuta pahentavan näitä ongelmia. Ts. korkean neuroottisuuden ihmiset ovat aina jonkin verran onnettomampia ja surullisempia ja alttiimpia ongelmille kuin matalan neuroottisuuden (=tasapainoiset) ihmiset, mutta neuroottisuus ei moderoi lapsensaannin vaikutusta onnellisuuteen tms.
Googlaa vaikka Big Five longitudinal life events well-being (tai life satisfaction tai happiness).
Ylipäätään elämäntapahtumilla ja persoonallisuudella ei ole hirveästi yhteisvaikutuksia mihinkään (=onnellisuuteen tyytyväisyyteen tms.).
Olen kohtuullisen hyvin perillä personaallisuuspsykologiasta ja onnellisusututkimuksesta ja siksi niitä viitteitä kyselinkin. Luonteenpiirteitä kun on paljon muitakin kuin nuo Big Fiven sisältämät. Esimerkiksi oman ajan tarve, stressinsietokyky, ärsykeherkkyys ja itsekkyys ovat kaikki laajasti ymmärrettynä luonteenpiirteitä, ja niillä on ihan arkikokemuksenkin perusteella selvä yhteys siihen, miltä vanhemmuuden vaatimukset tuntuvat.
MBTI on sikäli kurantti itsetuntemuksen väline, että olisi yllättävää, jos ihmiset, jotka vastaavat samalla lailla lukuisiin luonteenpiirteitä kartoittaviin kysymyksiin, eivät olisi luonteeltaan samanlaisia. Itse pidin itseäni hyvin outona ja jopa viallisena, ennen kuin tapasin muita saman tyypin edustajia, ja yhtäkkiä ymmärsin, että omituisuuteni ei ole lainkaan ainutlaatuista vaan ihan tyypillistä.
Kaikki mainitsemasi piirteet voidaan palauttaa johonkin viidestä suuresta piirteestä. Erityisesti stressiherkkyys palautuu täysin neuroottisuuteen.
Mä olen työni puolesta vähän paremmin kuin kohtuullisesti perillä alan tutkimuksesta, ja näitä asioita on vähän vaikea selittää nopeasti netissä, mutta siis konsensus alalla monien laajojen pitkittäisaineistojen julkaisemisen jälkeen on, että elämäntapahtuma x piirre interaktioita ei ole, tai jos on, niiden selitysvoima on äärimmäisen pieni. Tai siis olemassaolevan evidenssin valossa on hyvin vaikea uskoa että uudet tutkimukset yllättäen löytäisivät sellaisia.
Sitten on vielä sellainen seikka, että viimeisten 15-20 vuoden aikana on vakuuttavasti osoitettu, että ihmiset itse asiassa käyttäytyvät persoonallisuutensa vastaisesti jopa suurimman osan ajasta (ks. esim. William Fleeson, 2001; 2007). Persoonallisuus ei mitenkään deterministisesti määrää tunteitamme ja käyttäytymistämme, vaan sekä voimme että myös käytännössä muokkaamme tunteitamme ja toimintaamme tilanteen mukaan. Tämän tietäen mun on vähän vaikea suhtautua vakavasti näihin "Asia X ei sovi ihmistyypille Y" -julistuksiin. Sinänsä tietenkin erinomaisen hyvä, että ihmiset tekevät valintoja, jotka kokevat itselleen sopiviksi, tutkimustuloksista riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.
Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
No tuota...MBTI ei perustu tieteelliseen tietoon.
Tieteellisen persoonallisuustutkimuksen mukaan persoonallisuudella on hyvin vähän vaikutusta siihen, miten kokee vanhemmuuden.
Laitapa muutama viite näihin tutkimuksiin. Kiinnostaa oikeasti. Itse kun en millään usko, etteikö esimerkiksi oman ajan ja tilan tarpeella, neuroottisuudella/ei-neuroottisuudella, stressinsietokyvyllä, hoivaavuudella, optimismilla ja muilla vastaavilla seikoilla olisi huomattava vaikutus siihen, miten vanhemmuus itselle sopii.
