Muistatko päivän kun sinulla alkoi kuukautiset? Kerro siitä!
Minkä ikäisenä alkoi, missä olit, kerroitko äidille/isälle/sisaruksille? Mitä ajattelit?
Kommentit (522)
Oli uudenvuodenaatto 2003, ja vanhemmat olivat järjestäneet juhlat kotonamme. Vatsaan särki oikeastaan koko illan ja voin aika pahoin, ajattelin että olin ehkä syönyt jotain sopimatonta ja ajattelin käydä nopeasti vessassa ennen kuin aletaan laskea sekunteja uuteenvuoteen. Istuin vessassa ja pitelin vatsaani, kuulin kun ihmiset alkoivat laskea ja yritin nopeasti hoitaa asian että ehdin mukaan. Tasan uudenvuoden koittaessa punainen noro valui pönttöön ja mä järkytyin. Kerroin äitille hiljaa ja äiti salakuljetti mulle siteen vessaan. Seuraavana päivänä kivut oli niin kamalat että pyörtyilin ja oksentelin. Ei ollut paras uudenvuodenaattoni se :D
Olin ratsastamassa hoitoponillani. Putosin selästä kesken tunnin ja rojahdin maahan aika ikävästi. Menin tunnin jälkeen vessaan ja istuessani pytylle huomasin pikkuhousuissa veritahran.
Olin vasta 10v joten ei käynyt mielessäkään että voisi olla kuukautisista kyse, vaan oletin että veri johtuu putoamisesta. Lapset usein piilottelevat vaivojaan, varsinkin jos pelkäävät lääkäreitä - no, minä pelkäsin ja siksi piilottelin runsasta verimäärää ja karmeita kipuja kuukausitolkulla... kunnes äiti löysi veriset pikkarit pyykkikopasta.
Olisinpa kertonut aiemmin, äidiltä sain nimittäin heti neuvoja, kuukautissuojia ja kipulääkkeitä. Kiitos äidille sinne pilven päälle ❤
Olin 11, kuukauden päästä 12. Kesäloma ja mulla oli jalassa viininpunaset housut. Nukuin olohuoneen korituolissa ja herätessä tunsin et nyt on vähän enemmän ku valkovuotoa. Vessassa rukoilin jumalaa (:D) ettei menkat vielä alkais! Äiti oli tiettt nähny verisen läikän housuissa ja ksano mistä voi ottaa siteitä. Käytin silti ensimmäisen vuoden pelkästään vessapaperia housuissa. Häpesin asiaa vielä yläasteella. Meillä ei koskaan luokassa tyttöjen kanssa puhuttu mitääN menkoista eikä kotonakaan. Vihaan tänä päivänä menkkoja yhtä paljon ku tuolloin ekana päivänä.
Olin 12 vuotias. Mulla oli aika hyvä tuuri että ne alko kesälomalla. Heinäkuu taisi olla. Ja viidennenluokan kesäloma.
Vierailija kirjoitti:
Olin 12 vuotias. Mulla oli aika hyvä tuuri että ne alko kesälomalla. Heinäkuu taisi olla. Ja viidennenluokan kesäloma.
Niin ja äidille menin vaan sanoon että " mulkaalko menkat" ja äiti näytti miten sidettä käytetään :D
Oli synkkä ja myrskyinen yö..
Sinkkumies
Olin 10-vuotias ja ulkona leikkimässä jotain pihaleikkiä kavereiden kanssa. Tunsin jotain valuvan housuihin ja aavistin, että nyt on menkat alkaneet. Olin jo lukenut paljon aiheesta lehdistä ja kirjoista ja kuullut koulussa kaiken tarpeellisen. Vartalo oli alkanut muuttua jo vuosi takaperin joten tiesin, mitä oli odotettavissa. Hävetti kertoa äidille, mutta kutsuin hänet vessaan jotta saisimme olla uteliaalta pikkusiskolta rauhassa. Äiti oli iloinen ja onnitteli ja pyysi lupaa kertoa iskälle, mutta en antanut 😊 Uskonpa kuitenkin hänen kertoneen. Äiti kysyi aina, tarvitsenko siteitä, mutta ostin ylpeänä omani ja olin jotenkin sinut asian kanssa. Johtunee juurikin siitä, että otin selvää asioista ja koulussa oli tiedotettu.
Kun kaksi vuotta myöhemmin silloisen parhaan kaverini kuukautiset alkoivat, hän pyysi minut kylään mystisenä, meni sängylle makaamaan dramaattisesti ja kertoi minulle viittomakielellä että nyt NE alkoi 😁 Olimme opetelleet viittomakieltä itseksemme jotta voisimme puhua salaisuuksia muiden nähden 😂 Muistan olleeni iloinen, etten ollut enää luokkani ainoa, jonka kuukautiset ovat alkaneet.
