Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Perustavanlaatuinen ongelma Laasasen ja muiden vastaavien ruikuttajien teorioissa

Vierailija
30.09.2017 |

Kaikki on varmaan kyllästymiseen asti kuullut tätä katkeraa tilitystä, kuinka naiset naivat vain "ylöspäin". Tämän mukaan miehet parisuhdemarkkinoilla ostaa lähtökohtaisesti seksiä ja haluaa kauniin nuoren naisen, naiset puolestaan satsaavat kauneuteen ja ulkonäköön saadakseen menestyneen ja varakkaan miehen eli turvallisuutta...

Mutta vaikka on ollut ihme rakenteellisia ongelmia jo vuosia, ettei naisia kannusteta hankkimaan omaa omaisuutta ja varallisuutta vaan avioliitto ja miehiä taas painostetaan elättämään, on kyllä jo vanhanaikainen ja iso muutos on menossa.

On kyllä ihan yleistä, että ulkonäön sijaan naiset panostavat uraan ja oman elämän rakentamiseen eikä hae sitä ensisijaisesti miehiltä. Tämä näkyy jo nyt syntyvyysluvuissa, trendi on ollut selkeä jo pidemmän aikaa.

Olen itsekin hyvä esimerkki ns. uuden sukupolven naisesta. Koulutettu (AMK, ei akateeminen), uran rakentanut kolmekymppinen, jonka kuukausitulot ova nettona vajaa 5k. Omistan yhden sijoitusasunnon, josta maksan vielä lainaa pois. Ei olisi tullut koskaan mieleenkään haaveilla avioliitosta ja vakaudesta sitä kautta, koska kyllä naisetkin nykyään tajuavat, että vain itse hankittu omaisuus ja elämä on omaa.

Ja sitten tietysti Laasanen sanoisi, että siinäpä tyypillinen Suomalainen miehenäköinen feministi. Nykyään kun naisella ei ole mitään muottia, mihin on PAKKO sopia ollakseen uskottava. Meikkaan, käyn kampaajalla säännöllisesti kohdentamassa pitkiä hiuksiani, pukeudun kauniisti ja pidän kyllä huolta ulkonäöstä. Teen näin, koska haluan ja jokainen nainen voi tehdä mitä itse haluaa.

Ei nykynainen myöskään vaadi, että miehen on pakko olla saman koulutusasteen miehen kanssa. Itselläni on ihan duunarimies, tuloero on iso. Kumppanin löytäminen ei kylläkään ollut helppoa vaan olen törmännyt ihan älyttömiin ongelmiin, joihin en ollenkaan osannut varautua. OLi todella hankalaa löytää mies, joka tuntee olonsa hyväksi ja miehekkääksi, VAIKKA nainen on se, joka menestyy ja tienaa. Ja nainen on se, joka laittaa yhteiselle ruokatilille enemmän rahaa ja maksaa isomman osan asumisesta. Mies, joka kannustaa ja tukee uralla eikä koe pienintäkään kateutta vaan ylpeyttä. Monen monen monta suhdetta kaatui siihen, kun miehet menettivät kiinnostuksen joko heti kun tuli ilmi elämäntilanteeni tai kokivat muuten "allemmuutta". Eräskin mies jota tapailin pitkään, muuttui todella kylmäksi ja välillä suorastaan ilkeäksi, kun sain ylennyksen ja reippaan palkankorotuksen suhteen aikana. Olisin halunnut viedä hänet syömään hienosti juhlistaakseni asiaa.

Miestenkin olisi ehkä syytä päivittää asennoitumistaan eikä hakea pelkästään prinsessoja, joita "eivät koe uhkana" ja eivät koe, että voivat hallita ja kontrolloida sillä, että omaisuus ja muu on heidän kontrollitavissa täysin... on myös lapsellista yrittää luoda uraa tekevistä naisista jotain tunteettomia kylmiä tossuttajia, joiden miehet vikisee. Oma mieheni ainakin saa elää täysin vapaasti, meillä ei nalkuteta, saa käydä kavereiden kanssa oluella rauhassa ilman, että soittelen perään. En ole mustasukkainen, tykkään hirveästi seksistä (jossa mies määrää tahdin, koen sen hyvin kiihottavana, että mies komentaa), otan suihin ja olen iloinen persoona ylipäätään.