Etenkin haluaisin tietää, miten näissä tutkimuksissa on huomioitu se, että vanhemmat ovat nykyisin itsevalikoitua joukkoa. Toisin sanoen he, joiden persoonallisuudelle vanhemmuus ei sovi, eivät yleensä hanki lapsia.
Sorry, nää asiat on niin hirveän perustavia persoonallisuustutkimuksessa, että en keksi mitkä lähteet laittaisin, siis tuolle, että MBTI ei ole tieteellisesti perusteltu. Mutta siis tällä hetkellä persoonallisuustutkimuksessa nk. Viiden suuren piirteen malli on empiirisesti perustelluin (googlaa Big Five/Five Factor model ja seuraa viitteitä), ja sille on hyvin paljon evidenssiä (tosin sitä on alettu myös kritisoida, mutta mihinkään MBTI:n kaltaiseen malliin ei varmasti olla menossa). Ihmisiä ei siinä laiteta luokkiin vaan ajatellaan, että on olemassa 5 piirrettä, ja jokainen sijoittuu jokaisen piirten suhteen jokaiselle dimensiolle.
Yksi piirteistä on Emotionaalinen tasapainoisuus vs. neuroottisuus, ja on paljon pitkittäisaineistoja, joissa on havaittu, että tämä piirre on selkeässä yhteydessä henkiseen pahoinvointiin ja ongelmiin läpi elämän, myös lisää avioeron todennäköisyyttä, mutta lapsen saanti ei vaikuta pahentavan näitä ongelmia. Ts. korkean neuroottisuuden ihmiset ovat aina jonkin verran onnettomampia ja surullisempia ja alttiimpia ongelmille kuin matalan neuroottisuuden (=tasapainoiset) ihmiset, mutta neuroottisuus ei moderoi lapsensaannin vaikutusta onnellisuuteen tms.
Googlaa vaikka Big Five longitudinal life events well-being (tai life satisfaction tai happiness).
Ylipäätään elämäntapahtumilla ja persoonallisuudella ei ole hirveästi yhteisvaikutuksia mihinkään (=onnellisuuteen tyytyväisyyteen tms.).
Olen kohtuullisen hyvin perillä personaallisuuspsykologiasta ja onnellisusututkimuksesta ja siksi niitä viitteitä kyselinkin. Luonteenpiirteitä kun on paljon muitakin kuin nuo Big Fiven sisältämät. Esimerkiksi oman ajan tarve, stressinsietokyky, ärsykeherkkyys ja itsekkyys ovat kaikki laajasti ymmärrettynä luonteenpiirteitä, ja niillä on ihan arkikokemuksenkin perusteella selvä yhteys siihen, miltä vanhemmuuden vaatimukset tuntuvat.
MBTI on sikäli kurantti itsetuntemuksen väline, että olisi yllättävää, jos ihmiset, jotka vastaavat samalla lailla lukuisiin luonteenpiirteitä kartoittaviin kysymyksiin, eivät olisi luonteeltaan samanlaisia. Itse pidin itseäni hyvin outona ja jopa viallisena, ennen kuin tapasin muita saman tyypin edustajia, ja yhtäkkiä ymmärsin, että omituisuuteni ei ole lainkaan ainutlaatuista vaan ihan tyypillistä.
Kaikki mainitsemasi piirteet voidaan palauttaa johonkin viidestä suuresta piirteestä. Erityisesti stressiherkkyys palautuu täysin neuroottisuuteen.
Mä olen työni puolesta vähän paremmin kuin kohtuullisesti perillä alan tutkimuksesta, ja näitä asioita on vähän vaikea selittää nopeasti netissä, mutta siis konsensus alalla monien laajojen pitkittäisaineistojen julkaisemisen jälkeen on, että elämäntapahtuma x piirre interaktioita ei ole, tai jos on, niiden selitysvoima on äärimmäisen pieni. Tai siis olemassaolevan evidenssin valossa on hyvin vaikea uskoa että uudet tutkimukset yllättäen löytäisivät sellaisia.
