Kun täälläkin sanotaan, ettei köyhyyttä ratkaista pelkästään rahalla, niin mitä toimenpiteitä ehdotatte?
Mitä konkreettisia keinoja suosittelisitte köyhyyden torjumiseksi?
Kommentit (222)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
köyhyys on monitahoinen ongelma.
suomessa iso ongelma on liian kallis asuminen. ihan järkyttävä määrä tukia maksetaan asumiseen ja korkeat vuokrat myös luo kannustinloukkuja juurikin pienipalkkaisille aloille. myös lainaa maksavilla menee iso osa tuloista asunnon maksamiseen jolloin raha on poissa kulutuksesta.
Yksin asuvalla pitäisi olla oikeus sopivan kokoiseen asuntoon, aina sama vastaus, yksiöitä vaikea saada.
Niin sitten on vähemmän kuluja, en tarvitsisi ehkä ollenkaan asumistukea, pärjäisin työeläkkeelläni.
Ainakin kohdistus heille jotka kipeämmin tarvitsevat.
Kenelläkään ei ole oikeutta mihinkään muuhun kuin siihen, minkä on itse itselleen hankkinut. Se on lähtökohta.
Suomen valtio kuitenkin tekee tulonsiirtoja, joiden ansiosta myös epäonnisille, sairaille, laiskoille yms. annetaan ilmaista rahaa. Myös pidetään huolta vanhuksista, opiskelijoista ja maahanmuuttajista mm.
Ärsyttää valitus et aina pitäisi olla sitä ja tuota niin olisi paremmin. Minulle lisää rahaa ja lisää oikeuksia.
Yksiötä ei ole minun ollut koskaan vaikea saada, ei edes köyhimpinä vuosinani kun ei mihinkään ollut varaa. Aina selvisin, aina riitti ruoka ja aina sain yksiön. Kun tein valintoja, säästin, jätin extrat pois elämästäni, ansaitsin aina kun mahdollista kaikilla niillä (rehellusillä ja eettisillä) keinoilla millä vain pystyin, oli se sitten ikkunanpesua, marjanpoimintaa tai mainosten jakoa. En halveksinut yksinkertaisia työtehtäviä tai valittanut kannustinloukuista. En jäänyt kuuntelemaan kremppojani. Yksityiset markkinat ovat vapaasti käytettävissä. Mutta kun ei.
Mielestäsi siis perintöä ei pitäisi vastaanottaa, koska se ei ole itse hankittua omaisuutta? Monet hyväosaiset liioittelevat voimiaan ja käymiensä taisteluiden määrää, koska eivät ole oikeasti joutuneet tosissaan koville. Moni "oman onnensa seppä" on jo lähtölaukauksessa saanut alasimen ja välineet valmiina joilla takoa (tähän voidaan laskea myös se henkinen pääoma, äly ym.). Tämä on helppo jättää huomiotta, kun on takonut niin pirusti. Anteeksi rautalangasta taivuteltu kankea vertaus :)
Perintö on itse perittävän itse hankkimaa omaisuutta, joka siirtyy perijälle, koska omaisuuden haltija on vapaaehtoisesti valinnut perillisensä, mennyt naimisiin tai tehnyt lapsia. Se on eri asia kuin valtion tulonsiirrot ansaitsevilta ihmisiltä vähemmän tai ei yhtään ansaitseville.
En vastusta tulonsiirtoja, ja olen iloinen kansastaan maailman mittakaavassa hyvin huolehtivasta kotimaastani. Mutta yritän herättää ajattelemaan, miten väärin on aina vain vinkua asioita, jotka muka minulle kuuluvat, vaikka en ole tehnyt niiden eteen mitään.
Enkä ole hyväosainen. Lapsuudenperheeni oli hyvin köyhä. Sairastin nuorena ja aikuisena masennusta, mutta aina oli jaksettava pitää huolta elämisestäni. Otin vastuuta masennuksestani, ja pyrin hoitamaan sitä mm. liikunnalla ja luonnossa vaeltamisella silloinkin, kun en olisi mitenkään jaksanut.
Jos vähättelet kokemaani masennusta, että en ollut vakavasti masentunut, niin kiitos vain. Olin kyllä. Oli aikoja kun en muuta kyennyt kuin makaamaan lattialla ja itkemään.
