Nukutatteko 6kk vauvan selällään vai kyljelleen?
Kommentit (6)
mutta nykyään tyttö nukkuu kuitenkin useimmiten joko masullaan tai kyljellään. Enpä mene häntä yöllä siitä kääntelemään. :)
Poika nimittäin kieppuu miten haluaa, noin kuukauden iästä lähtien on ite unissaan kellahtanut kyljelleen, jos nyt on sattunu olemaan selällään.
Meille sairaalassa ja neuvolassa ohjeistettiin, että ehdottomasti kyljellään pitäisi nykysuositusten mukaan nukuttaa vastasyntynyttä, kylkeä vaihdellen tietty.
tuiskuneiti79 + poika 7 kk
hillariina:
Niin olemme nukuttaneet vauvan koko ajan. Niin ohjeistettiin sekä nvlasta että sairaalasta.
Meille nimenomaan opastettiin jo synnärillä, että vauva nukutetaan kyljelleen, jotta ei vedä esim. puklua henkeen, jos sellaista sattuisi unessa kurkkuun nousemaan.
Nyt poika, kohta 7 kk, kääntyilee kyllä ja nukkuu milloin selällään, milloin kyljellään, mutta nukahtaa parhaiten kylkiasentoon.
Kerroin, että Englannissa asuvalle kaverilleni oli neuvottu nukuttamaan selällään, synnärin kätilöiden reaktio oli kaikilla " herrajuma, ei missään nimessä" . Nukutamme siis kyljellään, josta kyllä kääntyy halutessaan selälleen (pää silloinkin sivulla).
Tosin siinä asennossa enää harvoin pysyy. Nukkuu ekaks kyljellään ja sit mahallaan.
Niin olemme nukuttaneet vauvan koko ajan. Niin ohjeistettiin sekä nvlasta että sairaalasta.