Sitten on vielä sellainen seikka, että viimeisten 15-20 vuoden aikana on vakuuttavasti osoitettu, että ihmiset itse asiassa käyttäytyvät persoonallisuutensa vastaisesti jopa suurimman osan ajasta (ks. esim. William Fleeson, 2001; 2007). Persoonallisuus ei mitenkään deterministisesti määrää tunteitamme ja käyttäytymistämme, vaan sekä voimme että myös käytännössä muokkaamme tunteitamme ja toimintaamme tilanteen mukaan. Tämän tietäen mun on vähän vaikea suhtautua vakavasti näihin "Asia X ei sovi ihmistyypille Y" -julistuksiin. Sinänsä tietenkin erinomaisen hyvä, että ihmiset tekevät valintoja, jotka kokevat itselleen sopiviksi, tutkimustuloksista riippumatta.
Oletko siis sitä mieltä, että ihmisellä ei voi olla niin suurta oman ajan tarvetta, alhaista stressinsietokykyä, korkeaa ärsykeherkkyyttä tai voimakasta itsekkyyttä, että vanhemmuus ei olisi hänelle sopiva valinta? Tämähän on se kysymys, josta tässä keskustellaan.
Kukaan ei ole esittänyt, että esimerkiski neuroottisuus laajasti ymmärrettynä estäisi ihmistä olemasta onnellinen vanhempana. Kysymys on siitä, voiko ihminen olla luonteeltaan sellainen, ettei vanhemmuus hänelle sovi. Vaikea uskoa, että kukaan vastaisi kieltävästi tähän.
Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 15 vuotta, tavattu parikymppisinä, kaksi lasta 12 ja 10 v. Ollaan opiskeltu, oltu vuoron perään töissä ja työttöminä, ehditty käydä ulkomaillakin kääntymässä. Kyllä se meillä onnellisuuden avain on ehkä se, että molemmat yritetään ymmärtää toistemme ärsyttäviä puolia ja annetaan paljon vapauksia toisillemme. Esim. mies osti jokin aika sitten mökin, jossa viettää nyt lähes puolet ajasta. Tämä ei varmasti kävisi kaikille, mutta mielestäni jos hän kokee tarvitsevansa omaa aikaa, niin miksi ei. Itse asiassa saan itsekin suhteesta levähdystaukoa nämä ajat. Lienee sanomattakin selvää, että kyseessä kaksi introverttiä :D Molemmilla omat vahvat kiinnostuksen kohteet, emme siis juuri harrasta mitään yhdessä. Rahat on meillä yhteiset, eikä niistä ole koskaan riidelty. On meilläkin toki riitamme, eli ei elämä pelkkää auvoa ole, mutta molemmat olemme luottaneet, että toinen ei lähde kävelemään hetken mielijohteesta. Kuitenkin molemmat arvostamme perhe-elämän tuomaa vakautta ja sitä, että toinen on siinä tukemassa sekä hyvissä, että huonoissa hetkissä. Myös fyysisesti sovimme hyvin yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.
Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
No tuota...MBTI ei perustu tieteelliseen tietoon.
Tieteellisen persoonallisuustutkimuksen mukaan persoonallisuudella on hyvin vähän vaikutusta siihen, miten kokee vanhemmuuden.
Laitapa muutama viite näihin tutkimuksiin. Kiinnostaa oikeasti. Itse kun en millään usko, etteikö esimerkiksi oman ajan ja tilan tarpeella, neuroottisuudella/ei-neuroottisuudella, stressinsietokyvyllä, hoivaavuudella, optimismilla ja muilla vastaavilla seikoilla olisi huomattava vaikutus siihen, miten vanhemmuus itselle sopii.
Etenkin haluaisin tietää, miten näissä tutkimuksissa on huomioitu se, että vanhemmat ovat nykyisin itsevalikoitua joukkoa. Toisin sanoen he, joiden persoonallisuudelle vanhemmuus ei sovi, eivät yleensä hanki lapsia.
