Te joilla on lapsia ja mies ja kuvailisitte perhe-elämäänne onnelliseksi, tulkaa ihmeessä avautumaan!

Jaa'a. Varmaan yhteisymmärrys tai jokin muu. On ollut kausia kun seksiä ei ollut ja kausia kun vain toinen tekee kotityöt, on ollut riitoja aiheesta tai turhasta, mutta kaikesta mennään yli sillä ettei kumpikaan halua elää iman toista.

Sitä kahdenkeskeistä parisuhde aikaa on tietysti vähemmän kun tuli lapsi mutta koe silti että olemme nyt tiiviimmin yhdessä. Leikimme ja ihastelemme yhdessä sitä mitä olemme saaneet aikaan.

Meillä on yksi taaperoikäinen lapsi, itse olemme jo päälle nelikymppisiä. Yhdessä on oltu 7 vuotta. Molemmilla oli nuorempanakin avioliitot, mutta ne olivat lapsettomia, joten perheenperustus on ensimmäisellä kierroksella. Minusta perhe-elämä on aivan ihanaa. Aamulla saan herätä en vaan yhden rakkaan kanssa vaan kahden. Lapsi on ollut helppo ja hyväuninen, joten öitä ei meillä valvota. Mies osallistuu lapsen ja perheenhoitoon ihan samalla intensiteetillä kuin minäkin vaikka päivät kotona olenkin. Opiskelen siis. Talous on kunnossa, joten mistään ei tarvitse tinkiä. Matkustelemme koko perheenä useamman kerran vuodessa. Tähän ikään mennessä on ihan riittävästi panostettu jo kapakoihin ja illanistujaisiin tai omiin harrastuksiin ja ystäviin, joten eivät ne niinkään houkuta. Kivempaa on olla illat kotosalla koko perheenä. Parisuhde mieheni kanssa kukoistaa, se on lapsen tulon jälkeen pelkästään syventynyt.

Täällä. Meillä on 3.5v ja mun 7v, joka asuu noin puolet ajasta saman kadun verralla asuvalla isällään. Tykkään mun työstä. Mies tykkää myös omasta työstään. Tykätään toisistamme ja perheestämme. Ollaan jo 41v ja 47v, joten elämää on nähty. Nyt on hyvä. En vaihtais mitään tästä pois.

Meillä on kaksi teinilasta talossa ja avioliittovuosia takana 16. Ollaan aina oltu onnellisia ja tyytyväisiä. Tykätään toisistamme, ei motkoteta kotitöistä, vaan eletään sotkussa, jos kumpikaan ei jaksa siivota. Tehdään kahdestaan ja perheen kanssa kivoja asioita. Onni on arjessa. Ei vaadita toiselta eikä itseltä mahdottomia. Kumpikaan ei osannut etukäteen suunnitella elämäänsä (niin kuin jotkut haaveilevat kivitaloista ja prinssistä) niin kaikki mitä on saatu tuntuu plussalta.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kovasti kuulla onnellisia kokemuksia perheen perustamisesta. Täällä saa paljon lukea näitä epäonnisia tarinoita, miten suhde on mennyt "pilalle" kun on saatu lapsia.

Kauan olette olleet yhdessä, lapsien iät, miten suhde on muuttunut ajan kanssa? Rakastatko miestäsi? Et kadu lapsien tekoa? Mistä itse luulet että parisuhteesi onni voisi johtua?

Kiitos :)

Yhdessä olemme olleet parikymmentä vuotta lapset on vähän yli ja alle kymmenen. En osaa sanoa miten suhde olisi muuttunut ajan kanssa, erilaisia vaiheita siinä tietenkin on vuosien saatossa ollut. Rakastan. En kadu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kovasti kuulla onnellisia kokemuksia perheen perustamisesta. Täällä saa paljon lukea näitä epäonnisia tarinoita, miten suhde on mennyt "pilalle" kun on saatu lapsia.

Kauan olette olleet yhdessä, lapsien iät, miten suhde on muuttunut ajan kanssa? Rakastatko miestäsi? Et kadu lapsien tekoa? Mistä itse luulet että parisuhteesi onni voisi johtua?

Kiitos :)

Yhdessä olemme olleet parikymmentä vuotta lapset on vähän yli ja alle kymmenen. En osaa sanoa miten suhde olisi muuttunut ajan kanssa, erilaisia vaiheita siinä tietenkin on vuosien saatossa ollut. Rakastan. En kadu.

