Nyt vinkkejä yöimetyksen lopettamiseen, en jaksa enää!

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ollut vauva, joka tuli tassuttelusta aivan raivoihinsa. Unikouluohjeissa (joita esikoisen kohdalla tuli luettua kovin kirjaimellisesti) sanottiin, ettei vauvalla voi olla hätä, kun vanhempi on lähellä.

Toisaalta kaikkialla muualla tähdennetään, että vauva turvallisuus syntyy siitä, että aikuinen käyttäytyy ennakoitavasti. Se, että vanhempi ei otakaan syliin ja anna rintaa kuten koko aikaisemman elämän ajan, vaan läpyttelee pyllylle, ei ole ennakoitavaa käytöstä. Se on sitten lapsesta kiinni, alistuuko hän tilanteeseen vai huutaako itsensä tajuttomaksi. Jos olen jotakin oppinut elämässäni niin sen, että vauvatkin ovat erilaisia ihmisiä.

T. 11.

Juuri tätä tarkoitin, että pitää löytää ne omalle vauvalle toimivat konstit, kukaan ei voi tuntea vauvaa yhtä hyvin kuin äiti ja isä. Ja samaa mieltä myös tästä turvallisuuden tunteesta, että ennakoitavuus on kaiken a ja o. Siksi mitään muutoksia ei kannata tehdä, ennen kuin on täysin varma, että haluaa ne tehdä. Sellainen parin yön välein edestakaisin venkslaaminen on vauvan kiusaamista. Mutta jos aloittaja sanoi, että ei kertakaikkiaan jaksa enempää, on pakko olla vaihtoehtoja, joilla voi tilannetta helpottaa. Silloin ei auta sanoa, että vuoden päästä on jo ihan eri tilanne.

T.9

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ollut vauva, joka tuli tassuttelusta aivan raivoihinsa. Unikouluohjeissa (joita esikoisen kohdalla tuli luettua kovin kirjaimellisesti) sanottiin, ettei vauvalla voi olla hätä, kun vanhempi on lähellä.

Toisaalta kaikkialla muualla tähdennetään, että vauva turvallisuus syntyy siitä, että aikuinen käyttäytyy ennakoitavasti. Se, että vanhempi ei otakaan syliin ja anna rintaa kuten koko aikaisemman elämän ajan, vaan läpyttelee pyllylle, ei ole ennakoitavaa käytöstä. Se on sitten lapsesta kiinni, alistuuko hän tilanteeseen vai huutaako itsensä tajuttomaksi. Jos olen jotakin oppinut elämässäni niin sen, että vauvatkin ovat erilaisia ihmisiä.

T. 11.

Juuri tätä tarkoitin, että pitää löytää ne omalle vauvalle toimivat konstit, kukaan ei voi tuntea vauvaa yhtä hyvin kuin äiti ja isä. Ja samaa mieltä myös tästä turvallisuuden tunteesta, että ennakoitavuus on kaiken a ja o. Siksi mitään muutoksia ei kannata tehdä, ennen kuin on täysin varma, että haluaa ne tehdä. Sellainen parin yön välein edestakaisin venkslaaminen on vauvan kiusaamista. Mutta jos aloittaja sanoi, että ei kertakaikkiaan jaksa enempää, on pakko olla vaihtoehtoja, joilla voi tilannetta helpottaa. Silloin ei auta sanoa, että vuoden päästä on jo ihan eri tilanne.

T.9

Tuosta olen kanssasi ihan samaa mieltä, vauvatkin ovat yksilöitä ja vauvaa ei tietenkään pidä kiusata. Mutta toisaalta omaa toimintaansa pitää pystyä katsomaan objektiivisesti ja vaikka sitten pakittaa, jos keino on selvästi väärä.

Kun se ehdollistuminen menee omilla säännöillään. Me saimme tassuttelu-unikoululla yhdessä yössä aikaan sen, että vauva (joka muuten sanoi ekan sanansa 8 kk iässä) kiihdytti itsensä järkyttävään raivoon jo yhdestä taputuksesta pyllylle. Tassuttelimme sitten ohjeuskovaisina vielä muutaman yön.

T. 11.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse pidin ns. Unikoulun 8kk iässä kun vauva heräsi koko yön 45 min-1,5 h välein, eikä taatusti nälkään. Uusien uniharjoittelutapojen pitää olla kaksivaiheinen prosessi: harjoitellaan nukahtamaan illalla ilman tissiä tai syliin heijausta (hyvä jos jo sujuu) ja sitten lopetetaan yöimetys. Eli imetys ei saa enää liittyä nukkumiseen ja nukahtamiseen.

Nukahtamisharjoittelun tein pistäytymisunikoulun periaatteella. Eli vauva sänkyyn ja sanotaan hyvää yötä. Alkaa huutaa -> otetaan syliin -> rauhoittuu mutta ei saa nukahtaa siihen-> lasketaan sänkyyn -> alkaa huutaa -> homma alusta x 100. Eli harjoitellaan sitä, että sänky on hyvä paikka nukahtaa ja jos on hätä niin äiti on lähellä ja syliin pääsee varmaati. Lapselle tulee turvallisuuden tunne siitä sängystä kun tietää, että yksin ei kuitenkaan tarvitse huutaa. Se itku muutenkin on varmasti sellaista protesti-itkua eikä niinkään mitään hätää ole, kun olet koko ajan vierellä. Jossain vaiheessa se vauva sinne sänkyyn rauhoittuu ja nukhtaa, ihan varmasti, mutta pitää olla pitkäjänteinen ja pysyä päätöksessä.