Sorry, nää asiat on niin hirveän perustavia persoonallisuustutkimuksessa, että en keksi mitkä lähteet laittaisin, siis tuolle, että MBTI ei ole tieteellisesti perusteltu. Mutta siis tällä hetkellä persoonallisuustutkimuksessa nk. Viiden suuren piirteen malli on empiirisesti perustelluin (googlaa Big Five/Five Factor model ja seuraa viitteitä), ja sille on hyvin paljon evidenssiä (tosin sitä on alettu myös kritisoida, mutta mihinkään MBTI:n kaltaiseen malliin ei varmasti olla menossa). Ihmisiä ei siinä laiteta luokkiin vaan ajatellaan, että on olemassa 5 piirrettä, ja jokainen sijoittuu jokaisen piirten suhteen jokaiselle dimensiolle.
Yksi piirteistä on Emotionaalinen tasapainoisuus vs. neuroottisuus, ja on paljon pitkittäisaineistoja, joissa on havaittu, että tämä piirre on selkeässä yhteydessä henkiseen pahoinvointiin ja ongelmiin läpi elämän, myös lisää avioeron todennäköisyyttä, mutta lapsen saanti ei vaikuta pahentavan näitä ongelmia. Ts. korkean neuroottisuuden ihmiset ovat aina jonkin verran onnettomampia ja surullisempia ja alttiimpia ongelmille kuin matalan neuroottisuuden (=tasapainoiset) ihmiset, mutta neuroottisuus ei moderoi lapsensaannin vaikutusta onnellisuuteen tms.
Googlaa vaikka Big Five longitudinal life events well-being (tai life satisfaction tai happiness).
Ylipäätään elämäntapahtumilla ja persoonallisuudella ei ole hirveästi yhteisvaikutuksia mihinkään (=onnellisuuteen tyytyväisyyteen tms.).
Olen kohtuullisen hyvin perillä personaallisuuspsykologiasta ja onnellisusututkimuksesta ja siksi niitä viitteitä kyselinkin. Luonteenpiirteitä kun on paljon muitakin kuin nuo Big Fiven sisältämät. Esimerkiksi oman ajan tarve, stressinsietokyky, ärsykeherkkyys ja itsekkyys ovat kaikki laajasti ymmärrettynä luonteenpiirteitä, ja niillä on ihan arkikokemuksenkin perusteella selvä yhteys siihen, miltä vanhemmuuden vaatimukset tuntuvat.
MBTI on sikäli kurantti itsetuntemuksen väline, että olisi yllättävää, jos ihmiset, jotka vastaavat samalla lailla lukuisiin luonteenpiirteitä kartoittaviin kysymyksiin, eivät olisi luonteeltaan samanlaisia. Itse pidin itseäni hyvin outona ja jopa viallisena, ennen kuin tapasin muita saman tyypin edustajia, ja yhtäkkiä ymmärsin, että omituisuuteni ei ole lainkaan ainutlaatuista vaan ihan tyypillistä.
Kaikki mainitsemasi piirteet voidaan palauttaa johonkin viidestä suuresta piirteestä. Erityisesti stressiherkkyys palautuu täysin neuroottisuuteen.
Mä olen työni puolesta vähän paremmin kuin kohtuullisesti perillä alan tutkimuksesta, ja näitä asioita on vähän vaikea selittää nopeasti netissä, mutta siis konsensus alalla monien laajojen pitkittäisaineistojen julkaisemisen jälkeen on, että elämäntapahtuma x piirre interaktioita ei ole, tai jos on, niiden selitysvoima on äärimmäisen pieni. Tai siis olemassaolevan evidenssin valossa on hyvin vaikea uskoa että uudet tutkimukset yllättäen löytäisivät sellaisia.
Sitten on vielä sellainen seikka, että viimeisten 15-20 vuoden aikana on vakuuttavasti osoitettu, että ihmiset itse asiassa käyttäytyvät persoonallisuutensa vastaisesti jopa suurimman osan ajasta (ks. esim. William Fleeson, 2001; 2007). Persoonallisuus ei mitenkään deterministisesti määrää tunteitamme ja käyttäytymistämme, vaan sekä voimme että myös käytännössä muokkaamme tunteitamme ja toimintaamme tilanteen mukaan. Tämän tietäen mun on vähän vaikea suhtautua vakavasti näihin "Asia X ei sovi ihmistyypille Y" -julistuksiin. Sinänsä tietenkin erinomaisen hyvä, että ihmiset tekevät valintoja, jotka kokevat itselleen sopiviksi, tutkimustuloksista riippumatta.