Ratkaisu ei ole mielestäni se että ihmisille annetaan oppi että ansaitsee ilman muuta ilmaista rahaa muilta, vaan että häntä hyvää hyvyyttään autetaan, kun on vaikeaa, ja siitä on hyvä muistaa olla kiitollinen.
Onpa jännä, että vaikka itse olet kohdannut vaikeuksia, ei sinulta heru sympatiaa muille. Itsellä tuo on mennyt toisinpäin, lisännyt myötätuntoa muita kohtaan. Minulla ei ole tapana, toisin kuin sinulla ehkä (?), vähätellä toisten vastoinkäymisiä. En tiedä saitko apua, mutta sinulla on onneksesi ollut voimavaroja ja mahdollisuus selvitä masennuksesta, niinkuin monilla tuen avulla on. Ihmiset eivät ole täysin itsellisiä, ilman muita ihmisiä koko elämänsä ajan pärjääviä saarekkeita. Hyvinvointivaltion turvaverkko ei voi perustua hyväntekeväisyyteen, koska tämä jakautuisi automaattisesti hyvin epätasaisesti. En tiedä mistä käsityksesi on syntynyt, mutta valtaosa avunsaajista ei ole epäkiitollisia itkijöitä. Nostat itsesi muiden yläpuolelle, kun hyvää hyvyyttäsi olisit almuja jakelemassa omilla ehdoillasi. Mitä se kiitollisuus muuttaisi käytännössä? Mikä sinä olet muille oikeuttamaan mitäkin? Koska olet selviytynyt voittajana? Toivotaan, että tulevaisuus on yhtä hyvä, masennuksella on suuri uusiutumisriski.
Miksi olet niin hyökkäävä? Kerroin mitä koin, ja kaiken kokemani jälkeen johtopäätökseni on se että jos minua autetaan, olen kiitollinen.
En koe että ansaitsen yhtään mitään, silti Suomen valtio antaa rahaa, ja minulla on mahdollisuus saada apua.
Olen myös ottanut vastuuta vaikeuksistani. Sitä toivon muillekin. Niille, jotka eivät pysty, toivon apua ja armoa - en lisää rahaa tuhlattavaksi. Miksi se on väärin?
Minusta sinä tuomitsit monet avunsaajat aina vain lisää haluaviksi luusereiksi. Toki tukien väärinkäyttäjiä on aina jokunen, helposti silti leimataan ja tuomitaan kokonaisia ihmisryhmiä kun puhutaan asioista vain oman tunteen pohjalta. Sinä toivot muille apua ja armoa, onko mitään väliä, mitä ihmiset tarvitsevat? Armoa, oikeasti? No onhan se hyvä, ettei kaikkia ei-ansiokkaita teloiteta suoraan, totta. Itse näiden ihmisten kanssa työskentelevänä ei auttamisestakaan tulisi mitään, jos omaisin moisen ylenkatseen muita kohtaan. Armoa en kenellekään jakele, tukea ja apua (monessa muodossa) kylläkin.
Itse topicin aihe onkin sitten monimutkaisempi juttu, köyhyyttä on monenlaista ja eri syistä johtuvaa.
Mikä saa sinut kokemaan armon pahana asiana? Minä olen saanut paljon armoa. Se on ehdottomasti hyvää, koska armon saanut voi antaa sitä eteenpäin. Se ei ole kenenkään yksinoikeus. Jos kaikki olisivat armollisia toinen toisilleen, maailma olisi armollinen paikka elää.
Psykoterapia sairaille. Sitä on vaikea köyhän saada ja köyhyys vaan jatkuu, jos ei pysty opiskelemaan / tekemään työtä.
Ensinnäkin kaikki työ pitäisi olla kannattavaa esim tukiin ei koskettaisi jos tukia saava on osa-aika tai pätkätöissä max 2vk/kk
Näin ihmiset saisivat mielekästä tekemistä ja jo se vähentäisi sairauskuluja esim masennus ja ihmiset ottaisivat vastuuta toimeentulostaan sekä saisivat jalan työmarkkinoiden oven väliin .Tästä syntyisi pitemmällä tähtäimellä säästöjä joka saralla.
En ehdota mitään, vaikka kuinka kädestä pideltäisiin, kurssitettaisiin ja tuettaisiin osa porukasta ei halua panna tikku ristiin elämänsä puolesta, heille on tärkeää vaan päästä helpolla. Ei ihmistä voi auttaa, ellei tämä halua tulla autetuksi.
