Voimakas fyysinen veto ihmiseen, joka ei ole puolisoni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen on ihmeellinen eläin, mies käyttäytyy järkevästi.

Haa, juuri niin :D Yksikään mies ei ole koskaan ihastunut esim. nuorempaan ja nätimpään, eikä varsinkaan lähtenyt toisen naisen matkaan.

Ei niin, älä usko lauluihin, tai huhupuheita ne ovat pelkkää urbaania legendaa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen on ihmeellinen eläin, mies käyttäytyy järkevästi.

Totta, mutta naisella on oikeus omiin tunteisiin ja vahinkohässimisiin jos siltä tuntuu ja se on vaan elämänmyönteisyyttä, avarakatseisuutta ja ulospäin suuntautumista eikä siinä ole mitään väärää, mutta sen sijaan siinä on jotain niin oikeaa :D

Kaikilla meillä on oikeus tunteisiimme. Sen sijaan erilaiset velvollisuudet rajoittavat mahdollisuutta toimia niiden mukaan. Oma mielipiteeni on, että avioliiton lupaukset ovat ehkä liikaakin menettäneet merkitystään. Vaikken toki ole sitä mieltä, että pitäisi olla väkisin huonoksi muuttuneessa suhteessa. Mutta ihastusten tai omien, ohimenevien himojen takia ei pidä lähteä niitä lupauksia rikkomaan.

ap

Miten pitkään olet himoinnut miestä? Miehenä mulla noin seksuaaliset ihastukset ei kestä niin pitkään ettenkö voisi hillitä itseäni. Mutta olen varmaankin rakastunut työkaveriini jo kolme vuotta :(

Vierailija kirjoitti:

Että niin. Eräs mies jota joudun näkemään päivittäin ja olemaan kanssakäymisissä, on jollain järjettömällä tavalla niin puoleensavetävä että olen tulla hulluksi hänen seurassaan. Vetovoima on puhtaasti fyysistä. Jos olisin naimaton nainen, olisin langennut jo sata kertaa. Harvoin olen elämässä tuntenut tällaista, ja olen odotellut että tämä menisi ohi, mutta ei vaan mene.

Meillä ei olisi henkisellä tasolla paljoakaan yhteistä, mutta olen elämässäni ehtinyt ryhtyä myös pelkästään fyysisiin suhteisiin enkä ole niitäkään katunut. Nyt ei vaan ole muuta vaihtoehtoa kuin hillitä itsensä. Ikävintä on, että tämä tyyppi on aika suoraan ilmaissutkin että kiinnostusta olisi. Jätti kyllä asian sikseen kun kuuli siviilisäätyni.

En tiedä miten avioliitossa (minun tapauksessani kuuden vuoden mittaisessa) voisi pitää ikuisesti yllä vahvaa halua, kun toinen tulee väkisinkin niin kovin tutuksi. Vastapainoksi tuttuus tuo mukanaan turvallisuutta ja vakautta, ja sitä arvostan. Mutta tämä tilanne jossa olen nyt, on sietämätön. Tunne on jollain lailla alkukantainen, ja hyvin voimakas. Toivon yli kaiken että pääsisin tästä piinasta.

Mielipiteitä, neuvoja, vastaavia kokemuksia?

Eroa. Sit tee mitä haluat. Sika.

Juha kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeile miestä! Sittenpä tiedät kuinka pitkälle tuo vetovoima riittää. Kerrankos täällä eletään.

Kuten jo totesin niin sinkkuaikoina olisin näin tehnytkin, aivan varmasti. Tiedän kokemuksesta, että tällaisessa tilanteessa on mahdollista päästä kokemaan joko jotain tajunnanräjäyttävää tai sitten pieni pettymys, mutta ainakaan ei tarvitse jossitella jälkikäteen. Avioliiton satamaan astumisen jälkeen tätä mahdollisuutta ei vaan enää ole, ja jalkani ovat sen verran tukevasti maan pinnalla että osaan olla kokeilematta onneani. Olen valintani tehnyt. Tällainen järjenvastainen vetovoima ei vaan ole hallinnassani. 

ap

EI toi siltä kuulosta että olisi hallinnassa. Et siitä tänne kirjoittelisi jos niin olisi.

Niinhän kirjoitinkin että en pysty hallitsemaan tätä vetovoimaa. Jos voisin, olisin jo päättänyt hankkiutua siitä eroon. 

ap

No voi hyvät päivät! Yritä nyt tiedostaa, että vietit meitä vie, ja kaikki moralisointi on vain valhetta ja illusiota.

Go for it, muuten jää harmittamaan!