Oletko siis sitä mieltä, että ihmisellä ei voi olla niin suurta oman ajan tarvetta, alhaista stressinsietokykyä, korkeaa ärsykeherkkyyttä tai voimakasta itsekkyyttä, että vanhemmuus ei olisi hänelle sopiva valinta? Tämähän on se kysymys, josta tässä keskustellaan.
Kukaan ei ole esittänyt, että esimerkiski neuroottisuus laajasti ymmärrettynä estäisi ihmistä olemasta onnellinen vanhempana. Kysymys on siitä, voiko ihminen olla luonteeltaan sellainen, ettei vanhemmuus hänelle sovi. Vaikea uskoa, että kukaan vastaisi kieltävästi tähän.
Kovin suuri jäykkyys noissa asioissa yleensä määritetään jonkinlaatuiseksi häiriöksi, asperger tms. Kuitenkin aspergervanhemmat voivat olla ihan hyviä vanhempia ja haluta lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.
Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.
No tuota...MBTI ei perustu tieteelliseen tietoon.
Tieteellisen persoonallisuustutkimuksen mukaan persoonallisuudella on hyvin vähän vaikutusta siihen, miten kokee vanhemmuuden.
Laitapa muutama viite näihin tutkimuksiin. Kiinnostaa oikeasti. Itse kun en millään usko, etteikö esimerkiksi oman ajan ja tilan tarpeella, neuroottisuudella/ei-neuroottisuudella, stressinsietokyvyllä, hoivaavuudella, optimismilla ja muilla vastaavilla seikoilla olisi huomattava vaikutus siihen, miten vanhemmuus itselle sopii.
Etenkin haluaisin tietää, miten näissä tutkimuksissa on huomioitu se, että vanhemmat ovat nykyisin itsevalikoitua joukkoa. Toisin sanoen he, joiden persoonallisuudelle vanhemmuus ei sovi, eivät yleensä hanki lapsia.
Sorry, nää asiat on niin hirveän perustavia persoonallisuustutkimuksessa, että en keksi mitkä lähteet laittaisin, siis tuolle, että MBTI ei ole tieteellisesti perusteltu. Mutta siis tällä hetkellä persoonallisuustutkimuksessa nk. Viiden suuren piirteen malli on empiirisesti perustelluin (googlaa Big Five/Five Factor model ja seuraa viitteitä), ja sille on hyvin paljon evidenssiä (tosin sitä on alettu myös kritisoida, mutta mihinkään MBTI:n kaltaiseen malliin ei varmasti olla menossa). Ihmisiä ei siinä laiteta luokkiin vaan ajatellaan, että on olemassa 5 piirrettä, ja jokainen sijoittuu jokaisen piirten suhteen jokaiselle dimensiolle.
Yksi piirteistä on Emotionaalinen tasapainoisuus vs. neuroottisuus, ja on paljon pitkittäisaineistoja, joissa on havaittu, että tämä piirre on selkeässä yhteydessä henkiseen pahoinvointiin ja ongelmiin läpi elämän, myös lisää avioeron todennäköisyyttä, mutta lapsen saanti ei vaikuta pahentavan näitä ongelmia. Ts. korkean neuroottisuuden ihmiset ovat aina jonkin verran onnettomampia ja surullisempia ja alttiimpia ongelmille kuin matalan neuroottisuuden (=tasapainoiset) ihmiset, mutta neuroottisuus ei moderoi lapsensaannin vaikutusta onnellisuuteen tms.
Googlaa vaikka Big Five longitudinal life events well-being (tai life satisfaction tai happiness).
Ylipäätään elämäntapahtumilla ja persoonallisuudella ei ole hirveästi yhteisvaikutuksia mihinkään (=onnellisuuteen tyytyväisyyteen tms.).