Olisi kiva tietää, miksi tämä herra Laasanen ja hänen ihailijat haluavat väkisin pitää tuota prinsessayhteiskuntaa vai olisiko miestenkin aika vähän päivittää asennoitumistaan??

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 |
30.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

He myös osoittavat tuntevansa historiaa huonosti. Suomalainen nainen on perinteisesti itsekin käynyt töissä. "Perinteinen" kotirouvamalli on ollut Suomessa harvinainen, ja sitä on esiintynyt oikeastaan vain yläluokan parissa.

Vierailija
2/22 |
30.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku taitaa ärsyttää... Tarviiko niitä llukea,sitten?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/22 |
30.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku taitaa ärsyttää... Tarviiko niitä llukea,sitten?

Asioista on hyvä keskustella eikä pistää päätä pensaaseen. 

Vierailija
4/22 |
30.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etkö tiennyt, että itsensä yleistäminen on klassinen argumentaatiovirhe? Kyllä niillä varakkailla miehillä ja sugar daddyillä on edelleen kova kysyntä. Joidenkin mielestä jopa enenevässä määrin:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000367810.html?nomobile=4

Oikeampi olisi sanoa, että naiset satsaavat koulutukseen, eivät niinkään uraan:

- Nyt kun me naiset olemme kouluttaneet itsemme eikä sekään tunnu riittävän, niin mistä se ottaa kiinni? kysyy filosofian tohtori Päivi Lipponen.

Tähän kysymykseen hän itse lähti etsimään vastausta haastattelemalla suomalaisia huippujohtajia, jotka edustivat kulttuuria, liike-elämää, pankkimaailmaa ja politiikkaa. Siis naisjohtajia.

- Hirvittävintä oli ehkä se, ettei kukaan heistä ollut halunnut johtajaksi vaan heitä oli patisteltu.

Vierailija
5/22 |

Olisi sitten hyvä keskustella asiallisesti eikä leimata eri mieltä olevia "ruikuttajiksi". 

Vierailija
6/22 |
30.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla on heti alkuun väärä ymmärrys hypergamiasta. Turha edes keskustella, kun kauhean pitkä jaaritus, ja perusteetkin jo ihan väärin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/22 |
30.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Etkö tiennyt, että itsensä yleistäminen on klassinen argumentaatiovirhe? Kyllä niillä varakkailla miehillä ja sugar daddyillä on edelleen kova kysyntä. Joidenkin mielestä jopa enenevässä määrin:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000367810.html?nomobile=4

Oikeampi olisi sanoa, että naiset satsaavat koulutukseen, eivät niinkään uraan:

- Nyt kun me naiset olemme kouluttaneet itsemme eikä sekään tunnu riittävän, niin mistä se ottaa kiinni? kysyy filosofian tohtori Päivi Lipponen.

Tähän kysymykseen hän itse lähti etsimään vastausta haastattelemalla suomalaisia huippujohtajia, jotka edustivat kulttuuria, liike-elämää, pankkimaailmaa ja politiikkaa. Siis naisjohtajia.

- Hirvittävintä oli ehkä se, ettei kukaan heistä ollut halunnut johtajaksi vaan heitä oli patisteltu.

Päivihän on pahasti palkkakuopassa parin tonnin kuukausipalkallaan, vaikka on toimitusjohtaja.

Vierailija
8/22 |

Ns. "Makuuni-ilmiö": tittelinä toimipisteen johtaja ja palkka 5€ tunnilta...