Vierailija kirjoitti:
Hyviä pointteja monilla, mutta olen itsekin sitä mieltä, että hyväosaisuus on myös muutakin kuin taloudellista pääomaa. Se on myös henkistä, sosiaalista, kulttuurista ja fyysistä.
Asiaa voi ajatella siten, että köyhälle elintasosairauksista kärsivälle matalapalkkatyötä tekevälle yksinhuoltajalle aletaan siirtää 7000e/ kk puhtaana käteen. Uskooko kukaan, että hän silmänräpäyksessä yhtäkkiä muuttuu terveeksi, saa virikkeellisen sosiaalisen piirin, vaihtaa tosi-tv:n katselun kirjallisuuteen ja ooperaan, paranee diabeteksestaan ja alkaa sijoittaa hänelle osoitetut rahansa järkevämmin.
Niin ei tule tapahtumaan, koska huono-osaisuus ei ole pelkästään taloudellinen loukku vaan monimutkainen taloudellis-sosiaalis-kulttuurinen tila.
Tämä. Tiedän niin sanoista kulttuuriperheistä tulevia akateemisia " köyhiä", jotka ovat esim työttömiä tai osa-aikaisia pätkätyöläisiä ja yksinhuoltajia. Silti he ja heidän lapsensa ovat hoikkia, hyvähampaisia ja hyviä koulussa. Miksi? Koska äiti osaa käyttää hyväkseen ilmaista kulttuuriantia (esim viime viikonlopun Espoossa olevilla lasten kulttuurifestareilla näkyi vain ns. svistysperheitä). He lukevat lapsilleen jne. Heillä on tuttavapiirissään ja sukulaisissa normaalituloisia ihmisiä ja he omaavat hyvät sosiaaliset taidot, joten luistimet, sukset ym järjestyvät usein kierrätystavarana heiltä tai he osaavat hoitaa ne netin kierrätysryhmistä edullisesti. Kaikin tavoin köyhät eivät osaa edes käyttää nettiä hyvin.
He osaavat pyytää lahjoiksi varakkailta sukulaisilta järkeviä lahjoja ja kohdentaa käytössä olevat rahat järkevästi. Esim lapsen harrastus menee taulutelevision edelle.
He osaavat käyttää juureksia ym edullisia ruoka-aineita ja tehdä edullista ja terveellistä ruokaa.
Olen nähnyt perheen, joka pääsi tuetulle lomalle, jonka jälkeen äiti sanoi, että lapset olivat istuneet koko loman huoneessa ja hakanneet tablettejaan, koska eivät tykkää metsästä, soutamisesta tms. Kulttuurisesti rikkaalle ihmiselle ei käy näin, vaan hän käyttää tilaisuudet tarjota lapsilleen elämyksiä hyväkseen. Jne. Hän tietää, milloin kaupungissa on maksuttomia virikkeitä lapsille, hyvätapaisia lapsia myös otetaan mukaan mielellään eri rientoihin muiden perheiden toimesta. Esim. yhden yh-lapseni pääsee usein matkalle tuttavaperheen kanssa pelkkien lentojen hinnalla, koska on kauniisti käyttäytyvä, fiksu tyttö. Ikävä kyllä ylipainoisella ja huonosti käyttäytymällä lapsella ei näitä mahdollisuuksia ole. Julmaa mutta totta. Sen takia onkin tärkeää, että päiväkodeissa ja kouluissa tarjotaan kulttuurillista pääomaa rutkasti, jotta nämä lapset pääsisivät katkaisemaan henkisen köyhyyden kierteen.
Vierailija kirjoitti:
Yksi lisäkeino on sosiaaliturvan opettaminen. Monelle edelleenkin tulee yllätyksenä, että kun vanhin lapsista täyttää 17 vuotta, ei lopukaan se hänestä maksettu pienin lapsilisä vaan nuorimmasta lapsesta maksettu suurin lapsilisä. Tämä siksi, että vanhin lapsi ei ole enää lapsilisään oikeutettu lapsi. Toiseksi vanhimmasta tulee se ensimmäinen lapsilisään oikeutettu lapsi, kolmanneksi vanhimmasta toiseksi vanhin jne. Lisäksi monelle tulee yllätyksenä, miten pienetkin vanhempien tulot vaikuttavat lapsen saamaan opintotukeen. Ihmiset eivät tiedä, että seitsemän lapsen huoltajan lapsi saa saman verran opintotukea kuin yhden lapsen huoltajan lapsi. Sisarusten lukumäärää ei siis huomioida opintotuen määrässä. Oma lukunsa on asuminen, kun lapset alkavat lähestyä täysi-ikäisyyttä. Jos vielä kahden teinin kanssa onkin ollut varaa asua isossa 4 h+k asunnossa, toisen lapsen täyttäessä 18 vuotta tukisysteemi muuttuu. Pitäisi siis hyvissä ajoin alkaa hakea pienempää asuntoa, jos asuminen nykyisessä asunnossa edellyttää suurimman osan asumiskuluista tulevan asumistukena.
