Kertokaa hyviä käytöstapoja, jotka eivät ole kovin yleisiä
Eli en tarkoita mitään kiitos/anteeksi/katso silmiin puhuessasi/kättele-juttuja, (vaikka nekin toki tärkeitä on) vaan ns. Harvinaisempia tapoja, joita kaikki eivät tiedä. :)
Kommentit (1194)
Vierailija kirjoitti:
Uudessa ympäristössä tai porukassa on turvallisinta odottaa kunnes muut ovat istuneet, jotta ei vahingossa istu toisen henkilön "omana pitämälle istuinpaikalle". Tämä on erittäin tärkeä neuvo uudessa työpaikassa, jossa voi väärälle paikalle istumalla saada useamman ihmisen suhtautumaan itseensä hyvin negatiivisesti.
Mikäli pyytää kaveriaan mukansa kahville tai pizzalle, niin hyvien käytöstapojen perusteella pyytäjän pitäisi maksaa koko lasku. Nykyään on kuitenkin aika yleistä, että lähdetään yhteisestä sopimuksesta jonnekin ja jokainen maksaa omat laskunsa. Mistä voi päätellä, milloin kyse on ensimmäiseksi mainitusta ja milloin jälkimmäisestä?
Miten teititellään oikeaoppisesti? Miten teititellä ja samaan aikaan puhua vain yhdestä henkilöstä?
Se sekoittuu monella helposti, koska joskus puhutaan samalla tavalla yhdestä tai useammasta henkilöstä, esimerkiksi "Käyttekö Te täällä usein?"
Helpompia:
- Oletteko yleensä laittanut lääkkeet itse dosettiin?" (Useammalle puhuttaessa "oletteko laittaneet")
- "Saanko kantaa sateenvarjoanne?" (Monikossa, eli useammalle sanotaan sateenvarjojanne)
- Olkaa hyvä / olkaa hyvät
- Oletteko tavannut x:ää aiemmin / oletteko tavanneet x:ää aiemmin
- Oletteko huomannut / oletteko huomanneet
- Oletteko lähettänyt sähköpostia / oletteko lähettäneet sähköpostia
Yksinkertaisesti, käytä sanaa Te, ja puhu muuten kuin yhdelle ihmiselle, kun teitittelet. :)
Minusta nämä kaikki mies tekee sitä ja tätä naisen takia -kohteliaisuudet ovat kaikki nykyään epäkohteliaisuuksia. Niillä pidetään yllä miehen valta-asemaa naisiin (muihin sukupuoliin) nähden.
Kohteliasta on huomioida tasa-arvo. Ovesta menee se, joka sattuu kulkemaan edellä. Portaissa kulkee edellä se, joka sattuu kulkemaan edellä. Miehet katselee johonkin muualle kuin hameen alle, jos naisen takana. Taksimatkat ja ravintolalaskut mies ja nainen maksavat löhtökohtaisesti puoliksi.
Mies ei anna istumapaikkaansa naisoletetulle, koska jälkimmäinen ei ole lähtökohtaisesti enempää sen tarpeessa. Jne. Jne.
Kohteliasta ja huomaavaista on lopettaa kaikenlainen mies-nainen-asetelmaan perustuva keppulointi.
Tervehtijä kirjoitti:
Olen muistaakseeni kuullut tavasta, että kun kadulla sanotaan hei ja nostetaan kättä, niin se käsi jolla tervehditään pitäisi olla se kumpi on tervehdittävästä katsoen etäämmällä. Eli tervehdys aina kämmenpuolelta eikä rystyltä.
En tiedä mistä olen saanut päähäni että tämmöinen tapa olisi. Mutta toisaalta onhan rystytervehdys hieman tyhmän näköinen, niin kuin on myös käden vääntely. Vähän niin kuin istueltaan kättelisi, kädet ei ole suorassa vaan uhkaavasti viistossa. Moni kuitenkin tervehtii milloin mitenkin. Tietääkö joku tämän tavan taustoista?
Tervehtiminen tapahtuu aina oikealla kädellä. Tausta : näytettiin, että kädessä ei ole asetta. Joissain kulttuureissa myös siksi, että vasemmalla pyyhitäön vessassa, ja vasemman käden ojentaminen olisi törkeä loukkaus, vähän kuin haistattelisi.