Yöimetyksen lopetin niin, että päätin että maitoa en anna, mutta kun lapsi sitä yöllä hysteerisesti itkien vaati, niin otin syliin, hämäsin leluilla, lauloin, heijasin jne. mitä vain että rauhoittui ilman maitoa. Ja kun oli rauhallinen, niin nukutin sänkyyn samoilla periaatteilla kun illalla. Huusihan se ekoina öinä paljonkin, mutta kun äiti tai isä on siinä koko ajan läsnä, niin ei se ole mitenkään haitaksi vauvalle kun ei yksin huuda. Se vaan protestoi kun hyvät palvelut muuttuu huonommiksi.

Yöimetyksen lopettamisessa pitää muistaa sekin, että siirtää sen imetyksen ihan fyysisestikin pois sieltä makkarista. Eli jos vauva joskus aamuviideltä alkaa vaikuttaa siltä, että sillä on oikeasti nälkä, niin jos annat sitten maitoa niin teidän päivä alkaa siitä. Meet valoisaan huoneeseen imettämään, teette aamutoimet jne. ja käytte ekoille päikkäreilöe sit vaikka jo kuudelta. Kunhan se imetys on selkeästi osa aamua.

Juuri tuota tyyliä mies käytti, pistäytymisunikoulua, tietämättään.

Meillä ei lapsi rauhoittunut, eikä vielä kaksivuotiaanakaan rauhoitu mihinkään paijailuun sängyssä vaan jos itkee yöllä eikä tutti auta on lapsi otettava syliin johon rauhoittuu sekunneissa, ja sitten takaisin sänkyyn nukahtamaan.

Tosta aamuherätuksestä olen kyllä eri mieltä, itse laskin, että lapsi pärjää n. 8 tuntia ilman ruokaa mutta tarvitsee unta vähintään 10 tuntia joten aamulla klo 5-6 annoin maitoa ja sitten lapsi takaisin nukkumaan, toimi meillä ja lapsi nukkuu nykyään kellon ympäri kun pärjää jo ilman varhaista välipalaa.

T. Nro12

Ok, hyvä jos toimi teillä noin. Itsekin koitin eka sitä aamuyön imetyksessä pitäytymistä, mutta tuntui että lapsi meni siitä jotenkin sekaisin, eihän se tiedä onko puoliyö vai aamuviisi ja miksi joskus saa maitoa ja joskus ei. Silloin unikoulun alkupäivinä tosiaan raahauduin klo viisi vauvan kanssa ylös, mutta se meni hänellä pian ohi (eli ei hänellä sit ehkä oikeasti ollut ees nälkä?) eikä rytmi jäänyt sellaiseksi vaan alkoi nukkua n. kymmentä tuntia. Tääkin on niin kokeiltava että mikä kellekin sopii.

Nii ja mun kokemus on se, ettei se yöheräily ihan kokonaan loppunut, mutta väheni selvästi ja vauva nukahti nopeasti kun huomasi että täällä me kaikki yhdessä ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

11, en usko tuota ollenkaan. Miksi vauvalla olisi hätä, jos äiti tai isä tulee heti itkun tullen auttamaan? Huudattaminen on eri asia, mutta siitähän tässä ei ole kyse. Tällä "vauvalla on hätä"-ajattelutapa syyllistetään äidit kärvistelemään epäinhimillistä tilanteissa, joissa ei voi kukaan pidemmän päälle hyvin. Ja täyttä puppua muuten, että kymppikuinen ei ymmärrä :D Tunnen lapsia, jotka ovat alkaneet puhua 8-kuisena, joten aika paljon tuon ikäinen jo ymmärtää, kun ikätasoisesti selittää. Kannattaa lukea oikeasti tutkimustietoa vauvan unesta, sitä on paljon tarjolla!

T. 9

Usean lapsen äitinä (ja tälläkin hetkellä raskaana olevana) vierastan kovasti tapaasi yleistää ja määritellä vauvojen tunteita. Vauvalla ei voi olla hätä, koska _sinä_ niin kaikkien vauvojen puolesta sanot. Eikö tuo ole ihan yhtä älytöntä kuin että joku sanoisi anonyyminä keskustelupalstalla että ei se väsynyt äiti oikeasti voi olla väsynyt.

Vauvat ovat yksilöitä, heillä on valtavan suuria kehityshaasteita, joita ei kielellistetä 10 kk iässä. Ei, vaikka olisi ensimmäisen sanansa puolivuotiaana sanonut. Eihän aikuisillakaan olisi mitään terapioiden tarvetta, jos kaikki olisi sanoin selitettävissä.