Lisäksi tarvittaisiin "sosiaalineuvojia" eli henkilöitä, jotka kertovat, mitä pitää tehdä, kun sairastuu, jää työttömäksi, tulee raskaaksi, tulee ero tms. Mistä haetaan mitäkin tukea, milloin, minkä suuruisia tuet ovat, mitä tukia voi saada samaan aikaan ja mitä ei, kuinka pitkiä hakemusten käsittelyajat keskimäärin ovat jne. Tämän lisäksi neuvoja, mistä saa ruoka- tai muuta apua silloin, kun rahaa ei vielä tule mistään. Aika usein ihmisten ajautuminen taloudelliseen pulaan johtuu tietämättömyydestä. Ei siis tyhmyydestä vaan tietämättömyydestä.
Olen samaa mieltä että tukijärjestelmää pitäisi opettaa koulussa. Mutta jos niin tehtäisiin, siitä nousisi hirveä moraalipaniikki. Iltapäivälehdet nostaisivat kohuotsikoita että nuoria opetetaan elämään tukien varassa.
Voi sitäpaitsi olla että sosiaaliturvaan on ihan tarkoituksella rakennettu sudenkuoppia, jotta sillä eläminen ei tuntuisi turvalliselta. Tiettyjä älyttömyyksiä ei oikein voida selittää muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi lisäkeino on sosiaaliturvan opettaminen. Monelle edelleenkin tulee yllätyksenä, että kun vanhin lapsista täyttää 17 vuotta, ei lopukaan se hänestä maksettu pienin lapsilisä vaan nuorimmasta lapsesta maksettu suurin lapsilisä. Tämä siksi, että vanhin lapsi ei ole enää lapsilisään oikeutettu lapsi. Toiseksi vanhimmasta tulee se ensimmäinen lapsilisään oikeutettu lapsi, kolmanneksi vanhimmasta toiseksi vanhin jne. Lisäksi monelle tulee yllätyksenä, miten pienetkin vanhempien tulot vaikuttavat lapsen saamaan opintotukeen. Ihmiset eivät tiedä, että seitsemän lapsen huoltajan lapsi saa saman verran opintotukea kuin yhden lapsen huoltajan lapsi. Sisarusten lukumäärää ei siis huomioida opintotuen määrässä. Oma lukunsa on asuminen, kun lapset alkavat lähestyä täysi-ikäisyyttä. Jos vielä kahden teinin kanssa onkin ollut varaa asua isossa 4 h+k asunnossa, toisen lapsen täyttäessä 18 vuotta tukisysteemi muuttuu. Pitäisi siis hyvissä ajoin alkaa hakea pienempää asuntoa, jos asuminen nykyisessä asunnossa edellyttää suurimman osan asumiskuluista tulevan asumistukena.
Lisäksi tarvittaisiin "sosiaalineuvojia" eli henkilöitä, jotka kertovat, mitä pitää tehdä, kun sairastuu, jää työttömäksi, tulee raskaaksi, tulee ero tms. Mistä haetaan mitäkin tukea, milloin, minkä suuruisia tuet ovat, mitä tukia voi saada samaan aikaan ja mitä ei, kuinka pitkiä hakemusten käsittelyajat keskimäärin ovat jne. Tämän lisäksi neuvoja, mistä saa ruoka- tai muuta apua silloin, kun rahaa ei vielä tule mistään. Aika usein ihmisten ajautuminen taloudelliseen pulaan johtuu tietämättömyydestä. Ei siis tyhmyydestä vaan tietämättömyydestä.
