Lue keskustelun säännöt.
Mitä sinulle tarkoittaa "sitoutuminen" parisuhteessa?
14.10.2017 |
Kaikki varmaan ovat yhtä mieltä siitä, että sitoumisella on eri asteita, eli voi olla vähän tai ei ollenkaan sitoutunut tai sitten erittäin sitoutunut, ja kaikenlaista siltä väliltä. Mutta mitä se sitoutuminen oikeastaan on? Kuinka paljon ja millaista sitoutumista parisuhteessa pitäisi sinusta olla?
Sori abstarkti kysymyksenasettelu. Tämä tulee siitä, että taannoin treffeillä treffikumppani yllätti kysymällä: "Miten sitoutunut sä yleensä olet parisuhteissa?" enkä osannut vastata oikein mitään.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä se ainakin tarkoittaa, että teemme töitä tämän parisuhteen eteen, emmekä vilkuile sivuille tai etsi parempaa vaihtoehto. Olemme täysillä mukana tässä suhteessa.
Missä nuo sitoutumiset rajat menevät?
No eikö se v&@&€ just sanottu?
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oma elämä on ensisijainen, ja parisuhde on osa sitä. En halua parisuhdetta, jossa yhdistetään kahden itsenäisen ihmisen elämät yhdeksi. Symbioosi ei kiinnosta. Vastaavasti olen kyllä hyvin uskollinen ja monogaaminen.
Mä en nyt ymmärrä tuota.
Ensin ollaan uskollisesti yhdessä, mutta sitten ei kuitenkaan eletä symbioosissa? Eikö se symbioosi ole juuri sitä että eletään yhdessä? Symbioosihan tarkoittaa sitä että kumpikin hyötyy suhteesta, se ei tarkoita sitä että pitäisi sulautua yhdeksi ihmiseksi, parisuhde on kahden ihmisen suhde, ja tottakai niillä ihmisillä on molemmilla omat elämät. Ei voi kaksi ihmistä elää vain yhtä elämää, paitsi siiamilaiset kaksoset, toki hekin sanovat että elävät omaa elämäänsä.
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta minä ymmärrän symbioosin siten, että eletään yhdessä arjessa melko tiiviisti. Mutta on olemassa myös muita yhdessäolon muotoja, esim ettei asuta yhdessä eikä edes nähdä joka päivä. Sellaisessakin suhteessa voi olla ihan uskollinen ja sekin on ihan parisuhde, vaikkei siinä ole mitään symbioosia. Minulle tällainen suhde olisi ihanteellisin. Ei yhteistä asuntoa, yhteisiä rahoja, ei lapsia, ei asuntolainaa. Sitoutuminen siis ainoastaan tunnetasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oma elämä on ensisijainen, ja parisuhde on osa sitä. En halua parisuhdetta, jossa yhdistetään kahden itsenäisen ihmisen elämät yhdeksi. Symbioosi ei kiinnosta. Vastaavasti olen kyllä hyvin uskollinen ja monogaaminen.
Mä en nyt ymmärrä tuota.
Ensin ollaan uskollisesti yhdessä, mutta sitten ei kuitenkaan eletä symbioosissa? Eikö se symbioosi ole juuri sitä että eletään yhdessä? Symbioosihan tarkoittaa sitä että kumpikin hyötyy suhteesta, se ei tarkoita sitä että pitäisi sulautua yhdeksi ihmiseksi, parisuhde on kahden ihmisen suhde, ja tottakai niillä ihmisillä on molemmilla omat elämät. Ei voi kaksi ihmistä elää vain yhtä elämää, paitsi siiamilaiset kaksoset, toki hekin sanovat että elävät omaa elämäänsä.
No mulle tuo ainakin tarkoittaa esimerkiksi sitä, että on omia kavereita ja omia harrastuksia, eikä joka illanviettoon mennä yhdessä. On omat tilit. Mua ahdistaa myös ajatus siitä, että ympärillä olevat ihmiset pitää meitä yksikkönä, eikä kahtena erillisenä ihmisenä. Vihaan parinskuntaillanviettoja.