Sinua harmittaa vain se, ettet saa kaikkia lorttoilemaan niin kuin sinä itse teet ja muut ovat aina parempia ihmisiä kuin sinä ja sinä olet ikuisesti vain se huoraava lortto.

Minä olen kuluneena syksynä ihastunut lukuisia kertoja niin miehiin kuin naisiinkin (en koe olevani bi-seksuaali) ja olen myös parisuhteessa, vieläpä melko tuoreessa sellaisessa. Suhde on vaikea ja luultavasti siitä syystä olenkin ihastunut niin herkästi. Keho koittaa kertoa minulle jotain. Erääseen nuoreen mieheen ihastus on erityisen vahva ja nähtävästi fyysinen vetovoima on molemminpuolista. En ole ajatellu edetä asian suhteen mitenkään. Mietin asian niin, että se tapahtuu mikä on tarkoitettukin tapahtuvaksi. Mutta iloitsen suuresti siitä, että saan sitä kaipaamaani huomiota ja osakseni sitä ihailua ja lämpöä, mitä en kumppaniltani saa. Ikinä ennen ei seurustelukumppani ole saanut minua tuntemaan itseäni kelvottomaksi ja jopa rumaksi, mutta nykyinen kumppani saa tuollaisia tunteita jostain syystä nousemaan pintaan, ja tuo hurmaava nuorukainen on näyttänyt minulle, että minussa on jotain ihanaa ja erityistä ja että voin olla pidetty. Olen kiitollinen siitä.

Ei se tunteesi tule ohi menemään niin kauan kuin näette toisianne. Itse kertoisin miehelle, että olen päättänyt kerran kokeilla jotakuta toista ja kiinnostaisiko häntä olla tuo toinen? Mietipä muuten tuletko 90 vuotiaana saattohoidossa  ajattelemaan: Olipa elämäni pelastus, etten 60 vuotta sitten toteuttanut halujani?

Näitä tulee vastaan elämässä joskus. Mulla on sama juttu vähän toisinpäin. Tapaan erästä miestä usein työyhteyksissä ja jostain syystä käyn kuumana häneen. Hän on kivannäköinen mutta ei kuitenkaan mitenkään massasta poikkeava. Sen lisäksi hän on mielestäni juuri sellainen mies jonka haluaisin. Toisaalta en tunne häntä kovin hyvin joten kaikki voi olla vain harhaa. Mies on kuitenkin 20v nuorempi kuin minä ja perheellinen. Itse olen tällä hetkellä sinkku. En mitenkään ole näyttänyt tuntemuksiani vaan yritän olla ihan cool. Asetelma on mahdoton. Jos olisin nuorempi ja hän vapaa niin en takaa mitä tapahtuisi. Nämä menee kyllä ajan kanssa ohi. Kai se on niin, että meille on maailmassa tarjolla useita kumppaniehdokkaita mutta sitten nämä ovatkin varattuja. Pitää vaan löytää sellainen, että kaikki olosuhteet ovat sopivat.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut samassa tilanteessa. Itse naimisissa ja aivan järkyttävä ihastus ja fyysinen vetovoima työkaverimieheen. Sanaakaan ei kumpikaan ole tästä sanonut koska olemme molemmat tahoillamme varattuja, mutta veto tuskin on jäänyt epäselväksi. Vähän yli kaksi vuotta tätä kesti, viime kesänä olin pitkällä kesälomalla, ja nyt tuntuu että suurin polte olisi sen aikana kadonnut. Toisaalta olen vähän allapäin, se tunne oli niin ihana ja alkukantainen ja voimakas. Toisaalta hyvilläni, sillä ei siitä jutustamme olisi koskaan voinut mitään kehittyäkään. Sitä kipinöintiä ja sähköä jäin kaipaamaan.

Mulla oli samoin, paitsi että itse olin vapaa ja mies varattu. Jotain käsittämätöntä meidän välillä oli, ei siis mitenkään ruokittu niitä fiilksiä. Kokonaan se ei mennyt ohi. Kun mies vuosia myöhemmin erosi, päädyimme yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ohi menee!

Ei mene aina ohi. Ite en ole kymmenen vuoden aikana edes nähnyt tätä miestä kuin satunnaisesti, mutta ohi mene ei.

Kaikkia intohimojaan ei tarvitse toteuttaa, anna asian olla - eikös se tunnu kivaltakin tuollainen palo? Kyllä se siitä ajan myötä laimenee.

Jos taas uskollisuuden taakka on mielestäsi liian raskas tai tuollaiset säännöt eivät sinua koske, niin sen kuin annat palaa - jos se äijäkin tuntee pakottavaa halua panna kanssasi. Ja voihan se olla niin surkea kokemus, että loppuu se intohimo siihen.