Sinkun ajatuksia

Kai hyvä onni käy aika monellekin, jos nyt hyvänä onnena pidetään päästä parisuhteeseen. Mua on auttanut se, että opettelin hyväksymään sen seikan, että en oikeasti välttämättä koskaan kohtaa sellaista miestä, jonka kanssa haluaisin parisuhteeseen, ja joka vieläpä haluaisi minun kanssani. Elän yksin ja saattaa olla, että elän aina, kukaan ei voi muuta luvata eikä ole minulle velkaa mitään. Miksi en siis tekisi elämästäni sellaista, että se on mielekästä juuri nyt. Siihen lisänä mahdollinen miesystävä olisi tervetullut, mutta en elä sen ajatuksen varassa, että "sitten kun/jos tapaan miehen"... Tulee jos tulee, jos ei, niin ei voi mitään.

Tosin, jos kuitenkin sen parisuhteen haluaisit, niin en ihan ymmärrä, miksi noin suoraan suljet pois Tinderin ja kaikki muut sivut ja sovellukset, jotka on seuranhakuun tarkoitettu? Kyllä sieltä löytyy ihan oikeastikin aitoja ihmisiä, jotka myös haluavat suhteeseen, eikä vain seksiä. Itse käyn toisinaan treffeillä sieltä kautta ja ihan mukavia miehiä tavannutkin, mutta ei nyt vaan ole pysyvämpää löytynyt. Mitään pakkoa tapailla ketään vain sen vuoksi että saisi olla parisuhteessa, minulla(kaan) ei ole.

Minulla on tämä tyytymättömyyden perusongelma. Tällä hetkellä olen sinkku ja ajattelen, miten kivaa olisi, jos olisi kumppani. Sitten taas jos minulla olisi kumppani, tiedän ajattelevani, että voi kunpa olisin sinkku. Toisaalta tiedän, että tämä epätyytyväisyys johtuu siitä, etten todennäköisesti koskaan saa tarpeeksi hyvää kumppania ja olen parisuhteessa ihan hirveä. Siksi tiedän, että sinkkuna olisi minulle paras, mutta kuitenkin minulla on sellainen "sitten kun minulla on parisuhde" -ajatus ihan koko ajan. En vain jotenkin pääse siitä irti. Tuntuu, että olen koko ajan sellaisessa välitilassa, ikään kuin etsimässä jotain, vaikka oikeastaan tiedän, että etsiminen on turhaa, enkä edes halua etsiä. 

Itse taas miehenä tuskastelen sen faktan kanssa että en tunnu kelpaavan juuri kenellekään parisuhteeseen. Naisten vaatimukset on tosi korkealla.

Jos noin selvästi haluaa parisuhteen, en kyllä ymmärrä miksi sulkea kategorisesti pois nykyisin yleisin tutustumiskanava, eli Tinder ja erilaiset nettideitit... Tinderissä tosiaan moni hakee lähinnä seksiseuraa, mutta on erilaisia deittikanavia joilla useimmat hakee vakavampaa seuraa, ja lisäksi ilmoituksista voi vähän seuloa etukäteen sitä kuka hakee mitäkin.

Itselläni ei ollut noin vahvaa halua parisuhteeseen, vain jonkinlainen taustahaave, että olisi se mies ja perhe kiva, mutta jos ei löydy niin ei voi mitään. No, nyt olen 43 ja voin sanoa, että ei löytynyt. Jos olisin erityisesti etsinyt miestä, uskon että olisin löytänyt, kun en nuorempana ollut edes mikään pahan näköinen (joskaan en suuri kaunotarkaan). Mutta minulla vaan ei ollut halua parisuhteeseen riittävästi, että olisin oikeasti ollut valmis panemaan tikkua ristiin sen eteen.

Avain on altistaa itsensä riittävän monelle vastakkaisen sukupuolen edustajalle.

Kaikilla julkisuudessa esiintyvillä esimerkiksi lienee ihailijoita koska 5 miljoonaa suomalaista näkee heidät - aina moisesta määrästä joku tykkää.

En tarkoita että pitäisi alkaa julkisuuden henkilöksi, mutta sait periaatteen. Exposure, exposure, exposure.

Vierailija kirjoitti:

Avain on altistaa itsensä riittävän monelle vastakkaisen sukupuolen edustajalle.

Kaikilla julkisuudessa esiintyvillä esimerkiksi lienee ihailijoita koska 5 miljoonaa suomalaista näkee heidät - aina moisesta määrästä joku tykkää.

En tarkoita että pitäisi alkaa julkisuuden henkilöksi, mutta sait periaatteen. Exposure, exposure, exposure.

Ei ole kyse vain riittävästä näkyvyydestä. Julkkis on haluttu koska hänellä on julkisuus-statusta mikä vetoaa naisiin ja yleensä myös rahaa ja hyvät sosiaaliset taidot.