Jep, juuri näin. Itse asiassa minulla on sellainen sääntö, että illanviettoihin pitää aina kutsua pariton määrä ihmisiä. Tuo pariskuntina puuhailu on paitsi ällöttävää, myös sinkkuja marginalisoivaa. Muistan itse hyvin, miten jotkut pariutuneet kaverit alkoivat viettää pariskuntaillanviettoja keskenään, ja minua ei enää kutsuttukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oma elämä on ensisijainen, ja parisuhde on osa sitä. En halua parisuhdetta, jossa yhdistetään kahden itsenäisen ihmisen elämät yhdeksi. Symbioosi ei kiinnosta. Vastaavasti olen kyllä hyvin uskollinen ja monogaaminen.
Mä en nyt ymmärrä tuota.
Ensin ollaan uskollisesti yhdessä, mutta sitten ei kuitenkaan eletä symbioosissa? Eikö se symbioosi ole juuri sitä että eletään yhdessä? Symbioosihan tarkoittaa sitä että kumpikin hyötyy suhteesta, se ei tarkoita sitä että pitäisi sulautua yhdeksi ihmiseksi, parisuhde on kahden ihmisen suhde, ja tottakai niillä ihmisillä on molemmilla omat elämät. Ei voi kaksi ihmistä elää vain yhtä elämää, paitsi siiamilaiset kaksoset, toki hekin sanovat että elävät omaa elämäänsä.
Olet oikeassa, symbioosi voi olla huono sana. Tarkoitin symbioottisella parisuhdetta sellaista erittäin tiivistä parisuhdetta, jossa kaksi organismia on melkeinpä sulautunut yhteen eikä tule toimeen ilman toista (esim. jäkälä). Mutta biologiassahan symbioosi tarkoittaa tosiaan mitä tahansa suhdetta, joka hyödyttää molempia organismeja.
Mutta sananvalinnoista riippumatta olemme varmaan yhtä mieltä siitä, että joissakin suhteissa osapuolilla on enemmän itsenäisyyttä, yksilöllisyyttä ja omaa tilaa kuin toisissa. Joissakin suhteissa asutaan tiiviisti yhdessä, jaetaan kaveripiiri ja harrastukset ja puhutaan me-kielellä. Toisissa taas asutaan erillään, vietetään paljon aikaa omien kavereiden ja harrastusten parissa ja puhutaan "minä ja sinä" -kielellä.
Enpä ole koskaan tavannut tuollaisia me-ihmisiä, joilla ei oikeesti olis mitään omaa elämää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oma elämä on ensisijainen, ja parisuhde on osa sitä. En halua parisuhdetta, jossa yhdistetään kahden itsenäisen ihmisen elämät yhdeksi. Symbioosi ei kiinnosta. Vastaavasti olen kyllä hyvin uskollinen ja monogaaminen.
Eikö tuo ole aika itsekästä?
Minusta itsekästä olisi vaatia toista luopumaan omasta itsenäisyydestään ja sulauttamaan oma arkensa pois. Olen ihastunut toiseen itsenäisenä ihmisneä, ja sellaisena haluan hänet pitää.
Normaalissa parisuhteessa sitoudutaan elämään yhdessä, eli sovittamaan oma arki toisen arkeen, se on käytännön syistä pakko, joku kompromissi on keksittävä, se ei kuitenkaan ole sama asia kuin että "oma arki sulautuu pois". Varmasti oma arki muuttuu vähän kun samaan asuntoon tulee asumaan joku muu, oli kyse puolisosta, lapsesta, sisaruksesta, koirasta tai kämppiksestä. Ja miksi ihmeessä itsenäisyydestä pitäisi luopua? Siis niinkuin miten? Itsenäisyys ja itsekkyys on kaksi eri asiaa, itsekkyydestä joutuu luopumaan enimmäkseen jos haluaa elää onnellisessa parisuhteessa.
