Nyt jutellaan 1970-luvusta!

1970-luvulla ei ollut Kontulassa sunnien ja shiiojen välisiä joukkotappeluja perjantai-iltapäivisin.

Twist- naru, siinä oli ensi kierros kahden jalan leveet, yhden jalan leveet ja sitten liikkumattomat. Ja osaan ulkoa kaikki ainakin meidän koulun hyppyjärjestykset!

Käytiin lähikentällä luistelemassa, mentiin kuka pelkää mustaa miestä. Muistan miltä maistuu lumesta märkä villatumppu, kun sitä imeskelee. Siinä oli pieniä lumikökköjä. Kotiin tultua ne ripustettiin rautapatterille. Sitten makasin lattialla ja pidin varpaita patterin kyljessä, ja niitä pisteli kun ne lämpeni.

Vierailija kirjoitti:

Tienvieret myrkytettiin vesakkomyrkyillä, DDT:tä vaan penkoille, niin jopa vesakot kukistui. 

Olen syntynyt v. -70 ja äiti on kertonut, että kun olin ihan pieni, meidän koiralle tuli kirppuja. Koiraa sumutettiin DDT:llä. Aineen nimi oli "Täystuho" ja sitä myytiin ihan vapaasti apteekissa. Ihme, että koira selvisi hengissä... kirput lähtivät kyllä.

Ja maakuntalaulut!

Vierailija kirjoitti:

Twist- naru, siinä oli ensi kierros kahden jalan leveet, yhden jalan leveet ja sitten liikkumattomat. Ja osaan ulkoa kaikki ainakin meidän koulun hyppyjärjestykset!

Minäkin osaan, ainakin suurimmaksi osaksi! Siinä sai jo olla taitava, ja pitkäsäärinen, kun kumilanka nostettiin hyvin ylös. Minulla oli kyllä pitkät jalat, mutta en varmaankaan päässyt ihan loppuun asti, kun en ollut mitenkään liikunnallinen. Meillä on muuten hauska valokuva (taisin jo kirjoittaakin tästä), jossa minä ja pikkusisko hypätään kahdestaan.Kumilangan toinen pää on viritetty tikapuihin. Meillä on jotenkin hienot vaatteet, taitaa olla sunnuntai. Oli sellainen tapa, että kun ne alusvaatteetkin vaihdettiin, niin laitettiin muutenkin vähän siistimpää päälle. Siskolla pliseerattu puolihame, jossa olkaimet.Hän oli aika pieni tuossa kuvassa :). Saparot, todella vaaleat hiukset, jalassa nilkkasukat (yleisemmin polvisukat) ja nahkaiset avokkaat. Ei mitään lenkkareita ja verkkareita. Hyvin sujui twisti! Minulla punainen klubitakki (huh) ja puolihame. Taisi olla polvisukatkin. Ja letit!

Peili, kuka pelkää mustaa miestä, vinkki, tervapata, valokuvaaja, ruutuhyppely, myös sanottiin letaksi, kun kiveä siirrettiin ruutuihin. Sitten oli yksi leikki, jossa kysyttiin joku kysymys, ja vastaajat menivät  vastauksensa mukaan jonojen jatkoksi. Siinä oli loru, jotain näin: "kuka tulee viimeiseksi ompi kuolema/kuoleva" ja sitten tyyppi jäi loukkuun ja se kysymys kysyttiin. Ja oma maa,se oli kivaa, vallattiin toisen valtaamia alueita kiven avulla. Niin ja väri!

Keväällä oli ihanaa kun sai laittaa "pikkukengät" - niin me niitä sanottiin, jalkaan. Oli niin kevyt olo jaloilla. Meidän piha vaan suli aika myöhään, kun oli varjostavia puita. Märkään pihaan ei saatu mennä pikkukengillä.

Porinmatti! Punainen kamiina oli joskus lisälämmönlähteenä makuuhuoneessa. Ei ollut kauaa kuitenkaan.

Kuulutukset yleisradiossa etenkin kesäisin: Matti Meikäläinen, matkalla jossain päin Itä-Suomea, pyydetään ottamaan kiireesti yhteyttä kotiin tms. (Vai olikohan tämä 70- lukua, tällaisia kuitenkin oli joskus ennenkuin edes pöytöpuhelimia oli ihan kattavasti mielestäni).

Minun kotonani oli sen puolen kylää ainoa puhelin. Siihen soitettiin naapurienkin puhelut ja naapurit kävi meillä soittoasioilla. Yhteen lähinaapuriin tosin viritettiin rautalanka meidän ja heidän välille siis, ja siihen kytkettiin oikein muinaiset puhelimet. Sai soitettua ilmaiseksi. Myymäläautoja oli, mutta oli kylässä paljon väkeäkin ja vielä pari kyläkauppaa ja postipankki. Postipankissa poikettiin koulumatkalla koska sieltä sai jotain kivaa mukaansa yleensä. Mainostarroja, heijastimia, lukujärjestyksen ja ennenkaikkea kultapossukerhon lehden. ( Usein oli koulussa kaikenlaisia hyväntekeväisyysmyyntitempauksia. Erilaisia rintamerkkejä. Olin innokas myyjä ja siinä tienasi itsekin hieman).