Olen kohtuullisen hyvin perillä personaallisuuspsykologiasta ja onnellisusututkimuksesta ja siksi niitä viitteitä kyselinkin. Luonteenpiirteitä kun on paljon muitakin kuin nuo Big Fiven sisältämät. Esimerkiksi oman ajan tarve, stressinsietokyky, ärsykeherkkyys ja itsekkyys ovat kaikki laajasti ymmärrettynä luonteenpiirteitä, ja niillä on ihan arkikokemuksenkin perusteella selvä yhteys siihen, miltä vanhemmuuden vaatimukset tuntuvat.
MBTI on sikäli kurantti itsetuntemuksen väline, että olisi yllättävää, jos ihmiset, jotka vastaavat samalla lailla lukuisiin luonteenpiirteitä kartoittaviin kysymyksiin, eivät olisi luonteeltaan samanlaisia. Itse pidin itseäni hyvin outona ja jopa viallisena, ennen kuin tapasin muita saman tyypin edustajia, ja yhtäkkiä ymmärsin, että omituisuuteni ei ole lainkaan ainutlaatuista vaan ihan tyypillistä.
Kaikki mainitsemasi piirteet voidaan palauttaa johonkin viidestä suuresta piirteestä. Erityisesti stressiherkkyys palautuu täysin neuroottisuuteen.
Mä olen työni puolesta vähän paremmin kuin kohtuullisesti perillä alan tutkimuksesta, ja näitä asioita on vähän vaikea selittää nopeasti netissä, mutta siis konsensus alalla monien laajojen pitkittäisaineistojen julkaisemisen jälkeen on, että elämäntapahtuma x piirre interaktioita ei ole, tai jos on, niiden selitysvoima on äärimmäisen pieni. Tai siis olemassaolevan evidenssin valossa on hyvin vaikea uskoa että uudet tutkimukset yllättäen löytäisivät sellaisia.
Sitten on vielä sellainen seikka, että viimeisten 15-20 vuoden aikana on vakuuttavasti osoitettu, että ihmiset itse asiassa käyttäytyvät persoonallisuutensa vastaisesti jopa suurimman osan ajasta (ks. esim. William Fleeson, 2001; 2007). Persoonallisuus ei mitenkään deterministisesti määrää tunteitamme ja käyttäytymistämme, vaan sekä voimme että myös käytännössä muokkaamme tunteitamme ja toimintaamme tilanteen mukaan. Tämän tietäen mun on vähän vaikea suhtautua vakavasti näihin "Asia X ei sovi ihmistyypille Y" -julistuksiin. Sinänsä tietenkin erinomaisen hyvä, että ihmiset tekevät valintoja, jotka kokevat itselleen sopiviksi, tutkimustuloksista riippumatta.
Oletko siis sitä mieltä, että ihmisellä ei voi olla niin suurta oman ajan tarvetta, alhaista stressinsietokykyä, korkeaa ärsykeherkkyyttä tai voimakasta itsekkyyttä, että vanhemmuus ei olisi hänelle sopiva valinta? Tämähän on se kysymys, josta tässä keskustellaan.
Kukaan ei ole esittänyt, että esimerkiski neuroottisuus laajasti ymmärrettynä estäisi ihmistä olemasta onnellinen vanhempana. Kysymys on siitä, voiko ihminen olla luonteeltaan sellainen, ettei vanhemmuus hänelle sovi. Vaikea uskoa, että kukaan vastaisi kieltävästi tähän.
Kovin suuri jäykkyys noissa asioissa yleensä määritetään jonkinlaatuiseksi häiriöksi, asperger tms. Kuitenkin aspergervanhemmat voivat olla ihan hyviä vanhempia ja haluta lapsia.
Eiköhän se sairauskortti taas löytynyt taskusta, kun äitimyytti on uhattuna: eihän nyt kukaan mieleltään terve voi olla onneton vanhempana! Pakko olla sairautta taustalla!
Eikö nyt ole aika aikaista alkaa juoda?