Olen samaa mieltä että tukijärjestelmää pitäisi opettaa koulussa. Mutta jos niin tehtäisiin, siitä nousisi hirveä moraalipaniikki. Iltapäivälehdet nostaisivat kohuotsikoita että nuoria opetetaan elämään tukien varassa.
Voi sitäpaitsi olla että sosiaaliturvaan on ihan tarkoituksella rakennettu sudenkuoppia, jotta sillä eläminen ei tuntuisi turvalliselta. Tiettyjä älyttömyyksiä ei oikein voida selittää muuten.
Edelliselle kommentoijalle: noita "sosiaalineuvojia" on jo olemassa, kutsutaan nimellä sosiaalityöntekijä :D
Tämän haluan tietää. Nettopalkka 1035€. Toisen ammatin opiskelua on turha ehdottaa. En voi lopettaa töitä ja alkaa opiskelemaan. Siihen on monta syytä.
40+
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi lisäkeino on sosiaaliturvan opettaminen. Monelle edelleenkin tulee yllätyksenä, että kun vanhin lapsista täyttää 17 vuotta, ei lopukaan se hänestä maksettu pienin lapsilisä vaan nuorimmasta lapsesta maksettu suurin lapsilisä. Tämä siksi, että vanhin lapsi ei ole enää lapsilisään oikeutettu lapsi. Toiseksi vanhimmasta tulee se ensimmäinen lapsilisään oikeutettu lapsi, kolmanneksi vanhimmasta toiseksi vanhin jne. Lisäksi monelle tulee yllätyksenä, miten pienetkin vanhempien tulot vaikuttavat lapsen saamaan opintotukeen. Ihmiset eivät tiedä, että seitsemän lapsen huoltajan lapsi saa saman verran opintotukea kuin yhden lapsen huoltajan lapsi. Sisarusten lukumäärää ei siis huomioida opintotuen määrässä. Oma lukunsa on asuminen, kun lapset alkavat lähestyä täysi-ikäisyyttä. Jos vielä kahden teinin kanssa onkin ollut varaa asua isossa 4 h+k asunnossa, toisen lapsen täyttäessä 18 vuotta tukisysteemi muuttuu. Pitäisi siis hyvissä ajoin alkaa hakea pienempää asuntoa, jos asuminen nykyisessä asunnossa edellyttää suurimman osan asumiskuluista tulevan asumistukena.
Lisäksi tarvittaisiin "sosiaalineuvojia" eli henkilöitä, jotka kertovat, mitä pitää tehdä, kun sairastuu, jää työttömäksi, tulee raskaaksi, tulee ero tms. Mistä haetaan mitäkin tukea, milloin, minkä suuruisia tuet ovat, mitä tukia voi saada samaan aikaan ja mitä ei, kuinka pitkiä hakemusten käsittelyajat keskimäärin ovat jne. Tämän lisäksi neuvoja, mistä saa ruoka- tai muuta apua silloin, kun rahaa ei vielä tule mistään. Aika usein ihmisten ajautuminen taloudelliseen pulaan johtuu tietämättömyydestä. Ei siis tyhmyydestä vaan tietämättömyydestä.
Olen samaa mieltä että tukijärjestelmää pitäisi opettaa koulussa. Mutta jos niin tehtäisiin, siitä nousisi hirveä moraalipaniikki. Iltapäivälehdet nostaisivat kohuotsikoita että nuoria opetetaan elämään tukien varassa.
Voi sitäpaitsi olla että sosiaaliturvaan on ihan tarkoituksella rakennettu sudenkuoppia, jotta sillä eläminen ei tuntuisi turvalliselta. Tiettyjä älyttömyyksiä ei oikein voida selittää muuten.
Edelliselle kommentoijalle: noita "sosiaalineuvojia" on jo olemassa, kutsutaan nimellä sosiaalityöntekijä :D
Sit miettikää, vois olla myös sellasia "terveystietäjiä", jotka niinkun parantais ihmisiä ja tietäisivät lääkkeistä ja heillä vois olla lupa määrätä niitä. Mitä mieltä?
Vierailija kirjoitti:
Monissa perheissä asuu lapsia, jotka eivät opettajaa lukuunottamatta ole juuri tekemisissä rationaalisia ja vastuullisia valintoja tekevien aikuisten kanssa. Mistäpä he sitä mallia sitten oppisivat? Sen sijaan lapset oppivat syyttämään muita, katkeroitumaan, ja tuntemaan huonommuutta suhteessa parempiin perheisiin. Kasvatus ylipäätään vääristyy, kun ohjaavana periaatteena on "älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon".