Olin kunnan kesäleirillä, kaikki päivät pelattiin, uitiin ja saunottiin. Syötiin oransseilta muovilautasilta ja juotiin peltimukeista, nukuttiin kerrossängyissä kahdeksan tytön tuvissa. Yöllä pojat hiiviskelivät omalta puoleltaan kertomaan kummitusjuttuja, kiipesivät ikkunasta.

Kerran viikossa käytiin kauppa-autolla. Muistan että ostettiin Rymdiä, kastettiin sormi ja syötiin sitä suoraan pussista.

Vaatteita oli tosi vähän. Muistan kun sain Anttilasta uuden vihreän vakosamettisen talvitakin. Se oli halvin. Olisin halunnut hienomman toppatakin, mutta se oli liian kallis. Seuraavana talvena takki oli jäänyt pieneksi, mutta äiti kutoi hihansuihin ja helmaan jatkot vihreästä angoralangasta. Sillä mentiin se talvi. 😀

Vierailija kirjoitti:

1970-luvulla ei ollut Kontulassa sunnien ja shiiojen välisiä joukkotappeluja perjantai-iltapäivisin.

Onneksi elämme rikkaampaa aikaa nykyään.

Vierailija kirjoitti:

1970-luvulla ei ollut Kontulassa sunnien ja shiiojen välisiä joukkotappeluja perjantai-iltapäivisin.

Harmi kun poliisi ehti väliin.

Pakkanen ja ohuet sukat kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luku oli urbaanilegendojen kulta-aikaa. Kaikki jutut uskottiin ja kerrottiin eteenpäin. Muistatteko myymälävarkaan, jonka aivot jäätyivät? Ja aaveliftarin, ufot, ufojen tekemät kaappaukset sekä punkkarin, joka söi mummon matkalipun! Lisäksi lehdissä kerrottiin noita juttuja ja toimittajat kirjoittivat niistä tosi juttuina ilman mitään lähdekritiikkiä.

Oli myös ilman pipoa ajellut mopoilija ja pysäkillä seissyt kalju punkkari, joiden aivot jäätyivät. Mopoiluun liittyi myös kyydissä ollut tyttö, joka kuoli kun pitkän kaulahuivin pää tarttui takapyörän pinnoihin ja kuristi tytön. Eräänlaisia urbaanilegendoja olivat myös tarinat mahtavista korttipelivoitoista, jotka kaverin kaveri oli saanut.

Tämä urbaanilegenda (vai lieneekö ollut ihan tottakin) piinasi minua tosin jo 60-luvun loppuvuosina, kun me maalaistytötkin saatiin laittaa ohuet sukat (ensin sukat ja sitten tulivat ihmeelliset sukkahousut) koulun joulujuhlaan, kovalla pakkasella. Jouduttiin sitten kävelemään linja-autopysäkille aika pitkä matka. Olin kauhuissani ihan varma, että minunkin ohuet sukkani jäätyivät kiinni jalkoihini! Sairaalassa sitten niitä irroteltaisiin, en muista menttikö legendan tyttö ihan jalkansa tämän johdosta) Hameet ja takit kun olivat vielä niin minimittaisia, ei nekään paljon lämmittäneet.

Näitä oli paljon urbaanisatuja 70-luvulla joita näyttelijät levittivät, onneksi joku oikaisi ettei kaikki ollut totta.

Tärkeitä, hienoja ja dramaattisia, puheista näki etteivät olleet ihan päteviä.  Joku oppilas oli saanut kiikkiin että oli opetettu vääriä asioita.

Vierailija kirjoitti:

1970-luvulla ei ollut Kontulassa sunnien ja shiiojen välisiä joukkotappeluja perjantai-iltapäivisin.

Sen sijaan oli diinareiden ja punkkareiden välisiä joukkotappeluja ja myös kaupunginosajengien välisiä. Muistelisin että esim. Helsingissä yksi Kallion jengin kaveri oli tällaisen tappelun jälkeen (vastapuolella etelähelsinkiläisiä) kuollut sänkyynsä aivoverenvuotoon jonka oli saanut päähän kohdistuneen iskun seurauksena.

1970-luku loppui 1980 ensi-iltansa saaneeseen hienoon kotimaiseen elokuvaan "Täältä tullaan elämä", jossa näytteli monta meikäläisenkin tuttua (osallistuin itsekin koekuvauksiin mutta minua ei valittu mukaan). Ko. leffa oli myös Kati Outisen ensimmäinen elokuvarooli

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin mainittiin 70 -luvun matematiikan joukko-oppi. Ilmeisesti se hävisi opetussuunnitelmista aika pian. Minä pidin alkioilla ja osajoukoilla laskemisesta. Oli mielestäni harvinaisen selkeää. Sen sijaan todennäköisyyslaskenta oli jotain, joka ei mennyt jakeluun. Ammut joitain savikiekkoja...(savikiekot merkitsivät mulle vanhanajan äänilevyjä) tai nostelit korista erivärisiä sukkia. Näistä lähtökohdista piti päätellä, kuinka monella osumalla tärväät piloille arvokkaan äänilevyn tai löydät sukkaparin korista. Sukkapareihin mulla oli ihan oiva ratkaisu: kaadat korin sisällön lattialle ja kokoat. Äänilevyjen kohdalla ajattelin, että kannattaa ampua huti. Jospa se äänite säilyisi jälkipoöville.