Olin 11 v ja tiesin kyllä mitä kuukautiset tarkoittaa. En kuitenkaan ollut hiffannut sitä että siteen pitäisi olla imukykyinen eikä vain pehmeä, joten kun sitten yksin kotona ollessa kuukautiset tuli ensimmäisen kerran ja äidin ja isosiskon sidepaketteja en löytänyt, leikkasin pehmeästä superlonista siteenmallisen palasen. Olihan se toki pöksyissä mukava, mutta ei imukykyinen :D Äiti onneksi tuli muutaman tunnin päästä töistä ja pelasti. Sen muistan että toiset menkat tuli vasta puolen vuoden päästä.
Olin lähdössä aamulla seiskaluokalle kouluun (eli 13 v.), kun vessassa käydessä tuli punaista paperiin. Kerroin sitten äidille, että nyt ne tais alkaa, ja äiti antoi siteitä kouluun mukaan. Muistan vieläkin kun istuin bussissa matkalla kouluun ja oli vähän sellainen pelottava fiilis, kun se oli niin uutta ja outoa. Koulupäivästä ei ole kuitenkaan muita muistoja, eikä menkat heti aluksi olleet superrunsaat, joten hyvin sitten selvisin.
Ja mullakin seuraavat kuukautiset tuli sitten vasta kesällä, kun ekat tuli tammi-helmikuussa, sen jälkeen oli säännölliset.
Olin vasta 10-vuotias (n. 10v 9kk), kun olin siskoni kanssa ilman vanhempia viettämässä joululomaa ja uuttavuotta isovanhempieni ja setäni perheen luona melkein 300 km:n päässä kotoa. Aikaa ennen lasten kännyköitä.
Luulen, että menkat alkoivat päivän tai kaksi ennen kotiin paluuta. Olin menossa saunaan, kun huomasin, että pikkuhousut ovat likaiset. Saunan jälkeen vaihdoin puhtaat ja huomasin, että nekin olivat kohta likaiset. Vuotoa ei kuitenkaan tullut paljon tai ainakaan niin, että se olisi liannut mitään saunassa tai tullut housuista kunnolla läpi. Seuraavana päivänä aloin epäillä, että kyse on kuukautisista. Kotiin päästyäni kerroin äidille, joka päivitteli, että menkoilla on tapana alkaa "pahaan aikaan", onnitteli ja osti ensimmäiset siteet.
Koko tapahtuma oli tosi hämmentävä. Olin niin nuori, etten ollut oikein osannut ajatella menkkojen olevan ajankohtainen asia, vaikka muita kehon muutoksia olikin jo tapahtunut naisellisempaan suuntaan. Oikeastaan menkat olivat vuoden tai kaksi suorastaan nolo juttu, koska todennäköisesti olin kaveripiirissäni ensimmäinen, jolla ne alkoivat.
Kärsin myös jo ala-asteella todella kivuliaista kuukautisista, joiden vuoksi jouduin joskus jopa lähtemään kesken päivän koulusta kotiin, kun en pystynyt istumaan tai seisomaan paikoillani ja teki vain mieli huutaa.
Muistan hyvin. Olin 12-vuotias ja ihmettelin miksi housuissa oli jotain tummaa, luulin että multa olisi tullut ripulia tms. Vähän kyllä ihmettelin kun se ei tuntunut missään. Taisin vaihtaa alushousut mutta sitä tuli uudestaan. Itkeä tihrustin illalla äidille että mulla on tullut jotain housuun, oikeasti ihmettelin mikä mua vaivaa. Äiti huomasi että se on verta, onnitteli ja opetti käyttämään sidettä.
Ei mulla käynyt mielessäkään että se voisi olla verta kun oli niin tummaa. Tuon ikäisenä kyllä jo tiesin mitä kuukautiset tarkoittaa.
Olin vielä 12 vuotiaana kova tyttö leikkimään ja touhuamaan ja hyppäsin kaverin kanssa kuminauhatwistiä kun tajusin, että nyt NE alkoi.
En kertonut koskaan kenellekään. Viikkorahoilla kävin ostamassa ensimmäisen terveyssidepaketin kempparista ja se oli maailman jännittävin asia. Se olikin silloin nuorena ihan ainoa terveyssidepaketti. Uteliaana ja naistenlehtiä lukeneena löysin OB- tampponit ja aloin heti käyttämään niitä vaikka sukupuolielämä alkoi vasta melkein 18 vuotiaana. Koko elämäni olen ollut uskollinen ko. tamponeille, koska ovat olleet ihan parhaita. Ikinä ei ole ollut tulehduksia niitten takia ja ovat olleet tosi käytännöllisiä.
Kuukautiset alkoivat runsaana TET-harjoittelussa työpaikalla, jossa olisin joutunut kysymään miespuoleiselta ohjaajalta voinko käydä ostamassa siteitä, mutten kehdannut. Joten pärjäsin päivän yhdellä kuukautissiteellä, joka minulla kulki aina mukana juuri sitä päivää varten. Jouduin käymään vessassa "kuivaamassa" sidettä melkein vartin välein, ettei tulisi ohi vuotoa. En tiedä huomasiko ohjaaja tai joku muu vessassa ramppaustani (todennäköisesti huomasi), mutta kukaan ei koskaan asiasta maininnut.