Onneksi useimmat lapset nukkuvat yönsä jo melko hyvin puolitoistavuotiaina - jänskää muuten, että siinä iässä nukkuminen usein helpottuu, vaikka äiti ja isä eivät olisi yhtään "päättäväisiä ja järjestelmällisiä". Vauva-aika pitäisi osata ottaa toisiaan seuraavina vaiheina, pitäisi osata levätä kun voi. Pitäisi olla syyllistämättä itseään, muttei myöskään pitäiai nähdä vauvan luonnollisia kehitysaskelia oman erinomaisuutensa osoituksena. Koska sitä takapakkia aina tulee. Pitäisi osata olla utelias, lempeä ja ymmärtäväinen. Ei ole helppoa, tiedän. Pitäisi luottaa itseensä kasvattajana. Mutta silti ei pitäisi langeta jenkkiläistyyliseen ylisanahöpsötykseen: kun teet näin, vauvasi tekee näin.

Jos luit kommenttini, korostin nimenomaan sitä, että jokainen vanhempi osaa itse parhaiten rauhoittaa vauvansa. En millään usko, että rinta on siihen ainoa mahdollinen tapa. Toki sellaisiakin vauvoja varmaan on, ja mutta olen lukenut pienen kirjaston verran unikirjallisuutta, eikä tällaisesta ole mainintaa missään unikirjoissa. Jopa Pantleyn metodissa vauva opetetaan nukahtamaan ilman rintaa, vaikka perhepetiä ja kiintymysvanhemmuutta muuten korostetaan.

Missään kohtaa en käskenyt luottaa omaan sanaani siitä, että vauvalla ei olisi hätää. Maalaisjärjen mukaan vauvalla ei ole hätää, jos vanhempi ei häntä hylkää ja vastaa asiaankuukuvasti vauvan tarpeisiin. Sitä voi toki miettiä, että mikä se vauvan ensisijainen tarve on tunnin välein yöllä heräillessään. Läheisyys, uni, maito? Varmasti pienellä vauvalla maito tulee siellä kärjessä, isommalla alkaa olla kyse väsymyksestä sekä turvallisuudentunteesta. Ellei ole erityisestä tilanteesta kyse, normaalisti kiinteitä syövä vauva ei minkään tutkimustiedon mukaan nimenomaan maitoa enää tuossa iässä tarvitse öisin. Kumman aggressiivisesti kirjoitat. Osuiko tämä sinulla henkilökohtaiseen kipupisteesen?

Aloittaja kaipasi apua raskaaksi kokemaansa tilanteeseen, ja koska olen itse ollut vastaavassa tilanteessa aivan voimieni äärirajoilla, annoin yhden toimintamallin, jolla tilannetta voi askel kerrallaan lähteä purkamaan. Se, että sinulla on kokemus asioiden lutviutumisesta ajallaan, ei tarkoita että se olisi yleistettävissä jokaiseen lapseen ja perheeseen. Toki asiat lutviutuvat viimeistään siinä kohtaa, kun aikuinen lapsi muuttaa pois kotoa, mutta jos sitä ennen äiti tarvitsee apua, on sitä apua myös löydyttävä. Ja tuo "ole utelias, lempeä ja ymmärtäväinen" on aikamoinen rätti sellaisen äidin kasvoille, joka raahautuu arjen läpi viimeisillä voimillaan vauvan yöheräilyjen tähden. Siinä kohtaa kaivataan apua ja konkreettisia neuvoja, ei jeesustelua.

T. 9

11 vielä lisää, että olisipa se vauvanhoito niin paljon helpompaa, jos saisi kristallipallon käyttöönsä. Tosi monet vauva-ajan asiat selittyvät, kun lapsi kasvaa isommaksi. Yksilöllinen unentarve, aistiyliherkkyydet, jne. säilyvät ihan samoina, lapsen itsesäätely vain kehittyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ollut vauva, joka tuli tassuttelusta aivan raivoihinsa. Unikouluohjeissa (joita esikoisen kohdalla tuli luettua kovin kirjaimellisesti) sanottiin, ettei vauvalla voi olla hätä, kun vanhempi on lähellä.

Toisaalta kaikkialla muualla tähdennetään, että vauva turvallisuus syntyy siitä, että aikuinen käyttäytyy ennakoitavasti. Se, että vanhempi ei otakaan syliin ja anna rintaa kuten koko aikaisemman elämän ajan, vaan läpyttelee pyllylle, ei ole ennakoitavaa käytöstä. Se on sitten lapsesta kiinni, alistuuko hän tilanteeseen vai huutaako itsensä tajuttomaksi. Jos olen jotakin oppinut elämässäni niin sen, että vauvatkin ovat erilaisia ihmisiä.

T. 11.

Juuri tätä tarkoitin, että pitää löytää ne omalle vauvalle toimivat konstit, kukaan ei voi tuntea vauvaa yhtä hyvin kuin äiti ja isä. Ja samaa mieltä myös tästä turvallisuuden tunteesta, että ennakoitavuus on kaiken a ja o. Siksi mitään muutoksia ei kannata tehdä, ennen kuin on täysin varma, että haluaa ne tehdä. Sellainen parin yön välein edestakaisin venkslaaminen on vauvan kiusaamista. Mutta jos aloittaja sanoi, että ei kertakaikkiaan jaksa enempää, on pakko olla vaihtoehtoja, joilla voi tilannetta helpottaa. Silloin ei auta sanoa, että vuoden päästä on jo ihan eri tilanne.

