Lue keskustelun säännöt.
Millaisia asioita ei tarvitse antaa kiusaajille anteeksi?
03.10.2017 |
Halusin aloittaa keskustelun, koska yleensä on ihan päinvastaisia keskusteluja.
Kommentit (4)
Ei antaaksi tarvitse välttämättä antaa mitään.
Mutta mihinkään ei silti pidä itse jäädä vellomaan. Eteenpäin, niin kuin mummo lumessa, niin kiusaaminen jää menneisyyteen ja tuleva elämä ei ole yhtä kurjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paha sanoa. Oma kiusaajani oli vanhempi sisarukseni. Jatkuvaa mollaamista ja lyttäämistä, aina olin surkea, ruma, läski ja kukaan ei kuulemma rakastanut minua. Kuulemma olisi ollut kaikille kivempaa kun olisin tappanut itseni.
En ole antanut anteeksi, enkä varmaan annakaan. Emme pidä yhteyttä. Näemme ehkä jouluisin vanhemmilla. Pahinta on se, että sisarukseni on aina ollut supermukava ystävilleni ja muille ihmisille. Kun kerron, millainen hän on minua kohtaan ollut, reaktiot ovat usein: "Ei kai, kun sehän on niiiiin mukava. Sä olet varmaan käsittänyt jotain väärin".
Viittaan ketjussa aiempaan kirjoitukseen, eli että kiusaajilla oli karmeat kotiolot. Usein varmaan on juuri niin. Työskentelen lastensuojelussa ja siellä tietysti näitä karmeita kotioloja tulee vastaan ja niitä yritetään selvitellä. Tavallista on, että lapsi kuitenkin puolustaa vanhempiaan, eikä apua perheelle pystytä antamaan, kun ei sitä suostuta ottamaan vastaan. Paitsi, jos tilanne on niin huono, että lapsi on otettava huostaan. Mutta usein kiusaamisen taustalla on tällaista, mutta ei se siitä tietenkään hyväksyttyä tee.
Joskus on kyllä niinkin, että mahdottoman kivoilla vanhemmilla on ilkeä lapsi. Mistähän se sitten johtuu?
Ei mitään.
Kiusaajille ei kuulu antaa mitään, etenkään anteeksi. Sakkoa pahoinpitelyistä ja herjauksista he kyllä ansaitsisivat, lisäksi heidän pitäisi maksaa kiusatuille rutkasti korvausta ansionmenetyksestä, koska he estivät näiden opiskelun.
Itseltäni kiusaajat pilasivat kouluvuodet ja lapsuuden, myös koulunumerot olisivat olleet vielä parempia, mikäli olisin saanut opiskelurauhan. Eräs erityisen häiriintynyt tyttö maksoi muille, etteivät nämä olisi minun kanssani koulun välitunnilla tai lähtisi minun kanssani mihinkään koulun jälkeen. Löytämäni ystävät nimittäin kertoivat siitä minulle, ne ystävät, jotka valitsivat minut kahdenkympin pikalahjoituksen sijaan.
Häiriintyneisyys johtui heillä myöhemmin kuulemani mukaan karmeista kotioloista: yhden isä hakkasi äitiä ja poikaa, poika oli raivohullu riesa koulussa, yhden tytön isä oli pedofiili, tyttö kieroutui omituiseksi sadistiksi, tosin hänellä oli aina rahaa, yksi tyttö oli aina yksinään kotona, ilman ruokaa, koska vanhemmat juoksivat töissä ja juhlissa, hänestä tuli kummallinen ja häijy, ja niin edelleen.
En näe enää useinkaan kouluajoista painajaisia, mutta anteeksi en anna koskaan.