Itse esim olen mies ja töissä sairaalassa jossa työkavereina on 99% naisia mutta en silti kelpaa eli mainostus on kunnossa mutta ihailijoita ei löydy.

Kuin minun kirjoittamani. Koskaan en ole suhteeseen päässyt/kelvannut. Kiinnostun vain 9-10 tason miehistä ja olen itse 5-6 tasoa. Kelpaan heille vaan seksiin :( Mielummin olen yksin kuin tyydyn 5-6 tason mieheen.

Vierailija kirjoitti:

Avain on altistaa itsensä riittävän monelle vastakkaisen sukupuolen edustajalle.

Kaikilla julkisuudessa esiintyvillä esimerkiksi lienee ihailijoita koska 5 miljoonaa suomalaista näkee heidät - aina moisesta määrästä joku tykkää.

En tarkoita että pitäisi alkaa julkisuuden henkilöksi, mutta sait periaatteen. Exposure, exposure, exposure.

Tässä ollaan asian ytimessä. Jokaisella tuntemallasi ihmisellä on omassa tuttavapiirissään x ihmistä, joita et vielä tunne. Aina, kun tutustut uuteen ihmiseen, saat mahdollisuuden ennemmin tai myöhemmin tutustua myös hänen verkostonsa ihmisiin - edellyttäen, että tutustut aktiivisiin ihmisiin ja olet itse aktiivinen. Mene ja osallistu! Tutustu ihmisiin, mene paikalle kun he kutsuvat porukkaa johonkin tilaisuuteen, tutustu siellä uusiin ihmisiin jne. Vihjaa ystävillesi ja tuttavillesi, että olet sinkku ja olisi kiva tutustua johonkin saman tyyppiseen ja ikäiseen mieheen. Anna heidän järjestää treffejä. Hanki uusia harrastuksia, liity elokuvakerhoihin, muihin seuroihin ja yhdistyksiin, joissa toimitaan nimenomaan ryhmänä. Ei yksilöharrastuksissa helposti tutustu. Matkustele, yövy hostelleissa, liity couchsurffareihin. Jne.

Nettideitillä löytyi sekä omituisia että kunnollisia miehiä. Poimin sieltä aviomieheni. En tyrmäisi siis täysin nettideittejäkään. Niiden avulla saa sovittua paljon treffejä uusien ihmisten kanssa, joihin ei muuten ehkä törmäisi ja vielä lyhyen ajankin sisällä. Pitää vain mielensä avoimena, eikä tyrmää näkemättä esim keskinkertaisten viestien perusteella.  Pettymyksen muodostivat ne parhaat viestittelijät, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä, lähinnä vain huvittavia ja omituisia otuksia tuli kahvilaseurakseni.

Mä olen ihan samassa tilanteessa. Olen pääosin unohtanut koko homman, mitä miesten tapailuun tulee. Vituttaa nää asenteet että vasta sitten olisi oikea ihminen kun olisi suhteessa. Jos mies kohdalle osuukin, en takuulla tunnusta asiaa ikinä yhtään kenellekään vaan pidän suhteen täysin piilossa. Jos mulle käy niin että erakoidun yksin kissojeni kanssa niin sitten aion olla tyytyväinen siihen elämään. Seuraa saan kyllä jos sellaista kaipaan, niistä miehistäkin, vakavamman suhteen löytäminen sen sijaan on epävarmaa mutta en laitakaan mitään onnestani sen varaan.

Mielenkiintoisia asenteita teillä. Itse olen ollut pitkissä suhteissa ja kun haku on ollut päällä sinkkuna, niin helposti olen löytänyt uudella tavalla kasvattavan kumppanin itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisia asenteita teillä. Itse olen ollut pitkissä suhteissa ja kun haku on ollut päällä sinkkuna, niin helposti olen löytänyt uudella tavalla kasvattavan kumppanin itselleni.

Kyllä minäkin helposti löytäisin miehen, ei se siitä ole kiinni. Olen ihan tavallisen nätti nainen ja luonteeltani monen mieleen (säyseä, empaattinen, huumorintajuinen, hyväsydäminen jne.). Esteenä parisuhteeseen ajautumiselle on omalla kohdallani lähinnä se, että tarvitsen ensinnäkin hyvin paljon omaa aikaa/tilaa ja toiseksi, hyvin harvoin kiinnostun miehestä niin paljon, että jaksaisin nähdä vaivaa tutustuakseni häneen parisuhdemielessä. Toisin sanoen, että huvittaisi luopua siitä omasta ajasta ja käydä jonkun kanssa kahvilla, kun se ei mulle ole mikään tavoiteltava asia, siis tutustua aina uuteen ihmiseen, mikä voi monelle taas olla sellainen mukava asia, vaikkei parisuhdetta synnykään. Toki ymmärrän, että näin rajaan mahdollisuuteni parisuhteeseen hyvin ahtaalle, mutta sitten olen yksin, kunnes/jos kohtaan sellaisen miehen, joka saa minut haluamaan luopumaan siitä omasta ajasta. Niin kovasti en parisuhdetta kuitenkaan halua, että haluaisin vaan äkkiä löytää jonkun kumppanin.