T.9

Tuosta olen kanssasi ihan samaa mieltä, vauvatkin ovat yksilöitä ja vauvaa ei tietenkään pidä kiusata. Mutta toisaalta omaa toimintaansa pitää pystyä katsomaan objektiivisesti ja vaikka sitten pakittaa, jos keino on selvästi väärä.

Kun se ehdollistuminen menee omilla säännöillään. Me saimme tassuttelu-unikoululla yhdessä yössä aikaan sen, että vauva (joka muuten sanoi ekan sanansa 8 kk iässä) kiihdytti itsensä järkyttävään raivoon jo yhdestä taputuksesta pyllylle. Tassuttelimme sitten ohjeuskovaisina vielä muutaman yön.

T. 11.

Joo, niinpä! Mekään ei olla yhtään unikoulua tehty kirjaimellisesti minkään metodin mukaan, vaan yhdistelty eri elementtejä sen mukaan, mikä kullekin lapselle on toiminut. Ja todellakin on viisautta vanhempana ymmärtää, kun joku konsti ei toimi! :)

T. 9

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

11, en usko tuota ollenkaan. Miksi vauvalla olisi hätä, jos äiti tai isä tulee heti itkun tullen auttamaan? Huudattaminen on eri asia, mutta siitähän tässä ei ole kyse. Tällä "vauvalla on hätä"-ajattelutapa syyllistetään äidit kärvistelemään epäinhimillistä tilanteissa, joissa ei voi kukaan pidemmän päälle hyvin. Ja täyttä puppua muuten, että kymppikuinen ei ymmärrä :D Tunnen lapsia, jotka ovat alkaneet puhua 8-kuisena, joten aika paljon tuon ikäinen jo ymmärtää, kun ikätasoisesti selittää. Kannattaa lukea oikeasti tutkimustietoa vauvan unesta, sitä on paljon tarjolla!

T. 9

Usean lapsen äitinä (ja tälläkin hetkellä raskaana olevana) vierastan kovasti tapaasi yleistää ja määritellä vauvojen tunteita. Vauvalla ei voi olla hätä, koska _sinä_ niin kaikkien vauvojen puolesta sanot. Eikö tuo ole ihan yhtä älytöntä kuin että joku sanoisi anonyyminä keskustelupalstalla että ei se väsynyt äiti oikeasti voi olla väsynyt.

Vauvat ovat yksilöitä, heillä on valtavan suuria kehityshaasteita, joita ei kielellistetä 10 kk iässä. Ei, vaikka olisi ensimmäisen sanansa puolivuotiaana sanonut. Eihän aikuisillakaan olisi mitään terapioiden tarvetta, jos kaikki olisi sanoin selitettävissä.

Onneksi useimmat lapset nukkuvat yönsä jo melko hyvin puolitoistavuotiaina - jänskää muuten, että siinä iässä nukkuminen usein helpottuu, vaikka äiti ja isä eivät olisi yhtään "päättäväisiä ja järjestelmällisiä". Vauva-aika pitäisi osata ottaa toisiaan seuraavina vaiheina, pitäisi osata levätä kun voi. Pitäisi olla syyllistämättä itseään, muttei myöskään pitäiai nähdä vauvan luonnollisia kehitysaskelia oman erinomaisuutensa osoituksena. Koska sitä takapakkia aina tulee. Pitäisi osata olla utelias, lempeä ja ymmärtäväinen. Ei ole helppoa, tiedän. Pitäisi luottaa itseensä kasvattajana. Mutta silti ei pitäisi langeta jenkkiläistyyliseen ylisanahöpsötykseen: kun teet näin, vauvasi tekee näin.

Jos luit kommenttini, korostin nimenomaan sitä, että jokainen vanhempi osaa itse parhaiten rauhoittaa vauvansa. En millään usko, että rinta on siihen ainoa mahdollinen tapa. Toki sellaisiakin vauvoja varmaan on, ja mutta olen lukenut pienen kirjaston verran unikirjallisuutta, eikä tällaisesta ole mainintaa missään unikirjoissa. Jopa Pantleyn metodissa vauva opetetaan nukahtamaan ilman rintaa, vaikka perhepetiä ja kiintymysvanhemmuutta muuten korostetaan.

Missään kohtaa en käskenyt luottaa omaan sanaani siitä, että vauvalla ei olisi hätää. Maalaisjärjen mukaan vauvalla ei ole hätää, jos vanhempi ei häntä hylkää ja vastaa asiaankuukuvasti vauvan tarpeisiin. Sitä voi toki miettiä, että mikä se vauvan ensisijainen tarve on tunnin välein yöllä heräillessään. Läheisyys, uni, maito? Varmasti pienellä vauvalla maito tulee siellä kärjessä, isommalla alkaa olla kyse väsymyksestä sekä turvallisuudentunteesta. Ellei ole erityisestä tilanteesta kyse, normaalisti kiinteitä syövä vauva ei minkään tutkimustiedon mukaan nimenomaan maitoa enää tuossa iässä tarvitse öisin. Kumman aggressiivisesti kirjoitat. Osuiko tämä sinulla henkilökohtaiseen kipupisteesen?