Sinusta parisuhde ei voi olla normaali, ellei asuta yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle sitoutuminen on sitä, että olemme yhdessä myötä- ja vastoinkäymisissä. Ja mieheni myös. Ainoa syy, miksi eroaisin miehestäni, olisi alkoholismi tai vastaava sairaus, josta tavallaan voisi "parantua", mutta ei vaan sitä tee. Alkoholismista seuraisi siis pitkällä tähtäimellä erakko mies, joka ei kykene olemaan luotettava perheelleen. Tällöin minun pitäisi erota lasten takia. Vastaavia sairauksia voisi olla jotkin mielenterveyden häiriöt, tällöin pitäisi miettiä ainakin erillisissä asunnoissa asumista tms. En siis puhu mistään "perus" masennuksesta, vaan vakavista häiriöistä, joissa tapauksissa mies olisi esimerkiksi arvaamaton ja väkivaltainen yhtäkkiä tai muuten psykoottinen, ja tätä ei saataisi lääkityksellä loppumaan.
"Fyysiset" sairaudet eivät saisi minua eroamaan. Jos olisin ollut esim 20 vuotta ilman parisuhdetta ja läheisyyttä, vain omaishoitajana, en toki tiedä miten ajattelisin, ehkä tapailisin jotakuta muuta satunnaisesti tms. Mutta lähtökohtaisesti en eroaisi. Toisaalta meillä olisi näissä tapauksissa varaa hankkia paljon hoitoapua, joten se ei olisi niin valtavan kuluttavaa itselle. Kun ei olisi "pakko" yrittää vaan pitää se toinen hengissä vuodesta toiseen ja katkeroitua kodin seinien sisällä.
Toinen syy, miksi eroaisimme, olisi jos mies haluaisi erota. Sillehän en loppujen lopuksi mitään voisi, eli silloinkin olisi erottava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oma elämä on ensisijainen, ja parisuhde on osa sitä. En halua parisuhdetta, jossa yhdistetään kahden itsenäisen ihmisen elämät yhdeksi. Symbioosi ei kiinnosta. Vastaavasti olen kyllä hyvin uskollinen ja monogaaminen.
Mä en nyt ymmärrä tuota.
Ensin ollaan uskollisesti yhdessä, mutta sitten ei kuitenkaan eletä symbioosissa? Eikö se symbioosi ole juuri sitä että eletään yhdessä? Symbioosihan tarkoittaa sitä että kumpikin hyötyy suhteesta, se ei tarkoita sitä että pitäisi sulautua yhdeksi ihmiseksi, parisuhde on kahden ihmisen suhde, ja tottakai niillä ihmisillä on molemmilla omat elämät. Ei voi kaksi ihmistä elää vain yhtä elämää, paitsi siiamilaiset kaksoset, toki hekin sanovat että elävät omaa elämäänsä.
No mulle tuo ainakin tarkoittaa esimerkiksi sitä, että on omia kavereita ja omia harrastuksia, eikä joka illanviettoon mennä yhdessä. On omat tilit. Mua ahdistaa myös ajatus siitä, että ympärillä olevat ihmiset pitää meitä yksikkönä, eikä kahtena erillisenä ihmisenä. Vihaan parinskuntaillanviettoja.
Jep, juuri näin. Itse asiassa minulla on sellainen sääntö, että illanviettoihin pitää aina kutsua pariton määrä ihmisiä. Tuo pariskuntina puuhailu on paitsi ällöttävää, myös sinkkuja marginalisoivaa. Muistan itse hyvin, miten jotkut pariutuneet kaverit alkoivat viettää pariskuntaillanviettoja keskenään, ja minua ei enää kutsuttukaan.
Ihmiset jotka tekee jostain illanvietostakin ongelman, on luultavasti niitä, jotka näkee kaikenlaista kummaa siellä missä sitä ei oikeasti ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oma elämä on ensisijainen, ja parisuhde on osa sitä. En halua parisuhdetta, jossa yhdistetään kahden itsenäisen ihmisen elämät yhdeksi. Symbioosi ei kiinnosta. Vastaavasti olen kyllä hyvin uskollinen ja monogaaminen.
Mä en nyt ymmärrä tuota.