Parisuhteista kyllä on kokemusta nuoruudesta alkaen 2 v- 20v. Nyt ikää lähelle 50v ja sinkkuna kolme vuotta. Pari kertaa olen ollut kirjautuneena deittisivuille, mutta treffit eivät ole johtaneet mihinkään. Sekin alkoi uuvuttaa. Jotenkin keinotekoista, odotuksia nostattavaa ja sitten pettymystä. Yksi muutaman viikon suhteilu oli ja mies katosi saatuaan vihdoin seksiä.

Fiksuinta todellakin alkaa elää omaa elämää ja tehdä siitä niin hyvä kuin mahdollista. Uusia harrastuksia, itsensä hemmottelua, matkailua ym.

Mieluummin olen yksin kuin suhteessa, jossa ei osa-alueet kohtaa. Myöskään terapeutiksi en ala miehelle, näissä ikäluokissa tuntuu olevan jos jonkinlaista vaivaa fyysisesti tai psyykkisesti.

Oma aika on järjestelykysymys parisuhteessakin. Kun saa lapsia, niin kahdenkeskeinen aika puolison kanssa vähenee. Opin helposti viettämään omia harrasteiltoja ja mies omiaan.  Lapsillakin on omia harrastuksia.

Vierailija kirjoitti:

Itse taas miehenä tuskastelen sen faktan kanssa että en tunnu kelpaavan juuri kenellekään parisuhteeseen. Naisten vaatimukset on tosi korkealla.

Jep mulla sama juttu. Harmittaa kun oon ihan oikeasti käyttänyt aikaa ja energiaa itseni kehittämiseen, mutta siltikään ei riitä

Monilla urbaaneilla ja etenkin keskivertoa fiksummilla naisilla on haasteita löytää itselleen kumppani. En edes viittaa mihinkään urbaaneihin akateemikko-hipstereihin joiden dating pool on luonnollisesti aika kapea, vaan sellaisiin ihan tavallisiin naisiin joita etenkin isoista kaupungeista löytyy paljon. Minulla on ystäväpiirissäni useampi tällainen. 

Miehet on vaan paljon heterogeenisempää porukkaa ja on paljon miehiä jotka on keskivertoa yksinkertaisempia mikä heijastuu ihan joka saralle. Ei se naisten nirsous ole sitä että odotetaan tummaa ja pitkää komistusta suoraan Milanon muotiviikkojen catwalkilta, vaan että halutaan sellainen oman tyylinen mies joka huolehtii ulkonäöstään ja omaa samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Noita miehiä on vaan paljon vähemmän kuin vastaavia naisia, joten noilla miehillä on oikeasti varaa valita näteimmät naiset oikeilla muilla spekseillä. 

Joillain käy hyvä tuuri ja kemiat ja elämäntyyli sekä -arvot kohtaa. Mutta ei kaikilla, eikä se tarkoita sitä että sinussa olisi jotain vikaa. Kuten sanottua minulla on monia ystäviä jotka on ns. ikisinkkuja. Ja kaikki heistä on amk- tai yliopistokoulutettuja, sosiaalisia ja itsestäänhuolehtivia hienoja ihmisiä. Ei vaan ole löytynyt sellaista joka kolahtaisi. Se on ihan normaalia nykyään. Ehkäpä kaikenlainen feminismi ja naisiin panostaminen on saanut naiset oikeasti kehittämään itseään eri osa-alueilla kun taas miehet on jääneet pyörittelemään peukaloitaan ja nyt itkevät kun asiat ei putoakaan syliin automaattisesti kuten ennen. 

Parisuhteen hyödyt päihittävät haitat.

Itsenäinen nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse taas miehenä tuskastelen sen faktan kanssa että en tunnu kelpaavan juuri kenellekään parisuhteeseen. Naisten vaatimukset on tosi korkealla.

Jep mulla sama juttu. Harmittaa kun oon ihan oikeasti käyttänyt aikaa ja energiaa itseni kehittämiseen, mutta siltikään ei riitä

Sama täällä. Mulla on vakituinen työ, omistusasunto, harrastan paljon liikuntaa joten kroppa on lihaksikas ja timmi. Kiinnitän huomiota ulkonäköön ja pukeutumiseen. Käyn tinderin kautta paljon treffeillä ja ei vaan kelpaa naisille. En oikein tiedä miten voisin vielä parantaa itseäni.

Tulevaisuudessa ei kolahda kukaan kehenkään. Älyn voitto vai häviö?

Minulla on hilavitkuttimet, punainen Ferrari ja... Tosi kypsä olen, itsenäinen ja todella ylpeä itsestäni eli saavutuksistani eli itsestäni, eiku miten se nyt olikaan. Minusta?