Kesä 1993, oltiin Kreikassa lomalla, illalla retken jälkeen pikkuhousuissa oli punaruskeaa tuhrua, mainitsin äidille ja sitten käytiinkin jo läheisessä apteekissa ostamassa siteitä.
Siitä ne tuhrut sitten kasvoi sen verran vuolaiksi virroiksi että viimeiset kymmenen vuotta on ollut minipilleri käytössä että kuukautisia ei tulisi.
Vierailija kirjoitti:
Kesä 1993, oltiin Kreikassa lomalla, illalla retken jälkeen pikkuhousuissa oli punaruskeaa tuhrua, mainitsin äidille ja sitten käytiinkin jo läheisessä apteekissa ostamassa siteitä.
Siitä ne tuhrut sitten kasvoi sen verran vuolaiksi virroiksi että viimeiset kymmenen vuotta on ollut minipilleri käytössä että kuukautisia ei tulisi.
Lisäys, ikää siis 12v tuolloin
Olin 12 v ja olin mummolassa yötä. Säikähdin ja laitoin vain paperia housuihin. Eikä varmaan mummolla olis ees siteitä ollu :D en kehdannut kertoa. Äiti tuli hakemaan seuraavana päivänä ja ihmetteli miksi on niin kova kiire kotiin. En kehdannut äidillekkään kertoa pitkään aikaan.
Olin 8-vuotias, tosi nuori, tokaluokkalainen vasta, eikä asioista ollu vielä puhuttu. Muistan kun aamulla ennen kouluun lähtöä huomasin verta housuissa ja itkien huusin äitiä. Äiti näytti miten sidettä käytetään ja kertoi mistä on kyse, mutta olin niin rikki, että jäin koko päiväksi kotiin itkemään lapsuuden loppuani. No, ei ne leikit siihen loppuneet vaan ajattelin myöhemmin, että jaa, on kuukautiset, täytyy muistaa vaihtaa sidettä. Olin ollut ennen kuukautisten alkamista melko hajamielinen tyttö, niiden alettua minusta tuli tosi tarkka ja säntillinen :)
Muistan, ja voisin ihan kyllä unohtaakin :D Oli 6.luokan kevät, muistaakseni maaliskuu ja olin silloin siis 12-vuotias. Vuosi oli 2005 ja meillä oli koulu-uinnit. Vuotoni oli aluksi tosi runsasta. No, kuitenkin, harjoittelimme rintauintia. Muistan, kun otin laidasta kiinni päässä, ja lähelläni näkyi verilammikko ja monet olivat pysähtyneet altaassa. Hetki meni, kunnes tajusin, että veri tulee minusta, ja rupesin tarkistelemaan itseäni. Hetki meni, ja opettajani (muutenkin melko ilkeä ihminen) huusi kaikille että: -Pois altaasta, "Maijalla" on kuukautiset eikä ole osannut huolehtia niistä! Ja kaikki nauroi ja supatteli. Muut meni suihkuihin tms., mutta minut opettaja talutti pukkariin, ja käski riisua uimapuvun pyyhkeeni päällä ja piti minulle (siinä alastomana) puhuttelun, ja sitten opettaja otti pikkuhousuni mukaansa, ja palasi 10 minuutin päästä jonkun aivan halpissiteen kanssa, ja asetteli sen alushousuihini NÄYTTÄVÄSTI siinä kaikkien edessä ja puki pikkuhousut jalkaani itse. Kuvitteli varmaan jotenkin, että tarvitsen jotain "opastusta" kun en itse osannut huolehtia. Ja kyseessä oli siis aivan ensimmäinen kerta, en ollut osannut varautua mitenkään. No, muut sitten kiusasivat minua loppuvuoden.
No tuo minun 5 ja 6 luokkien opettaja oli muutenkin vähän päästään sekaisin, tuon keissin jälkeen hän piti minua silmätikkuna, laittoi eteen istumaan ilman paria, koska muuten "häiriköisin" ja siis olin todella kiltti oppilas. Ja aina, kun luokasta poistuttiin ruokalaan tms., niin opettaja aina talutti minua, ja piti minut koko ajan todella lyhyessä talutushihnassa, vahti koko ajan tekemisiäni. Kaikki kärsivät. Paitsi ehkä se opettaja.
Olin luistelemassa. Jalassa viininpunaiset samettihousut, joissa oli valkoinen vuori. Luulin ensin, että housut oli vain sulaneesta lumesta märän oloiset, mutta tuo valkoinen vuori paljasti syyn. Olin 13v.
Olin kuudennella luokalla, muistaakseni puutyön tunnilla. Yhtäkkiä vatsaa nipisti ja tunsin, kuinka housuihin lirahti jotain. Menin sitten vessaan ja laitoin vessapaperia alushousuihin, kerroin kotona asiasta äidille ja hän neuvoi, missä siteitä ja tamponeja säilytetään. Olen säästynyt kivuilta muuten, mutta migreeni iskee aina päivää ennen vuodon alkua.