Aloittaja kaipasi apua raskaaksi kokemaansa tilanteeseen, ja koska olen itse ollut vastaavassa tilanteessa aivan voimieni äärirajoilla, annoin yhden toimintamallin, jolla tilannetta voi askel kerrallaan lähteä purkamaan. Se, että sinulla on kokemus asioiden lutviutumisesta ajallaan, ei tarkoita että se olisi yleistettävissä jokaiseen lapseen ja perheeseen. Toki asiat lutviutuvat viimeistään siinä kohtaa, kun aikuinen lapsi muuttaa pois kotoa, mutta jos sitä ennen äiti tarvitsee apua, on sitä apua myös löydyttävä. Ja tuo "ole utelias, lempeä ja ymmärtäväinen" on aikamoinen rätti sellaisen äidin kasvoille, joka raahautuu arjen läpi viimeisillä voimillaan vauvan yöheräilyjen tähden. Siinä kohtaa kaivataan apua ja konkreettisia neuvoja, ei jeesustelua.

T. 9

Tuo "ole utelias, lempeä ja ymmärtäväinen" ei ollut todellakaan neuvo aloittajalle, se oli sinulle osoitettua pohdiskelua, koska todellakin puhuit aika jyrkin sanankääntein tuntemattoman vauvan mielentiloista. Totuus kun on, ettei kukaan muu kuin vauva tiedä, onko vauvalla hätä.

Olen lukenut todennäköisesti monia samoja kirjoja kuin sinäkin. Olen etsinyt aika monesta paikasta apua, täältäkin. Minulla ei amerikkalainen retoriikka toiminut. Varmasti asia osuu minulla henkilökohtaiseen kipupisteeseen, ihan niin kuin sinullakin. Hyvä, että löysit omat keinosi, niin kuin minäkin. T. 9.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

11, en usko tuota ollenkaan. Miksi vauvalla olisi hätä, jos äiti tai isä tulee heti itkun tullen auttamaan? Huudattaminen on eri asia, mutta siitähän tässä ei ole kyse. Tällä "vauvalla on hätä"-ajattelutapa syyllistetään äidit kärvistelemään epäinhimillistä tilanteissa, joissa ei voi kukaan pidemmän päälle hyvin. Ja täyttä puppua muuten, että kymppikuinen ei ymmärrä :D Tunnen lapsia, jotka ovat alkaneet puhua 8-kuisena, joten aika paljon tuon ikäinen jo ymmärtää, kun ikätasoisesti selittää. Kannattaa lukea oikeasti tutkimustietoa vauvan unesta, sitä on paljon tarjolla!

T. 9

Usean lapsen äitinä (ja tälläkin hetkellä raskaana olevana) vierastan kovasti tapaasi yleistää ja määritellä vauvojen tunteita. Vauvalla ei voi olla hätä, koska _sinä_ niin kaikkien vauvojen puolesta sanot. Eikö tuo ole ihan yhtä älytöntä kuin että joku sanoisi anonyyminä keskustelupalstalla että ei se väsynyt äiti oikeasti voi olla väsynyt.

Vauvat ovat yksilöitä, heillä on valtavan suuria kehityshaasteita, joita ei kielellistetä 10 kk iässä. Ei, vaikka olisi ensimmäisen sanansa puolivuotiaana sanonut. Eihän aikuisillakaan olisi mitään terapioiden tarvetta, jos kaikki olisi sanoin selitettävissä.

Onneksi useimmat lapset nukkuvat yönsä jo melko hyvin puolitoistavuotiaina - jänskää muuten, että siinä iässä nukkuminen usein helpottuu, vaikka äiti ja isä eivät olisi yhtään "päättäväisiä ja järjestelmällisiä". Vauva-aika pitäisi osata ottaa toisiaan seuraavina vaiheina, pitäisi osata levätä kun voi. Pitäisi olla syyllistämättä itseään, muttei myöskään pitäiai nähdä vauvan luonnollisia kehitysaskelia oman erinomaisuutensa osoituksena. Koska sitä takapakkia aina tulee. Pitäisi osata olla utelias, lempeä ja ymmärtäväinen. Ei ole helppoa, tiedän. Pitäisi luottaa itseensä kasvattajana. Mutta silti ei pitäisi langeta jenkkiläistyyliseen ylisanahöpsötykseen: kun teet näin, vauvasi tekee näin.

Jos luit kommenttini, korostin nimenomaan sitä, että jokainen vanhempi osaa itse parhaiten rauhoittaa vauvansa. En millään usko, että rinta on siihen ainoa mahdollinen tapa. Toki sellaisiakin vauvoja varmaan on, ja mutta olen lukenut pienen kirjaston verran unikirjallisuutta, eikä tällaisesta ole mainintaa missään unikirjoissa. Jopa Pantleyn metodissa vauva opetetaan nukahtamaan ilman rintaa, vaikka perhepetiä ja kiintymysvanhemmuutta muuten korostetaan.