Ensin ollaan uskollisesti yhdessä, mutta sitten ei kuitenkaan eletä symbioosissa? Eikö se symbioosi ole juuri sitä että eletään yhdessä? Symbioosihan tarkoittaa sitä että kumpikin hyötyy suhteesta, se ei tarkoita sitä että pitäisi sulautua yhdeksi ihmiseksi, parisuhde on kahden ihmisen suhde, ja tottakai niillä ihmisillä on molemmilla omat elämät. Ei voi kaksi ihmistä elää vain yhtä elämää, paitsi siiamilaiset kaksoset, toki hekin sanovat että elävät omaa elämäänsä.
Olet oikeassa, symbioosi voi olla huono sana. Tarkoitin symbioottisella parisuhdetta sellaista erittäin tiivistä parisuhdetta, jossa kaksi organismia on melkeinpä sulautunut yhteen eikä tule toimeen ilman toista (esim. jäkälä). Mutta biologiassahan symbioosi tarkoittaa tosiaan mitä tahansa suhdetta, joka hyödyttää molempia organismeja.
Mutta sananvalinnoista riippumatta olemme varmaan yhtä mieltä siitä, että joissakin suhteissa osapuolilla on enemmän itsenäisyyttä, yksilöllisyyttä ja omaa tilaa kuin toisissa. Joissakin suhteissa asutaan tiiviisti yhdessä, jaetaan kaveripiiri ja harrastukset ja puhutaan me-kielellä. Toisissa taas asutaan erillään, vietetään paljon aikaa omien kavereiden ja harrastusten parissa ja puhutaan "minä ja sinä" -kielellä.
Enpä ole koskaan tavannut tuollaisia me-ihmisiä, joilla ei oikeesti olis mitään omaa elämää...
En minäkään ole tavannut ihmistä, jolla ei olisi mitään omaa elämää. Mutta olen tavannut ihmisiä, joilla on hyvin tiivis ja sulautunut jäkäläparisuhde, ja ihmisiä, joiden parisuhde on kuin kahdella itsenäisellä sudella. Ja kaikkea tältä väliltä. Se oli se pointti.
Jos sitoutumista tarvitsee hirveästi määrittää ja miettiä, ei todennäköisesti ole sitoutunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oma elämä on ensisijainen, ja parisuhde on osa sitä. En halua parisuhdetta, jossa yhdistetään kahden itsenäisen ihmisen elämät yhdeksi. Symbioosi ei kiinnosta. Vastaavasti olen kyllä hyvin uskollinen ja monogaaminen.
Mä en nyt ymmärrä tuota.
Ensin ollaan uskollisesti yhdessä, mutta sitten ei kuitenkaan eletä symbioosissa? Eikö se symbioosi ole juuri sitä että eletään yhdessä? Symbioosihan tarkoittaa sitä että kumpikin hyötyy suhteesta, se ei tarkoita sitä että pitäisi sulautua yhdeksi ihmiseksi, parisuhde on kahden ihmisen suhde, ja tottakai niillä ihmisillä on molemmilla omat elämät. Ei voi kaksi ihmistä elää vain yhtä elämää, paitsi siiamilaiset kaksoset, toki hekin sanovat että elävät omaa elämäänsä.
No mulle tuo ainakin tarkoittaa esimerkiksi sitä, että on omia kavereita ja omia harrastuksia, eikä joka illanviettoon mennä yhdessä. On omat tilit. Mua ahdistaa myös ajatus siitä, että ympärillä olevat ihmiset pitää meitä yksikkönä, eikä kahtena erillisenä ihmisenä. Vihaan parinskuntaillanviettoja.
Jep, juuri näin. Itse asiassa minulla on sellainen sääntö, että illanviettoihin pitää aina kutsua pariton määrä ihmisiä. Tuo pariskuntina puuhailu on paitsi ällöttävää, myös sinkkuja marginalisoivaa. Muistan itse hyvin, miten jotkut pariutuneet kaverit alkoivat viettää pariskuntaillanviettoja keskenään, ja minua ei enää kutsuttukaan.
Ihmiset jotka tekee jostain illanvietostakin ongelman, on luultavasti niitä, jotka näkee kaikenlaista kummaa siellä missä sitä ei oikeasti ole.