Vierailija kirjoitti:
Tein opiskeluaikoina töitä asiakaspalvelussa ja lukemattomia kertoja iäkkäämmät asiakkaat pyysivät lopettamaan teitittelyn tai jopa tuntuivat pahastuvan. Muutama jäänyt mieleen, kun tiuskaisivat "näetkö minua tässä kaksi!?" ja "minä en ole niin iäkäs että sinä voisit minua teititellä". Aloin todella jännittämään tiettyjä kohtaamisia, kun en tiennyt pahastuuko asiakas teitittelystä vai sinuttelusta. Ja omasta mielestäni teitittely sopii aina asiakaspalvelutilanteeseen, teitittelin kaikkia, mutta niin monesti sain siitä (vanhemmilta) asiakkailta palautetta, että yritin sitten alkaa vältellä mitään ylimääräistä juttelua.
Ihan samanlaisia kokemuksia. Ihmiset kokivat, että pidän heitä vanhuksina (vaikka jotkut kyllä olivatkin) ja loukkaantuivat verisesti. Todella hämmentävää, sillä teitittely tuli itseltä täysin luonnollisesti. Tämä siis josku 80-luvulla.
Käytöksen kultaisessa kirjassa (v:lta 1948) sanottiin että miehen ei ole soveliasta mennä hissiin yksinäisen naisen kanssa ja portaissa miehen tulee kulkea naisen edellä, jotta ei tule vahingossakaan luotu epäilyttäviä katseita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni osaa kirjoittaa ja lähettää adressin, surunvalittelun, kun joku on kuollut?
Luulen, että tämä on enemmän vanhemman väen harrastus. En ainakaan tiedä yhtään ikäistäni, joka olisi adressin lähettänyt. Mutta eikö se kuulu tapoihin, jos tuntee/tietää vainajan eikä pääse paikalle hautajaisiin? Tai vaikka pääsisikin?
Kyllä 70-luvulla syntyneet vielä lähettävät adressin hautajaisiin, jos eivät itse pääse paikalle. Se on kaunis ele omaisia kohtaan.
Minä olen ysärin lapsi ja lähetän adressin, jos en pääse hautajaisiin. Joskus lähetän myös suruvalittelukukkia omaisille.
Vierailija kirjoitti:
Minusta nämä kaikki mies tekee sitä ja tätä naisen takia -kohteliaisuudet ovat kaikki nykyään epäkohteliaisuuksia. Niillä pidetään yllä miehen valta-asemaa naisiin (muihin sukupuoliin) nähden.
Kohteliasta on huomioida tasa-arvo. Ovesta menee se, joka sattuu kulkemaan edellä. Portaissa kulkee edellä se, joka sattuu kulkemaan edellä. Miehet katselee johonkin muualle kuin hameen alle, jos naisen takana. Taksimatkat ja ravintolalaskut mies ja nainen maksavat löhtökohtaisesti puoliksi.
Mies ei anna istumapaikkaansa naisoletetulle, koska jälkimmäinen ei ole lähtökohtaisesti enempää sen tarpeessa. Jne. Jne.
Kohteliasta ja huomaavaista on lopettaa kaikenlainen mies-nainen-asetelmaan perustuva keppulointi.
Oletan, että naisoletetut ja miesoletetut tulevat nykyään paremmin toimeen keskenään ja ymmärtävät toisiaan paremmin kuin ennen, kun kaikenlainen keppulointi on lopetettu?
Nykyään varmaan ymmärretään, ettei pidä olettaa naiseksi, jos on hame? Ja kaikkihan me ollaan ihan samanlaisia, ei sen kurkkimisenkaan pitäisi mitään haitata?
En näe (enkä pelkää) vallanjanoa miehessä, joka pitää minulle ovea tai tarjoaa istumapaikkaa. Voin sujuvasti kyllä pitää ovea perässäni tulevalle miehelle, enkä usko että hänkään pelkää, että yritän alistaa.
Vierailija kirjoitti:
Tervehtijä kirjoitti:
Olen muistaakseeni kuullut tavasta, että kun kadulla sanotaan hei ja nostetaan kättä, niin se käsi jolla tervehditään pitäisi olla se kumpi on tervehdittävästä katsoen etäämmällä. Eli tervehdys aina kämmenpuolelta eikä rystyltä.
En tiedä mistä olen saanut päähäni että tämmöinen tapa olisi. Mutta toisaalta onhan rystytervehdys hieman tyhmän näköinen, niin kuin on myös käden vääntely. Vähän niin kuin istueltaan kättelisi, kädet ei ole suorassa vaan uhkaavasti viistossa. Moni kuitenkin tervehtii milloin mitenkin. Tietääkö joku tämän tavan taustoista?
Tervehtiminen tapahtuu aina oikealla kädellä. Tausta : näytettiin, että kädessä ei ole asetta. Joissain kulttuureissa myös siksi, että vasemmalla pyyhitäön vessassa, ja vasemman käden ojentaminen olisi törkeä loukkaus, vähän kuin haistattelisi.