Missään kohtaa en käskenyt luottaa omaan sanaani siitä, että vauvalla ei olisi hätää. Maalaisjärjen mukaan vauvalla ei ole hätää, jos vanhempi ei häntä hylkää ja vastaa asiaankuukuvasti vauvan tarpeisiin. Sitä voi toki miettiä, että mikä se vauvan ensisijainen tarve on tunnin välein yöllä heräillessään. Läheisyys, uni, maito? Varmasti pienellä vauvalla maito tulee siellä kärjessä, isommalla alkaa olla kyse väsymyksestä sekä turvallisuudentunteesta. Ellei ole erityisestä tilanteesta kyse, normaalisti kiinteitä syövä vauva ei minkään tutkimustiedon mukaan nimenomaan maitoa enää tuossa iässä tarvitse öisin. Kumman aggressiivisesti kirjoitat. Osuiko tämä sinulla henkilökohtaiseen kipupisteesen?

Aloittaja kaipasi apua raskaaksi kokemaansa tilanteeseen, ja koska olen itse ollut vastaavassa tilanteessa aivan voimieni äärirajoilla, annoin yhden toimintamallin, jolla tilannetta voi askel kerrallaan lähteä purkamaan. Se, että sinulla on kokemus asioiden lutviutumisesta ajallaan, ei tarkoita että se olisi yleistettävissä jokaiseen lapseen ja perheeseen. Toki asiat lutviutuvat viimeistään siinä kohtaa, kun aikuinen lapsi muuttaa pois kotoa, mutta jos sitä ennen äiti tarvitsee apua, on sitä apua myös löydyttävä. Ja tuo "ole utelias, lempeä ja ymmärtäväinen" on aikamoinen rätti sellaisen äidin kasvoille, joka raahautuu arjen läpi viimeisillä voimillaan vauvan yöheräilyjen tähden. Siinä kohtaa kaivataan apua ja konkreettisia neuvoja, ei jeesustelua.

T. 9

Tuo "ole utelias, lempeä ja ymmärtäväinen" ei ollut todellakaan neuvo aloittajalle, se oli sinulle osoitettua pohdiskelua, koska todellakin puhuit aika jyrkin sanankääntein tuntemattoman vauvan mielentiloista. Totuus kun on, ettei kukaan muu kuin vauva tiedä, onko vauvalla hätä.

Olen lukenut todennäköisesti monia samoja kirjoja kuin sinäkin. Olen etsinyt aika monesta paikasta apua, täältäkin. Minulla ei amerikkalainen retoriikka toiminut. Varmasti asia osuu minulla henkilökohtaiseen kipupisteeseen, ihan niin kuin sinullakin. Hyvä, että löysit omat keinosi, niin kuin minäkin. T. 9.

Ymmärrän nyt pointtisi paremmin. Tarkoitin tuolla vauvan hätä -kohdalla sitä, että vauvan itku ei automaattisesti tarkoita sitä, että vauvalla on hätä. Se voi kertoa väsymyksestä, hämmennyksestä, nälästä, turhautumisesta jne. Tiedätkin tämän varmasti, mutta yritin pointata tätä aloittajalle, ettei heti ensimmäisen itkun tullen panikoi, että vauva on hädissään ja kärsii. Pahoittelut jyrkistä sanankäänteistä, yritin olla mahdollisimman selkeä, ytimekäs ja toisaalta myös kannustava.

Mulla on tosiaan itsellä aika rankat kokemukset vauvan yöheräilyistä, ja katson asiaa siitä vinkkelistä. Onneksi teilläkin on tilanne helpottanut ja kaikesta huolimatta olet rohkaistunut tulemaan uudelleen raskaaksi :) Meillä oli haaveissa vielä yksi lapsi, mutta viimeisimmän unihelvetin jälkeen meistä ei vaan enää ole siihen. Rankka elämäntilanne laukaisi päälle vielä uupumuksen, josta nyt vähitellen toivun. Omalla tavallaan iso suru, että joutuu hautaamaan tämän lapsihaaveen lopullisesti. Kaikkea hyvää ja tsemppiä sinulle tulevaan! Kuulostat tosi sensitiiviseltä ja lempeältä äidiltä

T. 9

Saahan sitä oman lapsen kanssa omalla vastuulla tehdä mitä haluaa, mutta tuossa iässä, mitä ap: n lapsi on, on tuon tyyppinen käyttäytyminen erittäin tavallista. Ja useimmiten menee ajallansa ohi. Mäkin muistan nuo hulina yöt just noin 10kk iässä. Silloin oppi konttaamaan ja nousemaan tukea vasten. Myös hampaita puhkesi tiheään. On nyt 1v1kk ja taisi hän kerran parahtaa siinä klo 6 aamulla viime yönä, mutta pian nukahti uudestaan. Eli ajan kanssa on oppinut kuitenkin nukkumaan ihan itsestään. Mä en jotenkin kannata sitä, että kovinkaan herkästi käytäisiin toteuttamaan unikouluja tai noudattamaan luonnottoman oloisia sääntöjä, mutta kukapa mä olen toisia äitejä ja isiä määräämään mitä he tekevät. Huolehdin ihan vain omasta lapsestani. Mutta sanonpa vain, että ei tuollaiset vaiheet ikuisesti kestä. Ne loppuvat kyllä. Teitpä jotain asialle tai et.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