En vielä tänäkään päivänä ymmärrä, miksi joukko-oppi oli joillekin niin vaikeaa. Tienasin ensimmäiset omat rahat opettamalla matematiikkaa parille samanikäiselle koululaiselle. Eihän tavallisetmaalaisvanhemmat siitä hömpötyksestä mitään ymmärtäneet, vaikka olisivat osanneet tavalliset laskut ja kertotaulun ulkoa vaikka unissaan. Vasta tilastotieteen kurssilla oivalsin, miksi joukko-oppia katsottiin tarpeelliseksi opettaa silloin aikoinaan. 

Kielten opiskelu oli kyllä vaativampaa. Oli olevinaan vieraskielinen nimi, puhuttiin kielitunneilla vain sitä kieltä jota opiskeltiin kunhan vähänkään alkeita oli opittu.

Kaupunkiin tuli tivoli ja sen mukana kiersi sen ajan huipputähdet kuten Tapani Kansa (R-A-K-A-S) ja jonain toisena vuonna Vicky Rosti (Kun Chicago kuoli) ja varmaan muitakin, mutta nuo jäi mieleen. Mukana (kai) myös tietosanakirjakauppiaat ja sieltä meillekin Spectrum. Niitä kirjoja tuli monta vuotta ja ekojen osien tiedot jo varmaan vanhentuneita, kun vikat osat ilmestyivät, taskulaskin saatiin kaupan päälle, vaikkei se nyt niin pieneltä vaikuta. Digitaalinumerot oli kuitenkin jotain hienoa ja kirjoiteltiin sillä sanoja ESSO ym. Armia, Dannya, Pepeä ja Seijaa käytiin katsomassa jäähallissa. P ja S oli kyllä kumma keksintö verrattuna A ja D, mutta ei kai tuo toinen duo kauan jatkanutkaan. Serkuilta säin niiden pieneksi jääneitä vaatteita ja se oli ihan jees. Samettihousuja käytiin ostamassa Sokokselta ja ekan pesun jälkeen lahkeet oli aina liian lyhyet. Minullakin oli tummansininen Jopo. Olisin halunnut Ponin tai Combin, vai oliko Poni Combi. Vaihdepyörää en saanut ikinä ja se harmitti. Kerran Jopo varastettiin ja silloin oli lähellä, mutta poliisit oli löytäneet J jostain ja toivat sen takaisin.

Vierailija kirjoitti:

1970-luvulla ei ollut Kontulassa sunnien ja shiiojen välisiä joukkotappeluja perjantai-iltapäivisin.

@

Oli ihan kotoperäisiä. Meillä maalla viereisen kauppalan pojat tuli välillä meidän pikkukupunkiin tappelemaan ja toisin päin. Sitten rinta rinnan hakattiin kaikki etelästä eksyneet. Hesalaiset varsinkin.

Salmiakkijauho pussissa ja muistaakseni siihen oli pillikin. Sitten oli ihan tupakan näköisiä karkkeja. Päällä oli tupakkapaperi jossa oli filtteri-imitaatiokin.

Vierailija kirjoitti:

Käytiin Keimolassa F1- kisoissa usein, kun asuttiin lähellä, Klaukkalassa. Se avattiin -66 ja suljettiin -78. Olen ihan pienenä nukkunut päiväunetkin siellä katsomossa äidin sylissä (siinä metelissä), koko perhe pääsi aina mukaan. Muistan, että jännintä oli seurata sivuvaunullisten ajoja, että osuuko se nahkahaalarin peppu asfalttiin.. Bensan haju kävi nenään ja tunnelma oli korkealla!

Suomessa ei ole ikinä sjettu F1-kisaa.

> Itsemurhia oli paljon lähipiirissä.

Mitenköhän paljon on paljon? Paljon ihmisiä on lähipiirissä? Tässä netin syövereistä:

> Tutkimuksen mukaan jokainen pystyy ylläpitämään noin viittä kaikkein läheisintä ystävyyssuhdetta. Sen lisäksi ihmisellä voi olla 15 uskoutumiseen tarpeeksi läheistä tyyppiä, 50 kaveria, 150 etäisempää kaveria ja 500 tuttavaa.

Eli jotain 500 ihmistä tuntee jollain lailla. Lähipiiri on siis pienempi. Koko 70-luvun aikana tehtiin alle 10 000 itsemurhaa. Nämä jaettuna tasaisesti sille noin 5 miljoonalle asukkaalle Suomessa on jotain 1/500. Eli keskimäärin 500 ihmisen joukossa, jonka tuntee, yksi ihminen tekee itsemurhan 10 vuodessa. Johtopäätös on, että tyyppi valehtelee. Ei mitenkään yllättävää.