Se minkä minut tekee onnelliseksi parisuhteessa on yhteiset lapset, tietynlainen helppous olla toisen lähellä, se että voin olla oma itseni, eikä minulla ole tarve muuttaa myöskään toista.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 14 vuotta ja meillä on 13- ja 6 -vuotiaat tyttäret. Elämä miehen ja lasten kanssa on ollut aina seesteistä ja hienoa. Syynä varmaan se, että olemme aina olleet opiskeluissa ja/tai töissä, ja on ollut muutakin elämää perheen ohella. Vapaa-aikana on sitten nautittu. Henk.koht. nautin kotielämästä, tyttöjen kanssa juttelusta ja koiran hoidosta. Ihanaa, kun tulee itsenäisyyspäivä ja joulu, ja pääsen laittamaan juhla-aterian perheelle.

Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.

Me olemme olleet 10 vuotta yhdessä. Meillä on samanlainen huumori ja kiinnostuksen kohteet. Yritämme olla ottamatta elämää niin tosissaan. Meillä on 3-vuotias ja 9kk lapsi. Rankkaa on välillä ja yhteinen aika on nollassa, mutta en tekisi tätä kekenkään muun kanssa.

Meillä 3v ja 9v lapset, 17 vuotta yhdessä. Olen todella onnellinen ja koen elämän hauskaksi ja helpoksi. Mies toivoo kolmatta lasta, itse olen alkanut myöntyä siihen.

Rakastuimme aikanaan tosi voimakkaasti ja tunteet ovat voimakkaat edelleen. Meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita mutta molemmilla myös ns. oma elämä. Molemmat olemme olleet pitkään hoitovapaalla ja vastuu lapsista on hyvin tasapuolinen. Ongelmia on varmasti ehkäissyt se, että meillä ei ole taloudellisia vaikeuksia sekä lasten pitkä ikäero, mutta (ehkä vähän naiivisti) uskon, että olisimme selvinneet myös hankalammassa tilanteessa. Ja olemme menneet yhdestä isosta kriisistä läpi yhdessä (toisen sairaus) ja selvisimme todella hyvin toisiamme tukien.

Yksi juttu, mikä toimii meille vaikka voi kuulostaa vähän karulta on, että teemme arjessa aika vähän asioita ns. perheenä. Toki ilta- tai aamupalan syömme kaikki yhdessä lähes joka päivä, mutta usein toinen on lasten kanssa ja toisella on ns. omaa aikaa, ja olemme pystyneet pitämään tämän erittäin tasapuolisena ilman mitään minuuttikalenteria.

Vierailija kirjoitti:

Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.

Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.

Kaikilla onnellisilla perheillä on näköjään enintään 2 lasta.

Yhdessä ollaan oltu 6v, lapsi päälle vuoden vanha. Ollaan alta kolmen kympin molemmat. Molemmat osallistuu parhaansa mukaan, mies paljo poissa mutta kun on kotona niin hoitaa lasta ja tekee kotitöitä. Pidetään huoli että molemmat saa omaa aikaa ja jos on ongelmia niin niistä puhutaan. Lapsi on kiltti ja helppohoitoinen. Seksiä ei tällä hetkellä ole ylipaino-ongelmani takia mutta tolanne paranee varmasti kunhan pääsen mahalöllöistä eroon liikunnan aloittamisen myötä. Läheisyyttä on kuutenkin muuten. Sekä mies että minä ollaan rauhallisia luonteiltamme joskin univelka on kyllä pinnaa hieman kiristänyt. Uskon että tilanteemme paranee lisää kun pääsen itse töihin enkä enää joudu olemaan yksin lapsen kanssa 10 h putkeen. :) vaikka ihanaa tämä onkin, rajansa kaikella.

N26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.

Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.

Minusta onnellisuuden edellytys ei ole samanlaiset luonteet, mieluummin se että hyväksyt toisen sellaisena kuin hän on. Toiveet ratkaisee mielestäni enemmän kuin luonne. Jos et ole onnellinen vanhempana tuskin olet onnellinen ihmisen kanssa joka ehdottomasti lapsia haluaa ja on onnellinen vain ollessaan jonkun äiti/isä tai päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.

Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.

No tuota...MBTI ei perustu tieteelliseen tietoon.

Tieteellisen persoonallisuustutkimuksen mukaan persoonallisuudella on hyvin vähän vaikutusta siihen, miten kokee vanhemmuuden.