11, en usko tuota ollenkaan. Miksi vauvalla olisi hätä, jos äiti tai isä tulee heti itkun tullen auttamaan? Huudattaminen on eri asia, mutta siitähän tässä ei ole kyse. Tällä "vauvalla on hätä"-ajattelutapa syyllistetään äidit kärvistelemään epäinhimillistä tilanteissa, joissa ei voi kukaan pidemmän päälle hyvin. Ja täyttä puppua muuten, että kymppikuinen ei ymmärrä :D Tunnen lapsia, jotka ovat alkaneet puhua 8-kuisena, joten aika paljon tuon ikäinen jo ymmärtää, kun ikätasoisesti selittää. Kannattaa lukea oikeasti tutkimustietoa vauvan unesta, sitä on paljon tarjolla!

T. 9

Usean lapsen äitinä (ja tälläkin hetkellä raskaana olevana) vierastan kovasti tapaasi yleistää ja määritellä vauvojen tunteita. Vauvalla ei voi olla hätä, koska _sinä_ niin kaikkien vauvojen puolesta sanot. Eikö tuo ole ihan yhtä älytöntä kuin että joku sanoisi anonyyminä keskustelupalstalla että ei se väsynyt äiti oikeasti voi olla väsynyt.

Vauvat ovat yksilöitä, heillä on valtavan suuria kehityshaasteita, joita ei kielellistetä 10 kk iässä. Ei, vaikka olisi ensimmäisen sanansa puolivuotiaana sanonut. Eihän aikuisillakaan olisi mitään terapioiden tarvetta, jos kaikki olisi sanoin selitettävissä.

Onneksi useimmat lapset nukkuvat yönsä jo melko hyvin puolitoistavuotiaina - jänskää muuten, että siinä iässä nukkuminen usein helpottuu, vaikka äiti ja isä eivät olisi yhtään "päättäväisiä ja järjestelmällisiä". Vauva-aika pitäisi osata ottaa toisiaan seuraavina vaiheina, pitäisi osata levätä kun voi. Pitäisi olla syyllistämättä itseään, muttei myöskään pitäiai nähdä vauvan luonnollisia kehitysaskelia oman erinomaisuutensa osoituksena. Koska sitä takapakkia aina tulee. Pitäisi osata olla utelias, lempeä ja ymmärtäväinen. Ei ole helppoa, tiedän. Pitäisi luottaa itseensä kasvattajana. Mutta silti ei pitäisi langeta jenkkiläistyyliseen ylisanahöpsötykseen: kun teet näin, vauvasi tekee näin.

Jos luit kommenttini, korostin nimenomaan sitä, että jokainen vanhempi osaa itse parhaiten rauhoittaa vauvansa. En millään usko, että rinta on siihen ainoa mahdollinen tapa. Toki sellaisiakin vauvoja varmaan on, ja mutta olen lukenut pienen kirjaston verran unikirjallisuutta, eikä tällaisesta ole mainintaa missään unikirjoissa. Jopa Pantleyn metodissa vauva opetetaan nukahtamaan ilman rintaa, vaikka perhepetiä ja kiintymysvanhemmuutta muuten korostetaan.

Missään kohtaa en käskenyt luottaa omaan sanaani siitä, että vauvalla ei olisi hätää. Maalaisjärjen mukaan vauvalla ei ole hätää, jos vanhempi ei häntä hylkää ja vastaa asiaankuukuvasti vauvan tarpeisiin. Sitä voi toki miettiä, että mikä se vauvan ensisijainen tarve on tunnin välein yöllä heräillessään. Läheisyys, uni, maito? Varmasti pienellä vauvalla maito tulee siellä kärjessä, isommalla alkaa olla kyse väsymyksestä sekä turvallisuudentunteesta. Ellei ole erityisestä tilanteesta kyse, normaalisti kiinteitä syövä vauva ei minkään tutkimustiedon mukaan nimenomaan maitoa enää tuossa iässä tarvitse öisin. Kumman aggressiivisesti kirjoitat. Osuiko tämä sinulla henkilökohtaiseen kipupisteesen?

Aloittaja kaipasi apua raskaaksi kokemaansa tilanteeseen, ja koska olen itse ollut vastaavassa tilanteessa aivan voimieni äärirajoilla, annoin yhden toimintamallin, jolla tilannetta voi askel kerrallaan lähteä purkamaan. Se, että sinulla on kokemus asioiden lutviutumisesta ajallaan, ei tarkoita että se olisi yleistettävissä jokaiseen lapseen ja perheeseen. Toki asiat lutviutuvat viimeistään siinä kohtaa, kun aikuinen lapsi muuttaa pois kotoa, mutta jos sitä ennen äiti tarvitsee apua, on sitä apua myös löydyttävä. Ja tuo "ole utelias, lempeä ja ymmärtäväinen" on aikamoinen rätti sellaisen äidin kasvoille, joka raahautuu arjen läpi viimeisillä voimillaan vauvan yöheräilyjen tähden. Siinä kohtaa kaivataan apua ja konkreettisia neuvoja, ei jeesustelua.