Nyt työttömiä köyhiä ei voi enää pelastaa. Heidän lapsensa sen sijaan voi. Tämä onnistuu massiivisella valistuksella ja lapsien tukemisella, vaikka sitten vastoin vanhempien tahtoa. Eli, lapsille vaihtoehtoisia kasvattajia ja sitä kautta se sitten lähtee purkautumaan.
Tämä hyvin totta. Seurasin läheltä lapsen kaverin perheen touhua, jossa vanhempien vastuuton elämäntapa siirtyi lapsille. Luottotiedot poltettiin heti 18 v täytettyä, koulut kesken jne. Yksi lapsista oli sosiaalisesti lahjakas ja älykäs, katseli kavereiden kouluja ja opintoja ja palasi koulunpenkille, opiskelee nyt yliopistotutkintoa, todella hienoa! Tuossa auttoi kavereiden perheiden tuki oman sijaan, yhdessä kehuimme tyttöä ja loimme itseluottamusta palata kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi lisäkeino on sosiaaliturvan opettaminen. Monelle edelleenkin tulee yllätyksenä, että kun vanhin lapsista täyttää 17 vuotta, ei lopukaan se hänestä maksettu pienin lapsilisä vaan nuorimmasta lapsesta maksettu suurin lapsilisä. Tämä siksi, että vanhin lapsi ei ole enää lapsilisään oikeutettu lapsi. Toiseksi vanhimmasta tulee se ensimmäinen lapsilisään oikeutettu lapsi, kolmanneksi vanhimmasta toiseksi vanhin jne. Lisäksi monelle tulee yllätyksenä, miten pienetkin vanhempien tulot vaikuttavat lapsen saamaan opintotukeen. Ihmiset eivät tiedä, että seitsemän lapsen huoltajan lapsi saa saman verran opintotukea kuin yhden lapsen huoltajan lapsi. Sisarusten lukumäärää ei siis huomioida opintotuen määrässä. Oma lukunsa on asuminen, kun lapset alkavat lähestyä täysi-ikäisyyttä. Jos vielä kahden teinin kanssa onkin ollut varaa asua isossa 4 h+k asunnossa, toisen lapsen täyttäessä 18 vuotta tukisysteemi muuttuu. Pitäisi siis hyvissä ajoin alkaa hakea pienempää asuntoa, jos asuminen nykyisessä asunnossa edellyttää suurimman osan asumiskuluista tulevan asumistukena.
Lisäksi tarvittaisiin "sosiaalineuvojia" eli henkilöitä, jotka kertovat, mitä pitää tehdä, kun sairastuu, jää työttömäksi, tulee raskaaksi, tulee ero tms. Mistä haetaan mitäkin tukea, milloin, minkä suuruisia tuet ovat, mitä tukia voi saada samaan aikaan ja mitä ei, kuinka pitkiä hakemusten käsittelyajat keskimäärin ovat jne. Tämän lisäksi neuvoja, mistä saa ruoka- tai muuta apua silloin, kun rahaa ei vielä tule mistään. Aika usein ihmisten ajautuminen taloudelliseen pulaan johtuu tietämättömyydestä. Ei siis tyhmyydestä vaan tietämättömyydestä.
Oikein varsinainen tukien kilkkijä ilmaantui paikalle. Kaikki nämä on avoimen sektorin työntekijän selkänahasta nyhdettyä riistoa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö kuuluu mun työhöni, joten on pakkokin tietää asioista, vaikka itse en olekaan saanut muuta kuin lapsilisää. Ihmisillä on mitä ihmeellisimpiä harhaluuloja yhteiskunnan tuista ja miten niitä saa. Ei esim tajuta, että työttömäksi jäädessä kahden edellisen kuukauden palkan olisi pitänyt riittää myös ensimmäisen työttömyyskuukauden elämiseen (palkan suuruudesta riippuen poislukien asumiskulut) eikä niin, että voi niillä palkkarahoilla vaikka maksaa lomareissun ja ensimmäisen työttömyyskuukauden elämiseen saa toimeentulotukea Kelasta. Samoin tuo lasten peruskoulun päättymisen jälkeinen aika tulee ällistyttävän monille yllätyksenä. Ja hyvin moni muukin asia.
