En pysty harrastamaan liikuntaa muiden katsoessa
Minulla on diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö ja ruumiinkuvahäiriö jonka koen vaikuttavan tähän. Minua kiusattiin niin rankasti peruskoulussa ja varsinkin liikuntatunneilla joten jäi aivan järkyttävä kammo tälläiseen. En uskalla käydä salilla, en uskalla pelata joukkuelajeja yms... Ahdistaa usein jopa kävellä muiden nähden kun mietin näyttäväni jotenkin tyhmältä. Mietin tarkkaan jokaisen liikkeeni ja henkäisyni, kaiken. Liikuntaa harrastan vain lenkkeilemällä koirani kanssa ja kotona painoilla treeniä. Tämä ongelma alkoi ahdistaa varsinkin nyt kun mies jota olen tapaillut ehdotti jos mentäisiin pelaamaan sulkapalloa ja samantien alkoi ahdistaa aivan jumalattomasti. Muutenkin sosiaaliset tilanteet ahdistaa ja minulle on iso askel päästää joku mies edes elämääni. Jonkun hyvin läheisen ihmisen kanssa kykenen näihin asioihin mutta en sellaisten joiden en koe hyväksyvän minua. Ahdistaa koko asia niin paljon. Rajoittaa elämää. Välttelen muutenkin puhumista julkisilla paikoilla kun hävettää ja pelottaa. Liikunta oli lapsena tosi iso osa elämääni ja harrastin kilpaurheilua, ja nyt... olen niin ahdistunut että kävelykin toisten edessä tuntuu vaikealta :( olen saanut hoitoa tähän ongelmaan mutta ei auttanut, vahvistunut ajan kanssa.
N23
Kommentit (11)
No sitten liikut näkymättömissä. Jos siis haluat liikkua.
Syksy päällänsä ja talvi tulee -> ulkona on pimeää eikä sinua näe kovin hyvin.
Usein tuntuu, että naisille pääpointti siinä liikkumisessa on nimenomaan nähdyksi tuleminen, joten ihan mukavaa että on kaltaisiasikin.
Vierailija kirjoitti:
No sitten liikut näkymättömissä. Jos siis haluat liikkua.
Syksy päällänsä ja talvi tulee -> ulkona on pimeää eikä sinua näe kovin hyvin.Usein tuntuu, että naisille pääpointti siinä liikkumisessa on nimenomaan nähdyksi tuleminen, joten ihan mukavaa että on kaltaisiasikin.
Ai että jos mun pitää mennä koululle päivällä niin jätän menemättä kun ei ole pimeää? Hyvä ratkaisu. Kun se pointti nimenomaan on se että mun on pakko tästä oireilusta huolimatta tehdä asioita kun on velvollisuuksia mutta tuntuu kuin kuolisin joka kerta kun edes menen ovesta ulos. Haluaisin edes kyetä kävelemään ulkona ilman sitä tunnetta että ei saa happea ja jalat ei kanna.
ap
Mullakin on samanlaisia ongelmia. Mä ikäänkuin jäädyn, jos joudun esille tai muiden arvostelemaksi. Kiusaamista taustalla.
Kerro miehelle suoraan, että sinua on aikanaan kiusattu koulussa ja siksi kaikki ryhmäliikunta ja tuokin on sinusta ikävää. Että joskus saatat kokeilla jotain tutussa seurassa, mutta pienin askelin huomioonottaen tilanteesi. Pahoittelet, että tuo siis ei valitettavasti käy tekemiseksi mutta ehdotat sitten vaikka muuta tekemistä, mikä sinulle sopii ja pitää sinulle omat rajasi.
Sun on vaan mentävä vaikka väkisin hankaliin tilanteisiin, jotta niistä ei tule ylitse pääsemättömiä kammoja.
Täälläkin samaa, kiusattuna ollut myös yläasteella. Erityisesti katselevat miehet ovat ehdoton nounou. Ratsastustunneille uskaltauduin kun tiesin, että siellä ei niitä miehiä ole. Käyn yksityistunneilla ja opettaja on mukava, lisäksi vuokraan hevosta, jolla humputtelen menemään pitkin peltoja ja metsiä. Toki ahdistaa, jos vastaan tulee auto tai sienestäjiä tms, koska pelkään, että ratsastustaitojani arvostellaan.
Haluaisin käydä salilla, mutta en pysty. En ole koskaan käynyt salilla, en osaa käyttää laitteita. Pitäisi pyytää apua. Ja sitten ne muut ihmiset.. Eieieieiei.
Olen ollut aina hyvä urheilussa ja liikunnassa yleensäkin, mutta en ole ikinä sietänyt varsinaista ryhmäliikuntaa, jossa joku ylipirteä tärpästikkeli huutaa pää punaisena :jaksaa, jaksaa......
siksi käynkin yksin uimassa, lenkillä, hiihtämässä ja pyöräilemässä.
Kyllä muuten uskallan mennä ulos ja ihmisten ilmoille.
Luin joskus sellaisesta häiriöstä, että pelottaa liikkua muiden nähden. Sukua mutismille, joka on pelkoa puhua ihmisten kuullen. Itsellänikin on samaa ongelmaa. Olen kömpelö, huono tasapainoilemaan, jne, ja pelkään että ihmiset huomaavat sen ja arvostelevat.
^