Lue keskustelun säännöt.
Mitä "mt-hoitoa" sellaiselle joka on aivan lopussa
11.10.2017 |
En ole koskaan ollut terapiassa, mutta lääkkeistä olen kokeillut muutamaa. Mitään mainittavaa hyötyä niistä ei ole ollut joten käytän vain tarvittaessa rauhoittavaa. Itselläni on sellainen elämäntilanne että olen työtön ja henkisesti jotenkin piippuun ajettu. Eri tuilla pompottelu on ollut löysässä hirressä roikottamista ja keskustelupalstoilta seuraava syyllisyys omasta tilasta ovat kaikki lisänneet henkistä väsymystäni. En jaksa tehdä kaikkia kotiaskareita vaan päivä kerrallaan jaksamisen mukaan. Minulle on tehty lähete poliklinikalle, mutta huomasin että en enää jaksa sinnekään mennä, joten kirjoitin sinne kirjeen ja peruin tulevan aikani. Kirjeessä kerroin kaiken mitä he todennäköisesti olisivat kysyneet. Kerroin miten vaikeaa arkeni ja jaksaminen on sekä toteamuksia ja toiveita. Mutta siihen ei ole vieläkään vastattu. Sinne ei ole s-postia mihin ottaa yhteyttä ja puh. ajatkin ovat ajanvarauksille. :/ en nyt tiedä mitä tehdä. Voivatko he vain jättää minut huomiotta jos en kykene menemään paikan päälle? Takana on useita poliklinikka käyntejä edellisiltä vuosilta sekä dg:itä eli heidän pitäisi jo tietää minusta jotain.
Kommentit (23)
En osaa auttaa. Itse olen sairastanut masennusta vähintään viimeiset parikymmentä vuotta. Kaikenlaisia lääkkeitä on syötetty, mutta ne ovat vain pahentaneet oloa. Keräävät nestettä ympäri kehoa, nostavat verenpainetta ja sykettä. Lisäksi tekevät tosi vihamielisen ja väkivaltaisen oloiseksi.
Kauheita myrkkyjä minun kohdallani. Huom. minun kohdallani.
Keskustelemassa olen käynyt noin parille kymmenelle eri henkilölle.
Osastolla olen ollut.
En oikein pidä tällaista elämää minkään arvoisena. Mitä arvoa tämmöisellä elämällä on, jossa ei ole mitään mielihyvän tunteita?
Mitä arvoa elämälläni on kun jaksan päivässä tehdä 1-2 asiaa, ja nekin vaativat pakottautumisen?
Haluaisin kovasti jo pois tästä helvetistä.
Paha ja sietämätön olo on jatkunut jo liian kauan. En jaksa enää välittää jos perheelleni tulee vähän paha mieli, jos kuolen.
Olen itse yrittänyt kaiken voitavani, että olisin normaali ja parantuisin.
Olen liikkunut, ulkoillut luonnossa, kuunnellut musiikkia, leiponut, askarrellut, väritellyt kuvia, piirtänyt, maalannut, uinut, matkustellut mitä nyt on vara ilman normaalin ihmisen tuloja.
Olen syönyt terveellisesti, olen panostanut nukkumiseen, ruokailuun, urheilukenkiin, tyynyihin, vitamiineihin.
Olen kertonut pahasta olostani.
Olen hoitanut lemmikkejä, kasveja ja pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa.
Älkää vaan kukaan tulko sanomaan, että en ole yrittänyt tarpeeksi.
Olen hakenut töitä ja opiskellut ammatteja itselleni.
Paha olo ei lähde pois.
En voi pakottaa itseäni iloiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä apua saa. Ala etsiä tietoa funktionaalisista lääkäreistä.
Hei. Kiitos viestistäsi. Minulla on sama diagnoosi ja uskon sen olevan päällimäinen ongelma. Minulla vain ei ole läheisiä ystäviä ja tuo ongelmakin on alkanut perheoloista että sinnekään ei voi kääntyä. En myöskään osaa sanoittaa tunteitani, mikä on vain lisännyt ahdistusta, kun olen aikaisemmin puhunut ongelmastani esim. psykologille. Ainoa mitä osaan sanoa on että olen väsynyt. Tarkoitukseni ei ole passiivinen ja vastustaa ajatusta, vaan ihan aidosti etsiä ratkaisua ja olen tavallaan jo kokeillut yhtä sun toista asiaa huomatakseni että jotain puuttuu.