Kuka helvetti työttömäksi jäädessään lähtee ensimmäiseksi lomareissulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtä pitää jakaa. Nyt jaamme työttömyyskorvauksen muodossa rahaa toisille ja ne toiset kärsivät ylitöiden muodossa stressistä.
Työssäkäyvät ovat vaan niin itsekkäitä että eivät halua luopua edes osata työtunneistaan.
Laki voisi olla sellainen että työttömyyden noustessa yli tietyn prosentin, niin silloin yleinen työmäärä viikossa laskisi vastaavasti.
Eli kun työttömyysprosentti on 10% niin viikkotuntimäärä laskisi myös 10%. Silloin viikkotuntimäärä olisikin nykyisen 37,5 tunnin sijaan noin 34 tuntia. Samalla palkka tietysti joutuisi joustamaan alaspäin mutta se kompensoituisi alhaisemmalla veroprosentilla ainakin osaksi.
Tämä olisi tasavertaisempi järjestely koska useammat voisivat pysyä työelämässä kiinni ja työssäkäyvät eivät joutuisi elättämään työttömiä.
Minä ainakin jakaisin mieluummin työaikaani jollekin työttömälle mielummin kuin maksamiani verorahoja.
Tämä olisi täysin mahdollista, mutta koska valtio ei tee näin eli jaa töitä kaikille, se joutuu maksamaan korvausta niille, joilta on vienyt mahdollisuuden työhön. Toinen vaihtoehto olisi jakaa työt tasapuolisesti, mutta valtio on päätynyt korvaamaan ansionmenetykset rahallisesti työttömälle.
Miten ihmeessä valtio voisi jakaa töitä kaikille? Eiväthän työpaikat valtion ole, siis suurin osa niistä. Miten valtio niitä voisi jaella, kun yksityiset firmat päättävät ketä palkkaavat ja mille paikoille? Missä ihmeen kommunismikuplassa elät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
köyhyys on monitahoinen ongelma.
suomessa iso ongelma on liian kallis asuminen. ihan järkyttävä määrä tukia maksetaan asumiseen ja korkeat vuokrat myös luo kannustinloukkuja juurikin pienipalkkaisille aloille. myös lainaa maksavilla menee iso osa tuloista asunnon maksamiseen jolloin raha on poissa kulutuksesta.
Yksin asuvalla pitäisi olla oikeus sopivan kokoiseen asuntoon, aina sama vastaus, yksiöitä vaikea saada.
Niin sitten on vähemmän kuluja, en tarvitsisi ehkä ollenkaan asumistukea, pärjäisin työeläkkeelläni.
Ainakin kohdistus heille jotka kipeämmin tarvitsevat.
Olla oikeus sopivan kokoiseen asuntoon?? Siis pitäisikö se asunto tulla jostain automaattisesti ja ilmaiseksi? Mistä? Kyllä jokaisella on oikeus ostaa tai vuokrata itselleen sopivin asunto. Eihän sellaista oikeutta kukaan eikä mikään rajoita. Tarjonta tietysti rajoittaa sitä mistä ja mihin hintaan sellaisen voi löytää.
Mun vanhemmat olivat kovia tekemään töitä, mutta kouluttamattomia. Äiti teki pätkätöitä myyjästä siivoojaan. Isä jäi sairaseläkkeelle kai ennen 50 vuotta. Olen lapsista se parhaiten menestynyt. Vanhemmat eivät kyllä mitenkään kannustaneet. Äiti lähinnä syytti, kun kaverini olivat itseäni fiksumpia, että mikä oikein yritän olla.
Parhaiten on jäänyt mieleen opettajien kannustus. Sain paljon myönteistä palautetta etenkin äidinkielen opettajilta. Lähes vuosittain sain opettajien keskuudestaan keräämän kannustusstipendin. Tuntui hyvältä, kun joku uskoi ja kannusti. Vanhemmat sisatukseni ovat pärjänneet joten kuten, tukea yhteiskunnan pussista haetaan herkästi. Nuoremmille oli helpompaa suunnata lukioon ja opiskelemaan mun esimerkin jälkeen.