Eiköhän oikeanpuoleinen tieliikenne perustu siihen että vasen käsi on kilpikäsi ja oikea käsi on miekkakäsi, jolloin kohtaa vastaantulijan kilpikäsi edellä molempien kulkiessa tien oikeaa laitaa. Tuo pätee myös korona-ajan jalankulkijoihin ja turvaväleihin.
Hyvä käytös on aina pohjimmaltaan toisten ihmisten huomioon ottamista ja kunnioitusta. Kohtelias ihminen tekee parhaansa jota hänen seuralaisillaan olisi mukava ja luonteva olo.
Eräs tapa mitä harvoin näkee Suomessa on että kun liikut kaupungilla tuttavasi kanssa ja kohtaatte jonkun hänen tuttavansa tai sukulaisensa jota et tunne ja jonka kanssa jäädään juttusille, sinun tuttavasi esittelee teidät toisillenne. Valitettavasti tuollaiset tapaamiset yleensä menevät niin että kaverisi vaan juttelee hetken oman kaverinsa kanssa ja itse seisoskelet siinä vieressä hiljaa, ehkä vaivautuneesti hymyillen. Nykyisessä kotimaassani tuollaista pidettäisiin outona, kaverit esitellään, vaikkeivat koskaan tapaisi uudestaan, se vain kuuluu tapoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein opiskeluaikoina töitä asiakaspalvelussa ja lukemattomia kertoja iäkkäämmät asiakkaat pyysivät lopettamaan teitittelyn tai jopa tuntuivat pahastuvan. Muutama jäänyt mieleen, kun tiuskaisivat "näetkö minua tässä kaksi!?" ja "minä en ole niin iäkäs että sinä voisit minua teititellä". Aloin todella jännittämään tiettyjä kohtaamisia, kun en tiennyt pahastuuko asiakas teitittelystä vai sinuttelusta. Ja omasta mielestäni teitittely sopii aina asiakaspalvelutilanteeseen, teitittelin kaikkia, mutta niin monesti sain siitä (vanhemmilta) asiakkailta palautetta, että yritin sitten alkaa vältellä mitään ylimääräistä juttelua.
Ihan samanlaisia kokemuksia. Ihmiset kokivat, että pidän heitä vanhuksina (vaikka jotkut kyllä olivatkin) ja loukkaantuivat verisesti. Todella hämmentävää, sillä teitittely tuli itseltä täysin luonnollisesti. Tämä siis josku 80-luvulla.
Ajattelen, että on moukkamaista tuiskahtaa teitittelystä. En kyllä itse keksisi muuta kuin sanoa, että olen tottunut teitittelemään asiakkaita, mutta toki sinuttelen jos toivotaan.
Mulla on päinvastainen ongelma. Kun asiakaspalvelija teitittelee (iän takia, koska ennen sinuteltiin), en osaa olla luonteva. Sinuttelen vahingossa, ja sitten tuntuu kuin kohtelisin (esimerkiksi) myyjää alempiarvoisena. Yleensä sanon nätisti, että saa sinutella.
Ruokaillessa ei kyynärpäitä pidetä pöydällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta nuo "nainen kulkee ensin portaissa" ja hatun ottaminen päästä kun nainen tulee, on aika vanhoillisia käytöstapoja, eivät sovi nykyaikaan kun puhutaan miehen ja naisen tasa-arvosta. Ainakin itselleni tulisi tuollaisissa hyvin kiusaantunut olo.
Nainen ei kulje ensin portaissa, vaan nainen kulkee ylöspäin mennessä miehen takana ja alaspäin mentäessä miehen edellä. Tämä on peräisin siltä ajalta kun ajateltiin ettei mies vain näe naisen hameen alle.
Eikä vain hameen alle vaan muutenkin on ikävää, jos miehen kasvot ovat naisen takamuksen tasolla.
Monihan ei tapaa tajua, vaan miehet antavat naisen muka kohteliaasti mennä edellä portaissa. Samoin kierreportaat on suomalaisille vaikea paikka, niissähän ei puolia valita sukupuolen mukaan vaan sen mukaan ollaanko menossa ylös vai alas.
Tämä on ihan bullshittiä ja joutaa romukoppaan. Miehen vastuulla on olla luotettava, jotta naisen ei tarvitse tuntea oloaan uhatuksi. Yhtä älytön sääntö olisi, että mies ei saa seisoa istuvan naisen vieressä, koska nainen katselisi miehen penistä ja haluaisi heti ottaa suihin. Miettikääpä nyt vähän, jookosta joo.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä käytös on aina pohjimmaltaan toisten ihmisten huomioon ottamista ja kunnioitusta. Kohtelias ihminen tekee parhaansa jota hänen seuralaisillaan olisi mukava ja luonteva olo.