Minkähän hienon johtajatason tittelin sitä itselleen keksisi, kun vuoristoneuvoskin on jo käytetty....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/22 |
30.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin olen varakas ja kaunis koulutettu nainen. Kriteerini miehelleni oli komeus ja seksikkyys ja mukava luonne. Hän on alemmin koulutettu ja köyhempi kuin minä. Vuosien varrella olisi olut tarjolla johtajamiehiä ja varakkaita miehiä, mutta en tykännyt niistä, ei ollut kemiaa. Itseasiassa kun mietin, niin ylivoimainen valtaosa ystävistäni on samanlaisia kuin minä. Yksikään ei ole etsinyy varakasta miestä ja ovat hyvin nirsoja miehen ulkonäön suhteen. Laasalaisten lienee epämiellyttävää tunnustaa tätä, koska se asettaa miehille kovia uusia vaatimuksia ulkonäön suhtern ja perinteisesti sellaista on vaadittu vain naisilta. He eivät tunnusta tosiasioita siis ja yrittävät harata kehitystä vastaan.

Vierailija
10/22 |

No Päivi Lipposen tapauksessa on kyse ihan vain siitä, että jos palkka olisi yhtään suurempi, niin sopeutumiseläke loppuisi. Hänen palkkansahan on määrittänyt oma aviomies.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/22 |
30.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Etkö tiennyt, että itsensä yleistäminen on klassinen argumentaatiovirhe?

Tätähän ne laasaslaiset tekevät jatkuvasti. Kun minä en just nyt heti saa unelmieni kolmea 17-vuotiasta missiä, ei kukaan muukaan mies voi saada yhtään naista koskaan.

Vierailija
12/22 |

Ja itsestä yleistämisen jälkeen päätit sitten siirtyä olkinukkeihin. Aiotko alentua kaikkiin mahdollisiin argunmentointivirheisiin? :D Rakentavaa keskustelua, lissu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/22 |

Sitä taas kutsutaan vainoharhaisuudeksi, kun luulee tietävänsä kuka kirjoittajista on aloittaja.

Vierailija
14/22 |
04.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap ei ole selvästikään lukenut Laasasen kirjoituksia.

Henry on alusta saakka huomioinut yhteiskunnallisen muutoksen jonka seurauksena naisten kriteerit LMS-akselilla (Looks, Money, Status) painottuvat enemmän ulkonäön suuntaan. Isä Laasanen on myös huomioinut renttujen, elämäntapataiteilijoiden, jännämiesten, ym suosion kasvun varakkaiden naisten ja feministien viihdyttäjinä.

Omien huomioideni perusteella koulutettujen ja menestyvien naisten ongelmana ei ole koulutus ja menestys, vaan koko identiteetin rakentuminen niiden ympärille. Mies suorittaa akateemisen tutkinnon, naisesta tulee Akateeminen Nainen. Mies voi menestyksestään huolimatta olla hyvä jätkä, nainen paasaa jatkuvasti meriiteistään ja odottaa muiden huomioivan ne.

"En ole mustasukkainen, tykkään hirveästi seksistä (jossa mies määrää tahdin, koen sen hyvin kiihottavana, että mies komentaa"

Tämä on myytti johon naiset sitkeästi uskovat.

- mies haluaa alistuvan naisen

- alistuva nainen on erityisen tuhma, Fifty Shades of Grey, hih hih

Tosiasiassa tutkimusten perusteella 95% naisista on alistuvia ja 75% haluaa suoranaista alistamista. Miehistä dominoivia on 40% ja alistuvia 15%, loppujen ollessa siltä väliltä. ts. alistuvia naisia on yli puolet enemmän kuin dominoivia miehiä, ja alistuvia miehiä arviolta kymmenkertaisesti verrattuna dominoiviin naisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/22 |
04.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen varakas ja kaunis koulutettu nainen. Kriteerini miehelleni oli komeus ja seksikkyys ja mukava luonne. Hän on alemmin koulutettu ja köyhempi kuin minä. Vuosien varrella olisi olut tarjolla johtajamiehiä ja varakkaita miehiä, mutta en tykännyt niistä, ei ollut kemiaa. Itseasiassa kun mietin, niin ylivoimainen valtaosa ystävistäni on samanlaisia kuin minä. Yksikään ei ole etsinyy varakasta miestä ja ovat hyvin nirsoja miehen ulkonäön suhteen. Laasalaisten lienee epämiellyttävää tunnustaa tätä, koska se asettaa miehille kovia uusia vaatimuksia ulkonäön suhtern ja perinteisesti sellaista on vaadittu vain naisilta. He eivät tunnusta tosiasioita siis ja yrittävät harata kehitystä vastaan.