Meidän perheen iso ongelma näin jälkikäteen ajatellen oli liian monta lasta. Pienet tulot ei vaan riittäneet. Käsittääkseni ehkäisyä ei käytetty äidin uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Ja ei sen puoleen, seksihän oli syntiä. Vain huonot naiset hankkivat pillerit tms. Sehän olisi tarkoittanut, että olisi seksistä tykännyt :(
Tästä keskustelusta tulee kyllä melkein vihaiseksi. Valtiota ja poliitikkoja karjutaan apuun. Meidät on kyllä lamaannutettu täysin toisten armoille. Mitään ei osata eikä kyetä omin toimin tekemään. Nykyinen asuinmaani ei ole Suomi juuri tästä syystä.
Vierailija kirjoitti:
Suomesta puuttuu amerikkalainen unelma. Se että voi omalla ahkeruudellaan edetä juoksupojasta johtoportaaseen. Tai edes mihinkään. Vaikka kuinka ahkeroisit varastossa, kukaan ei huomaa kykyjäsi, eikä ole toivoa että firma auttaisi sinua edes ylenemään varastossa.
Näin Amerikassa kauan asuneena totean, että suomalaisella jos kellä on tähän mahdollisuus. Amerikka on tietysti markkina-alueena suuri, mutta EU:n myötä Suomella on koko Euroopan alue mahdollinen. Suomalaisen ei tarvitse jäädä ilman koulutusta, terveydenhoitoa jne. Vanhemmuutta tuetaan, julkiset kulkevat. Vieressä SUURI markkina Venäjä.
Mulle tuli mieleen Vaimot vaihtoon -sarja. Jos jokainen voisi kokea minkälaisia muita malleja viettää elämänsä olisi. Mä arvostin mun yhden kaverin kodin kulttuurihenkeä. Meillä oli varmaan siistimpää, mutta tässä kodissa oli tarjolla kirjoja, musiikkia, teatterimatkoja.
Toisen kaverin perheessä tehtiin retkiä luontoon. Oli eväät mukana ja tehtiin nuotio. Meillä varmaan oli siistimpää ja äiti leipoi pullaa, mutta retket on jääneet mieleen.
Köyhyys on asia joka ei ole ratkaistavissa yhteiskunnan toimin. Ja miksi pitäisikään? Ihan luonnoton ajatuskin että kaikille kuuluisi sama tulotaso kyvyistä ja ahkeruudesta riippumatta. Tärkein motiivi ihmiselle ponnistella eteenpäin elämässä on oma hyöty. Jos et hyödy mitään, et myöskään vaivaudu. Minusta valtion tehtävä on ainoastaan taata ettei kukaan kuole nälkään eikä kylmään. Yömajat ja soppatykit. Poistaa esteitä menestymisen tieltä. Tukea niitä jotka ovat yritteliäitä. Lapsiperheille enempi palveluja. Valmiin pöydän kattaminen on hemmetin huono asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
köyhyys on monitahoinen ongelma.
suomessa iso ongelma on liian kallis asuminen. ihan järkyttävä määrä tukia maksetaan asumiseen ja korkeat vuokrat myös luo kannustinloukkuja juurikin pienipalkkaisille aloille. myös lainaa maksavilla menee iso osa tuloista asunnon maksamiseen jolloin raha on poissa kulutuksesta.
Yksin asuvalla pitäisi olla oikeus sopivan kokoiseen asuntoon, aina sama vastaus, yksiöitä vaikea saada.
Niin sitten on vähemmän kuluja, en tarvitsisi ehkä ollenkaan asumistukea, pärjäisin työeläkkeelläni.
Ainakin kohdistus heille jotka kipeämmin tarvitsevat.
Olla oikeus sopivan kokoiseen asuntoon?? Siis pitäisikö se asunto tulla jostain automaattisesti ja ilmaiseksi? Mistä? Kyllä jokaisella on oikeus ostaa tai vuokrata itselleen sopivin asunto. Eihän sellaista oikeutta kukaan eikä mikään rajoita. Tarjonta tietysti rajoittaa sitä mistä ja mihin hintaan sellaisen voi löytää.
Oikeus ei käytännössä aina toteudu.
Maksaisin mielelläni koko vuokran itse, työni olen tehnyt.
Eläketulolla pärjäisin niukasti, vain hiukan pienemmällä vuokralla.
Ja vielä kiitollisuudesta, itse apua saaneena haluan jakaa sitä taas eteenpäin, koska tiedän kuinka merkityksellistä se voi olla. En ota asioita itsestäänselvyyksinä, vaikka olenkin osaltani myös itse tehnyt paljon elämäni eteen.