T. 9

Tuo "ole utelias, lempeä ja ymmärtäväinen" ei ollut todellakaan neuvo aloittajalle, se oli sinulle osoitettua pohdiskelua, koska todellakin puhuit aika jyrkin sanankääntein tuntemattoman vauvan mielentiloista. Totuus kun on, ettei kukaan muu kuin vauva tiedä, onko vauvalla hätä.

Olen lukenut todennäköisesti monia samoja kirjoja kuin sinäkin. Olen etsinyt aika monesta paikasta apua, täältäkin. Minulla ei amerikkalainen retoriikka toiminut. Varmasti asia osuu minulla henkilökohtaiseen kipupisteeseen, ihan niin kuin sinullakin. Hyvä, että löysit omat keinosi, niin kuin minäkin. T. 9.

Ymmärrän nyt pointtisi paremmin. Tarkoitin tuolla vauvan hätä -kohdalla sitä, että vauvan itku ei automaattisesti tarkoita sitä, että vauvalla on hätä. Se voi kertoa väsymyksestä, hämmennyksestä, nälästä, turhautumisesta jne. Tiedätkin tämän varmasti, mutta yritin pointata tätä aloittajalle, ettei heti ensimmäisen itkun tullen panikoi, että vauva on hädissään ja kärsii. Pahoittelut jyrkistä sanankäänteistä, yritin olla mahdollisimman selkeä, ytimekäs ja toisaalta myös kannustava.

Mulla on tosiaan itsellä aika rankat kokemukset vauvan yöheräilyistä, ja katson asiaa siitä vinkkelistä. Onneksi teilläkin on tilanne helpottanut ja kaikesta huolimatta olet rohkaistunut tulemaan uudelleen raskaaksi :) Meillä oli haaveissa vielä yksi lapsi, mutta viimeisimmän unihelvetin jälkeen meistä ei vaan enää ole siihen. Rankka elämäntilanne laukaisi päälle vielä uupumuksen, josta nyt vähitellen toivun. Omalla tavallaan iso suru, että joutuu hautaamaan tämän lapsihaaveen lopullisesti. Kaikkea hyvää ja tsemppiä sinulle tulevaan! Kuulostat tosi sensitiiviseltä ja lempeältä äidiltä <3

T. 9

Sinä kuulostat aivan ihanalta ihmiseltä näin tarkemmin kuulosteltuna. Kaikkea hyvää perheellesi, ja anna itsellesi reilusti aikaa toipua väsymyksestä ja surusta. Meillä nykyinen kuopus jo neljävuotias, ja viimeisimmän vuoden aikana olen alkanut tuntea olevani täysissä voimissa.

Ja jos jotakuta metodit kiinnostavat, meillä se kai oli jonkinmoinen ylivarovainen Pantley. Esikoinen paljastui myöhemmin aistiyliherkäksi ja suomalaisten asiantuntijoiden suosittelema tassuttelu vaan oli liikaa. Luotin liian pitkään muiden ohjeisiin, ja sehän se varmaan sattuu edelleen.

Mutta teidän perheellenne ja ap:lle vielä kerran kaikkea hyvää - teille sopivin keinoin.

T.9.

Siis 11 on nyt niin sekaisin, että signeeraa itsensä jatkuvasti 9:ksi. Anteeksi kaikki! T. 11,27,30.

Meillä minä vieroitin itse kaikki lapset (3 kpl) yöimetyksistä samalla menetelmällä siinä vaiheessa, kun heräilivät tunnin välein, mutta söivät illalla niin hyvin, että nälästä ei ollut enää kyse. Taisivat olla 9-10 kk ikäisiä kukin. Meillä vauvat ovat nukkuneet perhepedissä, joten yksinkertaisesti otin kainaloon ja silittelin niin kauan, että rauhoittui ja nukkui. Esikoinen oli haastavin, ensimmäisenä yönä itki 1,5 tuntia, toisena yönä puolisen tuntia ja kolmantena enää pienen hetken. 

Kiitos paljon kaikille vastauksista, vinkeistä ja kokemuksien jaosta, pääsin näitä nyt vasta lukemaan.

Vauva tosiaan osaa nukahtaa itse, alusta asti olen opettanut nukahtamaan muualle kuin tissille. Alkuyön nukkuu omassa sängyssään mutta yöllä nostan viereen kun en enää saa rauhoittumaan muuten. Silittely saa yleensä raivon partaalle ja tissin jälkeenkin saattaa jatkaa huutoa. Olen kokeillut antaa särkylääkettä, ei apua. Lääkärillä tarkistutin korvat, priimakunnossa. Nälkää ei voi huutaa vielä klo 23 kun on klo 20 syönyt kunnon satsin puuroa.

Ehkä tuo ennakoitavuus on nyt heikko kohta. Ennen mentiin niin selkeästi ja hyvillä unilla, nyt olen jotenkin toivoton ja hämmentynyt tässä tilanteessa ja reagoin varmaan tyhmästi.

Yöimetyksestä on vaan yksinkertaisesti luovuttava. Tai hyvin voin imettää kerran aamuyöstä mutta tämä on nyt käntynyt niin että tuntuu että pääni totaalisesti hajoaa siihen imemiseen. Vihaan sitä tunnetta kun vauva imee tehottomana tissiä.

Ap