Varakas ja _kaunis_ koulutettu nainen.

Koskahan on ollut aika jolloin kaunis nainen ei ole vaatinut mieheltä komeutta? Onkohan kyse feministisestä mielikuvitusmaailmasta jossa ruma pottunokkainen duunari sai kuvankauniin naapurintytön koska patriarkaatti ja etuoikeus?

Aina on ollut niin että saadakseen kauniin naisen miehen tulee olla komea tai todella rahakas ja statuksekas. Tässä kohtaa mikään ei ole muuttunut.

Olennaiset muutokset ovat:

- on enemmän naisia jotka eivät halua lapsia ja/tai avioliittoja

- naiset haluavat jakaa elämänsä kolmeen vaiheeseen: Juoksut, Vakiintuminen, Menot. Tavallinen elättäjäbetamies halutaan ottaa vaiheeseen kolme alfapanojen ja Tinder-viikonloppurakastajien väliin

- naiset ovat lihavampia kuin koskaan, siksi yhä useampi mies on luopumassa pituutta/komeutta vaativien pullukoiden tavoittelusta

Vierailija
16/22 |
04.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

12121212 kirjoitti:

"Tavallinen elättäjäbetamies halutaan ottaa vaiheeseen kolme alfapanojen ja Tinder-viikonloppurakastajien väliin"

Siis tarkoitin vaiheeseen kaksi.

Kommentoisin myös väitettä ulkonäköön panostamisesta, joka on täyttä puppua.

Jos mieheltä vaadittaisiin ulkonäköön panostamista entisten vaatimusten sijaan, se olisi melkoinen helpotus miehille. Siis naisia saisi pitämällä huolta omasta ulkonäöstä, käymällä salilla, pukeutumalla hyvin ja vaihtamalla muodikkaampaan hiustyyliin? Siis tekemällä saman kuin naiset? Niin helppoa? Sign me up.

Todellisuudessa naiset katsovat lähinnä geneettistä komeutta (pituus, leveät hartiat, jykevä leuka, matala ääni), miesten kiinnittäessä huomiota elämäntapoihin. Mies ei juuri voi vaikuttaa ulkonäköönsä, vaan joutuu tekemään kovemman työn nostaessaan haluttavuuttaan muilla keinoilla.

Vierailija
17/22 |

Kyllä se ihan normaaliin ihmisen kehitykseen kuuluu, että nuorena tutustutaan seksiin, kokeillaan seurustelua, tehdään virheitä, kokeillaan jotain muuta jne, ja vasta sen jälkeen kypsytään perheen perustamisvaiheeseen. En ymmärrä, miten tämä tulee edelleen joillekin muka uutena tietona. Kuka kuvittelee, että 16-vuotias ja 36-vuotias on muutenkaan ajatusmaailmaltaan, arvoiltaan, asenteiltaan, tulevaisuuden suunnitelmiltaan ja kypsyydeltään samanlainen?

Ihan psykologian ja/tai sosiaalipsykologian perusopinnot riittäisivät osoittamaan naurettavaksi tuon "elättäjäbetamies"-tuuban. Ja kuten aloittaja jo yritti selittää, mutta eipä näytä menneen perille: naiset eivät nykyään tarvitse elättäjää.

Ja kun lapset alkavat olla isoja, elämässä tullaan jälleen uuteen siirtymävaiheeseen, joka sekin koskettaa ihan yhtä paljon miehiä kuin naisiakin. Itse asiassa nimenomaan miehet ovat jo vuosikymmenien ajan kunnostautuneet siinä, että kun viidenkympin villitys iskee niin vaimo ja lapset unohtuvat.