Kyllä minä ainakin arvostan ystäviäni niin paljon, että pidän ongelmana, jos he jäävät kutsumatta illanviettoihin siksi, että he eivät satu olemaan parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Minulle sitoutuminen on sitä, että olemme yhdessä myötä- ja vastoinkäymisissä. Ja mieheni myös. Ainoa syy, miksi eroaisin miehestäni, olisi alkoholismi tai vastaava sairaus, josta tavallaan voisi "parantua", mutta ei vaan sitä tee. Alkoholismista seuraisi siis pitkällä tähtäimellä erakko mies, joka ei kykene olemaan luotettava perheelleen. Tällöin minun pitäisi erota lasten takia. Vastaavia sairauksia voisi olla jotkin mielenterveyden häiriöt, tällöin pitäisi miettiä ainakin erillisissä asunnoissa asumista tms. En siis puhu mistään "perus" masennuksesta, vaan vakavista häiriöistä, joissa tapauksissa mies olisi esimerkiksi arvaamaton ja väkivaltainen yhtäkkiä tai muuten psykoottinen, ja tätä ei saataisi lääkityksellä loppumaan.
"Fyysiset" sairaudet eivät saisi minua eroamaan. Jos olisin ollut esim 20 vuotta ilman parisuhdetta ja läheisyyttä, vain omaishoitajana, en toki tiedä miten ajattelisin, ehkä tapailisin jotakuta muuta satunnaisesti tms. Mutta lähtökohtaisesti en eroaisi. Toisaalta meillä olisi näissä tapauksissa varaa hankkia paljon hoitoapua, joten se ei olisi niin valtavan kuluttavaa itselle. Kun ei olisi "pakko" yrittää vaan pitää se toinen hengissä vuodesta toiseen ja katkeroitua kodin seinien sisällä.
Toinen syy, miksi eroaisimme, olisi jos mies haluaisi erota. Sillehän en loppujen lopuksi mitään voisi, eli silloinkin olisi erottava.
Sinulle itseisarvoista on suhteen kesto. Minulle itseisarvoista on suhteen laatu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiemmin käsitykseni sitoutumisesta oli hyvin naiivi: ajattelin että kun valitsee jonkun niin se on sitte siinä, yhdessä ollaan nahkoineen karvoineen loppuun saakka.
Olin siinä suhteessa todella karvaaseen loppuun, meiltä molemmilta loppui sitoutuminen suunnilleen samoihin aikoihin.
Nyt olen sitä mieltä että sille ei voi mitään jos ihmiset kasvavat erilleen: jos todella rakastaa jotakuta ihmistä, niin hänen täytyy antaa olla se omanlaisensa, erillinen ihminen. Kuitenkin rehellinen ja kommunikoiva pitää olla, ja lapset, asuntolainat ja muut hoitaa asiallisesti tilanteesta riippuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle sitoutuminen on sitä, että olemme yhdessä myötä- ja vastoinkäymisissä. Ja mieheni myös. Ainoa syy, miksi eroaisin miehestäni, olisi alkoholismi tai vastaava sairaus, josta tavallaan voisi "parantua", mutta ei vaan sitä tee. Alkoholismista seuraisi siis pitkällä tähtäimellä erakko mies, joka ei kykene olemaan luotettava perheelleen. Tällöin minun pitäisi erota lasten takia. Vastaavia sairauksia voisi olla jotkin mielenterveyden häiriöt, tällöin pitäisi miettiä ainakin erillisissä asunnoissa asumista tms. En siis puhu mistään "perus" masennuksesta, vaan vakavista häiriöistä, joissa tapauksissa mies olisi esimerkiksi arvaamaton ja väkivaltainen yhtäkkiä tai muuten psykoottinen, ja tätä ei saataisi lääkityksellä loppumaan.