Eräs tapa mitä harvoin näkee Suomessa on että kun liikut kaupungilla tuttavasi kanssa ja kohtaatte jonkun hänen tuttavansa tai sukulaisensa jota et tunne ja jonka kanssa jäädään juttusille, sinun tuttavasi esittelee teidät toisillenne. Valitettavasti tuollaiset tapaamiset yleensä menevät niin että kaverisi vaan juttelee hetken oman kaverinsa kanssa ja itse seisoskelet siinä vieressä hiljaa, ehkä vaivautuneesti hymyillen. Nykyisessä kotimaassani tuollaista pidettäisiin outona, kaverit esitellään, vaikkeivat koskaan tapaisi uudestaan, se vain kuuluu tapoihin.
Niin ja kaikkia pitäisi tervehtiä, ei vain sitä henkilöä jonka tuntee. Kaikkia kohti pitää katsoa. Myös näiden muiden on keskeytettävä juttunsa sen verran että tervehtivät.
Illanvietossa tai ruokapöydän ääressä kaikki osallistuvat keskusteluun, kukaan ei dominoi täysin.
Kyllä nämä säännöt Suomessakin moni tuntee ja kaipaa näitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran olin vierailulla miesystäväni työkaverin luona. Siellä oli muitakin duunikavereita. Oikein kivoja kaikki. Tämä tapahtui joskus vuonna 2005. Siellä sitten yksi vieras aloitti keskustelun rasismista. Ko hlö oli itse afrikkalaista perua ja loput vieraat pakistanilaisia ja intialaisia. Siellä sitten jokainen vuorollaan itki ja valitti omia ja sukulaistensa kokemuksia. Poikaystäväni oli ehkä hieman nolona hiljaa, vaikkei rasisti olekaan, mutta valkoinen. :D Itse mainitsin tutkimuksesta, jonka mukaan suvaitsevaisuuskasvatus päiväkodeissa on turhaa: pienet lapset eight tarvitse ko kasvatusta, vaan heidän vanhempansa.
Miten tämä liittyy aiheeseen? Älä keskustele illanvietossa vaikeista asioista? Mistäs sitten?
Politiikka, uskonto, rasismi, terveysvaivat, raha ja intiimiasiat eikät kuulu etiketinmukaiseen keskusteluun. Jos et tiedä mikä on ok, käytä perstuntumaa. Jos asiasta voi tulla nolo riita, niin älä aloita aiheesta mitään keskustelua. Jos joku muu aloittaa, koita saada puhe kääntymään johonkin korrektiin.
Ruokaillessa ei saa puhua asioista, jotka haittaavat ruuansulatusta. Pitää puhua rauhallisia mukavia juttuja. Ruokarauha kuuluu arkeenkin, ei vain juhliin.
Hyvä tapa on tehdä tilaa muillekin kulkijoille, kun on ahdasta, kaduilla, kaupan hyllyjen välissä jne.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tapa on tehdä tilaa muillekin kulkijoille, kun on ahdasta, kaduilla, kaupan hyllyjen välissä jne.
Muuallakin, jos vastaan tulee ihminen, vaikka olisi enemmän tilaa, kumpikin väistää vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on kyllä vaikeaa, kun on miljoona erilaista kirjoittamatonta sääntöä ja esim. juhlissa pitäisi osata esittää tätä näytelmää oikein, muuten on epäkohtelias moukka. Kursailu on tästä ehkä paras esimerkki, ihan hirveän outoa toimintaa vuonna 2021..
Oma vastaukseni tähän ketjuun on
- Oven pitäminen auki perässä tuleville -
Mun mielestä ihan hirveän epäkohteliasta läväyttää ovi kiinni toisen naaman edestä. Ja itse asiassa hankalampaa avata ovi niin, että menee siitä itse ensin ja yrittää vähän tökkiä sitä pysymään pitempään auki, kuin se että tarttuu ovenkahvaan ja kääntyy sivuun pitämään ovea auki.Kursailusta: ei siinä ole mitään vaikeaa eikä outoa. Riittää että et työnny etualalle, vaan annat kohteliaasti etusijan ja tilaa toisille. Et korota tai korosta itseäsi, etkä rohmua etkä kiilaa. Tämä ohje käy kutakuinkin kaikkiin elämän tilanteisiin, muuallekin kuin kahvikutsuille.