Vierailija
18/22 |
04.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

12121212 kirjoitti:

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen varakas ja kaunis koulutettu nainen. Kriteerini miehelleni oli komeus ja seksikkyys ja mukava luonne. Hän on alemmin koulutettu ja köyhempi kuin minä. Vuosien varrella olisi olut tarjolla johtajamiehiä ja varakkaita miehiä, mutta en tykännyt niistä, ei ollut kemiaa. Itseasiassa kun mietin, niin ylivoimainen valtaosa ystävistäni on samanlaisia kuin minä. Yksikään ei ole etsinyy varakasta miestä ja ovat hyvin nirsoja miehen ulkonäön suhteen. Laasalaisten lienee epämiellyttävää tunnustaa tätä, koska se asettaa miehille kovia uusia vaatimuksia ulkonäön suhtern ja perinteisesti sellaista on vaadittu vain naisilta. He eivät tunnusta tosiasioita siis ja yrittävät harata kehitystä vastaan.

Varakas ja _kaunis_ koulutettu nainen.

Koskahan on ollut aika jolloin kaunis nainen ei ole vaatinut mieheltä komeutta? Onkohan kyse feministisestä mielikuvitusmaailmasta jossa ruma pottunokkainen duunari sai kuvankauniin naapurintytön koska patriarkaatti ja etuoikeus?

Aina on ollut niin että saadakseen kauniin naisen miehen tulee olla komea tai todella rahakas ja statuksekas. Tässä kohtaa mikään ei ole muuttunut.

Olennaiset muutokset ovat:

- on enemmän naisia jotka eivät halua lapsia ja/tai avioliittoja

- naiset haluavat jakaa elämänsä kolmeen vaiheeseen: Juoksut, Vakiintuminen, Menot. Tavallinen elättäjäbetamies halutaan ottaa vaiheeseen kolme alfapanojen ja Tinder-viikonloppurakastajien väliin

- naiset ovat lihavampia kuin koskaan, siksi yhä useampi mies on luopumassa pituutta/komeutta vaativien pullukoiden tavoittelusta

"Tavallinen elättäjäbetamies halutaan ottaa vaiheeseen kolme alfapanojen ja Tinder-viikonloppurakastajien väliin"

Siis tarkoitin vaiheeseen kaksi.

Kommentoisin myös väitettä ulkonäköön panostamisesta, joka on täyttä puppua.

Jos mieheltä vaadittaisiin ulkonäköön panostamista entisten vaatimusten sijaan, se olisi melkoinen helpotus miehille. Siis naisia saisi pitämällä huolta omasta ulkonäöstä, käymällä salilla, pukeutumalla hyvin ja vaihtamalla muodikkaampaan hiustyyliin? Siis tekemällä saman kuin naiset? Niin helppoa? Sign me up.

Todellisuudessa naiset katsovat lähinnä geneettistä komeutta (pituus, leveät hartiat, jykevä leuka, matala ääni), miesten kiinnittäessä huomiota elämäntapoihin. Mies ei juuri voi vaikuttaa ulkonäköönsä, vaan joutuu tekemään kovemman työn nostaessaan haluttavuuttaan muilla keinoilla.

Jykevä leuka ja matala ääni :-D

Alkaa tuntua siltä, että yksi ja sama mieskirjoittaja on kaikkien parisuhdeaiheisten keskustelujen taustalla. Onneksi hänet on helppo tunnistaa homoeroottisesta haaveestaan.

Vierailija
19/22 |
04.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keittiöpsykologien kannattaisi tutustua verotilastoihin. 70 % miehistä ansaitsee yhä enemmän kuin kumppaninsa. 20 % yhtä paljon ja vain 10 % selvästi vähemmän.

Onnea niille 10 %:lle, heillä ei ole työntekopaineita. Muut raatavat niska limassa. Suomessa keskivertonainen tekee vain 80 % keskivertomiehen vuosityöpanoksesta. Tämä siis otettu Tilastokeskuksen tilastoista. Verohallintoa ei kiinnosta työtunnit.

Vierailija
20/22 |
04.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olipa niin huonosti kirjoitettu ja piiiiitkä aloitus, että en jaksa lukea.

Sori.

Opettele ap kirjoittamaan suomea, jakamaan tekstisi kappaleisiin ja tiivistämään.

Laasasia ei ole kukaan ottanut tosissaan ikinä. Siis kukaan järkevä, aikuinen ihminen. Siksi niiden "teesien" kanssa ei kannata edes lähteä keskustelemaan. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi seitsemän