"Fyysiset" sairaudet eivät saisi minua eroamaan. Jos olisin ollut esim 20 vuotta ilman parisuhdetta ja läheisyyttä, vain omaishoitajana, en toki tiedä miten ajattelisin, ehkä tapailisin jotakuta muuta satunnaisesti tms. Mutta lähtökohtaisesti en eroaisi. Toisaalta meillä olisi näissä tapauksissa varaa hankkia paljon hoitoapua, joten se ei olisi niin valtavan kuluttavaa itselle. Kun ei olisi "pakko" yrittää vaan pitää se toinen hengissä vuodesta toiseen ja katkeroitua kodin seinien sisällä.
Toinen syy, miksi eroaisimme, olisi jos mies haluaisi erota. Sillehän en loppujen lopuksi mitään voisi, eli silloinkin olisi erottava.
Sinulle itseisarvoista on suhteen kesto. Minulle itseisarvoista on suhteen laatu.
Tässähän se on pähkinänkuoressa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle sitoutuminen on sitä, että olemme yhdessä myötä- ja vastoinkäymisissä. Ja mieheni myös. Ainoa syy, miksi eroaisin miehestäni, olisi alkoholismi tai vastaava sairaus, josta tavallaan voisi "parantua", mutta ei vaan sitä tee. Alkoholismista seuraisi siis pitkällä tähtäimellä erakko mies, joka ei kykene olemaan luotettava perheelleen. Tällöin minun pitäisi erota lasten takia. Vastaavia sairauksia voisi olla jotkin mielenterveyden häiriöt, tällöin pitäisi miettiä ainakin erillisissä asunnoissa asumista tms. En siis puhu mistään "perus" masennuksesta, vaan vakavista häiriöistä, joissa tapauksissa mies olisi esimerkiksi arvaamaton ja väkivaltainen yhtäkkiä tai muuten psykoottinen, ja tätä ei saataisi lääkityksellä loppumaan.
"Fyysiset" sairaudet eivät saisi minua eroamaan. Jos olisin ollut esim 20 vuotta ilman parisuhdetta ja läheisyyttä, vain omaishoitajana, en toki tiedä miten ajattelisin, ehkä tapailisin jotakuta muuta satunnaisesti tms. Mutta lähtökohtaisesti en eroaisi. Toisaalta meillä olisi näissä tapauksissa varaa hankkia paljon hoitoapua, joten se ei olisi niin valtavan kuluttavaa itselle. Kun ei olisi "pakko" yrittää vaan pitää se toinen hengissä vuodesta toiseen ja katkeroitua kodin seinien sisällä.
Toinen syy, miksi eroaisimme, olisi jos mies haluaisi erota. Sillehän en loppujen lopuksi mitään voisi, eli silloinkin olisi erottava.
Sinulle itseisarvoista on suhteen kesto. Minulle itseisarvoista on suhteen laatu.
Tässähän se on pähkinänkuoressa.
Totta, niin on. Minulla on syvä käsitys sisälläni siitä, että elämäni ei ole pelkkää juhlaa ja kivoja tunteita. Arvostan korkealle kestävää ja pitkäaikaikaista suhdetta, koska kukaan ei ole täydellinen ja yksikään suhde ei anna pelkästään "hyviä aikoja". Haluan yhteiset muistot muisteltavaksi, jatkuvuuden ihmissuhteisiini, sen, että tunnen sen ihmisen läpikotaisin. Ja olemme olleet yhdessä kaikenlaiset kasvut, kriisit ja vaiheet. Saan tästä voimaa, rauhaa ja turvallisuudentunnetta. Mielestäni parisuhteeni on muuten laadultaan erinomainen. Ei ole aina ollut, mutta ne huonommat ajat on aina mnenneet ohi. Ja vahvistaneet yhteenkuuluvuutta ja rakkautta.
Ei se kyllä oikeasti tarkoita yhtään mitään.
No mulle tuo ainakin tarkoittaa esimerkiksi sitä, että on omia kavereita ja omia harrastuksia, eikä joka illanviettoon mennä yhdessä. On omat tilit. Mua ahdistaa myös ajatus siitä, että ympärillä olevat ihmiset pitää meitä yksikkönä, eikä kahtena erillisenä ihmisenä. Vihaan parinskuntaillanviettoja.