Mitä tapahtuu, kun kaikki toimivat näin? Niinpä. Kahvit jäähtyy kuppeihin. Ärsyttävä tapa varsinkin silloin, kun itse on se kahvinkeittäjä. "Täällä olis nyt kahvia tarjolla!" ja kenenkään ilme ei edes värähdä. Pidän tätä käytöstä epäkohteliaana.
No rynni sitten pöytään ensimmäisenä, jos muu käytös on mahdotonta ja outoa.
Minulle on aivan sivuseikka, minkä lämpöistä kahvi on, jos ollaan enemmän tai vähemmän muodollisilla kahvikutsuilla. Sosiaalinen kanssakäyminen on silloin ykkösasia eikä mikään kahvihifistely. Jos paikalla on iäkkäitä sukulaisia, osoitan heille kunnioitusta noudattamalla sellaisia käytöstapoja, joita tiedän heidän pitävän kohteliaana käytöksenä.
Jos taas ollaan kokoonnuttu jollain barista-porukalla maistelemaan erikoiskahveja, tilanne on toinen.
Käytöstapoihin kuuluu myös osata lukea tilanteita, ja sovittaa käytöksensä sen mukaan.
Se nyt vain ei ole hyvää käytöstä, jos kutsuja joutuu kerjäämään ja rukoilemaan toisia ottamaan vastaan tarjoiluja. Ei vaikka kahdella ihmisellä olisi jutut kesken. Oli kyse kahvista tai jäätelöannoksesta. Kun ja jos toinen pyytää pöytään tai ottamaan kahvia, niin siihen pyyntöön pitäisi vastata jotain ja jos silloin vastaat, että en nyt ehdi, niin onhan se nyt aika epäkohteliasta isäntäväkeä kohtaan. He ovat nähneet paljon vaivaa ja sinulla ei ole aikaa. Jos taas vastaat kiitos, niin nouse ylös ja hae se kahvisi. Pikkulapsia joutuu ehkä maanittelemassa tekemään asioita, mutta kahvista puhutaan, niin kyse ei varmasti ole pikkulasten juhlista.
Ihmiset osaavat kyllä varmasti jonottaa, jos halua löytyy, joten ei kahvin ottamisesta mitään tönimisjuhlia synny. Sen lisäksi, mikään ei estä nuorempia hakemasta näille vanhemmille vieraille se kahvi siihen heidän eteen, jos sitä kahvia ei juoda siinä paikassa missä se on kaadettu kuppeihin.
Kyllä, juuri näin! Kursailu on puistattavaa. Kursailija (yleensä mitä iäkkäämpi, sitä pahempi) luulee käyttäytyvänsä hyvin, kun halveksii tarjoiluja eikä anna emännälle ja hänen vaivan näölleen mitään arvoa. Kursailijaporukan tapa on ainoa oikea, ja ensimmäinen joka pöytään menee on törkeä, moukka, epäkohtelias rynnijä, joka ei arvosta "sosiaalista kanssakäymistä" ("Emmää, emmää ny, joku vanhempi, joku arvokkaampi ensin, emmää ny vielä, joku muu").
Mää meen aina ensin. Mää oon niin itsekäs, että pilaan kaikkien kursailijoiden sosiaalisen kanaleikin. Haen kahvin, ja vien sen sille, joka näyttää vanhimmalta. Yleensä pahimmat kursailijat on jonossa jo ennen kun käännyn takas, mutta ei ne niille vanhoille huonojalkaisille mitään kahvia vie.
Joka kerran IHMINEN, jolle olen vienyt kahvin, kiittää ja usein sanoo, että kerrankin sai kahvin kuumana. Joka kerran IHMINEN, joka tarjoilut valmisti, kiittää siitä että tarjottavat ei menneet pilalle.
Emäntänä hymyilen kauniisti ja tarjoan ensin sille pahimmalle kursailijalle. Vaikka tekisi kyllä mieli napata itselle kahvia ja painua jonnekin muualle juomaan se.
Hattu,pipo,lippis yms. pois päästä ruokaillessa. (Vanha sanonta,että ruoka menee hattuun,jos syö hattu päässä.)
Kun muutin ulkomaille, hämmennyin usein, kun nuoret mukavat miehet hymyilivät ja tervehtivät ja ottivat kontaktia. Muutaman kerran ihmeteltyäni tätä "flirttailua" ymmärsin, että heidät on kasvatettu kohteliaiksi, ja että tämä kuului heidän tapakasvatukseensa. Mutta kyllä se silti tuntuu mukavalta se ystävällinen ja mukava jutustelu, vaikkeivat he nyt jostain vanhasta kurpasta muuten kiinnostuisikaan.