Tavattiin ±30 vuotiaina, nyt 17 v yhdessä ja ipana on 10v. Vauvavuodet oli helpot, eskari-3.-luokka oli saatanasta, ja silloin oltiin useammin toinen vanhempi omalla lomalla.

Ollaan kotonaviihtyviä ja hankittiin remppakohde kodiksi. Kumpikaan ei katso maailmaa ruusunpunaisilla laseilla, vaan elämää on nähty ja tiedämme sitä olevan myös edessä. Yhdessä viihtyminen, toiselle oman ajan suominen ja raskaammissa elämäntilanteissa halu olla yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.

Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.

Minusta onnellisuuden edellytys ei ole samanlaiset luonteet, mieluummin se että hyväksyt toisen sellaisena kuin hän on. Toiveet ratkaisee mielestäni enemmän kuin luonne. Jos et ole onnellinen vanhempana tuskin olet onnellinen ihmisen kanssa joka ehdottomasti lapsia haluaa ja on onnellinen vain ollessaan jonkun äiti/isä tai päinvastoin.

???

Sanoin, etten ole tavannut ketään, jolla olisi samanlainen luonne kuin minulla ja joka olisi onnellinen vanhempana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.

Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.

No tuota...MBTI ei perustu tieteelliseen tietoon.

Tieteellisen persoonallisuustutkimuksen mukaan persoonallisuudella on hyvin vähän vaikutusta siihen, miten kokee vanhemmuuden.

Laitapa muutama viite näihin tutkimuksiin. Kiinnostaa oikeasti. Itse kun en millään usko, etteikö esimerkiksi oman ajan ja tilan tarpeella, neuroottisuudella/ei-neuroottisuudella, stressinsietokyvyllä, hoivaavuudella, optimismilla ja muilla vastaavilla seikoilla olisi huomattava vaikutus siihen, miten vanhemmuus itselle sopii.

Etenkin haluaisin tietää, miten näissä tutkimuksissa on huomioitu se, että vanhemmat ovat nykyisin itsevalikoitua joukkoa. Toisin sanoen he, joiden persoonallisuudelle vanhemmuus ei sovi, eivät yleensä hanki lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.

Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.

Minusta onnellisuuden edellytys ei ole samanlaiset luonteet, mieluummin se että hyväksyt toisen sellaisena kuin hän on. Toiveet ratkaisee mielestäni enemmän kuin luonne. Jos et ole onnellinen vanhempana tuskin olet onnellinen ihmisen kanssa joka ehdottomasti lapsia haluaa ja on onnellinen vain ollessaan jonkun äiti/isä tai päinvastoin.

???

Sanoin, etten ole tavannut ketään, jolla olisi samanlainen luonne kuin minulla ja joka olisi onnellinen vanhempana.

Niin voisitko silloin olla onnellinen perheellisiä tai ihmisen kanssa joka perheen haluaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäisin Ap:n aloitukseen että kertokaa myös millaisia olette luonteeltanne. Millä piirteillä arvelette olevan vaikutusta tilanteeseenne.

Tämä minuakin kiinnostaisi. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jolla on samankaltainen luonne kuin minulla, ja joka olisi onnellinen vanhempana. Esimerkiksi kaikki samat MBTI-tyypin edustajat ovat vapaaehtoisesti lapsettomia.

No tuota...MBTI ei perustu tieteelliseen tietoon.

Tieteellisen persoonallisuustutkimuksen mukaan persoonallisuudella on hyvin vähän vaikutusta siihen, miten kokee vanhemmuuden.

Laitapa muutama viite näihin tutkimuksiin. Kiinnostaa oikeasti. Itse kun en millään usko, etteikö esimerkiksi oman ajan ja tilan tarpeella, neuroottisuudella/ei-neuroottisuudella, stressinsietokyvyllä, hoivaavuudella, optimismilla ja muilla vastaavilla seikoilla olisi huomattava vaikutus siihen, miten vanhemmuus itselle sopii.

Etenkin haluaisin tietää, miten näissä tutkimuksissa on huomioitu se, että vanhemmat ovat nykyisin itsevalikoitua joukkoa. Toisin sanoen he, joiden persoonallisuudelle vanhemmuus ei sovi, eivät yleensä hanki lapsia.

Eipä noista ole mihinkään. Oma mieheni esimerkiksi on neuroottinen, stressaava ja erittäin introvdertti ja äärimmäisen onnellinen isä ja hyvä isä onkin.